Kun nykyään radiojuontaja soittaa suorassa lähetyksessä pilapuhelun presidentin kansiliaan ja saa poliisit peräänsä on se ihan hyväksyttävää radioviihdettä. Monipuolinen musiikki on itsestäänselvyys kuten myös radiokanavien lukuisa määrä ja laidasta laitaan vaihteleva tarjonta. Kaikki tämä on Suomen äänimaisemassa arkipäivää, ja asiasta on kiittäminen kaupallisen radion aloittamaa radiokulttuurin vallankumousta jo neljännesvuosisata sitten. (Radiomedia 2010)
Mitä meillä olisi ellei hallitus olisi 25 vuotta sitten aloittanut kokeilua, jossa myönnettiin radiolupia yksityistahoille? Radiovastaanottimien kanavamuistissa olisi tallennettuna vain yksi taajuus, Yleisradio. Julkisen palvelun viestintäyhtiönä Yleisradion tehtävänä on välittää tietoa ja viihdettä kaikille kansalaisille valtion omistamana kanavana, joka rahoitetaan verovaroin. Valtion omistus tarkoittaa tiukkaa linjaa lähetettävästä sisällöstä ja ennen vuotta 1985 YLE olikin pitkälti uutis- ja informaatiopainotteinen viestintämedia rillumareimusiikkineen ja tasapaksuine merisääjuontoineen. (Tamminen & Lahti & Kujala 1998) Sanokaa kansan sivistystasosta mitä vain, mutta kuka sellaista loppujen lopuksi haluaa kuunnella? En uskoisi että monikaan, sillä uutismedian lisäksi radio toimii viihdekanavana juuri sinä missä televisio ja muut viestimetkin. Juuri sen vuoksi alusta alkaen kaupalliset radiokanavat valitsivat informatiivisen ohjelman sijaan viihteen ja musiikin lippulaivakseen. Kansa äänesti kanavanvaihtonappuloillaan ja nykyään viihderadio on jyrännyt uutiset suosituimpana syynä radion kuuntelemiselle. 90-luvun puolivälissä tehdyn tutkimuksen mukaan radiokanavista oli uutiskeskeisiä vain 14,6 prosenttia. (Vivian 1995) Nykyään luvun olettaisi olevan vielä pienempi.
RadioAktiivistakaan ei olisi ilman kaupallisradiolupia. Vaikka ohjelmatarjontamme on pitkälti linjakkaan asiapitoista, painotamme myös viihteeseen raskaasti. Meidänkin lähetyskartassamme sivutaan toisinaan tutkivaa journalismia ja revitteleviä iltapäiväjuontoja on kuultu useampia. Populäärimusiikki hyökyy ajolistalta kuin viimeistä päivää ja itsekin yritin saada jokaiseen juttuuni jonkinlaista kevyempää näkökulmaa. Loppujen lopuksi me olemme kuitenkin mahdollisesti tavallisimpia radiokanavia mitä Suomesta löytyy. Kaupallisen radion vallankumous ei vain rikastanut Suomen radiokulttuuria vaan suorastaan tuhosi sen ja rakensi päälle jotain ihan omaansa. (Ala-Fossi 2005) Millainen kanava RadioAktiivinen on nykyään ei olisi luultavasti onnistunut vielä 25 vuotta sitten. Tänään me emme ole kuitenkaan lähelläkään sitä, mikä natisuttaa radionormien rajoja vaan enemmänkin standardi josta lähdetään liikkeelle. Radiomaailman monipuolistuminen ja viihteellistyminen muokkasi asenteita niin, että se pakotti jopa Yleisradion muuttamaan toimintatapojaan. Kuulijakadon vuoksi ohjelmatarjontaa jouduttiin laajentamaan ja asenteita muuttamaan, jotta yleisö saataisiin takaisin valtionradion piiriin. Tämän vuoksi lanseerattiin muun muassa Radiomafian tapaiset nuorisokanavat. (Radiomedia 2010)
Vallankumouksen pyörteissä olemme edelleen eikä viihteellistymiselle näy loppua tulevaisuudessakaan. Revittelevä, rajoja rikkova radiojuontaminen ja tutkivaa journalismia sekä radioviihdettä yhdistelevä toimittamistyyli pilapuheluineen ja kirosanoineen ovat yhä suuressa suosiossa etenkin nuorten keskuudessa. (Ala-Fossi 2005). Ja miksi lopettaa jotakin, joka on suosittua? Sitä päin vastoin halutaan lisää. Esimerkiksi Radiomafian jalanjäljissä kulkeva YleX painottaa viihteeseen ensi vuonna taas hieman entistä enemmän lanseeratessaan listalleen lisää musiikkiohjelmia. (YLE 2010)
Nykyisen viihdesisällön laadusta ja viihteellistymisen tarpeellisuudesta voi lopulta olla montaa mieltä, mutta on turha väittää etteikö vuoden 2010 radiotarjonta olisi paljon mielenkiintoisempaa kuunneltavaa kuin millaiseksi se olisi voinut jäädä ilman kaupallisten radioiden aloittamaa muutosta.
Kai Kotajärvi, toimittaja
Lähteet:
Ala-Fossi, Marko. Saleable Compromises: Quality Cultures in Finnish and US Commercial Radio. 2005 Tampere.
Tamminen, H & Lahti, J & Kujala, T. Radiotyön Perusteet. 1998. Tampere.
Vivian, John. The Media of Mass Communication. 1995. Allyn and Bacon.
RadioMedia. Kaupallisen Radion Tarina. 2010.
http://www.radiomedia.fi/25vuotta/tarina/fi_FI/tarina/
Yleisradio Oy. YleX:n päivään lisää musiikkiohjelmia vuonna 2011.
http://ylex.yle.fi/musiikki/ylexn-paivaan-lisaa-musiikkiohjelmia-vuonna-2011
14.12.2010
13.12.2010
Merirosvoradion aalloilta nettiradion kuohuihin
60-luku oli perinteisten piraattiradioiden kulta-aikaa. Piraattiradiot syntyivät kansan vaatiessa lisää viihdeohjelmia, joita valtiolliset yleisradiomonopolit eivät sisältäneet tarpeeksi ohjelmistoonsa. Tilaisuuden käyttivät monet hyväksi pystyttämällä oman yksityisen aseman laivaan ja ankkuroimalla sen kansainvälisille vesille. Näin vältettiin radiolähetyksen kohdealueilla vallitsevien radiolakien toimilupavaatimuksia. Toimintaan liittyi yleisesti tekijänoikeusmaksujen laiminlyöntiä, joka saattoi johtua aseman kaupallisten tulojen puutteesta. Laittomia radioasemia voi pitää lähinnä aatteellisena kannanottona yleisradiotoiminnan tilaan. Yksi tunnetuimmista asemista oli Radio Caroline, joka perustettiin kansainvälisille vesille kaakkois Englannista rannikolle vuonna 1964. Perustaja Ronan O'Rahilly halusi puuttua levy-yhtiöiden tiukkaan määräysvaltaan populäärimusiikin lähetyksestä. Merirosvoradio -elokuva perustuu joissain määrin Radio Carolinen tarinaan. Elokuva antaa ehkä liian romanttisen kuvan laittomasta rock n' roll radiosta.
Suomessa Yleisradiolla oli vuoteen 1985 asti lähetysmonopoli, jolloin paikallisradiokanavat salliittiin. Monopoli saatiin purettua vasta vuonna 1995, jolloin muut maanlaajuiset radioasemat sallittiin. Monien mielestä Yleisradio ei lähettänyt tarpeeksi viihteellistä ohjelmaa, joka lienee koko piraattiradio aatteen kantava ajattelumalli. Lähetykset tulivat lähinnä syrjäisiltä paikoilta ja kiinnijäämistä vältettiin piiloutumalla metsiin. Ongelmana oli myös lyhyet lähetysajat ja lähetysten epäsäännöllisyys. En olisi uskonut että Suomen tasolla tällaista olisi jatkunut näin pitkälle. 1995 ei minun mittakaavassani ollut hirveän kauan aikaa sitten. Vaikea kuvitella, mitä sitä ennen radiosta kuuli. Ai niin, YLEä.
Piraattiradioista ei enää olla niin kiinnostuneita kuin ennen. Tämä johtuu radiotarjonnan monipuolistumisesta. Lähes kaikille kuuntelijakunnille löytyy sen verran markkinarakoa, että niille kannattaa ohjelmaa tuottaa. Kaikille löytyy mieluinen asema jota kuunnella. Piraattiradiot ovatkin nykyään lähinnä harrastelijoiden suosiossa. Jos on aikeissa perustaa oman piraattiradioaseman, on oltava valmis kärsimään sen mahdolliset seuraukset. Harrastelijoiden määrä on vähentynyt rangaistusten pelon myötä, joissa kiinnjääneille on annettu korvausvaatimuksia sekä kalliit lähetyslaitteet on menettänyt valtiolle.
” Katsos, se on koko hallituksena olemisen pointti. Jos ei pidä jostain, tehdään vain uusi laki joka tekee siitä laitonta.” -Ministeri Dormandy, Merirosvoradio (2009).
Internet on avannut uusia mahdollisuuksia radiotoiminnasta kiinnostuneille. Oman ”nettiradion” perustaminen on täysin laillista, mutta sisällön suhteen tilanne on monimutkaisempi. Tekijänoikeuksia rikotaan nettiradioissa yleisesti ja ne ovatkin siinä mielessä vanhanajan piraattiradioiden perillisiä. Ennen vuotta 1998 netissä saattoi omassa radiossaan soittaa mitä tahansa. Piratismi ei ollut vielä silloin kovin suuri puheenaihe, mutta nosti päätään Yhdysvalloissa kun kongressi hyväksyi Digital Millennium Copyright Act (DMCA) lain. Lain myötä internetradioiden tulisi maksaa normaaleihin radioihin verrattuna enemmän tekijänoikeuskorvauksia. Tässä kohtaa jotkut tekivät samoin kuin 60-luvulla ja siirsivät lähetyksensä Yhdysvaltojen ulkopuolelle, missä laki ei enää ole voimassa. Tämä tosin oli vain porsaanreikä sopimuksessa ja lähetys Yhdysvalloissa oli edelleen kiellettyä ilman asianomaisia tekijänoikeuskorvauksia. Muuhun maailmaan tämä laki vaikuttaa siten, että suurimmat, amerikkalaiset levy-yhtiöt ovat allekirjoittaneet lain. Käytännössä laki koskee nettiradioita kaikkialla.
Lienee vain ajan kysymys, milloin joku keksii uuden tavan kiertää lakia. Onko jossain jo olemassaolevista tavoissa jakaa mediaa kuluttajille käytämättömiä resursseja? Minne voimme laajentaa? Onneksi ihmismieli löytää aina keinot kehitykseen, mutta varjopuolena kaikilla on geeneissään ahneus. Tällä hetkellä internetradioiden jäljitys on vielä hidasta työtä, mutta saadaanko nekin kitkettyä lopullisesti vai jäävätkö ne kansan keskuuteen, kuten laittomasti kappaleiden lataaminen. Monet palvelut tarjoavat ilmaiseksi mahdollisuuden omaan internetradioon kenelle tahansa. Ainoa mitä tarvitsee on oma tietokone, musiikkisoitin, mikrofoni ja kuulokkeet (David Kushner, Music Online for Dummies, 2000). Musiikin saa CD-levyiltä tai laittomasti lataamalla. Onko laitonta jos joku maksaa pienen summan Spotifylle ja käyttää sitä omana musiikkikirjastonaan lähetyksissä? Teenkö rikoksen jos käytän mp3-soittimiin tarkoitettua FM-lähetintä isojen asemien taajuudella? Eipä sen kantavuus ole kuin muutamia kymmeniä metrejä, mutta senkin uskon olevan korjattavissa. Innovaatiosta rangaistaan, ellei se ole tiukasti säädeltyä.
Tommi Tuisku, toimittaja
Lähteet:
Digital Millennium Copyright Act
Richard Curtis, Boat That Rocked (Merirosvoradio), 2009.
Tapio Kujala, Jari Lahti, Heikki Tamminen, Radiotyön perusteet: johdatus suoran lähetyksen tekemiseen
David Kushner, Music Online For Dummies
Suomessa Yleisradiolla oli vuoteen 1985 asti lähetysmonopoli, jolloin paikallisradiokanavat salliittiin. Monopoli saatiin purettua vasta vuonna 1995, jolloin muut maanlaajuiset radioasemat sallittiin. Monien mielestä Yleisradio ei lähettänyt tarpeeksi viihteellistä ohjelmaa, joka lienee koko piraattiradio aatteen kantava ajattelumalli. Lähetykset tulivat lähinnä syrjäisiltä paikoilta ja kiinnijäämistä vältettiin piiloutumalla metsiin. Ongelmana oli myös lyhyet lähetysajat ja lähetysten epäsäännöllisyys. En olisi uskonut että Suomen tasolla tällaista olisi jatkunut näin pitkälle. 1995 ei minun mittakaavassani ollut hirveän kauan aikaa sitten. Vaikea kuvitella, mitä sitä ennen radiosta kuuli. Ai niin, YLEä.
Piraattiradioista ei enää olla niin kiinnostuneita kuin ennen. Tämä johtuu radiotarjonnan monipuolistumisesta. Lähes kaikille kuuntelijakunnille löytyy sen verran markkinarakoa, että niille kannattaa ohjelmaa tuottaa. Kaikille löytyy mieluinen asema jota kuunnella. Piraattiradiot ovatkin nykyään lähinnä harrastelijoiden suosiossa. Jos on aikeissa perustaa oman piraattiradioaseman, on oltava valmis kärsimään sen mahdolliset seuraukset. Harrastelijoiden määrä on vähentynyt rangaistusten pelon myötä, joissa kiinnjääneille on annettu korvausvaatimuksia sekä kalliit lähetyslaitteet on menettänyt valtiolle.
” Katsos, se on koko hallituksena olemisen pointti. Jos ei pidä jostain, tehdään vain uusi laki joka tekee siitä laitonta.” -Ministeri Dormandy, Merirosvoradio (2009).
Internet on avannut uusia mahdollisuuksia radiotoiminnasta kiinnostuneille. Oman ”nettiradion” perustaminen on täysin laillista, mutta sisällön suhteen tilanne on monimutkaisempi. Tekijänoikeuksia rikotaan nettiradioissa yleisesti ja ne ovatkin siinä mielessä vanhanajan piraattiradioiden perillisiä. Ennen vuotta 1998 netissä saattoi omassa radiossaan soittaa mitä tahansa. Piratismi ei ollut vielä silloin kovin suuri puheenaihe, mutta nosti päätään Yhdysvalloissa kun kongressi hyväksyi Digital Millennium Copyright Act (DMCA) lain. Lain myötä internetradioiden tulisi maksaa normaaleihin radioihin verrattuna enemmän tekijänoikeuskorvauksia. Tässä kohtaa jotkut tekivät samoin kuin 60-luvulla ja siirsivät lähetyksensä Yhdysvaltojen ulkopuolelle, missä laki ei enää ole voimassa. Tämä tosin oli vain porsaanreikä sopimuksessa ja lähetys Yhdysvalloissa oli edelleen kiellettyä ilman asianomaisia tekijänoikeuskorvauksia. Muuhun maailmaan tämä laki vaikuttaa siten, että suurimmat, amerikkalaiset levy-yhtiöt ovat allekirjoittaneet lain. Käytännössä laki koskee nettiradioita kaikkialla.
Lienee vain ajan kysymys, milloin joku keksii uuden tavan kiertää lakia. Onko jossain jo olemassaolevista tavoissa jakaa mediaa kuluttajille käytämättömiä resursseja? Minne voimme laajentaa? Onneksi ihmismieli löytää aina keinot kehitykseen, mutta varjopuolena kaikilla on geeneissään ahneus. Tällä hetkellä internetradioiden jäljitys on vielä hidasta työtä, mutta saadaanko nekin kitkettyä lopullisesti vai jäävätkö ne kansan keskuuteen, kuten laittomasti kappaleiden lataaminen. Monet palvelut tarjoavat ilmaiseksi mahdollisuuden omaan internetradioon kenelle tahansa. Ainoa mitä tarvitsee on oma tietokone, musiikkisoitin, mikrofoni ja kuulokkeet (David Kushner, Music Online for Dummies, 2000). Musiikin saa CD-levyiltä tai laittomasti lataamalla. Onko laitonta jos joku maksaa pienen summan Spotifylle ja käyttää sitä omana musiikkikirjastonaan lähetyksissä? Teenkö rikoksen jos käytän mp3-soittimiin tarkoitettua FM-lähetintä isojen asemien taajuudella? Eipä sen kantavuus ole kuin muutamia kymmeniä metrejä, mutta senkin uskon olevan korjattavissa. Innovaatiosta rangaistaan, ellei se ole tiukasti säädeltyä.
Tommi Tuisku, toimittaja
Lähteet:
Digital Millennium Copyright Act
Richard Curtis, Boat That Rocked (Merirosvoradio), 2009.
Tapio Kujala, Jari Lahti, Heikki Tamminen, Radiotyön perusteet: johdatus suoran lähetyksen tekemiseen
David Kushner, Music Online For Dummies
RadioAktiivinen kysyy…
Muistatko vielä ajan ennen internetiä? Se oli silloin, kun päivän tv-ohjelmatarjonta katsottiin sanomalehdestä tai teksti-tv:stä, kun kavereihin pidettiin yhteyttä (lanka)puhelimen välityksellä, ja kun radiota kuunneltiin ilman, että välttämättä edes tiedettiin, minkä näköinen hemmo siellä meille jutustelee.
Me syksyn 2010 RadioAktiivisen toimittajat olemme aktiivisesti pyrkineet edistämään mediakonvergenssin toteutumista sosiaalista mediaa apunamme käyttäen. Jokaisen lähetyksen alussa Facebook-sivustollamme on julkaistu päivän juontajien kuvat (RadioAktiivisen FB-kuva-albumi "Lukukausi 2010-2011"). Tämän lisäksi lähes jokainen juontajistamme on pyrkinyt innostamaan myös kuulijoita osallistumaan mukaan keskusteluun esittämällä jonkun päivän puheenaiheeseen liittyvän kysymyksen Facebook-sivustolla, ja kuuntelijoiden vastauksia on esitelty suorassa radiolähetyksessä. Melko suppean kuuntelijakunnan radiokanavaksi olemme mielestäni onnistuneet herättämään suhteellisen hyvin keskustelua juontajien ja kuuntelijoiden välillä.
Mediakonvergenssi tarkoittaa eri mediamuotojen lähenemistä, samankaltaistumista ja yhdentymistä (Kuutti 2006). Median konvergenssi kiihtyi 1990-luvulla, kun internetin suosio kasvoi. Internet liitti yhteen ääntä, kuvaa, tekstiä ja videota. Yksi tunnetuimmista mediakonvergenssin kuvauksista onkin, että se on poistanut perinteiset rajat välineiden väliltä. (Timonen 2004, 18–19.) Internet on yhdistänyt kaikki eri median välityskanavat saman katon alle. Tv:tä voi katsoa internetin kautta, ja myös useita radiokanavia voi kuunnella internetissä. Tämä on luonut mahdollisuuden kuunnella esimerkiksi paikallisradioita muuallakin kuin vain pienellä kuuluvuusalueella, jopa ulkomailla.
Viimeistään internetin myötä mediakonvergenssi ilmiönä on tullut osaksi arkielämää. Uusien viestintävälineiden ja sosiaalisen median nopea kehitys muuttaa mediamaisemaa jatkuvasti. On entistä helpompi tavoittaa suuria yleisöjä, mutta yhä vaikeampaa luoda aitoa vuorovaikutusta. (Roiha 2010.) Internet vaikuttaa siis toimittajan työhön tuomalla siihen uusia elementtejä, kuten esimerkiksi interaktiivisuuden, ja siten suoremman yhteyden yleisöön. Verkkojulkaiseminen tuo mukanaan uusia juttumuotoja ja uusia työnkuvia sekä vaatii toimittajilta uusien taitojen hallintaa. Toisaalta se tarjoaa mahdollisuuksia muun muassa tiedonhankintaan ja juttujen taustoittamiseen. (Harju 2000.)
Toimituksemme on myös lisäillyt Facebook-sivustollemme valokuvia sekä studiosta että esimerkiksi suorista haastattelutilanteista. RadioAktiivisen kuuntelija on muun muassa ensin kuullut haastattelun Tornion skeittihalli WestParkista, mutta vain hetkeä myöhemmin hän on pystynyt katsomaan RadioAktiivisen sivuilta, miltä itse haastattelutilanteessa on näyttänyt (RadioAktiivisen FB-kuva-albumi "Juttua pukkaa, keikalla on kivaa!"). Näin radion toimitustekniikkaa tuodaan myös kuuntelijakunnan tietoisuuteen. Samahan on nähtävissä vaikkapa Radio Voicen aamulähetysten televisioinnissa.
Radiolähetysten maailman entinen ”mysteerisyys” on siis kadonnut. Radion kuuntelija voi usein nähdä tarkalleen, mitä studiossa lähetyksen aikana tapahtuu valokuvien tai videolähetysten kautta. Monissa nettiradioissa myös parhaillaan soiva biisi näkyy verkossa reaaliaikaisesti, joten juontajien selostusten tarve vähenee pikkuhiljaa. Mahtaako tämä olla syynä siihen, miksi yhä useampien radiokanavien juontajat (mm. Radio Rock) pyrkivät enenevästi provosoimaan kuuntelijoitaan hulluilla ja epäsovinnaisilla puheenaiheilla?! Ilman niitä radiojuontajan työ olisi mahdollisesti nykyään yhtä tyhjän kanssa. Keskustelun herättäminen ja interaktiivisuuteen pyrkiminen näyttää tänä päivänä olevan radiotyössä itsestäänselvyys. Kuuntelijat vaikuttavat hakeutuvan sellaisille radiokanaville, joissa juontajien puhe ei ole pelkkää lähetysvirtaa vaan oikeasti ajatuksia ja mielipiteitä herättävää.
Jani Timosen pro gradu -tutkielman mukaan vuonna 2004 mediakonvergenssin arvioitiin voimistuvan ja eniten odotettiin sisältöjen yhdentymistä. Yhtenä perusteena tähän pidettiin sitä, että uudet toimitusjärjestelmät mahdollistavat teknisen yhteensopivuuden eri välineiden välillä. Timosen mukaan eräänä päivänä kysymykseen voisi tulla mediafuusio, jolloin eri välineitä ei eroteltaisi toisistaan, vaan ne nähtäisiin kaikki kokonaisuutena. (Timonen 2004, 82.)
Täydelliseen mediafuusioon taitaa olla vielä 2010-luvun alussakin pitkä matka, mutta fakta on kuitenkin, että radiolähetyksiä voi jo nykyään kuunnella esimerkiksi internetin, television ja matkapuhelimen välityksellä. Tämä jos mikä kertoo mediakonvergenssin voimasta. Kuinkahan moni mahtaa yhä kuunnella radiota radion kautta?!
Minttu Merivirta, toimittaja
Lähteet:
Harju, Auli 2000: Journalismi uusmediakirjallisuudessa. Uusmedia ja toimittajan työn muutos. Luettu 27.11.2010. http://www.uta.fi/jourtutkimus/umkirj/kolme.html.
Kuutti, Kari 2006: Uusmediaviestintä, luento 7. Luettu 27.11.2010. http://cc.oulu.fi/~kuutti/UMV_luennot_06/UMV-06,%20luento7.PDF.
Roiha, Maarit 2010: Shift Happens. Luettu 27.11.2010. http://blogit.yle.fi/kehitys-kehittyy/shift-happens-miten-kertoa-median-muutoksesta.
Timonen, Jani 2004: Mediakovergenssi maakuntalehdissä. Ajatuksia sanomalehden ja uuden median kohtaamisesta Aamulehdessä, Etelä-Suomen Sanomissa, Karjalaisessa, Keskisuomalaisessa, Pohjalaisessa, Satakunnan Kansassa, Savon Sanomissa ja Turun Sanomissa. Tiedotusopin pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto, Tampere.
Me syksyn 2010 RadioAktiivisen toimittajat olemme aktiivisesti pyrkineet edistämään mediakonvergenssin toteutumista sosiaalista mediaa apunamme käyttäen. Jokaisen lähetyksen alussa Facebook-sivustollamme on julkaistu päivän juontajien kuvat (RadioAktiivisen FB-kuva-albumi "Lukukausi 2010-2011"). Tämän lisäksi lähes jokainen juontajistamme on pyrkinyt innostamaan myös kuulijoita osallistumaan mukaan keskusteluun esittämällä jonkun päivän puheenaiheeseen liittyvän kysymyksen Facebook-sivustolla, ja kuuntelijoiden vastauksia on esitelty suorassa radiolähetyksessä. Melko suppean kuuntelijakunnan radiokanavaksi olemme mielestäni onnistuneet herättämään suhteellisen hyvin keskustelua juontajien ja kuuntelijoiden välillä.
Mediakonvergenssi tarkoittaa eri mediamuotojen lähenemistä, samankaltaistumista ja yhdentymistä (Kuutti 2006). Median konvergenssi kiihtyi 1990-luvulla, kun internetin suosio kasvoi. Internet liitti yhteen ääntä, kuvaa, tekstiä ja videota. Yksi tunnetuimmista mediakonvergenssin kuvauksista onkin, että se on poistanut perinteiset rajat välineiden väliltä. (Timonen 2004, 18–19.) Internet on yhdistänyt kaikki eri median välityskanavat saman katon alle. Tv:tä voi katsoa internetin kautta, ja myös useita radiokanavia voi kuunnella internetissä. Tämä on luonut mahdollisuuden kuunnella esimerkiksi paikallisradioita muuallakin kuin vain pienellä kuuluvuusalueella, jopa ulkomailla.
Viimeistään internetin myötä mediakonvergenssi ilmiönä on tullut osaksi arkielämää. Uusien viestintävälineiden ja sosiaalisen median nopea kehitys muuttaa mediamaisemaa jatkuvasti. On entistä helpompi tavoittaa suuria yleisöjä, mutta yhä vaikeampaa luoda aitoa vuorovaikutusta. (Roiha 2010.) Internet vaikuttaa siis toimittajan työhön tuomalla siihen uusia elementtejä, kuten esimerkiksi interaktiivisuuden, ja siten suoremman yhteyden yleisöön. Verkkojulkaiseminen tuo mukanaan uusia juttumuotoja ja uusia työnkuvia sekä vaatii toimittajilta uusien taitojen hallintaa. Toisaalta se tarjoaa mahdollisuuksia muun muassa tiedonhankintaan ja juttujen taustoittamiseen. (Harju 2000.)
Toimituksemme on myös lisäillyt Facebook-sivustollemme valokuvia sekä studiosta että esimerkiksi suorista haastattelutilanteista. RadioAktiivisen kuuntelija on muun muassa ensin kuullut haastattelun Tornion skeittihalli WestParkista, mutta vain hetkeä myöhemmin hän on pystynyt katsomaan RadioAktiivisen sivuilta, miltä itse haastattelutilanteessa on näyttänyt (RadioAktiivisen FB-kuva-albumi "Juttua pukkaa, keikalla on kivaa!"). Näin radion toimitustekniikkaa tuodaan myös kuuntelijakunnan tietoisuuteen. Samahan on nähtävissä vaikkapa Radio Voicen aamulähetysten televisioinnissa.
Radiolähetysten maailman entinen ”mysteerisyys” on siis kadonnut. Radion kuuntelija voi usein nähdä tarkalleen, mitä studiossa lähetyksen aikana tapahtuu valokuvien tai videolähetysten kautta. Monissa nettiradioissa myös parhaillaan soiva biisi näkyy verkossa reaaliaikaisesti, joten juontajien selostusten tarve vähenee pikkuhiljaa. Mahtaako tämä olla syynä siihen, miksi yhä useampien radiokanavien juontajat (mm. Radio Rock) pyrkivät enenevästi provosoimaan kuuntelijoitaan hulluilla ja epäsovinnaisilla puheenaiheilla?! Ilman niitä radiojuontajan työ olisi mahdollisesti nykyään yhtä tyhjän kanssa. Keskustelun herättäminen ja interaktiivisuuteen pyrkiminen näyttää tänä päivänä olevan radiotyössä itsestäänselvyys. Kuuntelijat vaikuttavat hakeutuvan sellaisille radiokanaville, joissa juontajien puhe ei ole pelkkää lähetysvirtaa vaan oikeasti ajatuksia ja mielipiteitä herättävää.
Jani Timosen pro gradu -tutkielman mukaan vuonna 2004 mediakonvergenssin arvioitiin voimistuvan ja eniten odotettiin sisältöjen yhdentymistä. Yhtenä perusteena tähän pidettiin sitä, että uudet toimitusjärjestelmät mahdollistavat teknisen yhteensopivuuden eri välineiden välillä. Timosen mukaan eräänä päivänä kysymykseen voisi tulla mediafuusio, jolloin eri välineitä ei eroteltaisi toisistaan, vaan ne nähtäisiin kaikki kokonaisuutena. (Timonen 2004, 82.)
Täydelliseen mediafuusioon taitaa olla vielä 2010-luvun alussakin pitkä matka, mutta fakta on kuitenkin, että radiolähetyksiä voi jo nykyään kuunnella esimerkiksi internetin, television ja matkapuhelimen välityksellä. Tämä jos mikä kertoo mediakonvergenssin voimasta. Kuinkahan moni mahtaa yhä kuunnella radiota radion kautta?!
Minttu Merivirta, toimittaja
Lähteet:
Harju, Auli 2000: Journalismi uusmediakirjallisuudessa. Uusmedia ja toimittajan työn muutos. Luettu 27.11.2010. http://www.uta.fi/jourtutkimus/umkirj/kolme.html.
Kuutti, Kari 2006: Uusmediaviestintä, luento 7. Luettu 27.11.2010. http://cc.oulu.fi/~kuutti/UMV_luennot_06/UMV-06,%20luento7.PDF.
Roiha, Maarit 2010: Shift Happens. Luettu 27.11.2010. http://blogit.yle.fi/kehitys-kehittyy/shift-happens-miten-kertoa-median-muutoksesta.
Timonen, Jani 2004: Mediakovergenssi maakuntalehdissä. Ajatuksia sanomalehden ja uuden median kohtaamisesta Aamulehdessä, Etelä-Suomen Sanomissa, Karjalaisessa, Keskisuomalaisessa, Pohjalaisessa, Satakunnan Kansassa, Savon Sanomissa ja Turun Sanomissa. Tiedotusopin pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto, Tampere.
Kaikki Maksaa
Joskus sitä tulee pohtineeksi ihmisten ahneutta ja sitä, mistä kaikesta nykyään halutaan repiä tuohta irti. Vielä jokunen vuosikymmen sitten sanonta "mikään maailmassa ei ole ilmaista" olisi saattanut huvittaa joitain yksilöitä, mutta nykyään tuo on jo ikävällä tavalla arkipäivää. Kaikki maksaa.
Kuluttajan kannalta niinkin huomaamaton asia, kuin (tausta)musiikki radiossa, kuppilassa, kauppakeskuksessa, linja-autossa tai missä vain julkisessa paikassa esitettynä on yllättävän kallista puuhaa. Ravintoloitsija voi helposti joutua maksamaan tuhansia euroja, jotta saa luvan esimerkiksi julkiselle radion soittamiselle.
Miksi musiikista tai sen esittämisestä pitäisi ylipäänsä vaatia maksua? Eikö musiikkia alun alkujaan olla esitetty ihmisten keskuudessa yhteisenä huvina. Musiikki yhdistää ihmisiä sillä luodaan tunnelmaa ja se piristää synkkinä hetkinä. Pääasia, että meininki on hyvä, luulisi sen riittävän sekä artisteille, että kuulijoille. Mutta ei. Nyt joku valopää on sitten keksinyt ruveta silläkin rahastamaan.
Jokuhan saattaisi huomauttaa tähän väliin, ettei se musiikin tekeminen ole artistillekaan ilmaista. Pitäähän sitä olla laitteistoa, jolla äänittää. Puhumattakaan instrumenteista, joilla soittaa. Ensinnäkin, hyvää musiikkiahan saa aikaiseksi vaatimattomistakin lähtökohdista. Kukaan ei pakota ostamaan studioaikaa isoilta levy-yhtiön sediltä tai käyttämään vähäiset varansa huippukalliiseen Gibsoniin tai Rolandiin heti kättelyssä. Liikkeelle voi lähteä jostain paljon vähäisemmästäkin. Punk-musiikista varmaan 90% on äänitetty oman kodin autotallissa yhdellä otolla neliraiturille isän akustisella kitaralla, eikä se välttämättä estä sitä kuulostamasta hyvältä (riippuu toki tapauksesta). Toiseksi, jos artisti on yhtään vannoutunut ja intoutunut musiikin soittamiselle, hän tulee hankkineeksi parempia soittimia vanhojen tilalle omalla kustannuksella joka tapauksessa. Rahan ei pitäisi olla motiivina musiikin soitolle, vaan vapaus luoda jotain omaa ja levittää viestiä musiikin kautta.
Mielestäni onkin hanurista, että on olemassa joitain tahoja, jotka yrittävät estää musiikin vapaan esittämisen maksuillaan. Teosto kertoo nettisivuillaan tehtäväkseen "ammattimaisen suomalaisen musiikintekijän menestymisen mahdollistamisen". Me eletään 2000-lukua ja meillä on internet. Artistit (niin pienet kuin suuret) voivat ilmaista siellä itseään ilmaiseksi mikserinetin (www.mikseri.net) kaltaisilla sivustoilla. Ja jos viitseliäisyyttä löytyy, niin oman musiikkinsa saa siellä nostettua melko helposti koko kansan kuuluville. Artisti kykenee itse menestyttämään itsensä ilman Teostoa näin halutessaan, joten se siitä "mahdollistamisesta". Ja jos mitään Teosto-maksuja ei olisi, niin uskoisin artistien pystyvän ilmaisemaan itseään julkisilla paikoilla vieläkin helpommin, mahdollistaen siis jonkinasteisen katusoittajan menestyksen itselleen. Pistääkin miettimään, millä tavoin Teosto oikeastaan pyrkiikään tuomaan menestystä jäsenilleen...
Oi, mutta Teoston jäsenenä voit artistina taata myös sen, että teoksesi pysyy omissa nimissäsi, eikä kukaan voi plagioida tai varastaa sinun sävellystäsi omiin nimiin. Tämän jos jonkin luulisi riittävän syyksi liittyä Teostoon. Muuten hyvä homma, mutta Teosto ei tältä suojaa artistia mitenkään. Olit sitten Teoston jäsen tai et, musiikkiteoksesi saa tekijänoikeussuojan teoksen valmistuttua. Siihen ei edellytetä minkäänlaista jäsenyyttä eri tahoihin. Toki asiaa valvotaan tarkemmin Teoston alaisuudessa, mutta jäsenyys ei kuitenkaan takaa sitä, etteikö joku voisi ainakin yrittää viedä biisistäsi kunniaa omiin nimiinsä.
Gramex ja Teosto tekevät myös siinä määrin huonoa työtä, kun laki tekijänoikeuksista on sekavampi kuin rubiikin kuutio. Kenelläkään ei tunnu olevan selkeää kuvaa siitä, miten laki toimii. Monimutkaiset ja epäselvät pelisäännöt aiheuttavat hämmennystä ja jossain määrin ehkäpä myös pelkoa, kun varmaa kuvaa ei ole kenelläkään siitä, mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Ei sillä, ettäkö sillä väliä olisi, sääntöjä on paikoin hyvinkin hankalaa valvoa. Ja vaikka valvontaa olisikin, rikkomuksia tapahtuu siitä huolimatta. Esimerkkeinä voidaan mainita muun muassa Metal Gear Solid -pelisarjan kuuluisa teemamusiikki, joka paljastui neljännen pelin kehityksen aikana puolivahingolliseksi plagiaatiksi venäläissäveltäjä Georgy Sviridovin vuonna 1977 tehdystä työstä "Snow Storm". Toisena esimerkkinä voidaan pitää tapausta, jossa Amerikan suurimpiin hip-hop-tuottajiin kuuluva Timbaland samplasi suomalaisen Janne Sunin kappaleesta "Acid Jazzed Evening" (tai pikemminkin eräästä kappaleen remiksausta) taustaääniä Nelly Furtadon kappaleeseen "Do It". Väärinkäyttöä musiikin esittämisessä tapahtuu nähtävästi myös paremmissa piireissä. Eikä varmaan kannata edes ryhtyä puhumaan siitä, kuinka paljon tekijänoikeuksia rikotaan laittomilla nettilatauksilla päivittäin.
Miten tämä kaikki sitten liittyy radiotoimintaan? Suurin osa kuppiloista ja muista julkisista paikoista käyttää taustamusiikkina nimenomaan jotain suomalaista radiokanavaa. Teoston teettämän tutkimuksen mukaan Radio Nova ja Radio Suomi ovat suosituimmat radiokanavat tunnelmanluonnissa. Ja koska molemmat radiokanavat soittavat paljon sellaisten artistien musiikkia, jotka kuuluvat Teostoon, tekijänoikeusmaksuja joudutaan maksamaan lupien vuoksi. Korvausten määrästä ei tunnu olevan tarkkaa summatietoa missään lähteessä. Summa ilmoitetaan prosentteina ja tarkemman rahasumman saa selville vain hakemalla lupaa Teostolta. Sopimuksista sovitaan käyttäjäkohtaisesti mukaan, millaisesta radiosta on kysymys. Lainatakseni mbnetin artikkelia nettiradon perustamisesta, Päivi Väisänen, Teoston järjestön edustaja kertoo, että "”tämänhetkisen hinnastomme mukaan nettiradiossa (webcasting) esitettävän musiikin käyttökorvaus on 12 % arvonlisäverottomasta kokonaistulosta, kuitenkin vähintään 100 (euroa?) kuukaudelta per kanava".
Tutkimuksien mukaan eri liikkeiden johtajat ja ylläpitäjät pitävät radiota tärkeimpänä keinona luoda viihtyisää ilmapiiriä ja tunnelmaa asiakkailleen. Ja nimenomaan musiikin soittamista pidetään radion tärkeimpänä puolena. Ehkä juuri tämän vuoksi Teosto tilittää ja maksuttaa tuntuvia summia luvista, sillä sen tiedetään olevan se syy, miksi radiota yleensä soitetaan julkisilla paikoilla. Sikäli Teosto-maksut eivät juuri mutkista radion toimintaa, sillä useimmissa radiopajoissa Teostolle ilmoittaminen siitä, mitä musiikkia on käytetty ja missä yhteydessä, toimii järjestelmällisesti. Ja maksut saadaan hoidettua pois mainostamalla. Mutta kun radion pyörittämisessä liikkuu puoli ja toisin suuret summat rahaa, radion perustamisvaiheessa talous voi käydä hankalaksi. Kun mitään varmuutta ei ole olemassa siitä, tuleeko kanava menestymään ja riittääkö tuotto kattamaan kuluja, se voi aiheuttaa huolia pienissä radiokanavissa. Siitäkin syystä olen yhä sillä kannalla, että Teosto-maksut tulisi jättää unholaan, koska se helpottaisi pienien radioiden elämää ja uusien kanavien perustamista. Huoli siitä, mitä musiikkia voi soittaa, vähenisi huomattavasti, kun kaikki materiaali olisi käytössä. Artisteille se olisi myös hyvää mainosta, eikä rahaa tarvitsisi liikutella kenellekään. Myös mainosten toistamista voisi vähentää huomattavasti, kun mainosrahoilla ei tarvitse kustantaa Teosto-maksuja. Ja soittoaikaa jäisi näin ollen enemmän musiikille tai juonnoille. Mutta ahneet artistit ovat tämänkin kehityksen jarruina. Tai pikemminkin ahneet artistit ovat olleet tuhoamassa vanhaa järjestelmää, jolloin musiikin soittaminen oli vapaampaa.
Pahin skenaario olisi, jos sanktiota tulisi ja maksua vaadittaisiin myös kappaleiden nuotin vierestä hoilottamisesta julkisilla paikoilla. Hyvän tuulen vallatessa ei voisi edes hyräillä omaa lempibiisiään, kun kohta olisi jo monen tonnin sakot niskassa. Toisaalta Live-musiikin esittämisessä on olemassa myös omat tekijänoikeussäädöksensä... Mutta tähän kauhukuvaan tuskin koskaan joudutaan, koska asiaa olisi mahdotonta valvoa nykyisellä teknologialla. Ja kellä edes riittäisi intoa kytätä päivästä toiseen ihmisten ikkunoiden takana, josko se perheen tyttölapsi pian intoutuisi laulamaan Antti Tuiskua juuri ostetun CD:n tahdittamana.
Lopetetaan tämä ahneus, ennen kuin se paisuu ylitse. Kohta kukaan ei enää uskalla olla luova, kun pahat sedät haluavat kaikki rahasi työsi hedelmistä itselleen.
Joonas Korhonen - Viesti09/L2 (RadioAktiivinen)
Lähteet:
Teosto
Mikä on Teosto: http://www.teosto.fi/fi/mika_teosto_on.html
Mikä on Teoston tehtävä: http://www.teosto.fi/fi/visio.html
UKK (teoksen omistus): http://www.teosto.fi/teosto/websivut.nsf/7d7cb8d7c8ceffa0c22565c9004cf780/ea8b50e3b998cc38c22572a0004323d5!OpenDocument
Teoston teettämä musiikinkäyttötutkimus:
http://www.teosto.fi/fi/musiikinkayttotutkimus.html
Radio mediana:
http://www.radiomedia.fi/radiomainonta/fi_FI/mediana/
Mikseri.net, artisteille tarkoitettu, ilmainen musiikinjakelusivusto:
http://www.mikseri.net/
MGS theme plagiarism:
http://www.destructoid.com/metal-gear-solid-theme-plagiarized-john-carpenter-nods-vigorously--51267.phtml
Acid-Jazzed Evening (Janne Suni vs. Timbaland) plagiarism:
http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2007/01/amerikkalaista_hiphop-tuottaja_timbalandia_syytetaan_suomalaisen_plagioinnista_225824.html
Kuluttajan kannalta niinkin huomaamaton asia, kuin (tausta)musiikki radiossa, kuppilassa, kauppakeskuksessa, linja-autossa tai missä vain julkisessa paikassa esitettynä on yllättävän kallista puuhaa. Ravintoloitsija voi helposti joutua maksamaan tuhansia euroja, jotta saa luvan esimerkiksi julkiselle radion soittamiselle.
Miksi musiikista tai sen esittämisestä pitäisi ylipäänsä vaatia maksua? Eikö musiikkia alun alkujaan olla esitetty ihmisten keskuudessa yhteisenä huvina. Musiikki yhdistää ihmisiä sillä luodaan tunnelmaa ja se piristää synkkinä hetkinä. Pääasia, että meininki on hyvä, luulisi sen riittävän sekä artisteille, että kuulijoille. Mutta ei. Nyt joku valopää on sitten keksinyt ruveta silläkin rahastamaan.
Jokuhan saattaisi huomauttaa tähän väliin, ettei se musiikin tekeminen ole artistillekaan ilmaista. Pitäähän sitä olla laitteistoa, jolla äänittää. Puhumattakaan instrumenteista, joilla soittaa. Ensinnäkin, hyvää musiikkiahan saa aikaiseksi vaatimattomistakin lähtökohdista. Kukaan ei pakota ostamaan studioaikaa isoilta levy-yhtiön sediltä tai käyttämään vähäiset varansa huippukalliiseen Gibsoniin tai Rolandiin heti kättelyssä. Liikkeelle voi lähteä jostain paljon vähäisemmästäkin. Punk-musiikista varmaan 90% on äänitetty oman kodin autotallissa yhdellä otolla neliraiturille isän akustisella kitaralla, eikä se välttämättä estä sitä kuulostamasta hyvältä (riippuu toki tapauksesta). Toiseksi, jos artisti on yhtään vannoutunut ja intoutunut musiikin soittamiselle, hän tulee hankkineeksi parempia soittimia vanhojen tilalle omalla kustannuksella joka tapauksessa. Rahan ei pitäisi olla motiivina musiikin soitolle, vaan vapaus luoda jotain omaa ja levittää viestiä musiikin kautta.
Mielestäni onkin hanurista, että on olemassa joitain tahoja, jotka yrittävät estää musiikin vapaan esittämisen maksuillaan. Teosto kertoo nettisivuillaan tehtäväkseen "ammattimaisen suomalaisen musiikintekijän menestymisen mahdollistamisen". Me eletään 2000-lukua ja meillä on internet. Artistit (niin pienet kuin suuret) voivat ilmaista siellä itseään ilmaiseksi mikserinetin (www.mikseri.net) kaltaisilla sivustoilla. Ja jos viitseliäisyyttä löytyy, niin oman musiikkinsa saa siellä nostettua melko helposti koko kansan kuuluville. Artisti kykenee itse menestyttämään itsensä ilman Teostoa näin halutessaan, joten se siitä "mahdollistamisesta". Ja jos mitään Teosto-maksuja ei olisi, niin uskoisin artistien pystyvän ilmaisemaan itseään julkisilla paikoilla vieläkin helpommin, mahdollistaen siis jonkinasteisen katusoittajan menestyksen itselleen. Pistääkin miettimään, millä tavoin Teosto oikeastaan pyrkiikään tuomaan menestystä jäsenilleen...
Oi, mutta Teoston jäsenenä voit artistina taata myös sen, että teoksesi pysyy omissa nimissäsi, eikä kukaan voi plagioida tai varastaa sinun sävellystäsi omiin nimiin. Tämän jos jonkin luulisi riittävän syyksi liittyä Teostoon. Muuten hyvä homma, mutta Teosto ei tältä suojaa artistia mitenkään. Olit sitten Teoston jäsen tai et, musiikkiteoksesi saa tekijänoikeussuojan teoksen valmistuttua. Siihen ei edellytetä minkäänlaista jäsenyyttä eri tahoihin. Toki asiaa valvotaan tarkemmin Teoston alaisuudessa, mutta jäsenyys ei kuitenkaan takaa sitä, etteikö joku voisi ainakin yrittää viedä biisistäsi kunniaa omiin nimiinsä.
Gramex ja Teosto tekevät myös siinä määrin huonoa työtä, kun laki tekijänoikeuksista on sekavampi kuin rubiikin kuutio. Kenelläkään ei tunnu olevan selkeää kuvaa siitä, miten laki toimii. Monimutkaiset ja epäselvät pelisäännöt aiheuttavat hämmennystä ja jossain määrin ehkäpä myös pelkoa, kun varmaa kuvaa ei ole kenelläkään siitä, mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Ei sillä, ettäkö sillä väliä olisi, sääntöjä on paikoin hyvinkin hankalaa valvoa. Ja vaikka valvontaa olisikin, rikkomuksia tapahtuu siitä huolimatta. Esimerkkeinä voidaan mainita muun muassa Metal Gear Solid -pelisarjan kuuluisa teemamusiikki, joka paljastui neljännen pelin kehityksen aikana puolivahingolliseksi plagiaatiksi venäläissäveltäjä Georgy Sviridovin vuonna 1977 tehdystä työstä "Snow Storm". Toisena esimerkkinä voidaan pitää tapausta, jossa Amerikan suurimpiin hip-hop-tuottajiin kuuluva Timbaland samplasi suomalaisen Janne Sunin kappaleesta "Acid Jazzed Evening" (tai pikemminkin eräästä kappaleen remiksausta) taustaääniä Nelly Furtadon kappaleeseen "Do It". Väärinkäyttöä musiikin esittämisessä tapahtuu nähtävästi myös paremmissa piireissä. Eikä varmaan kannata edes ryhtyä puhumaan siitä, kuinka paljon tekijänoikeuksia rikotaan laittomilla nettilatauksilla päivittäin.
Miten tämä kaikki sitten liittyy radiotoimintaan? Suurin osa kuppiloista ja muista julkisista paikoista käyttää taustamusiikkina nimenomaan jotain suomalaista radiokanavaa. Teoston teettämän tutkimuksen mukaan Radio Nova ja Radio Suomi ovat suosituimmat radiokanavat tunnelmanluonnissa. Ja koska molemmat radiokanavat soittavat paljon sellaisten artistien musiikkia, jotka kuuluvat Teostoon, tekijänoikeusmaksuja joudutaan maksamaan lupien vuoksi. Korvausten määrästä ei tunnu olevan tarkkaa summatietoa missään lähteessä. Summa ilmoitetaan prosentteina ja tarkemman rahasumman saa selville vain hakemalla lupaa Teostolta. Sopimuksista sovitaan käyttäjäkohtaisesti mukaan, millaisesta radiosta on kysymys. Lainatakseni mbnetin artikkelia nettiradon perustamisesta, Päivi Väisänen, Teoston järjestön edustaja kertoo, että "”tämänhetkisen hinnastomme mukaan nettiradiossa (webcasting) esitettävän musiikin käyttökorvaus on 12 % arvonlisäverottomasta kokonaistulosta, kuitenkin vähintään 100 (euroa?) kuukaudelta per kanava".
Tutkimuksien mukaan eri liikkeiden johtajat ja ylläpitäjät pitävät radiota tärkeimpänä keinona luoda viihtyisää ilmapiiriä ja tunnelmaa asiakkailleen. Ja nimenomaan musiikin soittamista pidetään radion tärkeimpänä puolena. Ehkä juuri tämän vuoksi Teosto tilittää ja maksuttaa tuntuvia summia luvista, sillä sen tiedetään olevan se syy, miksi radiota yleensä soitetaan julkisilla paikoilla. Sikäli Teosto-maksut eivät juuri mutkista radion toimintaa, sillä useimmissa radiopajoissa Teostolle ilmoittaminen siitä, mitä musiikkia on käytetty ja missä yhteydessä, toimii järjestelmällisesti. Ja maksut saadaan hoidettua pois mainostamalla. Mutta kun radion pyörittämisessä liikkuu puoli ja toisin suuret summat rahaa, radion perustamisvaiheessa talous voi käydä hankalaksi. Kun mitään varmuutta ei ole olemassa siitä, tuleeko kanava menestymään ja riittääkö tuotto kattamaan kuluja, se voi aiheuttaa huolia pienissä radiokanavissa. Siitäkin syystä olen yhä sillä kannalla, että Teosto-maksut tulisi jättää unholaan, koska se helpottaisi pienien radioiden elämää ja uusien kanavien perustamista. Huoli siitä, mitä musiikkia voi soittaa, vähenisi huomattavasti, kun kaikki materiaali olisi käytössä. Artisteille se olisi myös hyvää mainosta, eikä rahaa tarvitsisi liikutella kenellekään. Myös mainosten toistamista voisi vähentää huomattavasti, kun mainosrahoilla ei tarvitse kustantaa Teosto-maksuja. Ja soittoaikaa jäisi näin ollen enemmän musiikille tai juonnoille. Mutta ahneet artistit ovat tämänkin kehityksen jarruina. Tai pikemminkin ahneet artistit ovat olleet tuhoamassa vanhaa järjestelmää, jolloin musiikin soittaminen oli vapaampaa.
Pahin skenaario olisi, jos sanktiota tulisi ja maksua vaadittaisiin myös kappaleiden nuotin vierestä hoilottamisesta julkisilla paikoilla. Hyvän tuulen vallatessa ei voisi edes hyräillä omaa lempibiisiään, kun kohta olisi jo monen tonnin sakot niskassa. Toisaalta Live-musiikin esittämisessä on olemassa myös omat tekijänoikeussäädöksensä... Mutta tähän kauhukuvaan tuskin koskaan joudutaan, koska asiaa olisi mahdotonta valvoa nykyisellä teknologialla. Ja kellä edes riittäisi intoa kytätä päivästä toiseen ihmisten ikkunoiden takana, josko se perheen tyttölapsi pian intoutuisi laulamaan Antti Tuiskua juuri ostetun CD:n tahdittamana.
Lopetetaan tämä ahneus, ennen kuin se paisuu ylitse. Kohta kukaan ei enää uskalla olla luova, kun pahat sedät haluavat kaikki rahasi työsi hedelmistä itselleen.
Joonas Korhonen - Viesti09/L2 (RadioAktiivinen)
Lähteet:
Teosto
Mikä on Teosto: http://www.teosto.fi/fi/mika_teosto_on.html
Mikä on Teoston tehtävä: http://www.teosto.fi/fi/visio.html
UKK (teoksen omistus): http://www.teosto.fi/teosto/websivut.nsf/7d7cb8d7c8ceffa0c22565c9004cf780/ea8b50e3b998cc38c22572a0004323d5!OpenDocument
Teoston teettämä musiikinkäyttötutkimus:
http://www.teosto.fi/fi/musiikinkayttotutkimus.html
Radio mediana:
http://www.radiomedia.fi/radiomainonta/fi_FI/mediana/
Mikseri.net, artisteille tarkoitettu, ilmainen musiikinjakelusivusto:
http://www.mikseri.net/
MGS theme plagiarism:
http://www.destructoid.com/metal-gear-solid-theme-plagiarized-john-carpenter-nods-vigorously--51267.phtml
Acid-Jazzed Evening (Janne Suni vs. Timbaland) plagiarism:
http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2007/01/amerikkalaista_hiphop-tuottaja_timbalandia_syytetaan_suomalaisen_plagioinnista_225824.html
Miksei radio enää jaksa yllättää
Voiko radiolla vielä räjäyttää tajunnan ja vavisuttaa koko kansakuntaa? Onko vielä mahdollista keksiä uusia juttuja, joilla yllättää kuuntelijoita. Nykyihmiset ovat tottuneet jo lähes kaikkeen ja ovat monesti skeptisiä kaikkea kuulemaansa/näkemäänsä kohtaan.
"Uuden löytyminen – Rikotaan vanha. Mutta voi käydä niin, ettei mitään enää löydy. Rajojen rikkominen ei paljasta enää mitään. Uutta voi löytää vain vanhojen uudelleenkäytöllä tai väärinkäytöllä." (Harri Huhtamäki. 1993. 93.)
Minulle onkin monesti sanottu, kun esimerkiksi lyhytelokuvan ideaa olen miettinyt, että ”ei kannata miettiä liikaa sitä, että keksii uutta vaan parasta tapaa kierrättää vanhaa – kaikki on jo kertaalleen tehty.”
Vuonna 1938 lokakuussa Orson Welles ja Mercury theatre esittivät lähetyksessään kuunnelman Maailmojen Sota (perustui H. G. Wellsin tieteisromaaniin.). Kuunnelmassa tavallisen lähetyksen keskeytti tekaistu uutislähetys, jossa kerrottiin marsilaisten hyökänneen. Tuolloin ihmiset eivät olleet tottuneet tällaiseen ja monet ihmiset pitivät lähetystä totena – syntyi pakokauhu. Welles haettiin studiosta poliisivoimin. Myöhemmin hänelle tarjottiin sopimusta kolmen elokuvan ohjaamisesta.
Wellesin aiheuttaman hämmingin jälkeen on helppo ajatella, että hän oli liian aikaisessa juttunsa kanssa. Mielestäni pointti oli kuitenkin nimenomaan siinä, etteivät ihmiset olleet vielä valmiita tällaiseen, jonka takia he järkyttyivät. Nykyradiossa en usko, että tuollainen onnistuisi. Medioita on niin paljon, että jonkin tapaturman/sodan/muukalaishyökkäyksen todenmukaisuuden voi kuka tahansa varmistaa hetkessä vaihtamalla kanavaa tai avaamalla internetselaimen.
Tekniikka ja nopea tiedonhankinta on vienyt suurimman jännityksen radiosta. Enää ei yllätetä puun takaa, vaan tarjotaan jokaiselle omaa musiikkimakua vastaavaa musiikkia ja koetetaan haalia miellyttäviä radiopersoonia juontajiksi.
”Yleisölähtöisen radion ohjelmapolitiikassa on tärkeintä tietää, kenelle ohjelmaa lähetetään. Sen jälkeen kysytään mitä, missä, milloin? Lähettäjäkeskeinen radio voi kysyä mitä, missä, milloin, kenelle – esimerkiksi tässä järjestyksessä.” (Tapio Kujala, Jari Lahti ja Heikki Tamminen. 1998. 13.).
Ennenhän radiota tehtiin tekijälähtöisesti ja ”tiskijukka” oli suurimmassa vastuussa, jolloin yllätyksen mahdollisuus oli suuri. Nykyään kaikki on lyöty muottiin ja toimintatapa on tietynlaista varmaan jokaisella asemalla. Tämä syö mahdollisuuksia yllättää ja varmasti muotista poiekkeamisen ja torumisen pelko estää juontajia tekemästäkään niin. Nykyään varmaan ”yllätyksellisintä” on kun Radio Rockissa auotaan päätä vieraalle, johon siihenkin on jo saattanut turtua.
Orson Wellesin Maailmojen sota kuunnelma:
Osa 1:
www.youtube.com/watch?v=egudvdwtDIg
Osa 2:
www.youtube.com/watch?v=g9eHZ5gtj4k&feature=related
Osa 3:
www.youtube.com/watch?v=uVH_dZf1sio&feature=related
Osa 4:
www.youtube.com/watch?v=-M5poCfn-C8&feature=related
Osa 5:
www.youtube.com/watch?v=Z4Yu3PnHwas&feature=related
Osa 6:
www.youtube.com/watch?v=LCy-5sQU-Xs&feature=related
Radio Rockin puhelu Nina Mikkoselle:
www.youtube.com/watch?v=NXtMun7GUNc
Melkoinen ero kyllä vanhalla kuunnelmalla 70 vuoden takaa ja nykyaikaisella radiolähetyksellä. Radio Rockin tapahan on monesti heitellä alatyylisiä vitsejä ja naljailla ihmisille.
Radiossa on vaikea erottua edukseen. Kanavilla kyllä on ohjelmia jos jonkinlaisia, mutta musiikki on varmasti silti yksi suurimmista syistä, miksi ihmiset radiota kuuntelevat. Uskoisin toki muutaman juontajan olevan poikkeus, mutta itse ainakin tahtoisin kuunnella kanavaa josta ei koskaan tiedä, että mitä tapahtuu. En tahdo elokuvaakaan katsoessa olla varma siitä mitä seuraavaksi tapahtuu koska leffan muotti olisi minulle jo valmiiksi eteen pureskeltu.
En siis tarkoita, että nykyään pitäisi tehdä radio-ohjelmaa, jolla saataisiin aikaan pakokauhua. Ennemminkin tahdon herätellä keskustelua tai ajatuksia siitä, että miten radiota saataisiin vietyä yllätyksellisempään suuntaan siten, että tulisi edes vähän uutuudenviehätystä.
Radiota kuunnellessa en tahdo kuulla keljuilua ja alapäävitsejä, niitä kuulen sitten paikallisessa baarissa.
Vuonna 1995 yleisradiolla oli yhteensä 120 radiomastoa ja niiden yhteiskorkeus oli 15013 metriä. Nykyään tuo luku lienee suurempi. (Kari Ilmonen. 1996. 45)
Laitetaankin siis radiomastoihin ja studioihin upotetut materiaalit kunnolla käyttöön ja aletaan kehitellä uutta spektaakkealia!
Niko Mannonen, toimittaja
LÄHTEET:
Ilmonen, Kari 1996. Yleisradion historiaa 1926-1996: Tekniikka, kaiken perusta. WSOY
Kujala, Tapio & Lahti, Jari & Tamminen, Heikki 1998. Radiotyön perusteet. Tammerpaino Oy. Tampere
Huhtamäki, Harri 1993.Radion viisi tietä: Paradoksidramaturgisia murtolukuja. LIKE Helsinki
"Uuden löytyminen – Rikotaan vanha. Mutta voi käydä niin, ettei mitään enää löydy. Rajojen rikkominen ei paljasta enää mitään. Uutta voi löytää vain vanhojen uudelleenkäytöllä tai väärinkäytöllä." (Harri Huhtamäki. 1993. 93.)
Minulle onkin monesti sanottu, kun esimerkiksi lyhytelokuvan ideaa olen miettinyt, että ”ei kannata miettiä liikaa sitä, että keksii uutta vaan parasta tapaa kierrättää vanhaa – kaikki on jo kertaalleen tehty.”
Vuonna 1938 lokakuussa Orson Welles ja Mercury theatre esittivät lähetyksessään kuunnelman Maailmojen Sota (perustui H. G. Wellsin tieteisromaaniin.). Kuunnelmassa tavallisen lähetyksen keskeytti tekaistu uutislähetys, jossa kerrottiin marsilaisten hyökänneen. Tuolloin ihmiset eivät olleet tottuneet tällaiseen ja monet ihmiset pitivät lähetystä totena – syntyi pakokauhu. Welles haettiin studiosta poliisivoimin. Myöhemmin hänelle tarjottiin sopimusta kolmen elokuvan ohjaamisesta.
Wellesin aiheuttaman hämmingin jälkeen on helppo ajatella, että hän oli liian aikaisessa juttunsa kanssa. Mielestäni pointti oli kuitenkin nimenomaan siinä, etteivät ihmiset olleet vielä valmiita tällaiseen, jonka takia he järkyttyivät. Nykyradiossa en usko, että tuollainen onnistuisi. Medioita on niin paljon, että jonkin tapaturman/sodan/muukalaishyökkäyksen todenmukaisuuden voi kuka tahansa varmistaa hetkessä vaihtamalla kanavaa tai avaamalla internetselaimen.
Tekniikka ja nopea tiedonhankinta on vienyt suurimman jännityksen radiosta. Enää ei yllätetä puun takaa, vaan tarjotaan jokaiselle omaa musiikkimakua vastaavaa musiikkia ja koetetaan haalia miellyttäviä radiopersoonia juontajiksi.
”Yleisölähtöisen radion ohjelmapolitiikassa on tärkeintä tietää, kenelle ohjelmaa lähetetään. Sen jälkeen kysytään mitä, missä, milloin? Lähettäjäkeskeinen radio voi kysyä mitä, missä, milloin, kenelle – esimerkiksi tässä järjestyksessä.” (Tapio Kujala, Jari Lahti ja Heikki Tamminen. 1998. 13.).
Ennenhän radiota tehtiin tekijälähtöisesti ja ”tiskijukka” oli suurimmassa vastuussa, jolloin yllätyksen mahdollisuus oli suuri. Nykyään kaikki on lyöty muottiin ja toimintatapa on tietynlaista varmaan jokaisella asemalla. Tämä syö mahdollisuuksia yllättää ja varmasti muotista poiekkeamisen ja torumisen pelko estää juontajia tekemästäkään niin. Nykyään varmaan ”yllätyksellisintä” on kun Radio Rockissa auotaan päätä vieraalle, johon siihenkin on jo saattanut turtua.
Orson Wellesin Maailmojen sota kuunnelma:
Osa 1:
www.youtube.com/watch?v=egudvdwtDIg
Osa 2:
www.youtube.com/watch?v=g9eHZ5gtj4k&feature=related
Osa 3:
www.youtube.com/watch?v=uVH_dZf1sio&feature=related
Osa 4:
www.youtube.com/watch?v=-M5poCfn-C8&feature=related
Osa 5:
www.youtube.com/watch?v=Z4Yu3PnHwas&feature=related
Osa 6:
www.youtube.com/watch?v=LCy-5sQU-Xs&feature=related
Radio Rockin puhelu Nina Mikkoselle:
www.youtube.com/watch?v=NXtMun7GUNc
Melkoinen ero kyllä vanhalla kuunnelmalla 70 vuoden takaa ja nykyaikaisella radiolähetyksellä. Radio Rockin tapahan on monesti heitellä alatyylisiä vitsejä ja naljailla ihmisille.
Radiossa on vaikea erottua edukseen. Kanavilla kyllä on ohjelmia jos jonkinlaisia, mutta musiikki on varmasti silti yksi suurimmista syistä, miksi ihmiset radiota kuuntelevat. Uskoisin toki muutaman juontajan olevan poikkeus, mutta itse ainakin tahtoisin kuunnella kanavaa josta ei koskaan tiedä, että mitä tapahtuu. En tahdo elokuvaakaan katsoessa olla varma siitä mitä seuraavaksi tapahtuu koska leffan muotti olisi minulle jo valmiiksi eteen pureskeltu.
En siis tarkoita, että nykyään pitäisi tehdä radio-ohjelmaa, jolla saataisiin aikaan pakokauhua. Ennemminkin tahdon herätellä keskustelua tai ajatuksia siitä, että miten radiota saataisiin vietyä yllätyksellisempään suuntaan siten, että tulisi edes vähän uutuudenviehätystä.
Radiota kuunnellessa en tahdo kuulla keljuilua ja alapäävitsejä, niitä kuulen sitten paikallisessa baarissa.
Vuonna 1995 yleisradiolla oli yhteensä 120 radiomastoa ja niiden yhteiskorkeus oli 15013 metriä. Nykyään tuo luku lienee suurempi. (Kari Ilmonen. 1996. 45)
Laitetaankin siis radiomastoihin ja studioihin upotetut materiaalit kunnolla käyttöön ja aletaan kehitellä uutta spektaakkealia!
Niko Mannonen, toimittaja
LÄHTEET:
Ilmonen, Kari 1996. Yleisradion historiaa 1926-1996: Tekniikka, kaiken perusta. WSOY
Kujala, Tapio & Lahti, Jari & Tamminen, Heikki 1998. Radiotyön perusteet. Tammerpaino Oy. Tampere
Huhtamäki, Harri 1993.Radion viisi tietä: Paradoksidramaturgisia murtolukuja. LIKE Helsinki
10.12.2010
Aika vs. Laatu, FIGHT!
Radion muuttuessa teknisen kehityksen vanavedessä voisi uskoa, että asiat olisivat aina vain paremmin. Paremmuus on silti aina katsojan silmässä. Koska jutut on mahdollista saada valmiiksi nopeasti, niin pitää myös tapahtua.
Keskiverto radio-ohjelman mitta on nykyään ehkä noin viisi minuuttia. Tässä ajassa toimittaja tuskastelee ehkä jo oleellisen ja tärkeimmän tiedon mahduttamisen kanssa, eikä hänelle varmaankaan jää tilaa sisällyttää kattavia taustoja tai muuta syvempää ymmärrystä teokseensa. Mikäli kyse on tutkivasta journalismista, voi tapauksen pääasiat juuri ja juuri tuoda esille, mutta motivaatiot ja kokonaiskuva jäävät hämäriksi. Kolmetoista vuotta sitten radiodokumentin tulevaisuutta pohdittiin nykytiedon valossa melko huvittavallakin tavalla. Silloin uskottiin, että uusi aika voisi toimia radiodokumentin uudistajana ja vuorovaikutteisuus mullistaisi kaiken. Kaavailtiin interaktiivista dokumenttia, jossa kuuntelija voisi valita, kenen näkökulmasta tarinaa seuraa ja mihin haluaisi keskittyä. (Karisto, Leppänen: Todellisia tarinoita – radiodokumentin tekeminen. Edita, 1997) Ehkä tämä voisi luoda tarinan palasista jotain aivan omaansa! Tietenkään näin ei tapahtunut. Aivan kuten DVD:n interaktiivisuus, joka oli tuhoon tuomittu yritelmä. Kenelläkään ei riitä mielenkiintoa tai aikaa kertoa samaa tarinaa kymmenillä eri lopputuloksilla ja perspektiiveillä!
Lyhyt kesto ei myöskään aina palvele teostuotannollista radiota, mikäli sellaisen voi katsoa olevan yhä olemassa. Draaman kaari on käytävä lävitse viidessä minuutissa. Jaettuna se tarkoittaa yhtä minuuttia alulle, kolmea keskikohdalle ja yhtä minuuttia lopulle. Tällainen rakenne ajaa radion mahdollisimman keveään, helppoon ja pikaiseen formaattiin. Sisältöä on suhteessa vähemmän, täytettä enemmän.
Hyvin kristillissävytteisen, mutta ymmärrettävän vertauksen esitti toimittaja Taina West joskus yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä (Kujala, Lahti & Tamminen: Radiotyön perusteet – johdatus suoran lähetyksen tekemiseen, 31. Gaudeamus, 1999). Hänen mukaansa ohjelma-aika radiossa on aina sama, aiheesta riippumatta. Vaikka itse Jeesus tulisi takaisin maan päälle, olisi hänelle aikaa tasan kolme minuuttia. Kaikki aiheet ovat yhtä arvottomia.
Sanotaan, että moderni radion kuuntelija vaihtaa kanavaa viidentoista minuutin välein, ja sen vuoksi ohjelmien on myös oltava pikaisia. Uskoisin, että sama tapahtuisi myös televisiolle, mikäli rakenne olisi pätkittäinen ja pääosan tarjonnasta käsittäisivät musiikkivideot, joiden välissä juontajapari vertailee häpykarvojensa kiharuutta tai muuta yhtä laadukasta. Voidaankin siis kysyä, kumpi radion rakenteesta päättää, kuulija vai tuottaja.
Tietysti mainonnan osuus asiaan pitää muistaa. Mainosten on kuuluttava asemalla, koska raha on niistä kiinni. Mainostaja ei innostu, jos hänen mainoksensa tulee ilmoille puolet pidemmin väliajoin pitkien ohjelmien vuoksi. Toisaalta, onnistuuhan televisiomainontakin, mainokset vain tauottavat pidempiä ohjelmia.
Uutisoinnin kiristyneisiin aikavaatimuksiin on vaikea mennä enää kajoamaan. Uutisten on vain tultava ajallaan, tai muuten ne haetaan toisaalta. Enää ei riitä, että kerrotaan edellispäivän tärkeimmistä tapahtumista, vaan tapahtumia on kyettävä selostamaan reaaliaikaisesti. Onneksi tämä ei kuitenkaan ole ollut radiolle aivan yhtä iso toteuttautumiskysymys kuin esimerkiksi printtimedialle. Kirjassa Yleisradio median murroksessa (Leppänen, Heino & Mäntymäki. Vastapaino, 2010) tiedostetaan journalismin riskialtis tulevaisuus, mutta rauhoitellen luotetaan Yleisradion valtionrahoitteeseen rooliin laaduntakaajana. En silti voi olla pohtimatta, mitä kaikki tämä nopeus tekee vaikkapa uutisten luotettavuudelle ja perinpohjaisuudelle. Olisiko piirakka yhtä kypsä puolet lyhyemmällä paistoajalla?
Juho Tuovila, toimittaja
Lähteet:
Karisto, Leppänen: Todellisia tarinoita – radiodokumentin tekeminen. Edita, 1997
Kujala, Lahti & Tamminen: Radiotyön perusteet – johdatus suoran lähetyksen tekemiseen, 31. Gaudeamus, 1999
Leppänen, Heino & Mäntymäki: Yleisradio median murroksessa. Vastapaino, 2010
Keskiverto radio-ohjelman mitta on nykyään ehkä noin viisi minuuttia. Tässä ajassa toimittaja tuskastelee ehkä jo oleellisen ja tärkeimmän tiedon mahduttamisen kanssa, eikä hänelle varmaankaan jää tilaa sisällyttää kattavia taustoja tai muuta syvempää ymmärrystä teokseensa. Mikäli kyse on tutkivasta journalismista, voi tapauksen pääasiat juuri ja juuri tuoda esille, mutta motivaatiot ja kokonaiskuva jäävät hämäriksi. Kolmetoista vuotta sitten radiodokumentin tulevaisuutta pohdittiin nykytiedon valossa melko huvittavallakin tavalla. Silloin uskottiin, että uusi aika voisi toimia radiodokumentin uudistajana ja vuorovaikutteisuus mullistaisi kaiken. Kaavailtiin interaktiivista dokumenttia, jossa kuuntelija voisi valita, kenen näkökulmasta tarinaa seuraa ja mihin haluaisi keskittyä. (Karisto, Leppänen: Todellisia tarinoita – radiodokumentin tekeminen. Edita, 1997) Ehkä tämä voisi luoda tarinan palasista jotain aivan omaansa! Tietenkään näin ei tapahtunut. Aivan kuten DVD:n interaktiivisuus, joka oli tuhoon tuomittu yritelmä. Kenelläkään ei riitä mielenkiintoa tai aikaa kertoa samaa tarinaa kymmenillä eri lopputuloksilla ja perspektiiveillä!
Lyhyt kesto ei myöskään aina palvele teostuotannollista radiota, mikäli sellaisen voi katsoa olevan yhä olemassa. Draaman kaari on käytävä lävitse viidessä minuutissa. Jaettuna se tarkoittaa yhtä minuuttia alulle, kolmea keskikohdalle ja yhtä minuuttia lopulle. Tällainen rakenne ajaa radion mahdollisimman keveään, helppoon ja pikaiseen formaattiin. Sisältöä on suhteessa vähemmän, täytettä enemmän.
Hyvin kristillissävytteisen, mutta ymmärrettävän vertauksen esitti toimittaja Taina West joskus yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä (Kujala, Lahti & Tamminen: Radiotyön perusteet – johdatus suoran lähetyksen tekemiseen, 31. Gaudeamus, 1999). Hänen mukaansa ohjelma-aika radiossa on aina sama, aiheesta riippumatta. Vaikka itse Jeesus tulisi takaisin maan päälle, olisi hänelle aikaa tasan kolme minuuttia. Kaikki aiheet ovat yhtä arvottomia.
Sanotaan, että moderni radion kuuntelija vaihtaa kanavaa viidentoista minuutin välein, ja sen vuoksi ohjelmien on myös oltava pikaisia. Uskoisin, että sama tapahtuisi myös televisiolle, mikäli rakenne olisi pätkittäinen ja pääosan tarjonnasta käsittäisivät musiikkivideot, joiden välissä juontajapari vertailee häpykarvojensa kiharuutta tai muuta yhtä laadukasta. Voidaankin siis kysyä, kumpi radion rakenteesta päättää, kuulija vai tuottaja.
Tietysti mainonnan osuus asiaan pitää muistaa. Mainosten on kuuluttava asemalla, koska raha on niistä kiinni. Mainostaja ei innostu, jos hänen mainoksensa tulee ilmoille puolet pidemmin väliajoin pitkien ohjelmien vuoksi. Toisaalta, onnistuuhan televisiomainontakin, mainokset vain tauottavat pidempiä ohjelmia.
Uutisoinnin kiristyneisiin aikavaatimuksiin on vaikea mennä enää kajoamaan. Uutisten on vain tultava ajallaan, tai muuten ne haetaan toisaalta. Enää ei riitä, että kerrotaan edellispäivän tärkeimmistä tapahtumista, vaan tapahtumia on kyettävä selostamaan reaaliaikaisesti. Onneksi tämä ei kuitenkaan ole ollut radiolle aivan yhtä iso toteuttautumiskysymys kuin esimerkiksi printtimedialle. Kirjassa Yleisradio median murroksessa (Leppänen, Heino & Mäntymäki. Vastapaino, 2010) tiedostetaan journalismin riskialtis tulevaisuus, mutta rauhoitellen luotetaan Yleisradion valtionrahoitteeseen rooliin laaduntakaajana. En silti voi olla pohtimatta, mitä kaikki tämä nopeus tekee vaikkapa uutisten luotettavuudelle ja perinpohjaisuudelle. Olisiko piirakka yhtä kypsä puolet lyhyemmällä paistoajalla?
Juho Tuovila, toimittaja
Lähteet:
Karisto, Leppänen: Todellisia tarinoita – radiodokumentin tekeminen. Edita, 1997
Kujala, Lahti & Tamminen: Radiotyön perusteet – johdatus suoran lähetyksen tekemiseen, 31. Gaudeamus, 1999
Leppänen, Heino & Mäntymäki: Yleisradio median murroksessa. Vastapaino, 2010
7.12.2010
Millainen on hyvä radiojuontaja?
Radioilmaisun kaksi peruselementtiä ovat puhe ja musiikki. Radio ei voi vaieta vaan sieltä on koko ajan kuuluttava jotakin. Hyvä-ääninen ja suosittu juontaja ovat yhtä hyviä, ellei parempia takeita kuuntelijoiden kanavauskollisuudelle kuin radikaalin musiikin valitseminen. Radiojuontajat ovat radioasemien ”tuotemerkkejä”. (Kujala, Lahti & Tamminen 1998, 85–86)
Radionkuuntelijana voin yhtyä edellä mainittuihin seikkoihin, sillä itse koen, että radiolähetysten tärkein elementti on nimenomaan juontajat. Musiikki ei ole minulle tärkein peruste radiokanavan valitsemiselle sillä nykypäivänä musiikin saatavuus ja kuunteleminen kotikoneella on niin helppoa, että jokainen voi itse valita täsmälleen mitä musiikkia haluaa kuunnella. Tällöin tullaan pisteeseen jossa musiikki on itsestäänselvyys, eikä sen merkitys radiokanavan valinnalle ole niin suuri kuin radiojuontajilla.
Radiopersoonallisuus on tärkeä käsite radiojuontamisessa ja siinä millainen on hyvä juontaja. Radiopersoonallisuudella kuvataan toimittajan valmiutta ja kykyjä radiotyöskentelyyn. Persoonallinen juontaja on henkilö joka saa sinut kuuntelemaan radiota, vaikket pitäisikään kanavan muusta ilmeestä tai musiikista. Radiopersoonallisuuden voidaan koostuvan muun muassa karismasta, sanallisesta ja sanattomasta viestinnästä, haastattelutaidoista, rohkeus, vahvasta yleistietämyksestä sekä dramaturgian tajusta. (Kujala ym. 1998.)
Näistä osa-alueista lähes jokaista voi harjoitella, mutta harjoitellakseen niitä, ihmisellä on oltava synnynnäinen taipumus niihin. Jokainen meistä ei voi olla radiojuontaja. Karisma on näistä osa-alueista kaikkein vaikea selitteellisin. Se on merkittävä osatekijä jolla kuuntelija saadaan kiinnostumaan, koukutettua ja kuuntelemaan ja palaamaan kanavalle. Karisma kulkee käsi kädessä esiintymistaitojen kanssa joita radiojuontaja tarvitsee työssään. Voisi melkein sanoa, että ne ovat yksi ja sama asia. Karismaa joko löytyy tai sitten ei, eikä sitä voi myöskään harjoitella.
Hyvän radiojuontajan täytyy olla myös rohkea jotta pärjäisi työssään. Rohkeus syntyy siitä, että tietää mitä tekee tai ainakin luulee tietävänsä. Radiojuontajan itsevarmuus kuuluu lähetyksestä kuuntelijoiden korviin, koska tällöin juontaja kykenee luomaan monipuolisen lähetyksen. Rohkenen väittää, että rohkeuden alakategorioiksi voi lajitella lähes kaikki aikaisemmin mainitsemistani radiopersoonallisuuden tekijät. Jokainen näistä poluista johtaa lopulta rohkeuteen.
Kaikista ominaisuuksista kuitenkin selvimmin kuuntelijalle välittyy juontajan sanallinen viestintä. Juontajan tulee hallita radiomainen kieli ja tiedettävä, millaisia sanoja ja lauseita käyttää. Myös oikea äänenkäyttö on ratkaisevaa. Luonteva ja selvä ääni yhdistettynä oikeaan hengitystapaan ovat juontajan perustyökaluja. Puheen rytmi, sopivat painotukset, tempovaihtelut ja tauot lisäävät juontojen luontevuutta. (Mäki-Maukola 2005, 14-15) Lähetyksiä varten juontajan olisi suotavaa valmistella juontojansa etukäteen. Tällöin juonnot noudattavat tehokkaammin draaman kaarta kuin täysin improvisoidut ja näin ollen kuuntelijan on mielenkiintoisempaa ja helpompaa seurata lähetystä. Radiojuontajan pitää tietää, kenelle hän tekee ohjelmaa ja hänen täytyy pystyä asettumaan kuulijan asemaan.
Nykypäivän suomalaisessa valtavirtaradiossa on jokaisella kanavalla omat radiojuontajansa vetonauloina. Otan esille muutamia valtakunnan suosituimpia ja parhaimpina pidettyjä juontajia, Vappu Pimiä The Voicella, Jussi Heikelä Radio Rockilla ja Jaajo Linnonmaa Radio Suomipopilla. Vaikka radiokanavat toisistaan erottaa musiikki eivätkä juontajat, voidaan heidän tunnettavuutta yleisön keskuudessa kasvattaa toistuvilla päivittäisillä esiintymisajoilla sekä omalla nimellä markkinoiduilla ohjelmanimikkeillä. (Nukari & Ruohomaa 1997, 22) Jokaisella edellä mainituista kolmella juontajalla on oma säännöllinen esiintymisaika radiossa ja heistä Vapulla ja Jussi Heikelällä on omalla nimellä kulkevat ohjelmanumerot. Jaajo Linnonmaa juontaa Aamulypsy -ohjelmaa Petra Kalliomaan kanssa ja Jussi Heikelä Kim Sainion kanssa. Vappu Pimiää on kuitenkin vaikeaa verrata Heikelään ja Linnonmaahan sen takia, koska hän esiintyy säännöllisesti myös television puolella Suomen suosituimmissa ohjelmissa jotka nostavat hänen suosiotansa ja tunnettavuutta myös radion puolella. Heikelä nauttii suurta suosiota ajankohtaisia asioita huumoristitsesti ruotivalla Korporaatio-ohjelmallaan ja Linnonmaa on valittu kaksi kertaa Suomen parhaaksi radiojuontajaksi.
Mutta tekeekö suosio ja meriitit heistä hyviä juontajia? Nykyajan kaupallisessa radiossa kun on menty siihen, että musiikki on lyhentänyt juonto-osuuksia ja tehnyt niistä merkityksettömimpiä. (Mäki-Maukola 2005.) Siteeraten yhtä 1990-luvun suosituimmista radiojuontajista Pertti Salovaaraa ”Radiojuontajat suoltavat nykyään sontaa” voi jokainen itse päättää kuuluuko Pimiä, Heikelä tai Linnonmaa tähän turhanpäiväisten puhujien kategoriaan.
Loppuen lopuksi, hyvä juontaja on juuri sellainen kuin mistä itse pitää.
Matti Ollikainen, toimittaja
Lähteet:
Tapio Kujala, Jari Lahti, Heikki Tamminen, Radiotyön perusteet 1998
Matti Nukari, Erja Ruohomaa, Uusi vanha radio 1997
Anna Mäki-Maukola, Monta tietä radiojuontajaksi – opinnäytetyö 2005
http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1726412
Radionkuuntelijana voin yhtyä edellä mainittuihin seikkoihin, sillä itse koen, että radiolähetysten tärkein elementti on nimenomaan juontajat. Musiikki ei ole minulle tärkein peruste radiokanavan valitsemiselle sillä nykypäivänä musiikin saatavuus ja kuunteleminen kotikoneella on niin helppoa, että jokainen voi itse valita täsmälleen mitä musiikkia haluaa kuunnella. Tällöin tullaan pisteeseen jossa musiikki on itsestäänselvyys, eikä sen merkitys radiokanavan valinnalle ole niin suuri kuin radiojuontajilla.
Radiopersoonallisuus on tärkeä käsite radiojuontamisessa ja siinä millainen on hyvä juontaja. Radiopersoonallisuudella kuvataan toimittajan valmiutta ja kykyjä radiotyöskentelyyn. Persoonallinen juontaja on henkilö joka saa sinut kuuntelemaan radiota, vaikket pitäisikään kanavan muusta ilmeestä tai musiikista. Radiopersoonallisuuden voidaan koostuvan muun muassa karismasta, sanallisesta ja sanattomasta viestinnästä, haastattelutaidoista, rohkeus, vahvasta yleistietämyksestä sekä dramaturgian tajusta. (Kujala ym. 1998.)
Näistä osa-alueista lähes jokaista voi harjoitella, mutta harjoitellakseen niitä, ihmisellä on oltava synnynnäinen taipumus niihin. Jokainen meistä ei voi olla radiojuontaja. Karisma on näistä osa-alueista kaikkein vaikea selitteellisin. Se on merkittävä osatekijä jolla kuuntelija saadaan kiinnostumaan, koukutettua ja kuuntelemaan ja palaamaan kanavalle. Karisma kulkee käsi kädessä esiintymistaitojen kanssa joita radiojuontaja tarvitsee työssään. Voisi melkein sanoa, että ne ovat yksi ja sama asia. Karismaa joko löytyy tai sitten ei, eikä sitä voi myöskään harjoitella.
Hyvän radiojuontajan täytyy olla myös rohkea jotta pärjäisi työssään. Rohkeus syntyy siitä, että tietää mitä tekee tai ainakin luulee tietävänsä. Radiojuontajan itsevarmuus kuuluu lähetyksestä kuuntelijoiden korviin, koska tällöin juontaja kykenee luomaan monipuolisen lähetyksen. Rohkenen väittää, että rohkeuden alakategorioiksi voi lajitella lähes kaikki aikaisemmin mainitsemistani radiopersoonallisuuden tekijät. Jokainen näistä poluista johtaa lopulta rohkeuteen.
Kaikista ominaisuuksista kuitenkin selvimmin kuuntelijalle välittyy juontajan sanallinen viestintä. Juontajan tulee hallita radiomainen kieli ja tiedettävä, millaisia sanoja ja lauseita käyttää. Myös oikea äänenkäyttö on ratkaisevaa. Luonteva ja selvä ääni yhdistettynä oikeaan hengitystapaan ovat juontajan perustyökaluja. Puheen rytmi, sopivat painotukset, tempovaihtelut ja tauot lisäävät juontojen luontevuutta. (Mäki-Maukola 2005, 14-15) Lähetyksiä varten juontajan olisi suotavaa valmistella juontojansa etukäteen. Tällöin juonnot noudattavat tehokkaammin draaman kaarta kuin täysin improvisoidut ja näin ollen kuuntelijan on mielenkiintoisempaa ja helpompaa seurata lähetystä. Radiojuontajan pitää tietää, kenelle hän tekee ohjelmaa ja hänen täytyy pystyä asettumaan kuulijan asemaan.
Nykypäivän suomalaisessa valtavirtaradiossa on jokaisella kanavalla omat radiojuontajansa vetonauloina. Otan esille muutamia valtakunnan suosituimpia ja parhaimpina pidettyjä juontajia, Vappu Pimiä The Voicella, Jussi Heikelä Radio Rockilla ja Jaajo Linnonmaa Radio Suomipopilla. Vaikka radiokanavat toisistaan erottaa musiikki eivätkä juontajat, voidaan heidän tunnettavuutta yleisön keskuudessa kasvattaa toistuvilla päivittäisillä esiintymisajoilla sekä omalla nimellä markkinoiduilla ohjelmanimikkeillä. (Nukari & Ruohomaa 1997, 22) Jokaisella edellä mainituista kolmella juontajalla on oma säännöllinen esiintymisaika radiossa ja heistä Vapulla ja Jussi Heikelällä on omalla nimellä kulkevat ohjelmanumerot. Jaajo Linnonmaa juontaa Aamulypsy -ohjelmaa Petra Kalliomaan kanssa ja Jussi Heikelä Kim Sainion kanssa. Vappu Pimiää on kuitenkin vaikeaa verrata Heikelään ja Linnonmaahan sen takia, koska hän esiintyy säännöllisesti myös television puolella Suomen suosituimmissa ohjelmissa jotka nostavat hänen suosiotansa ja tunnettavuutta myös radion puolella. Heikelä nauttii suurta suosiota ajankohtaisia asioita huumoristitsesti ruotivalla Korporaatio-ohjelmallaan ja Linnonmaa on valittu kaksi kertaa Suomen parhaaksi radiojuontajaksi.
Mutta tekeekö suosio ja meriitit heistä hyviä juontajia? Nykyajan kaupallisessa radiossa kun on menty siihen, että musiikki on lyhentänyt juonto-osuuksia ja tehnyt niistä merkityksettömimpiä. (Mäki-Maukola 2005.) Siteeraten yhtä 1990-luvun suosituimmista radiojuontajista Pertti Salovaaraa ”Radiojuontajat suoltavat nykyään sontaa” voi jokainen itse päättää kuuluuko Pimiä, Heikelä tai Linnonmaa tähän turhanpäiväisten puhujien kategoriaan.
Loppuen lopuksi, hyvä juontaja on juuri sellainen kuin mistä itse pitää.
Matti Ollikainen, toimittaja
Lähteet:
Tapio Kujala, Jari Lahti, Heikki Tamminen, Radiotyön perusteet 1998
Matti Nukari, Erja Ruohomaa, Uusi vanha radio 1997
Anna Mäki-Maukola, Monta tietä radiojuontajaksi – opinnäytetyö 2005
http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1726412
28.11.2010
Omaa radiokanavaa perustamaan
Yleisradiotoiminta tarkoittaa äänien ja mahdollisesti kuvien välittämistä ennalta määrittelemättömälle yleisölle radioaaltoja käyttäen. Suomen yleisradio eli YLE, välittää radio- ja televisio-ohjelmia koko Suomeen. Informaation levittäminen näin laajalle alueelle vaatii paljon tekniikkaa. Maisemia komistavat ja rumistavat valtavat, satojakin metrejä korkeat radiomastot ja -tornit jotka lähettävät radioaaltoja ilmoille. Ohjelmia tuotetaan monissa studioissa jotka nekin sisältävät tekniikkaa moneen lähtöön.
Pienemmässä mittakaavassa radiotoimintaa harrastavat niinsanotut radioamatöörit. Koko radiotoiminta on lähtenyt liikkeelle kipinästä. 1800-luvun loppupuolella havaittiin, että kun korkeajännitteistä virtapiiriä kytkettiin päälle ja pois, saatiin aikaan kipinöintiä. Jotenkin ihmeellisesti nämä kipinät kuuluivat sopivassa vastaanottimessa napsauksina. Tietyllä rytmillä tehdyillä napsauksilla voitiin välittää viestejä seinienkin läpi ja ennen pitkää jopa valtamerten yli. Kiinnostuneet ihmiset alkoivat harrastaa laajamittaisesti radiotoimintaa Suomessakin. "Kipinänlennättimet" kehittyivät ja napsauksien sijaan opittiin lähettämään ääntä ja musiikkia. Ohjelmatarjontaa tuli lisää ja ohjelmista tuli ammattimaista ja säännöllistä. Siltä pohjalta syntyi Suomen yleisradiotoiminta.
Radioamatööritoiminta ei kuitenkaan lakannut, vaan se jatkuu yhä tänäkin päivänä. Suomessa radioamatöörejä on yli 5000. Toiminta vaatii viestintäviraston myöntämän pätevyystodistuksen. Radioamatööriharrastukseen kuuluu myös lähetin- ja vastaanotinlaitteiden sekä antennien rakentelua, jolloin tarvitaan elektroniikan tuntemusta. Amatöörit eivät soittele musiikkia, eivätkä tee juonnettuja ohjelmia, vaan pitävät lähinnä vain radioyhteyksiä toisten amatöörien kanssa. Radioamatöörit kutsuvat toisiaan ihmeellisillä koodinimillä, joista tavallinen kansalainen ei ymmärrä mitään. Tunnetuista suomalaisista radioamatööreistä mainittakoon 3NB ja OH2TK.
Nykyaikana ei oman radiokanavan perustamiseen välttämättä ole pakko hankkia valtavia antenneja ja mastoja. Tietokone nettiyhteydellä varustettuna riittää ja siihen liitetyt näppäimistö ja hiiri toimivat hallintalaitteina vallan hyvin. Netistä löytyy hommaan tarvittavat ohjelmistot. Ubroadcast on palvelu, jonka kautta kuka tahansa voi lähettää suorana ääntä, kuvaa ja musiikkia. Palvelun käytöllä on kuukausimaksu. Ilmaisen vaihtoehdon tarjoaa SHOUTcast, jota monet "perinteisetkin" radioasemat käyttävät suuremman kuulijakunnan saavuttamiseen. Shoutcast vaatii kuitenkin jonkin verran säätelyä ja räpläilyä ennen kuin saat oman lähetyksesi kuuluviin. Nämä pari videota opastavat alkuun pääsemisessä:
www.youtube.com/watch?v=jDleWXwYCoU&feature=fvw
www.listen2myradio.com/movie3.php
Minusta homma vaikutti monimutkaiselta, kun siihen vaaditaan kolme ohjelmaa ja asetusten säätelyä. Päätin kuitenkin testata asiaa käytännössä ja tuli todettua, että ei se nyt niin vaikeaa olekaan. Tärkeimmässä roolissa on Winamp -ohjelma. Se on hyvin suosittu mediasoitin, ja löytynee useimmilta jo asennettuna. Kaksi muuta ohjelmaa ovat vain pieniä lisäpalikoita. Toinen on Winamppiin asennettava SHOUTcast-laajennus, joka siirtää winampilla soitettavat audiot kolmannelle, eli SHOUTcast serveri-ohjelmalle. Tämä serveri on pieni lisäohjelma, joka tuuppaa lähetyksen internettiin. Ohjelmasta ei tarvitse huolehtia muuta, kuin antaa sen pyöriä vain taustalla.
Winamppi toimii siis pääroolissa, koska sen soittolistalle kasataan lähetys. Siihen ladotaan normaaliin tapaan lähetykseen kuuluvat elementit eli biisit, ID:t ja toimitetut ohjelmat. Homma ei paljon eroa siitä, mitä olemme täällä ulkotuotannoissa tottuneet tekemään. Tosin winamppia ei ole suunniteltu radiota silmällä pitäen. Vain yksi audio soi kerrallaan, eli pedejä ei voi oikein järkevästi käyttää. Listalle ei voi asettaa etukäteen, että milloin hypätään audiosta suoraan seuraavaan, ja milloin stopataan. Lista soi automaattisesti kappaleesta toiseen. Mutta soimassa olevan kappaleen voi kyllä asettaa pysähtymään. Kun mietit, että tämänpä kappaleen jälkeen spiikkaan jotain, taikatemppu tapahtuu painamalla näppäinyhdistelmää Ctrl + V, jolloin nykyinen kappale soi loppuun ja lista pysähtyy siihen. Kun olet sanottavasi sanonut, painat seuraavan kappaleen soimaan ja lista jatkaa kulkuaan taas eteenpäin.
Spiikkaamiseen löytyy nappula Winampin SHOUTcast-laajennuksen hallintapaneelista. "Push to Talk" -nappia painamalla on mikki päällä. Mikä tässä on mukavaa, niin voit säätää kuinka paljon kappale pienenee puheen taakse ja millaisella viiveellä. Spiikkiä aloittaessasi sinun ei tarvitse siis kuin painaa nappia, musiikki feidautuu automaattisesti pienemmälle ja voit alkaa puhua. Kätevää.
Mitä tulee huomioida omaa nettiradiokanavaa perustaessa? Lupia ei tarvita, mutta teostomaksut kuuluu tietysti maksaa. Kuulijamäärälle on myös tiettyjä teknisiä rajoitteita. Siihen vaikuttaa oman nettiyhteyden nopeus. Sen voi testata www.speedtest.net -sivulla. Paina "Begin test" -painiketta. Tärkeä on ainoastaan upload- eli lähetysnopeus. Testi antoi minulle tulokseksi 6,60 Mb/s = n. 6600kbps. Lisäksi vaikuttaa kuinka laadukasta lähetystä lähettää. Esimerkiksi 128 kbps on jo aika priimaa, mutta vie paljon kaistaa. 58kbps on keskivertoa ja varmaan riittää omiin lähetyksiin. Minun tapauksessani tarkoittaa pikaisella laskemisella 6600 / 58kbps = 113 kuulijaa. Jos linjoille tulee useampia kuulijoita, nettiyhteyteni ei jaksa pukata tarpeeksi nopeasti tavaraa ulos ja kuulijoiden lähetykset alkavat pätkimään. Eli mitä huonompi lähetyslaatu, sitä enemmän mahtuu kuulijoita. Suositeltavat nopeudet riittävällä laadulla ovat 24k - 64k monolähetyksille ja 80k - 128k stereolähetyksille.
Esimerkkinä harrastelijoiden pitämistä nettiradioista mainittakoon Pasiradio. Se on elämäntapataitelija Pasi Viherahon harrastuspohjalta ja lahjoitusten avulla pyörittämä nettiradio. Asema kuuluu yleensä perjantai-iltaisin tai sitten ei. Monien mielestä sisältö kuitenkin korvaa määrän. Pasi on valjastanut omien lähetystensä käyttöön studion, josta löytyy miksauspöytä ja muuta elektroniikkaa kuin ammattilaisella konsanaan. Puheluitakin hän pystyy lähetykseen sisällyttämään ja lähetys myös menee useiden nettikameroiden kuvaamana internettiin katsottavaksi. Teknisesti Pasi tekee siis laadukkaita lähetyksiä, mutta sisällöstä voidaan olla montaa mieltä. Suora lainaus Pasiradion sivuilta:
"Yhteiskunnallisesti paheksuttavaa ja ei toivottavaa ohjelmaa. Ohjelmassa juodaan viinaa julkisesti sekä käytetään alatyylisiä ilmauksia. Pasiradiota ei suositella kenellekkään kuunneltavaksi sillä ohjelmisto on täyttä paskaa. Ohjelma on EHDOTTOMASTI KIELLETTY ALAIKÄISILTÄ!"
Ei kait oman radiokanavan pitäminen yhtään huonompi harrastus ole. Jos tuntuu, että radiokurssi kävi liian lyhyeksi, niin siitä vain omaa kanavaa pystyyn. Mitä etuja sitten harrastelijavoimin vedetty nettiradioasema tuo virallisiin radiokanaviin? Kun ei olla minkään tahon sensuurin alla, voidaan käsitellä mitä aiheita tahansa. Pasiradion lähetykset sisältävätkin paljon yhteiskuntakritiikkiä. Jostain syystä Pasin ja monen muidenkin harrastajien on tapana tehdä lähetyksensä vähemmän raittiissa merkeissä. No, nyt kun on itselläkin vähän kokemusta radiotyöstä, niin en sitä ihmettele. Se ei kuitenkaan mitään haittaa, sillä omalla nettiradioasemalla Kimmo Wilskatkin sallitaan.
Tero Malinen, toimittaja
Lähteet:
Ilmonen, Kari 1996. Yleisradion historia 1926-1996: Tekniikka, kaiken perusta. WSOY
Janhunen, Reijo 1996. Alussa oli kipinä: Suomen radioamatooriliiton 75-vuotiselta taipaleelta. Gummerrus kirjapaino OY.
www.sral.fi
www.shoutcast.com
www.serverroom.us/shoutcastsetup
www.listen2myradio.com
www.ubroadcast.com
www.pasiradio.com
Pienemmässä mittakaavassa radiotoimintaa harrastavat niinsanotut radioamatöörit. Koko radiotoiminta on lähtenyt liikkeelle kipinästä. 1800-luvun loppupuolella havaittiin, että kun korkeajännitteistä virtapiiriä kytkettiin päälle ja pois, saatiin aikaan kipinöintiä. Jotenkin ihmeellisesti nämä kipinät kuuluivat sopivassa vastaanottimessa napsauksina. Tietyllä rytmillä tehdyillä napsauksilla voitiin välittää viestejä seinienkin läpi ja ennen pitkää jopa valtamerten yli. Kiinnostuneet ihmiset alkoivat harrastaa laajamittaisesti radiotoimintaa Suomessakin. "Kipinänlennättimet" kehittyivät ja napsauksien sijaan opittiin lähettämään ääntä ja musiikkia. Ohjelmatarjontaa tuli lisää ja ohjelmista tuli ammattimaista ja säännöllistä. Siltä pohjalta syntyi Suomen yleisradiotoiminta.
Radioamatööritoiminta ei kuitenkaan lakannut, vaan se jatkuu yhä tänäkin päivänä. Suomessa radioamatöörejä on yli 5000. Toiminta vaatii viestintäviraston myöntämän pätevyystodistuksen. Radioamatööriharrastukseen kuuluu myös lähetin- ja vastaanotinlaitteiden sekä antennien rakentelua, jolloin tarvitaan elektroniikan tuntemusta. Amatöörit eivät soittele musiikkia, eivätkä tee juonnettuja ohjelmia, vaan pitävät lähinnä vain radioyhteyksiä toisten amatöörien kanssa. Radioamatöörit kutsuvat toisiaan ihmeellisillä koodinimillä, joista tavallinen kansalainen ei ymmärrä mitään. Tunnetuista suomalaisista radioamatööreistä mainittakoon 3NB ja OH2TK.
Nykyaikana ei oman radiokanavan perustamiseen välttämättä ole pakko hankkia valtavia antenneja ja mastoja. Tietokone nettiyhteydellä varustettuna riittää ja siihen liitetyt näppäimistö ja hiiri toimivat hallintalaitteina vallan hyvin. Netistä löytyy hommaan tarvittavat ohjelmistot. Ubroadcast on palvelu, jonka kautta kuka tahansa voi lähettää suorana ääntä, kuvaa ja musiikkia. Palvelun käytöllä on kuukausimaksu. Ilmaisen vaihtoehdon tarjoaa SHOUTcast, jota monet "perinteisetkin" radioasemat käyttävät suuremman kuulijakunnan saavuttamiseen. Shoutcast vaatii kuitenkin jonkin verran säätelyä ja räpläilyä ennen kuin saat oman lähetyksesi kuuluviin. Nämä pari videota opastavat alkuun pääsemisessä:
www.youtube.com/watch?v=jDleWXwYCoU&feature=fvw
www.listen2myradio.com/movie3.php
Minusta homma vaikutti monimutkaiselta, kun siihen vaaditaan kolme ohjelmaa ja asetusten säätelyä. Päätin kuitenkin testata asiaa käytännössä ja tuli todettua, että ei se nyt niin vaikeaa olekaan. Tärkeimmässä roolissa on Winamp -ohjelma. Se on hyvin suosittu mediasoitin, ja löytynee useimmilta jo asennettuna. Kaksi muuta ohjelmaa ovat vain pieniä lisäpalikoita. Toinen on Winamppiin asennettava SHOUTcast-laajennus, joka siirtää winampilla soitettavat audiot kolmannelle, eli SHOUTcast serveri-ohjelmalle. Tämä serveri on pieni lisäohjelma, joka tuuppaa lähetyksen internettiin. Ohjelmasta ei tarvitse huolehtia muuta, kuin antaa sen pyöriä vain taustalla.
Winamppi toimii siis pääroolissa, koska sen soittolistalle kasataan lähetys. Siihen ladotaan normaaliin tapaan lähetykseen kuuluvat elementit eli biisit, ID:t ja toimitetut ohjelmat. Homma ei paljon eroa siitä, mitä olemme täällä ulkotuotannoissa tottuneet tekemään. Tosin winamppia ei ole suunniteltu radiota silmällä pitäen. Vain yksi audio soi kerrallaan, eli pedejä ei voi oikein järkevästi käyttää. Listalle ei voi asettaa etukäteen, että milloin hypätään audiosta suoraan seuraavaan, ja milloin stopataan. Lista soi automaattisesti kappaleesta toiseen. Mutta soimassa olevan kappaleen voi kyllä asettaa pysähtymään. Kun mietit, että tämänpä kappaleen jälkeen spiikkaan jotain, taikatemppu tapahtuu painamalla näppäinyhdistelmää Ctrl + V, jolloin nykyinen kappale soi loppuun ja lista pysähtyy siihen. Kun olet sanottavasi sanonut, painat seuraavan kappaleen soimaan ja lista jatkaa kulkuaan taas eteenpäin.
Spiikkaamiseen löytyy nappula Winampin SHOUTcast-laajennuksen hallintapaneelista. "Push to Talk" -nappia painamalla on mikki päällä. Mikä tässä on mukavaa, niin voit säätää kuinka paljon kappale pienenee puheen taakse ja millaisella viiveellä. Spiikkiä aloittaessasi sinun ei tarvitse siis kuin painaa nappia, musiikki feidautuu automaattisesti pienemmälle ja voit alkaa puhua. Kätevää.
Mitä tulee huomioida omaa nettiradiokanavaa perustaessa? Lupia ei tarvita, mutta teostomaksut kuuluu tietysti maksaa. Kuulijamäärälle on myös tiettyjä teknisiä rajoitteita. Siihen vaikuttaa oman nettiyhteyden nopeus. Sen voi testata www.speedtest.net -sivulla. Paina "Begin test" -painiketta. Tärkeä on ainoastaan upload- eli lähetysnopeus. Testi antoi minulle tulokseksi 6,60 Mb/s = n. 6600kbps. Lisäksi vaikuttaa kuinka laadukasta lähetystä lähettää. Esimerkiksi 128 kbps on jo aika priimaa, mutta vie paljon kaistaa. 58kbps on keskivertoa ja varmaan riittää omiin lähetyksiin. Minun tapauksessani tarkoittaa pikaisella laskemisella 6600 / 58kbps = 113 kuulijaa. Jos linjoille tulee useampia kuulijoita, nettiyhteyteni ei jaksa pukata tarpeeksi nopeasti tavaraa ulos ja kuulijoiden lähetykset alkavat pätkimään. Eli mitä huonompi lähetyslaatu, sitä enemmän mahtuu kuulijoita. Suositeltavat nopeudet riittävällä laadulla ovat 24k - 64k monolähetyksille ja 80k - 128k stereolähetyksille.
Esimerkkinä harrastelijoiden pitämistä nettiradioista mainittakoon Pasiradio. Se on elämäntapataitelija Pasi Viherahon harrastuspohjalta ja lahjoitusten avulla pyörittämä nettiradio. Asema kuuluu yleensä perjantai-iltaisin tai sitten ei. Monien mielestä sisältö kuitenkin korvaa määrän. Pasi on valjastanut omien lähetystensä käyttöön studion, josta löytyy miksauspöytä ja muuta elektroniikkaa kuin ammattilaisella konsanaan. Puheluitakin hän pystyy lähetykseen sisällyttämään ja lähetys myös menee useiden nettikameroiden kuvaamana internettiin katsottavaksi. Teknisesti Pasi tekee siis laadukkaita lähetyksiä, mutta sisällöstä voidaan olla montaa mieltä. Suora lainaus Pasiradion sivuilta:
"Yhteiskunnallisesti paheksuttavaa ja ei toivottavaa ohjelmaa. Ohjelmassa juodaan viinaa julkisesti sekä käytetään alatyylisiä ilmauksia. Pasiradiota ei suositella kenellekkään kuunneltavaksi sillä ohjelmisto on täyttä paskaa. Ohjelma on EHDOTTOMASTI KIELLETTY ALAIKÄISILTÄ!"
Ei kait oman radiokanavan pitäminen yhtään huonompi harrastus ole. Jos tuntuu, että radiokurssi kävi liian lyhyeksi, niin siitä vain omaa kanavaa pystyyn. Mitä etuja sitten harrastelijavoimin vedetty nettiradioasema tuo virallisiin radiokanaviin? Kun ei olla minkään tahon sensuurin alla, voidaan käsitellä mitä aiheita tahansa. Pasiradion lähetykset sisältävätkin paljon yhteiskuntakritiikkiä. Jostain syystä Pasin ja monen muidenkin harrastajien on tapana tehdä lähetyksensä vähemmän raittiissa merkeissä. No, nyt kun on itselläkin vähän kokemusta radiotyöstä, niin en sitä ihmettele. Se ei kuitenkaan mitään haittaa, sillä omalla nettiradioasemalla Kimmo Wilskatkin sallitaan.
Tero Malinen, toimittaja
Lähteet:
Ilmonen, Kari 1996. Yleisradion historia 1926-1996: Tekniikka, kaiken perusta. WSOY
Janhunen, Reijo 1996. Alussa oli kipinä: Suomen radioamatooriliiton 75-vuotiselta taipaleelta. Gummerrus kirjapaino OY.
www.sral.fi
www.shoutcast.com
www.serverroom.us/shoutcastsetup
www.listen2myradio.com
www.ubroadcast.com
www.pasiradio.com
17.11.2010
Aika muuttaa asenteita
Radiotyön maailmassa työskentelee hyvinkin erilaisia ja eri mielipiteitä jakavia ihmisiä, kuten missä tahansa muussakin työpaikassa tai alalla. Radiojuontajien persoonallisuus korostuu joillakin radiokanavilla voimakkaasti, kun taas jotkut kanavat pitävät tiukkaa yleismaailmallista ja neutraalia, lähes objektiivista linjaa juontajistaan.
1990-luvun radioalan kirjallisuudesta Radiotyön perusteet (Kujala & Lahti & Tamminen, 1998, 82, 83) löytyy kohta Radiopersoonallisuus. Siinä on käyty kohta kohdalta läpi mikä on radiopersoonallisuutta. Ensimmäisenä piirteenä on mainittu karisma. Mitä on karisma? Wikipedian mukaan se liittyy muun muassa viehkeyteen, vetovoimaan ja positiiviseen energiaan. Suhtaudumme tietysti varauksella wikipediaan lähteenä, mutta yllä mainittuja piirteitä radiojuontajalle olisi hyvä olla jos tavoite on erottua valtalinjasta.
Verbaaliset taidot, tilanteiden hallinta, vahva yleistieto ja vuorovaikutustaidot ovat kirjan mukaan tärkeitä elementtejä. Olen näistä täysin samaa mieltä, käsitteinä. Määritteet edellämainittuihin voivat toki olla moniselkoisia, mutta en lähde niitä tässä blogissa käsittelemään.
Sen sijaan rohkeus, on sana joka vetää minua puoleensa kirjan ominaisuuslistassa. Rohkeus sanan kohdassa on maininta; - Erityisen yltiöpäiset radiopersoonallisuudet ovat aika ajoin koetelleet viestinnän säännöksiä ja yleistä mielipidettä. Itse tilanteet ovat yleensä johtaneet näiden radiotyöläisten hyllyttämiseen tai työsuhteen purkuun. Ehkäpä asiat olivat vielä 1990-luvulla näin, mutta 2000-luvulla moniin asioihin suhtaudutaan monesti eritavalla, luultavasti hieman vapaamielisemmin.
Ensinäkään onko enään yleistä mielipidettä? Yhteiskunnassa moniin asioihin ja kysymyksiin tottakai on, mutta jos käsittelyyn otetaan radiotyö ja radiojuontajat. Nykyajan kohderyhmämarkkinointi on virtaviivaista ja suoraa. Ei ole edes tarkoitus, että kukkahattutäti ja naapurissa asuva doom metallia kuunteleva parikymppinen eksyisi samalle radiokanavalle. Isojen mediakonsernien sisällä olevia radiokanavia voi olla useita kymmeniä. Tiettyyn musiikki- ja sisältötyyliin on panostettu lähes kaikilla radiokanavilla paljon. Sitäkautta myös juontajien täytyy olla samassa linjassa. (Keinonen & Ala-Fossi & Herkman, 2008, 96)
Toisekseen ”yltiöpäiset radiopersoonallisuudet” ja erilaiset tempaukset kuuluvat nykypäivän radioon. 2000-luvulla radiossa on tehty tempauksia joita kukaan ei olisi voinut kuvitellakaan 1920-luvulla, kun radiolähetykset Suomessa aloitettiin. Suomen radiossa on kuultu muun muassa, kun radiojuontaja juo itsensä humalaan ja raportoi promilleistaan tietyin ajanjaksoin ja on suorassa lähetyksessä jopa harrastettu seksiäkin. Viime keväänä radiokuuntelijat heristivät korviaan, kun valtakunnalliseen radiokanavaan oli otettu vieraaksi eräs tunnettu Suomalainen muusikko. Hän luki eräästä kirjasta pornokohtauksen suorassa lähetyksessä, tämäntyyppinen toiminta ei ollut linjassa kanavan muuhun sisältöön nähden. Joten, eivät ylilyönnit ole pelkästään ”nuorisoradiokanavien” tavaramerkki, vaan tempauksista on saanut nauttia tai kärsiä, miten kukainenkin sen kokee, myös klassisemman linjan radioaalloilla. (yle.fi, 2010; mtv3.fi, 2000; Iltalehti.fi, 2010)
Radiojuontajien räväkkyys, värikäs puhetapa ja tietoinen provosointi yhteiskunnallisista puheenaiheista ovat radio-ohjelmien tätä päivää. Ehkäpä radio tarvitsee väriläiskiä tarjontaansa, ainakin kuluttajat olivat tätä mieltä vuonna 2006, kun rockmusiikki painoitteisen radiokanavan kaksi juontajaa valittiin Vuoden radiojuontajiksi. (Markkinointi&Mainonta, 2006)
Ääntä tähän maailmaan mahtuu, annetaan kaikille äänille mahdollisuus.
Nikolai Jokinen, toimittaja
Lähteet:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010041311461330_uu.shtml
http://www.marmai.fi/uutiset/article65509.ece
http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/mediait/2000/06/22898
http://avoinyle.fi/www/fi/historia/index.php
Keinonen, H & Ala-Fossi, M & Herkman, J 2008. Radio- ja televisiotutkimuksen metodologiaa. Tampereen Yliopistopaino Oy – Juvenes Print, Tampere.
Kujala, Tapio & Lahti, Jari & Tamminen, Heikki 1998. Radiotyön perusteet. Tammerpaino Oy, Tampere.
1990-luvun radioalan kirjallisuudesta Radiotyön perusteet (Kujala & Lahti & Tamminen, 1998, 82, 83) löytyy kohta Radiopersoonallisuus. Siinä on käyty kohta kohdalta läpi mikä on radiopersoonallisuutta. Ensimmäisenä piirteenä on mainittu karisma. Mitä on karisma? Wikipedian mukaan se liittyy muun muassa viehkeyteen, vetovoimaan ja positiiviseen energiaan. Suhtaudumme tietysti varauksella wikipediaan lähteenä, mutta yllä mainittuja piirteitä radiojuontajalle olisi hyvä olla jos tavoite on erottua valtalinjasta.
Verbaaliset taidot, tilanteiden hallinta, vahva yleistieto ja vuorovaikutustaidot ovat kirjan mukaan tärkeitä elementtejä. Olen näistä täysin samaa mieltä, käsitteinä. Määritteet edellämainittuihin voivat toki olla moniselkoisia, mutta en lähde niitä tässä blogissa käsittelemään.
Sen sijaan rohkeus, on sana joka vetää minua puoleensa kirjan ominaisuuslistassa. Rohkeus sanan kohdassa on maininta; - Erityisen yltiöpäiset radiopersoonallisuudet ovat aika ajoin koetelleet viestinnän säännöksiä ja yleistä mielipidettä. Itse tilanteet ovat yleensä johtaneet näiden radiotyöläisten hyllyttämiseen tai työsuhteen purkuun. Ehkäpä asiat olivat vielä 1990-luvulla näin, mutta 2000-luvulla moniin asioihin suhtaudutaan monesti eritavalla, luultavasti hieman vapaamielisemmin.
Ensinäkään onko enään yleistä mielipidettä? Yhteiskunnassa moniin asioihin ja kysymyksiin tottakai on, mutta jos käsittelyyn otetaan radiotyö ja radiojuontajat. Nykyajan kohderyhmämarkkinointi on virtaviivaista ja suoraa. Ei ole edes tarkoitus, että kukkahattutäti ja naapurissa asuva doom metallia kuunteleva parikymppinen eksyisi samalle radiokanavalle. Isojen mediakonsernien sisällä olevia radiokanavia voi olla useita kymmeniä. Tiettyyn musiikki- ja sisältötyyliin on panostettu lähes kaikilla radiokanavilla paljon. Sitäkautta myös juontajien täytyy olla samassa linjassa. (Keinonen & Ala-Fossi & Herkman, 2008, 96)
Toisekseen ”yltiöpäiset radiopersoonallisuudet” ja erilaiset tempaukset kuuluvat nykypäivän radioon. 2000-luvulla radiossa on tehty tempauksia joita kukaan ei olisi voinut kuvitellakaan 1920-luvulla, kun radiolähetykset Suomessa aloitettiin. Suomen radiossa on kuultu muun muassa, kun radiojuontaja juo itsensä humalaan ja raportoi promilleistaan tietyin ajanjaksoin ja on suorassa lähetyksessä jopa harrastettu seksiäkin. Viime keväänä radiokuuntelijat heristivät korviaan, kun valtakunnalliseen radiokanavaan oli otettu vieraaksi eräs tunnettu Suomalainen muusikko. Hän luki eräästä kirjasta pornokohtauksen suorassa lähetyksessä, tämäntyyppinen toiminta ei ollut linjassa kanavan muuhun sisältöön nähden. Joten, eivät ylilyönnit ole pelkästään ”nuorisoradiokanavien” tavaramerkki, vaan tempauksista on saanut nauttia tai kärsiä, miten kukainenkin sen kokee, myös klassisemman linjan radioaalloilla. (yle.fi, 2010; mtv3.fi, 2000; Iltalehti.fi, 2010)
Radiojuontajien räväkkyys, värikäs puhetapa ja tietoinen provosointi yhteiskunnallisista puheenaiheista ovat radio-ohjelmien tätä päivää. Ehkäpä radio tarvitsee väriläiskiä tarjontaansa, ainakin kuluttajat olivat tätä mieltä vuonna 2006, kun rockmusiikki painoitteisen radiokanavan kaksi juontajaa valittiin Vuoden radiojuontajiksi. (Markkinointi&Mainonta, 2006)
Ääntä tähän maailmaan mahtuu, annetaan kaikille äänille mahdollisuus.
Nikolai Jokinen, toimittaja
Lähteet:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010041311461330_uu.shtml
http://www.marmai.fi/uutiset/article65509.ece
http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/mediait/2000/06/22898
http://avoinyle.fi/www/fi/historia/index.php
Keinonen, H & Ala-Fossi, M & Herkman, J 2008. Radio- ja televisiotutkimuksen metodologiaa. Tampereen Yliopistopaino Oy – Juvenes Print, Tampere.
Kujala, Tapio & Lahti, Jari & Tamminen, Heikki 1998. Radiotyön perusteet. Tammerpaino Oy, Tampere.
5.11.2010
Haiseeko täällä H2? - Kun tekniikka pettää
”Ihminen ei niin etäs sylykäse, ettei se takasi lentäisi.”
Jo oletusarvoisesti on selvää, että ihmiset ovat erehtyväisiä. Epähuomiossa tai ajattelemattomuuttaan tehty virhe niin työssä kuin muussakin elämässä on humaanista ja on hyveellistä myös olettaa, että ihmiset oppivat virheistään. Radiotyöskentelyssä hyvin kirjoitetut ja vakuuttavasti esitetyt puheet ovat valttia, mutta työskentely sähköisten laitteiden kanssa tuo oman haasteensa. Toinen kulutettu matra kuuluukin, että tekniikka helpottaa elämää. Radio mediana on kosolti välinevetoista työskentelyä, eikä tekniikkaan tukeutuvissa töissä pidä tuudittautua autuaaseen tunteeseen ja luottaa sokeasti laitteiden toimivuuteen.
Tähän väliin pienet seisoma-aplodit sähkölle ja radioaalloille!
Vakinainen joukkoviestintä alkoi 1920-luvulla yleisradiotoiminan käynnistyessä. Sähköisen viestinnän tärkeys on kasvanut ja käy entistä monimuotoisemmaksi. On tottakai jokaisen oma asia, minkä mieltää tärkeäksi historialliseksi murrokseksi, mutta ainakin yhdellä tavalla 1990-luvulla otettiin uusi askel viestintäjärjestelmissä. Teoksessa Viestinnän vallassa Risto Kunelius (2004) listaa Digitalisoitumisen. Myöskin nykypäivänä radiotyöskentely on tuomittu käyttämään digitalisoitumista työvälineenään. Oikein tottuneesti tietokoneet rouskuttaa numerosarjoja, mutta mitä sitten, kun nämä bittijonot katoavatkin taivaan tuuliin? Vaikka tekniikasta on todella paljon hyötyä, on se kaikki valitettavan poikkeuksetta hyvin keskeneräistä, joten tarvittavat materiaalit voivat hyvinkin helposti haihtua olemattomiin. Valmiiksi tehdyt jutut, jotka pitäisi soittaa lähetyksessä, voivat hukkua monen työvaiheen yhteydessä.
Radio-ohjelmia tehdessä olen huomannut, kuinka tärkeä itse äänitysvaihe on. Jos jokin ylimääräinen ääni kuuluu taustalta äänitysvaiheessa, eikä mahdollisuutta sen korjaamiseen ole, peli on menetetty. Ihminen pystyy tietoisesti valitsemaan mitä kuulee. Korva pystyy hälyn keskeltä erottamaan sellaisen äänilähteen, jonka kuulija haluaa kuulla (Hannu Karisto ja Airi Leppänen, 1997). Kuulijat kuulevat helposti, jos ohjelmaan on joutunut jotain ylimääräisiä ja häiritseviä ääniä. Liian kovat äänet vievät kuuntelijalta pois miellyttävän kokemuksen.
Radiolla on aina oma tekninen standardinsa, joka lähetystekniikan ja lähetysten ulosajon käytännön on täytettävä (Tapio Kujala, Jari Lahti, Heikki Tamminen).
Varsinkin nyt korkeakoulussa huomaa, kuinka tekniikkapainotteiseksi kaikki on muuttunut. Ala-asteen piirtoheittimet on mennyt muisto jo! Esimerkiksi koulutehtävät tehdään nykyisin melkein aina sähköisesti. Tai vähintään tuodaan muistitikulla kouluun. Siksi muistitikun temppuilusta, tekstitiedoston häviämisestä tai tietokoneen tai netin jumittumisesta on tullut uusi ”koira söi mun läksyni” tapainen veruke. Olen muutaman kerran joutunut kokemaan oikeasti tämän nolon tilanteen, kun asiat eivät yksinkertaisesti toimi. Uskooko sitten sitä kukaan, se on eri asia..
Marianna Liuttu, toimittaja
Lähteet:
Risto Kunelius, Viestinnän vallassa
Hannu Karisto, Airi Leppänen, Todellisia tarinoita: radiodokumentin tekeminen
Tapio Kujala, Jari Lahti, Heikki Tamminen, Radiotyön perusteet: johdatus suoran lähetyksen tekemiseen
Jo oletusarvoisesti on selvää, että ihmiset ovat erehtyväisiä. Epähuomiossa tai ajattelemattomuuttaan tehty virhe niin työssä kuin muussakin elämässä on humaanista ja on hyveellistä myös olettaa, että ihmiset oppivat virheistään. Radiotyöskentelyssä hyvin kirjoitetut ja vakuuttavasti esitetyt puheet ovat valttia, mutta työskentely sähköisten laitteiden kanssa tuo oman haasteensa. Toinen kulutettu matra kuuluukin, että tekniikka helpottaa elämää. Radio mediana on kosolti välinevetoista työskentelyä, eikä tekniikkaan tukeutuvissa töissä pidä tuudittautua autuaaseen tunteeseen ja luottaa sokeasti laitteiden toimivuuteen.
Tähän väliin pienet seisoma-aplodit sähkölle ja radioaalloille!
Vakinainen joukkoviestintä alkoi 1920-luvulla yleisradiotoiminan käynnistyessä. Sähköisen viestinnän tärkeys on kasvanut ja käy entistä monimuotoisemmaksi. On tottakai jokaisen oma asia, minkä mieltää tärkeäksi historialliseksi murrokseksi, mutta ainakin yhdellä tavalla 1990-luvulla otettiin uusi askel viestintäjärjestelmissä. Teoksessa Viestinnän vallassa Risto Kunelius (2004) listaa Digitalisoitumisen. Myöskin nykypäivänä radiotyöskentely on tuomittu käyttämään digitalisoitumista työvälineenään. Oikein tottuneesti tietokoneet rouskuttaa numerosarjoja, mutta mitä sitten, kun nämä bittijonot katoavatkin taivaan tuuliin? Vaikka tekniikasta on todella paljon hyötyä, on se kaikki valitettavan poikkeuksetta hyvin keskeneräistä, joten tarvittavat materiaalit voivat hyvinkin helposti haihtua olemattomiin. Valmiiksi tehdyt jutut, jotka pitäisi soittaa lähetyksessä, voivat hukkua monen työvaiheen yhteydessä.
Radio-ohjelmia tehdessä olen huomannut, kuinka tärkeä itse äänitysvaihe on. Jos jokin ylimääräinen ääni kuuluu taustalta äänitysvaiheessa, eikä mahdollisuutta sen korjaamiseen ole, peli on menetetty. Ihminen pystyy tietoisesti valitsemaan mitä kuulee. Korva pystyy hälyn keskeltä erottamaan sellaisen äänilähteen, jonka kuulija haluaa kuulla (Hannu Karisto ja Airi Leppänen, 1997). Kuulijat kuulevat helposti, jos ohjelmaan on joutunut jotain ylimääräisiä ja häiritseviä ääniä. Liian kovat äänet vievät kuuntelijalta pois miellyttävän kokemuksen.
Radiolla on aina oma tekninen standardinsa, joka lähetystekniikan ja lähetysten ulosajon käytännön on täytettävä (Tapio Kujala, Jari Lahti, Heikki Tamminen).
Varsinkin nyt korkeakoulussa huomaa, kuinka tekniikkapainotteiseksi kaikki on muuttunut. Ala-asteen piirtoheittimet on mennyt muisto jo! Esimerkiksi koulutehtävät tehdään nykyisin melkein aina sähköisesti. Tai vähintään tuodaan muistitikulla kouluun. Siksi muistitikun temppuilusta, tekstitiedoston häviämisestä tai tietokoneen tai netin jumittumisesta on tullut uusi ”koira söi mun läksyni” tapainen veruke. Olen muutaman kerran joutunut kokemaan oikeasti tämän nolon tilanteen, kun asiat eivät yksinkertaisesti toimi. Uskooko sitten sitä kukaan, se on eri asia..
Marianna Liuttu, toimittaja
Lähteet:
Risto Kunelius, Viestinnän vallassa
Hannu Karisto, Airi Leppänen, Todellisia tarinoita: radiodokumentin tekeminen
Tapio Kujala, Jari Lahti, Heikki Tamminen, Radiotyön perusteet: johdatus suoran lähetyksen tekemiseen
4.11.2010
Jyrääkö Spotify radion?
Muistatteko ajan jolloin nauhoitettiin radiosta c-kasetille lempikappaleita? Se aika jolloin ei ollut mp3 -soitinta eikä Internetistä voinut ladata mitään. Musiikkia sai joko puhtaasti levyiltä tai radioasemia selaamalla. Jälkimmäinen oli murrosiän kynnyksellä yleisin vaihtoehto, sillä harvoinpa sitä viitsi laittaa 20 euroa levyyn, josta tiesi korkeintaan kaksi hyvää kappaletta. Kun saimme uuden tietokoneen, kulutimme aikaa kopioimalla paljon cd-levyjä koneelle ja niistä koottiin omia sekoituksia, jotka sitten poltettiin levylle. Pian latausohjelmat ja mp3-soittimet tulivat tutuksi eikä enää tarvinnut juosta kirjastoissa levyjen perässä. Muutamassa vuodessa musiikkikirjasto kasvoi yli tuhannen kappaleen kokoiseksi ja kone täyttyi äänitiedostoista. Radio oli enää vain taustaääntä autossa ja kahvin äärellä.
Pari vuotta sitten alkoi Spotify yleistyä Suomessa. Mikä se sitten onkaan? Kyseessä on ilmainen online -palvelu, joka tarjoaa rajattomasti musiikkia suoratoistona netistä. Spotify nimi tulee kahdesta englanninkielisestä sanasta spot (löytää) ja identify (tunnistaa), eli se auttaa löytämään musiikkia, josta et ole edes tiennyt pitäväsikään. (Background information, 2010) Tämä Spotify tarjoaa rajattomasti musiikkia mistä ikinä vain ilmaiseksi ja täysin laillisesti! Uuden musiikin löytäminen nopeutui huomattavasti ja oma soittolista koostui mitä erilaisimmista kappaleista, jota mikään radiokanava ei voisi korvata.
Radioasemat eivät ikinä ole pystyneet miellyttämään kaikkia musiikinrakastajia eikä koskaan voikaan. Mutta YLE:llä on omia tunnin mittaisia osuuksia joissa keskitytään sellaiseen musiikkiin, jota ei tavallisesti radion soittolistoilla soi esim. 60-luvun musiikkia, jazzia ja bluesia. Omalla kohdalla ne ovat radion parhainta antia musiikin kannalta ja sellaiset ohjelmat tutustuttavat eniten erilaiseen musiikkiin ja laajentavat musiikkimakua. Harmittaa vain, että ne tulevat sellaiseen vuorokauden aikaan, jolloin katsotaan Salkkareita ja elokuvia. Spotifyllakin on oma radionsa jossa tarjotaan pitkä jono musiikkia kuuntelijan genrevaatimuksien mukaan, mutta se ei ole kovin elävää verrattuna perinteiseen radioon. Ei tietenkään pidä unohtaa että useiden radioiden toiminta on sosiaalisten medioiden lisäksi laajentunut Spotifyn palvelimille. Eli radiomusan ystävät voivat radion suljettua kuunnella Spotifystä samat biisit mitä lähetyksessä oli.
Radio on mukana luomassa jokaisen musiikkimakua, jonka tiivistäminen yhdeksi täydelliseksi kirjastoksi tämä Spotify mahdollistaa. Radion lisäksi myös muu valtamedia, kuten musiikkikanavat, vaikuttavat siihen mitä muut hakevat Spotifystä. Onneksi radio ei ole vain musiikkia, vaan väylä josta musiikin lisäksi maailman tapahtumat ja ilmiöt tulevat lähes reaaliajassa. Eli radio on seurakumppani autossa ja aamukahvin ääressä. ”Vain kuuntelijoiden kanssa syntyvä ja syventyvä suhde mahdollistaa jatkuvuuden. Radiolla ei ole Spotifyn kaltaisten tuotteiden rinnalla paljon mahdollisuuksia puhua paremmasta musiikista. (Jalonen, Spotify tappoi radiotähden? 2009)” Jos musiikki ei enää takaa radiokanavan menestymistä, niin niiden olisi satsattava muuhun sisältöön ja olla lähempänä kuuntelijaa.
Musiikkimaussa on kaksi tasoa: yksilöllinen ja yhteisöllinen. Yksilöllinen maku on persoonakohtaisen henkilöhistorian tuote, kun taas sosiaalinen maku on enemmänkin yhteisön odotuksen mukainen(Salminen, Toosa soi, 1992). Tässä huomasin että radio edustaa enemmän yhteisöllistä musiikkimakua, eli omaa sukupolvea ja sen kulttuuria, kun taas Spotify palvelee henkilökohtaisia tarpeita johon voi liittyä suurempia tunteita. Nuorille suunnatut radiokanavat luovat yhtenäistä musiikkikulttuuria joka näkyy televisiossa ja Spotifyssa. Sukupolvella siis tarkoitetaan ihmisryhmää, joilla on ajallisesti yhtenäinen kulttuuritausta ja elämänkokemukset ovat samankaltaisia (Salminen, Toosa Soi 1992). Vaikka ns. individualismi eli yksilöllisyys on niin muotia nykyään, taustalla silti elää sukupolven yhteisöllinen musiikkimaku, jota perinteinen radio on luomassa.
Radio on edelleen läsnä aika vahvana, vaikka se on kohdannut monta vastustajaa; televisio (ja sitä myötä musiikkikanavat), Internet, mp3-soittimet ja vielä Spotify. Radiomusiikin ja Spotifyn kuitenkin yhdistää se, että musiikista voi kuka tahansa nauttia ilmaiseksi.
Laura Ylitalo, toimittaja
Lähteet:
Salminen Kimmo, Alm Ari, Toosa soi – Musiikki radion kilpailuvälineenä?
Backround information, viitattu 2010
http://www.spotify.com/fi/about/press/background-info/
Jalonen Jani, Spotify tappoi radiotähden? M&M,
http://www.marmai.fi/blogit/musapaallikko/article297851.ece
Pari vuotta sitten alkoi Spotify yleistyä Suomessa. Mikä se sitten onkaan? Kyseessä on ilmainen online -palvelu, joka tarjoaa rajattomasti musiikkia suoratoistona netistä. Spotify nimi tulee kahdesta englanninkielisestä sanasta spot (löytää) ja identify (tunnistaa), eli se auttaa löytämään musiikkia, josta et ole edes tiennyt pitäväsikään. (Background information, 2010) Tämä Spotify tarjoaa rajattomasti musiikkia mistä ikinä vain ilmaiseksi ja täysin laillisesti! Uuden musiikin löytäminen nopeutui huomattavasti ja oma soittolista koostui mitä erilaisimmista kappaleista, jota mikään radiokanava ei voisi korvata.
Radioasemat eivät ikinä ole pystyneet miellyttämään kaikkia musiikinrakastajia eikä koskaan voikaan. Mutta YLE:llä on omia tunnin mittaisia osuuksia joissa keskitytään sellaiseen musiikkiin, jota ei tavallisesti radion soittolistoilla soi esim. 60-luvun musiikkia, jazzia ja bluesia. Omalla kohdalla ne ovat radion parhainta antia musiikin kannalta ja sellaiset ohjelmat tutustuttavat eniten erilaiseen musiikkiin ja laajentavat musiikkimakua. Harmittaa vain, että ne tulevat sellaiseen vuorokauden aikaan, jolloin katsotaan Salkkareita ja elokuvia. Spotifyllakin on oma radionsa jossa tarjotaan pitkä jono musiikkia kuuntelijan genrevaatimuksien mukaan, mutta se ei ole kovin elävää verrattuna perinteiseen radioon. Ei tietenkään pidä unohtaa että useiden radioiden toiminta on sosiaalisten medioiden lisäksi laajentunut Spotifyn palvelimille. Eli radiomusan ystävät voivat radion suljettua kuunnella Spotifystä samat biisit mitä lähetyksessä oli.
Radio on mukana luomassa jokaisen musiikkimakua, jonka tiivistäminen yhdeksi täydelliseksi kirjastoksi tämä Spotify mahdollistaa. Radion lisäksi myös muu valtamedia, kuten musiikkikanavat, vaikuttavat siihen mitä muut hakevat Spotifystä. Onneksi radio ei ole vain musiikkia, vaan väylä josta musiikin lisäksi maailman tapahtumat ja ilmiöt tulevat lähes reaaliajassa. Eli radio on seurakumppani autossa ja aamukahvin ääressä. ”Vain kuuntelijoiden kanssa syntyvä ja syventyvä suhde mahdollistaa jatkuvuuden. Radiolla ei ole Spotifyn kaltaisten tuotteiden rinnalla paljon mahdollisuuksia puhua paremmasta musiikista. (Jalonen, Spotify tappoi radiotähden? 2009)” Jos musiikki ei enää takaa radiokanavan menestymistä, niin niiden olisi satsattava muuhun sisältöön ja olla lähempänä kuuntelijaa.
Musiikkimaussa on kaksi tasoa: yksilöllinen ja yhteisöllinen. Yksilöllinen maku on persoonakohtaisen henkilöhistorian tuote, kun taas sosiaalinen maku on enemmänkin yhteisön odotuksen mukainen(Salminen, Toosa soi, 1992). Tässä huomasin että radio edustaa enemmän yhteisöllistä musiikkimakua, eli omaa sukupolvea ja sen kulttuuria, kun taas Spotify palvelee henkilökohtaisia tarpeita johon voi liittyä suurempia tunteita. Nuorille suunnatut radiokanavat luovat yhtenäistä musiikkikulttuuria joka näkyy televisiossa ja Spotifyssa. Sukupolvella siis tarkoitetaan ihmisryhmää, joilla on ajallisesti yhtenäinen kulttuuritausta ja elämänkokemukset ovat samankaltaisia (Salminen, Toosa Soi 1992). Vaikka ns. individualismi eli yksilöllisyys on niin muotia nykyään, taustalla silti elää sukupolven yhteisöllinen musiikkimaku, jota perinteinen radio on luomassa.
Radio on edelleen läsnä aika vahvana, vaikka se on kohdannut monta vastustajaa; televisio (ja sitä myötä musiikkikanavat), Internet, mp3-soittimet ja vielä Spotify. Radiomusiikin ja Spotifyn kuitenkin yhdistää se, että musiikista voi kuka tahansa nauttia ilmaiseksi.
Laura Ylitalo, toimittaja
Lähteet:
Salminen Kimmo, Alm Ari, Toosa soi – Musiikki radion kilpailuvälineenä?
Backround information, viitattu 2010
http://www.spotify.com/fi/about/press/background-info/
Jalonen Jani, Spotify tappoi radiotähden? M&M,
http://www.marmai.fi/blogit/musapaallikko/article297851.ece
25.10.2010
Onko radiolla enää kansalaisia yhdistävää voimaa?
Tuomo Pohjanen
Viesti 09/L2
Ennen vuotta 1934 kaikki radiolähetykset olivat suoria, koska tallentamiseen tarvittavia välineitä ei ollut. Lähetysten tekeminen vaati melkoista järjestelyä, koska kaikki oli saatava paikalle yhtä aikaa, pelokkaita esiintyjiä oli rauhoteltava ja vartioitava, etteivät he karkaa. (Lyytinen & Vihavainen. 1996. 33)
Säännöllisiin viikko-ohjelmiin ryhdyttiin 1926. Päivittäinen lähetysaika oli viisi tuntia: päivälähetys klo 12.00–13.00 ja iltalähetys klo 18.00–22.00. Lisäksi lähetettiin iltapäiväkonsertti Sunnuntaisin klo 17.00–18.00. Ohjelma oli alusta alkaen monipuolista. Sisältäen modernia musiikkia, solistiesityksiä ja orkesterinumeroita. Myöskään lapsia ei ollut unohdettu, lastentunti oli omana ohjelmanaan. (Lyytinen & Vihavainen. 1996. 35)
Radiolla on ollut suuri vaikutus kansakunnan yhtenäisyyteen. Osittain se on johtunut radioteknisistä syistä ja lähetysaikojen suppeudesta. Radio on ollut uutta ja se on kiinnostanut ihmisiä, joten he mielellään kokoontuivat yhteen kuuntelemaan lähetyksiä. Erityisesti sota-aikana radiolla oli ratkaiseva rooli kansakunnan yhtenäisyyden lujittamisessa.
Radion kuuntelijat olivat alusta asti aktiivisia palautteen antajia ja reakoivat erityisesti yleisradion musiikki linjaan, joka alussa pakotti radionkuuntelijat perehtymään klassiseenmusiikkiin – kamari-, sinfonia-, ooppera- ja operettimusiikkin. Palautetta tuli heti alkuunsa runsaasti ja huomattiin Yleisradion musiikkilinjan olevan pahasti ristiriidassa kansan musiikkimaun kanssa. Yleisökirjoitukset sanomalehdissä ja Ylen itse järjestämät kiertokyselyt olivat ne välineet, joilla palaute meni perille ja musiikkilinja muuttui, tosin melko hitaasti. ( Lyytinen & Vihavainen. 1996. 57)
Vaikka radiota kehitettiin jo 1960-luvulla, ei radion perinteinen taideinstituutionomainen asema joutunut ristiriitaan informatiivisen ohjelmapolitiikan kanssa. Koska kumpikin näkökulma korostaa korkeaa lähettäjän määrittämää ohjelman laatua ja sen välittämistä kansalle. Vasta 80-luvun radiokehitys aikaansai perinteisen lähettäjän näkökulman kriisin. Tällöin kuuntelijoille tarjottiin uusia ohjelmasisältöjä, -muotoja ja – tyylejä valittavakseen tarjonnan kasvaessa. Erityisesti radion nuoremmat kuulijat suosivat uudenlaisia ohjelmia ja seurasivat ohjelmatuotannon uusia tuulia. Tällainen kehitys on johtanut radioa populaarimpaan suuntaan. ( Nukari & Ruohomaa. 1995. 83.)
80-luvun alkupuolella kuulijat alkoivat jakautua eri ohjelmien pariin. Nuorille ryhdyttiin tarjoamaan rock-radioa kolmesti viikossa. Kanavia ei vielä tuolloin ollut runsaasti, koska tarjonnasta vastasi Yle. Radio kuitenkin joutui kilpailemaan, muiden ihmisten vapaa-aikaa vievien harrastusten ja elintapa muutosten kanssa.
Yleisradio toimi monopoliasemassa vuoteen 1985, jolloin Harri Holkerin(kok.) johtama hallitus myönsi ensimmäiset kokeilutoimiluvat yksityisille paikallisradioille. Toimenpide vaati julkisen kampanjan yleisradiomonopolia vastaan ja sen järjesti Suomen paikallisradioliitto. Poliittinen paine pakotti Keskustan ja SDP:n paikallisradiotoiminnan kannelle ja vapauttamaan radion kilpailulle. Kokoomus ja muut pienet porvariryhmät olivat olleet kilpailun kannalla jo vuoden 1960 radiolakikeskustelusta lähtien. (Viljakainen. 2004. 161.)
Vuonna 2003 oli yksi valtakunnallinen yksityinen radioasema ja 70 yksityistä paikallisradiotoimilupaa noin 100 paikkakunnalla. Näiden kattavuus oli yli neljä miljoonaa suomalaista. Aluksi monet asemat noudattivat Ylen perinteistä ohjelmakaavioajattelua. Resurssi- ja radiomainonnan vaatimusten syistä, paikallisradiot olivat pakotettuja siirtymään lähetysvirtaradioon. ( Viljakainen. 2004. 183.)
Ryhdyttiin tavoittelemaan tiettyä kohdeyleisöä. Ohjelmaprofiilit rakennettin erittäin tarkasti omalle kohderyhmälle. Tärkeimmäksi elementiksi kohderyhmälle todettiin jälleen musiikki ja sitä alettiin esittäämään tietyllä rotaatiolla tietokoneen ohjaamana soittolistojen mukaan. (Viljakainen. 2004. 183–184.)
Kaupallistuneen ajattelun myötä radio-ohjelmista tuli tuote ja kuuntelijasta kuluttaja. Samalla radioyleisö hajaantui kymmenille eri kanaville. ( Viljakainen. 2004. 183.)
Nykyään radio on edelleen tarpeellinen ja kansalaisten käytössä, mutta kaikki kanavat ovat profiloituneet eri kohderyhmille ja lähetystä tulee jatkuvana virtana ympärivuorokauden. Kansakuntaa yhdistävää voimaa sillä ei enää ole, siinä mittakaavassa kuin ennen.
Tuomo Pohjanen
Viesti 09
LÄHDELUETTELO:
- Lyytinen, Eino & Vihavainen, Timo 1996. Yleisradion historia 1926–1996. WSOY.
- Nukari, Matti & Ruohomaa, Erja 1995. Radion ohjelmisto hallinta. Yle/TKMA painotuotepalvelu.
- Viljakainen, Jarmo 2004. Radiomonopolista kanatulvaan. Edita Prima Oy.
Tuomo Pohjanen
Viesti 09/L2
Ennen vuotta 1934 kaikki radiolähetykset olivat suoria, koska tallentamiseen tarvittavia välineitä ei ollut. Lähetysten tekeminen vaati melkoista järjestelyä, koska kaikki oli saatava paikalle yhtä aikaa, pelokkaita esiintyjiä oli rauhoteltava ja vartioitava, etteivät he karkaa. (Lyytinen & Vihavainen. 1996. 33)
Säännöllisiin viikko-ohjelmiin ryhdyttiin 1926. Päivittäinen lähetysaika oli viisi tuntia: päivälähetys klo 12.00–13.00 ja iltalähetys klo 18.00–22.00. Lisäksi lähetettiin iltapäiväkonsertti Sunnuntaisin klo 17.00–18.00. Ohjelma oli alusta alkaen monipuolista. Sisältäen modernia musiikkia, solistiesityksiä ja orkesterinumeroita. Myöskään lapsia ei ollut unohdettu, lastentunti oli omana ohjelmanaan. (Lyytinen & Vihavainen. 1996. 35)
Radiolla on ollut suuri vaikutus kansakunnan yhtenäisyyteen. Osittain se on johtunut radioteknisistä syistä ja lähetysaikojen suppeudesta. Radio on ollut uutta ja se on kiinnostanut ihmisiä, joten he mielellään kokoontuivat yhteen kuuntelemaan lähetyksiä. Erityisesti sota-aikana radiolla oli ratkaiseva rooli kansakunnan yhtenäisyyden lujittamisessa.
Radion kuuntelijat olivat alusta asti aktiivisia palautteen antajia ja reakoivat erityisesti yleisradion musiikki linjaan, joka alussa pakotti radionkuuntelijat perehtymään klassiseenmusiikkiin – kamari-, sinfonia-, ooppera- ja operettimusiikkin. Palautetta tuli heti alkuunsa runsaasti ja huomattiin Yleisradion musiikkilinjan olevan pahasti ristiriidassa kansan musiikkimaun kanssa. Yleisökirjoitukset sanomalehdissä ja Ylen itse järjestämät kiertokyselyt olivat ne välineet, joilla palaute meni perille ja musiikkilinja muuttui, tosin melko hitaasti. ( Lyytinen & Vihavainen. 1996. 57)
Vaikka radiota kehitettiin jo 1960-luvulla, ei radion perinteinen taideinstituutionomainen asema joutunut ristiriitaan informatiivisen ohjelmapolitiikan kanssa. Koska kumpikin näkökulma korostaa korkeaa lähettäjän määrittämää ohjelman laatua ja sen välittämistä kansalle. Vasta 80-luvun radiokehitys aikaansai perinteisen lähettäjän näkökulman kriisin. Tällöin kuuntelijoille tarjottiin uusia ohjelmasisältöjä, -muotoja ja – tyylejä valittavakseen tarjonnan kasvaessa. Erityisesti radion nuoremmat kuulijat suosivat uudenlaisia ohjelmia ja seurasivat ohjelmatuotannon uusia tuulia. Tällainen kehitys on johtanut radioa populaarimpaan suuntaan. ( Nukari & Ruohomaa. 1995. 83.)
80-luvun alkupuolella kuulijat alkoivat jakautua eri ohjelmien pariin. Nuorille ryhdyttiin tarjoamaan rock-radioa kolmesti viikossa. Kanavia ei vielä tuolloin ollut runsaasti, koska tarjonnasta vastasi Yle. Radio kuitenkin joutui kilpailemaan, muiden ihmisten vapaa-aikaa vievien harrastusten ja elintapa muutosten kanssa.
Yleisradio toimi monopoliasemassa vuoteen 1985, jolloin Harri Holkerin(kok.) johtama hallitus myönsi ensimmäiset kokeilutoimiluvat yksityisille paikallisradioille. Toimenpide vaati julkisen kampanjan yleisradiomonopolia vastaan ja sen järjesti Suomen paikallisradioliitto. Poliittinen paine pakotti Keskustan ja SDP:n paikallisradiotoiminnan kannelle ja vapauttamaan radion kilpailulle. Kokoomus ja muut pienet porvariryhmät olivat olleet kilpailun kannalla jo vuoden 1960 radiolakikeskustelusta lähtien. (Viljakainen. 2004. 161.)
Vuonna 2003 oli yksi valtakunnallinen yksityinen radioasema ja 70 yksityistä paikallisradiotoimilupaa noin 100 paikkakunnalla. Näiden kattavuus oli yli neljä miljoonaa suomalaista. Aluksi monet asemat noudattivat Ylen perinteistä ohjelmakaavioajattelua. Resurssi- ja radiomainonnan vaatimusten syistä, paikallisradiot olivat pakotettuja siirtymään lähetysvirtaradioon. ( Viljakainen. 2004. 183.)
Ryhdyttiin tavoittelemaan tiettyä kohdeyleisöä. Ohjelmaprofiilit rakennettin erittäin tarkasti omalle kohderyhmälle. Tärkeimmäksi elementiksi kohderyhmälle todettiin jälleen musiikki ja sitä alettiin esittäämään tietyllä rotaatiolla tietokoneen ohjaamana soittolistojen mukaan. (Viljakainen. 2004. 183–184.)
Kaupallistuneen ajattelun myötä radio-ohjelmista tuli tuote ja kuuntelijasta kuluttaja. Samalla radioyleisö hajaantui kymmenille eri kanaville. ( Viljakainen. 2004. 183.)
Nykyään radio on edelleen tarpeellinen ja kansalaisten käytössä, mutta kaikki kanavat ovat profiloituneet eri kohderyhmille ja lähetystä tulee jatkuvana virtana ympärivuorokauden. Kansakuntaa yhdistävää voimaa sillä ei enää ole, siinä mittakaavassa kuin ennen.
Tuomo Pohjanen
Viesti 09
LÄHDELUETTELO:
- Lyytinen, Eino & Vihavainen, Timo 1996. Yleisradion historia 1926–1996. WSOY.
- Nukari, Matti & Ruohomaa, Erja 1995. Radion ohjelmisto hallinta. Yle/TKMA painotuotepalvelu.
- Viljakainen, Jarmo 2004. Radiomonopolista kanatulvaan. Edita Prima Oy.
4.5.2010
RadioAktiivisen Jekku telakalle kesän ajaksi
Huhtikuun 27. päivänä kuultiin RadioAktiivisen Jekun viimeinen lähetys tälle keväälle. Viimeinen lähetys oli kestoltaan poikkeuksellisesti neljä tuntia ja ääneen pääsivät kaikki Jekkulaiset.
Ryhmämme aloitti Jekun työstämisen viime syksynä. Edellisen lukukauden aikana startannut Jekku oli tuottanut positiivisia kokemuksia oppimisen ja tekemisen saralla, joten oli selviö, että jatkoa seurasi. Kaksi meistä oli mukana tekijäryhmässä jo edellisellä lukukaudella ja tämän lukukauden lähetyksissä toimimmekin tuottajina.
Kuluneen lukukauden aikana olemme kehittyneet tekijöinä kukainenkin. Monet ovat päässeet teroittamaan toimittamisen taitoa oman erityisosaamisen saralla ja useamman kuukauden ajan me tuottajat olemme saaneet kokea iloa tekijöiden kehityksestä. Jekkua tehdään muiden opintojen ohessa, joten joinain päivinä aikaa valmisteluun ei yksinkertaisesti jää niin runsaasti. Pyrkimyksenä on kuitenkin ollut se, että radion tekeminen ei ole hampaiden kiristelyä tiukan aikataulun vuoksi, vaan hauskaa, hektistä ja valaisevaa. Kehtaankin sanoa, että jokainen meistä varmasti saavutti henkilökohtaisen tavoitteensa kuluneen vuoden aikana.
Yksi henkilökohtaisista tavoitteistani oli RadioAktiivisen saattaminen sosiaaliseen mediaan. Pientä pohjatyötä tätä varten tehtiin jo vuoden 2009 kesäradiossa, mutta viime syksynä aloitimme työn melkein puhtaalta pöydältä. Sosiaalisen median suhteen on helppo päästä alkuun, mutta mielekkään ja järkevän sisällön työstäminen vaatii yhtälailla työtä, kuin itse lähetyksenkin työstäminen. Some tarjosi lukukauden aikana monia onnistumisen tunteita ja hienoisia pettymyksiäkin. Epäonnistuneista siirroista lähinnä sisuuntui ja sosiaaliseen mediaan siirtymistä voi jälkikäteen luonnehtia onnistuneeksi.
Jekkulaiset siirtyvät nyt tekemisissään eteenpäin ja viestikapula ojennetaan seuraavan lukukauden tekijöille ylpeydellä ja toivoen, että he saavat Jekusta irti saman minkä mekin: tekijöidensä näköisen ja kuuloisen median, jonka parissa viettää aikaa iloiten.
Vaikka Jekku siirtyy ansaitulle lomalle, RadioAktiivinen ei kuitenkaan vaikene. Kevään aikana kuulijat voivat nauttia Ammattiopisto Lappian lähetyksistä ja kesäkuussa pääsemme kuulemaan kesäradion annista, aina juhannukseen saakka.
Jarno Paldanius, tuottaja
Ryhmämme aloitti Jekun työstämisen viime syksynä. Edellisen lukukauden aikana startannut Jekku oli tuottanut positiivisia kokemuksia oppimisen ja tekemisen saralla, joten oli selviö, että jatkoa seurasi. Kaksi meistä oli mukana tekijäryhmässä jo edellisellä lukukaudella ja tämän lukukauden lähetyksissä toimimmekin tuottajina.
Kuluneen lukukauden aikana olemme kehittyneet tekijöinä kukainenkin. Monet ovat päässeet teroittamaan toimittamisen taitoa oman erityisosaamisen saralla ja useamman kuukauden ajan me tuottajat olemme saaneet kokea iloa tekijöiden kehityksestä. Jekkua tehdään muiden opintojen ohessa, joten joinain päivinä aikaa valmisteluun ei yksinkertaisesti jää niin runsaasti. Pyrkimyksenä on kuitenkin ollut se, että radion tekeminen ei ole hampaiden kiristelyä tiukan aikataulun vuoksi, vaan hauskaa, hektistä ja valaisevaa. Kehtaankin sanoa, että jokainen meistä varmasti saavutti henkilökohtaisen tavoitteensa kuluneen vuoden aikana.
Yksi henkilökohtaisista tavoitteistani oli RadioAktiivisen saattaminen sosiaaliseen mediaan. Pientä pohjatyötä tätä varten tehtiin jo vuoden 2009 kesäradiossa, mutta viime syksynä aloitimme työn melkein puhtaalta pöydältä. Sosiaalisen median suhteen on helppo päästä alkuun, mutta mielekkään ja järkevän sisällön työstäminen vaatii yhtälailla työtä, kuin itse lähetyksenkin työstäminen. Some tarjosi lukukauden aikana monia onnistumisen tunteita ja hienoisia pettymyksiäkin. Epäonnistuneista siirroista lähinnä sisuuntui ja sosiaaliseen mediaan siirtymistä voi jälkikäteen luonnehtia onnistuneeksi.
Jekkulaiset siirtyvät nyt tekemisissään eteenpäin ja viestikapula ojennetaan seuraavan lukukauden tekijöille ylpeydellä ja toivoen, että he saavat Jekusta irti saman minkä mekin: tekijöidensä näköisen ja kuuloisen median, jonka parissa viettää aikaa iloiten.
Vaikka Jekku siirtyy ansaitulle lomalle, RadioAktiivinen ei kuitenkaan vaikene. Kevään aikana kuulijat voivat nauttia Ammattiopisto Lappian lähetyksistä ja kesäkuussa pääsemme kuulemaan kesäradion annista, aina juhannukseen saakka.
Jarno Paldanius, tuottaja
26.4.2010
Silkkaa kemiaa
Radiojuontaminen ei ole yksinkään helppoa, mutta todellisen haasteen eteen joudutaan, kun tehdään parijuontoa. Parijuonto on parhaimmillaan kuin kahden värikkään persoonan tanssia, jossa kaikki sujuu tarkasti harkitun taiteellisen kaavan mukaan. Lähetys soljuu eteenpäin luonnollisena virtana, kätkien sisäänsä aina muutaman säväyttävän yllätyksen.
Toisaalta parijuonto voi olla pahimmillaan kahden voimakkaan persoonan kaksinkamppailua, joka rikkoo lähetysvirtaa ja aiheuttaa kuulijalle kiusaantuneen olon.
Parijuonnossa onkin kyse ennen kaikkea juontajien välisistä kemioista. Huolellisestikin suunniteltu juonto voi olla ikävää kuultavaa, jos juontajat eivät tule toimeen toistensa kanssa. Vastaavasti hyvin yhteen pelaavat juontajat voivat saada aikaan mainion radioshow’n vähäiselläkin suunnittelutyöllä.
Niin sanotut henkilökemiat ja niiden säröt tulevat usein esille stressaavissa tilanteissa. Tällöin temperamenttimme nousee pinnalle ja ihmistyypistä riippuen se saattaa ärsyttää muita. Siksi maltti olisikin valttia myös stressin aikana. Olisi ensiarvoisen tärkeää malttaa kuunnella toista, jotta oppisimme ymmärtämään myös hänen näkökulmansa asioihin.
Joskus jo toisen ihmisen näkeminen saa meissä aikaan luotaantyöntävän reaktion. Negatiivisen asenteen yli voi onneksi päästä harjoittelemalla. Asiantuntijoiden mukaan ensireaktio voidaan pysäyttää, siirtää syrjään ja sitten luoda tilanteeseen sopiva, rakentavampi reaktio. Tärkeintä on antaa toiselle osapuolelle mahdollisuus.
Radiossa henkilökemioiden törmääminen on erityisen kriittistä. Kuulija huomaa nopeasti, jos juontajilla menevät sukset ristiin tai kun homma ei muuten vain luista. RadioAktiivisen Jekussa ei tämän suhteen onneksi maata ruutitynnyrin päällä. Touhu sujuu liukkaasti käytännössä millä juontajayhdistelmällä tahansa. Ja onpa juontaminen välillä jopa erityisen helppoa, kun henkilökemiat loksahtavat kunnolla kiskoilleen.
Jukka-Pekka Räsänen, toimittaja
Toisaalta parijuonto voi olla pahimmillaan kahden voimakkaan persoonan kaksinkamppailua, joka rikkoo lähetysvirtaa ja aiheuttaa kuulijalle kiusaantuneen olon.
Parijuonnossa onkin kyse ennen kaikkea juontajien välisistä kemioista. Huolellisestikin suunniteltu juonto voi olla ikävää kuultavaa, jos juontajat eivät tule toimeen toistensa kanssa. Vastaavasti hyvin yhteen pelaavat juontajat voivat saada aikaan mainion radioshow’n vähäiselläkin suunnittelutyöllä.
Niin sanotut henkilökemiat ja niiden säröt tulevat usein esille stressaavissa tilanteissa. Tällöin temperamenttimme nousee pinnalle ja ihmistyypistä riippuen se saattaa ärsyttää muita. Siksi maltti olisikin valttia myös stressin aikana. Olisi ensiarvoisen tärkeää malttaa kuunnella toista, jotta oppisimme ymmärtämään myös hänen näkökulmansa asioihin.
Joskus jo toisen ihmisen näkeminen saa meissä aikaan luotaantyöntävän reaktion. Negatiivisen asenteen yli voi onneksi päästä harjoittelemalla. Asiantuntijoiden mukaan ensireaktio voidaan pysäyttää, siirtää syrjään ja sitten luoda tilanteeseen sopiva, rakentavampi reaktio. Tärkeintä on antaa toiselle osapuolelle mahdollisuus.
Radiossa henkilökemioiden törmääminen on erityisen kriittistä. Kuulija huomaa nopeasti, jos juontajilla menevät sukset ristiin tai kun homma ei muuten vain luista. RadioAktiivisen Jekussa ei tämän suhteen onneksi maata ruutitynnyrin päällä. Touhu sujuu liukkaasti käytännössä millä juontajayhdistelmällä tahansa. Ja onpa juontaminen välillä jopa erityisen helppoa, kun henkilökemiat loksahtavat kunnolla kiskoilleen.
Jukka-Pekka Räsänen, toimittaja
21.4.2010
”Muistakaahan käydä meidän Facebook-profiilissa...”
Tuottajat ovat etenkin tämän kevätpuolen aikana korostaneet meidän Jekun toimitukselle sosiaalisten medioiden käyttöä lähetyksiemme yhteydessä. Ja tottahan se onkin, että nykyisin sosiaalinen media kuuluu ja näkyy jokaisella radiokanavalla. Sitä pitkin saadaan kommentteja kuulijoilta ja heräteltyä myös erilaisia keskusteluja ohjelman tekijöiden ja kuulijoiden kesken.
Tiistaina muistuttelimme J-P: n kanssa RadioAktiivisen Facebook-profiilista aina silloin tällöin parituntisen aikana ja saimmekin lypsettyä muutamia kommentteja kuulijoiltamme. Kiitos siitä!
Harmi sinänsä, ettei varsinaista keskustelua sinne vielä ole saatu synnytettyä. Emmekö ole juontajina olleet tarpeeksi provosoivia? Vai onko kenties niin, ettei meitä yksinkertaisesti kuuntele kukaan? Jälkimmäistä vaihtoehtoa en usko, sillä itse olen ainakin saanut kommentteja muita väyliä pitkin lähetyksistämme.
Saattaa tietysti olla, että ensimmäisen kommentin kynnys on liian korkea, jotta keskustelua saataisiin viritettyä. Kuka siis olisi sen kuuluisan ensimmäisen kiven heittäjä?
Kommenttienhan ei tarvitse olla pelkästään positiivisia, me tekijät olemme sitä varten eetterissä, että kehitymme. Mikäpä ruokkisi paremmin kehittymistä kuin rakentava kritiikki sieltä kuulijoiden puolelta? Ja myönnetään, kyllähän se positiivinen palaute innostaa ja lämmittää mieltä, jotta lähetystä jaksaa tehdä tulevaisuudessakin!
Kuulumisiin ja hirrrrrmuisen hauskaa kevään jatkoa kaikille! :)
Arja Kangas, toimittaja/juontaja
Tiistaina muistuttelimme J-P: n kanssa RadioAktiivisen Facebook-profiilista aina silloin tällöin parituntisen aikana ja saimmekin lypsettyä muutamia kommentteja kuulijoiltamme. Kiitos siitä!
Harmi sinänsä, ettei varsinaista keskustelua sinne vielä ole saatu synnytettyä. Emmekö ole juontajina olleet tarpeeksi provosoivia? Vai onko kenties niin, ettei meitä yksinkertaisesti kuuntele kukaan? Jälkimmäistä vaihtoehtoa en usko, sillä itse olen ainakin saanut kommentteja muita väyliä pitkin lähetyksistämme.
Saattaa tietysti olla, että ensimmäisen kommentin kynnys on liian korkea, jotta keskustelua saataisiin viritettyä. Kuka siis olisi sen kuuluisan ensimmäisen kiven heittäjä?
Kommenttienhan ei tarvitse olla pelkästään positiivisia, me tekijät olemme sitä varten eetterissä, että kehitymme. Mikäpä ruokkisi paremmin kehittymistä kuin rakentava kritiikki sieltä kuulijoiden puolelta? Ja myönnetään, kyllähän se positiivinen palaute innostaa ja lämmittää mieltä, jotta lähetystä jaksaa tehdä tulevaisuudessakin!
Kuulumisiin ja hirrrrrmuisen hauskaa kevään jatkoa kaikille! :)
Arja Kangas, toimittaja/juontaja
14.4.2010
Parinvaihtoa, käkätystä ja luontevaa jutustelua
Nyt on sitten minulla kevään viimeinen juontovuoro tehty. Saijan kanssa oli oikein mukavaa juontaa, vaikka edellisestä lupauksestani huolimatta suunnittelu jäi taas kovin vähälle. Mutta sitä ihmettelin tosi kovasti, miten paljon minua jännitti juontaa Saijan kanssa; olemme vapaa-ajalla toistemme kanssa paljon tekemisissä ja olemme tunteneet jo monta vuotta, mutta yhteisiä juontoja meille ei ole sattunut kertaakaan. Jännitti oikeastaan enemmän kuin yksikään parijuonto Jekussa aiemmin. Kohdalleni on sattunut monia erilaisia juontopareja, mutta kaikkien kanssa juontaminen ei ole kovin helppoa.
Monesti voisi ajatella, että hyvän ystävän kanssa juontaminen on helppoa ja mukavaa. Mukavaahan se kyllä on ja siinä on paljon hyviä puolia. Esimerkiksi suunnittelun voi jättää vähän vähemmälle, koska yhteisen sävelen löytää helposti ja juteltavaa riittää. Toisen eleistä ja puhetavasta myös huomaa milloin hänet voi ”keskeyttää” ja mihin aiheisiin riittää sanottavaa. Mutta on ystävän kanssa juontamisessa huonojakin puolia. Juontaminen voi mennä ”käkättämiseksi” ja aiheiden valinnassa ja juontojen sisällöissä saattaa vahingossa hypätä sisäpiirivitsien puolelle – se ei ole koskaan hyvä asia. Kukapa haluaisi kuunnella kaverusten keskinäistä läppää radioaalloilta? Juontopari on tunnettava entuudestaan, mutta liian hyvä tuntemus voi siis olla myös pahaksi.
Mielestäni paras juontopari opiskelijaradiossa on luokkatoveri, jonka tuntee, mutta jonka kanssa ei ole päivittäin ja vuosien ajan niin paljoa tekemisissä. Tällaisissa juontopareissa on se hyvä puoli, että juontoihin tulee helpommin odottamattomia reaktioita, eikä voi aavistaa toisen ajatuksia entuudestaan. Keskustelu on kuitenkin luontevaa ja ”rempseää”, mukavaa kuunneltavaa. Välillä saattaa tulla toisen päälle puhumista, mutta se on normaalissakin jutustelussa hyvin tavallista.
Aluksi ajatus ”ei niin tutusta juontoparista” saattaa tuntua haastavammalta, mutta ei se sitä ole. Juontopareja kannattaa siis aina välillä vaihtaa. Sitä kautta voi oppia radiojuontamisesta uusia puolia, ja niitä uusia puolia voi silloin löytää myös itsestään. Rohkeasti vain eetteriin niin ystävän kuin tuttavan kuin vähän vähemmän tuttavankin kanssa, kyllä se siitä lähtee! :)
Aurinkoisia kevätpäiviä toivottelee
Tea Manninen, juontaja/toimittaja
Monesti voisi ajatella, että hyvän ystävän kanssa juontaminen on helppoa ja mukavaa. Mukavaahan se kyllä on ja siinä on paljon hyviä puolia. Esimerkiksi suunnittelun voi jättää vähän vähemmälle, koska yhteisen sävelen löytää helposti ja juteltavaa riittää. Toisen eleistä ja puhetavasta myös huomaa milloin hänet voi ”keskeyttää” ja mihin aiheisiin riittää sanottavaa. Mutta on ystävän kanssa juontamisessa huonojakin puolia. Juontaminen voi mennä ”käkättämiseksi” ja aiheiden valinnassa ja juontojen sisällöissä saattaa vahingossa hypätä sisäpiirivitsien puolelle – se ei ole koskaan hyvä asia. Kukapa haluaisi kuunnella kaverusten keskinäistä läppää radioaalloilta? Juontopari on tunnettava entuudestaan, mutta liian hyvä tuntemus voi siis olla myös pahaksi.
Mielestäni paras juontopari opiskelijaradiossa on luokkatoveri, jonka tuntee, mutta jonka kanssa ei ole päivittäin ja vuosien ajan niin paljoa tekemisissä. Tällaisissa juontopareissa on se hyvä puoli, että juontoihin tulee helpommin odottamattomia reaktioita, eikä voi aavistaa toisen ajatuksia entuudestaan. Keskustelu on kuitenkin luontevaa ja ”rempseää”, mukavaa kuunneltavaa. Välillä saattaa tulla toisen päälle puhumista, mutta se on normaalissakin jutustelussa hyvin tavallista.
Aluksi ajatus ”ei niin tutusta juontoparista” saattaa tuntua haastavammalta, mutta ei se sitä ole. Juontopareja kannattaa siis aina välillä vaihtaa. Sitä kautta voi oppia radiojuontamisesta uusia puolia, ja niitä uusia puolia voi silloin löytää myös itsestään. Rohkeasti vain eetteriin niin ystävän kuin tuttavan kuin vähän vähemmän tuttavankin kanssa, kyllä se siitä lähtee! :)
Aurinkoisia kevätpäiviä toivottelee
Tea Manninen, juontaja/toimittaja
Keskustelua kasviksilla
Parhaat keskustelut syntyvät toisista keskusteluista ja niin kävi myös minulle ja Tealle, kun suunnittelimme tiistain juontoamme. Vaikka aiheita olisi kuinka pohtinut etukäteen parhaat ideat syntyvät usein vasta juuri ennen lähetyksen alkua tai jopa sen aikana.
Nykyään radiojuontajan ei tarvitse huolehtia vain eetteriin menevästä sisällöstä, vaan samalla on huolehdittava myös kuuntelijoiden ja juontajien vuorovaikutuksesta. RadioAktivisen Jekku on pyrkinyt luomaan tämän tärkeän suhteen sosiaalisien medioiden, kuten Facebokin ja Twitterin kautta. Niinpä me Tean kanssa pyrimme aiheillamme herättämään keskustelua myös kuulijoiden kesken lähetyksen aikana. Voisi luulla, että biisien aikana studiossa jammaillaan, mutta todellisuudessa studion täyttää usein näppäimistön ja klikkailun vilkas räpse.
Hauskinta tällaisen juontajan ja kuulijan välisen linkin luomisessa on se, ettei koskaan voi tietää mihin asioihin kuulija tarttuu. Tälläkin kertaa koitimme saada kuulijat ottamaan kantaa kysymykseen painotetaanko kouluissa liikaa nippelitiedon opettamista eikä käytännön asioita. Tämän sijasta päädyimmekin väittelemään kuulijoiden kanssa kasviksien ja vihannesten erosta. Nykyajan radio-ohjelman tulee kuitenkin olla vuorovaikutteista ja sosiaalista, vaikka se sitten tarkoittaisi pilkun viilaamista yhdestä pienestä asiasta.
Kuulijoiden mielipiteille tulee siis antaa tilaa ja lähdettävä aiheesta riippumatta mukaan keskusteluun, jos sellaisen saa syntymään. Radiojuontajan tulee kuitenkin olla se, joka valitsee mitä radiossa sanotaan. Siksi terve järki ja oma harkinta ovat radiojuontajan ehdottomia valttikortteja etenkin näin sosiaalisen radion aikakautena.
Käydään kivoja keskusteluja jatkossakin
Saija Nironen juotaja/tuottaja
Nykyään radiojuontajan ei tarvitse huolehtia vain eetteriin menevästä sisällöstä, vaan samalla on huolehdittava myös kuuntelijoiden ja juontajien vuorovaikutuksesta. RadioAktivisen Jekku on pyrkinyt luomaan tämän tärkeän suhteen sosiaalisien medioiden, kuten Facebokin ja Twitterin kautta. Niinpä me Tean kanssa pyrimme aiheillamme herättämään keskustelua myös kuulijoiden kesken lähetyksen aikana. Voisi luulla, että biisien aikana studiossa jammaillaan, mutta todellisuudessa studion täyttää usein näppäimistön ja klikkailun vilkas räpse.
Hauskinta tällaisen juontajan ja kuulijan välisen linkin luomisessa on se, ettei koskaan voi tietää mihin asioihin kuulija tarttuu. Tälläkin kertaa koitimme saada kuulijat ottamaan kantaa kysymykseen painotetaanko kouluissa liikaa nippelitiedon opettamista eikä käytännön asioita. Tämän sijasta päädyimmekin väittelemään kuulijoiden kanssa kasviksien ja vihannesten erosta. Nykyajan radio-ohjelman tulee kuitenkin olla vuorovaikutteista ja sosiaalista, vaikka se sitten tarkoittaisi pilkun viilaamista yhdestä pienestä asiasta.
Kuulijoiden mielipiteille tulee siis antaa tilaa ja lähdettävä aiheesta riippumatta mukaan keskusteluun, jos sellaisen saa syntymään. Radiojuontajan tulee kuitenkin olla se, joka valitsee mitä radiossa sanotaan. Siksi terve järki ja oma harkinta ovat radiojuontajan ehdottomia valttikortteja etenkin näin sosiaalisen radion aikakautena.
Käydään kivoja keskusteluja jatkossakin
Saija Nironen juotaja/tuottaja
11.4.2010
Maalattuja maisemia
Keväinen pääsiäislähetys J-P:n kanssa takana. Hauskan pläjäyksen me saimme aikaiseksi, vaikka suunnitelmallisuutta ei ollut etukäteen itse lähetyksessä eikä munien maalaamisessa. Radion tekeminen on muutenkin eräänlaista maalaamista; koska kuva puuttuu, se pitää maalata kuulijan mieleen.
Ensi viikolla toimituksemme lähtee pienelle retkelle. Suuntana on Tampere ja Radiofestivaali 2010. Tapahtuma on loistava paikka päästä kuulemaan radioammattilaisten luentoja sekä tietenkin muiden alan opiskelijoiden tekemiä tuotoksia. Odotan innolla, että pääsen kuuntelemaan dokumentteja ja kuunnelmia, koska niissä jos missä äänimaiseman luominen on tärkeää. Kuulija täytyy saada pelkän äänen avulla mitä järisyttävimpiin mielentiloihin ja ihmeellisimpiin paikkoihin. Parhaassa tapauksessa äänimaisemaa voisi kutsua jopa elämykseksi – sen kautta voi päästä täpötäydestä luentosalista tai ruuhkabussista vaikka täysin autiolle saarelle palmujen katveeseen tai syvälle ihmismielen sopukoihin.
Aina ei kuitenkaan onnistu luomaan täydellistä äänimaisemaa. Kahdet Radiofestivaalit kiertäneenä ja paljon radiota kuunnelleena olen kuullut jos jonkunlaisia väkerryksiä (ja tehnyt sellaisia myös itse). Taustaäänet eivät saa olla liian leimaavia tai itsestäänselvyyksiä, kuulijaa ei saa pitää tyhmänä. Myös musiikilla voidaan luoda paljon erilaisia mielikuvia ja mielentiloja, mutta silloinkin kuulijalle täytyy jättää tilaa ja omia ajatuksia, jotka pitää vain ohjata oikeaan suuntaan äänien avulla. Oikeanlaisen tasapainon löytäminen äänituotokseen on haastavaa, mutta kun se onnistuu, se on todella palkitsevaa kuunneltavaa kaikille.
Toivon itse onnistuvani yrityksissäni luoda odottamattomia ja innostavia äänimaisemia, ja odotan mielenkiinnolla tulevia festareita. Ennen sitä hyppään kuitenkin vielä puikkoihin, toivottavasti edes hivenen suunnitelmallisemmin kuin viime kerralla.
Hauskoja hetkiä radion ja maalattujen maisemien parissa!
Tea Manninen, juontaja/toimittaja
Ensi viikolla toimituksemme lähtee pienelle retkelle. Suuntana on Tampere ja Radiofestivaali 2010. Tapahtuma on loistava paikka päästä kuulemaan radioammattilaisten luentoja sekä tietenkin muiden alan opiskelijoiden tekemiä tuotoksia. Odotan innolla, että pääsen kuuntelemaan dokumentteja ja kuunnelmia, koska niissä jos missä äänimaiseman luominen on tärkeää. Kuulija täytyy saada pelkän äänen avulla mitä järisyttävimpiin mielentiloihin ja ihmeellisimpiin paikkoihin. Parhaassa tapauksessa äänimaisemaa voisi kutsua jopa elämykseksi – sen kautta voi päästä täpötäydestä luentosalista tai ruuhkabussista vaikka täysin autiolle saarelle palmujen katveeseen tai syvälle ihmismielen sopukoihin.
Aina ei kuitenkaan onnistu luomaan täydellistä äänimaisemaa. Kahdet Radiofestivaalit kiertäneenä ja paljon radiota kuunnelleena olen kuullut jos jonkunlaisia väkerryksiä (ja tehnyt sellaisia myös itse). Taustaäänet eivät saa olla liian leimaavia tai itsestäänselvyyksiä, kuulijaa ei saa pitää tyhmänä. Myös musiikilla voidaan luoda paljon erilaisia mielikuvia ja mielentiloja, mutta silloinkin kuulijalle täytyy jättää tilaa ja omia ajatuksia, jotka pitää vain ohjata oikeaan suuntaan äänien avulla. Oikeanlaisen tasapainon löytäminen äänituotokseen on haastavaa, mutta kun se onnistuu, se on todella palkitsevaa kuunneltavaa kaikille.
Toivon itse onnistuvani yrityksissäni luoda odottamattomia ja innostavia äänimaisemia, ja odotan mielenkiinnolla tulevia festareita. Ennen sitä hyppään kuitenkin vielä puikkoihin, toivottavasti edes hivenen suunnitelmallisemmin kuin viime kerralla.
Hauskoja hetkiä radion ja maalattujen maisemien parissa!
Tea Manninen, juontaja/toimittaja
Kevättä rinnassa, väriä pinnassa
Tulipahan vedettyä keväinen lähetys Tellun kanssa! Pitää myöntää, että molempien kiireisten aikataulujen vuoksi suunnittelu jäi tällä kertaa lapsipuolen asemaan. Vertailuna sanottakoon, että Pertti Salovaaran ohjeen mukaan hyvän radiojuonnon suunnittelu olisi aloitettava jo viisi päivää ennen juontoa. Mutta oli toisaalta hauskaakin lähteä juontamaan, kun koko settiä ei ollut etukäteen nakutettu kasaan.
Tarkoituksena ei ollut varsinaisesti vetää mitään teemalähetystä, mutta aika pääsiäispainotteinen kokonaisuus siitä lopulta muodostui. Eräänlaisena kruununa ainakin meille juontajille toimi mielestäni tuottajien kehittelemä haaste. Se oli ajankohtainen ja hauska, en ole ihan äskettäin nimittäin pääsiäismunia päässyt maalaamaan. Tuottajat luulivat olevansa oveliakin, kun laittoivat meidät tyhjentämään munat ennen maalaamista. Eihän se ollut meille konsti eikä mikään! Itse värjääminen olikin sitten paljon haastavampi suoritus. Tellu otti käyttöönsä oitis tussit, ja helppohan niillä on saada munat kirjaviksi. Minulle jäi taas käteen vesivärit, ja siitähän ei hyvä seurannut. Asia on nimittäin niin, että kun meikäläiselle antaa vesivärit ja pensselit, siinä saa väriä pintaan vähän muutkin kuin munat. Koko RadioAktiivisen porukka opettajia myöten lienee tyytyväinen, että maalaamisen aikaan lähetyksen teknisestä puolesta vastasi nimenomaan Tellu. Jos meikäläinen olisi ollut samaan aikaan ohjaksissa, olisivat tietokoneet ja muut vempeleet olleet takuuvarmasti maalin peitossa.
Täytyy sanoa vielä Missä mikki? –ohjelmasta sen verran, että Sanni oli tehnyt hyvää työtä etsiessään vihjeitä Haaparannan rautatieasemasta. Harva tulee miettineenksi, kuinka paljon tämänkin ohjelmapaikan suunnitteluun pitää kuluttaa aikaa ja vaivaa, jos aikoo saada suorana lähetyksenä tehtävästä ohjelmasta mielenkiintoisen ja hauskan. Sääli Sannin puolesta, että juontajat olivat tällä kertaa niin fiksuja, ettei läheskään kaikkia vihjeitä tarvinnut käyttää.
Valoisaa kevättä kaikille, ja muistakaahan syödä ne viimeisetkin mämmit jääkaapista, etteivät jää homehtumaan ensi vuodelle.
Jukka-Pekka Räsänen, juontaja
Tarkoituksena ei ollut varsinaisesti vetää mitään teemalähetystä, mutta aika pääsiäispainotteinen kokonaisuus siitä lopulta muodostui. Eräänlaisena kruununa ainakin meille juontajille toimi mielestäni tuottajien kehittelemä haaste. Se oli ajankohtainen ja hauska, en ole ihan äskettäin nimittäin pääsiäismunia päässyt maalaamaan. Tuottajat luulivat olevansa oveliakin, kun laittoivat meidät tyhjentämään munat ennen maalaamista. Eihän se ollut meille konsti eikä mikään! Itse värjääminen olikin sitten paljon haastavampi suoritus. Tellu otti käyttöönsä oitis tussit, ja helppohan niillä on saada munat kirjaviksi. Minulle jäi taas käteen vesivärit, ja siitähän ei hyvä seurannut. Asia on nimittäin niin, että kun meikäläiselle antaa vesivärit ja pensselit, siinä saa väriä pintaan vähän muutkin kuin munat. Koko RadioAktiivisen porukka opettajia myöten lienee tyytyväinen, että maalaamisen aikaan lähetyksen teknisestä puolesta vastasi nimenomaan Tellu. Jos meikäläinen olisi ollut samaan aikaan ohjaksissa, olisivat tietokoneet ja muut vempeleet olleet takuuvarmasti maalin peitossa.
Täytyy sanoa vielä Missä mikki? –ohjelmasta sen verran, että Sanni oli tehnyt hyvää työtä etsiessään vihjeitä Haaparannan rautatieasemasta. Harva tulee miettineenksi, kuinka paljon tämänkin ohjelmapaikan suunnitteluun pitää kuluttaa aikaa ja vaivaa, jos aikoo saada suorana lähetyksenä tehtävästä ohjelmasta mielenkiintoisen ja hauskan. Sääli Sannin puolesta, että juontajat olivat tällä kertaa niin fiksuja, ettei läheskään kaikkia vihjeitä tarvinnut käyttää.
Valoisaa kevättä kaikille, ja muistakaahan syödä ne viimeisetkin mämmit jääkaapista, etteivät jää homehtumaan ensi vuodelle.
Jukka-Pekka Räsänen, juontaja
1.4.2010
Senat sakasin eetterissä
Onhan totta ja ihan itsestään selvää, että radiojuontajan tärkein työkalu on ääni ja tarkemmin vielä puhuminen. Äänen tulisi leijailla kuulijan korviin kuin kaunis musiikki ja puheen olla selkeää kuin tikku-ukot paperilla. Entä jos jostain syystä näin ei kuitenkaan ole?
On hätkähdyttävän outo tunne avata suunsa ensimmäisessä spiikissä ja kuulla luureista rohisevan äänen sanovan jotain suomea muistuttavaa. Siinä on hymyssä pidättelemistä, kun suu ei vaan millään taivu sanomaan renkaidenvaihto tai kesärajoitukset. Sitten kun sitä biisien aikana saa kerättyä itsensä tulee seuraavassa spiikissä eteen uusi ongelma. Artikulaatio toimii, mutta sanomassa ei ole mitään järkeä. Olisi kauhean hauska tietää, mitä mieleni silmät näkivät kun suuni sanoi "NIIN SANOTUT liikenneonnettomuudet" tai että "ei Ricky Martin ihan AINA hetero ole ollut".
Radiossa sen huomaa, ettei se suomen kieli kovin helppoa olekaan. Nämä pienet mongerrukset ovat kuitenkin niitä radiotyön helmiä, mitä voi sitten kahvihuoneessa naureskella kollegoiden kanssa. Enhän sentään tuolilta tippunut, kuten eräät toimittajat. Ilman mokaamisen huumoria mikä tahansa työ kävisi tylsäksi. Radiossa tai televisiossa siitä vain tulee koko kansan viihdettä. Onhan se kuitenkin hienoa jakaa nämä hetket jonkun kanssa, oli ne sitten kuulijoita tai katselijoita. Maailma on muutenkin ihan tarpeeksi synkkä paikka, joten miksei antaisi pienen pyllähtämisen tai sönkkäämisien ilahduttaa arkista päivää.
Toimittajien tulisi ehkä mokailla enemmänkin, jotta kansa saisi nauraa. Onneksi meillä on kuitenkin youtube, josta hauskoja pätkiä voi katsella aina uudelleen ja uudelleen. Ei muuta kuin muutkin vaan kaatuilemaan ja mongertamaan. Suosittelen lämpimästi rullilla olevia tuoleja ja esimerkiksi englanniksi sanaa lentokone, mitä en itse asiassa osaa vieläkään lausua.
Saija Nironen, juontaja/tuotaja
29.3.2010
RadioAktiivisesta Mopaali-hankkeessa
Tuottaja Jarno Paldanius vierailevana kirjoittajana Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun Mopaali-hankkeessa. Kirjoitus käsittelee RadioAktiivisen toimintaa sosiaalisessa mediassa. Kirjoitukseen tästä.
28.3.2010
Indie-julkaisukalenteri keväälle
Keskiviikkoisessa Jekku -lähetyksessä soitettiin pääosin vaihtoehtoista pop- ja rockmusiikkia ulkomailta. Höysteenä kuultiin pari yllättävämpää valintaa, kuten Snoop Doggy Dogg ja Boyzone. Vuoden 2010 toinen neljännes sisältää huomattavan määrän korkean profiilin indie-julkaisuja. Alla jonkinlaisen subjektiivisen suodattimen läpi vedetty valikoima näistä kaikkein kiinnostavimpia julkaisupäivämäärineen.
Laura Marling - I Speak Because I Can (6.4)
Jonsi (Sigur Ros) - Go (6.4)
Caribou - Swim (20.4)
Broken Social Scene - Forgiveness Rock Record (4.5.)
Flying Lotus - Cosmogramma (4.5)
New Pornographers - Together (4.5)
The National - High Violet (11.5.)
Holy Fuck - The Latin (11.5.)
Band of Horses - Infinite Arms (18.5)
The Black Keys - Brothers (18.5)
Jos juuri nämä ei nappaa, voi Metacriticin kattavasta kalenterista bongata omat suosikkinsa.
koonnut:
Vesa Ylipelkonen, toimittaja
Laura Marling - I Speak Because I Can (6.4)
Jonsi (Sigur Ros) - Go (6.4)
Caribou - Swim (20.4)
Broken Social Scene - Forgiveness Rock Record (4.5.)
Flying Lotus - Cosmogramma (4.5)
New Pornographers - Together (4.5)
The National - High Violet (11.5.)
Holy Fuck - The Latin (11.5.)
Band of Horses - Infinite Arms (18.5)
The Black Keys - Brothers (18.5)
Jos juuri nämä ei nappaa, voi Metacriticin kattavasta kalenterista bongata omat suosikkinsa.
koonnut:
Vesa Ylipelkonen, toimittaja
24.3.2010
Tiistain teemalähetyksestä
Me päätettiin Ruismäen Empun kanssa tehä omasta juonnosta teemalähetys. Emppu ehotti metallimusiikki-teemaa ja sehän sopi mulle paremmin kuin hyvin. Metallia kuulee harvemmin radiossa, joten itte olin ainakin ihan innoissani ajatuksesta soittaa Jekussa sellaisia biisejä, jotka ovat erilaisia kuin yleensä ja joista itte todella, todella paljon pidän. Ja jos tuo erilaisuus pisti silmään, niin kyllä varmasti vaikkapa... Katy Perryn pirtsakka poppi eroaa paljon Strapping Young Ladin möykästä. Eikä jälkimmäistä juuri koskaan edes radiossa kuule.
Itte olin jo kerran aiemmin juontanut teemalähetyksen. Jekku-kollega Juhani Ojalehdon kanssa puhuimme pari tuntia jääkiekosta eri näkökulmin. Nyt kun oon kaksi teemalähetystä juontanut, niin tiijän sen vaativan tietyssä mielessä huolellisempaa suunnittelua kuin ns. tavallisen lähetyksen. Juontoaiheet pitää miettiä sellaisiksi, että ne sopii siihen teemaan. Samoin biisit ja juttupaikkojen tekijöille vinkata, että jutun pitäisi liittyä johonkin tiettyyn aiheeseen. Siksi teemalähetyksestä pitäisikin tietää hyvissä ajoin. Liian tarkkaa suunnittelu ei kuitenkaan saa olla. Huomiota pitää kiinnittää enempi aiheisiin ja soitettavaan musiikkiin, mutta itse juontojen sisältö on parempi pitää vapaamuotoisempina.
Tällaisessa musiikiin painottuneessa lähetyksessä biisit pitää miettiä kunnolla. Jääkiekko-teemassa ei soinut pelkät lätkäbiisit, mutta metallimusiikkilähetyksessä ei voi soida mikään muu kuin se metalli. Ittelleni musiikki aiheutti vähän harmaita hiuksia. Mulla oli pieni vaikeus valita, että mitä kaikkea sitä soittaisi ja yrittää siinä vielä huomioida juontoparin toiveet. Juontoaiheet me mietimme päivää ennen, mutta emme vieneet niitä sen pidemmälle, ne olivat vain aiheita, joista sitten sanottaisiin jotain. Välillä itse lähetyksessä sitä puhetta niistä aiheista riittikin ja jos seurasin kelloja oikein, niin puhuimme muun muassa moshpiteistä semmoset 5 minuuttia. Ja oishan siitä varmasti voinut puhua vielä pitempäänkin, kuten monesta muustakin aiheesta.
Mulla on käynyt juontojen suhteen siinä mielessä hyvä tuuri, että oon päässyt puhumaan itselle mieluisista aiheista. Ensin jääkiekosta ja sitten metallimusiikista. Näistä aiheista voisin puhua varmasti enemmänkin kuin sen kaksi tuntia, mitä meillä on aikaa juontaa Jekussa. Juontojen aiheet onkin mun mielestä aika ratkaisevassa asemassa siinä, miten hyvin studiossa viihtyy ja miten lähetys lopulta sujuu. Tai näin se on ainakin omalla kohalla. Mieluisilla aiheilla tavallaan saa sen oman persoonallisuutensa esiin ja puhetta tulee myös luontevammin. En voisi oikein kuvitella puhuvani politiikasta radiossa, mutta onneksi siihen pystyy jotkut muut.
Tämä teksti on vaan mun ajatuksia, joten Emppu jos on jottain lisättävää, niin antaa palaa! :D
Miia Torro, toimittaja
Itte olin jo kerran aiemmin juontanut teemalähetyksen. Jekku-kollega Juhani Ojalehdon kanssa puhuimme pari tuntia jääkiekosta eri näkökulmin. Nyt kun oon kaksi teemalähetystä juontanut, niin tiijän sen vaativan tietyssä mielessä huolellisempaa suunnittelua kuin ns. tavallisen lähetyksen. Juontoaiheet pitää miettiä sellaisiksi, että ne sopii siihen teemaan. Samoin biisit ja juttupaikkojen tekijöille vinkata, että jutun pitäisi liittyä johonkin tiettyyn aiheeseen. Siksi teemalähetyksestä pitäisikin tietää hyvissä ajoin. Liian tarkkaa suunnittelu ei kuitenkaan saa olla. Huomiota pitää kiinnittää enempi aiheisiin ja soitettavaan musiikkiin, mutta itse juontojen sisältö on parempi pitää vapaamuotoisempina.
Tällaisessa musiikiin painottuneessa lähetyksessä biisit pitää miettiä kunnolla. Jääkiekko-teemassa ei soinut pelkät lätkäbiisit, mutta metallimusiikkilähetyksessä ei voi soida mikään muu kuin se metalli. Ittelleni musiikki aiheutti vähän harmaita hiuksia. Mulla oli pieni vaikeus valita, että mitä kaikkea sitä soittaisi ja yrittää siinä vielä huomioida juontoparin toiveet. Juontoaiheet me mietimme päivää ennen, mutta emme vieneet niitä sen pidemmälle, ne olivat vain aiheita, joista sitten sanottaisiin jotain. Välillä itse lähetyksessä sitä puhetta niistä aiheista riittikin ja jos seurasin kelloja oikein, niin puhuimme muun muassa moshpiteistä semmoset 5 minuuttia. Ja oishan siitä varmasti voinut puhua vielä pitempäänkin, kuten monesta muustakin aiheesta.
Mulla on käynyt juontojen suhteen siinä mielessä hyvä tuuri, että oon päässyt puhumaan itselle mieluisista aiheista. Ensin jääkiekosta ja sitten metallimusiikista. Näistä aiheista voisin puhua varmasti enemmänkin kuin sen kaksi tuntia, mitä meillä on aikaa juontaa Jekussa. Juontojen aiheet onkin mun mielestä aika ratkaisevassa asemassa siinä, miten hyvin studiossa viihtyy ja miten lähetys lopulta sujuu. Tai näin se on ainakin omalla kohalla. Mieluisilla aiheilla tavallaan saa sen oman persoonallisuutensa esiin ja puhetta tulee myös luontevammin. En voisi oikein kuvitella puhuvani politiikasta radiossa, mutta onneksi siihen pystyy jotkut muut.
Tämä teksti on vaan mun ajatuksia, joten Emppu jos on jottain lisättävää, niin antaa palaa! :D
Miia Torro, toimittaja
22.3.2010
Tervehdys radioaalloilta!
RadioAktiivisen blogi näkee nyt vihdoin päivänvalon. Toistaiseksi blogin parissa puuhastelee RA:n Jekun tekijät, jotka kertovat työstään radiolähetysten parissa, sekä puivat alati muuttuvaa median ja journalismin kenttää.
Tulevaisuudessa blogin tekstisisällön lisäksi pyrimme säännöllisen epäsäännöllisesti julkaisemaan kuvamateriaalia toimitustyöstämme, sekä Podcasteja.
Antoisia lukuhetkiä blogimme parissa!
terveisin: Jarno Paldanius, tuottaja
Tulevaisuudessa blogin tekstisisällön lisäksi pyrimme säännöllisen epäsäännöllisesti julkaisemaan kuvamateriaalia toimitustyöstämme, sekä Podcasteja.
Antoisia lukuhetkiä blogimme parissa!
terveisin: Jarno Paldanius, tuottaja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
