Kun nykyään radiojuontaja soittaa suorassa lähetyksessä pilapuhelun presidentin kansiliaan ja saa poliisit peräänsä on se ihan hyväksyttävää radioviihdettä. Monipuolinen musiikki on itsestäänselvyys kuten myös radiokanavien lukuisa määrä ja laidasta laitaan vaihteleva tarjonta. Kaikki tämä on Suomen äänimaisemassa arkipäivää, ja asiasta on kiittäminen kaupallisen radion aloittamaa radiokulttuurin vallankumousta jo neljännesvuosisata sitten. (Radiomedia 2010)
Mitä meillä olisi ellei hallitus olisi 25 vuotta sitten aloittanut kokeilua, jossa myönnettiin radiolupia yksityistahoille? Radiovastaanottimien kanavamuistissa olisi tallennettuna vain yksi taajuus, Yleisradio. Julkisen palvelun viestintäyhtiönä Yleisradion tehtävänä on välittää tietoa ja viihdettä kaikille kansalaisille valtion omistamana kanavana, joka rahoitetaan verovaroin. Valtion omistus tarkoittaa tiukkaa linjaa lähetettävästä sisällöstä ja ennen vuotta 1985 YLE olikin pitkälti uutis- ja informaatiopainotteinen viestintämedia rillumareimusiikkineen ja tasapaksuine merisääjuontoineen. (Tamminen & Lahti & Kujala 1998) Sanokaa kansan sivistystasosta mitä vain, mutta kuka sellaista loppujen lopuksi haluaa kuunnella? En uskoisi että monikaan, sillä uutismedian lisäksi radio toimii viihdekanavana juuri sinä missä televisio ja muut viestimetkin. Juuri sen vuoksi alusta alkaen kaupalliset radiokanavat valitsivat informatiivisen ohjelman sijaan viihteen ja musiikin lippulaivakseen. Kansa äänesti kanavanvaihtonappuloillaan ja nykyään viihderadio on jyrännyt uutiset suosituimpana syynä radion kuuntelemiselle. 90-luvun puolivälissä tehdyn tutkimuksen mukaan radiokanavista oli uutiskeskeisiä vain 14,6 prosenttia. (Vivian 1995) Nykyään luvun olettaisi olevan vielä pienempi.
RadioAktiivistakaan ei olisi ilman kaupallisradiolupia. Vaikka ohjelmatarjontamme on pitkälti linjakkaan asiapitoista, painotamme myös viihteeseen raskaasti. Meidänkin lähetyskartassamme sivutaan toisinaan tutkivaa journalismia ja revitteleviä iltapäiväjuontoja on kuultu useampia. Populäärimusiikki hyökyy ajolistalta kuin viimeistä päivää ja itsekin yritin saada jokaiseen juttuuni jonkinlaista kevyempää näkökulmaa. Loppujen lopuksi me olemme kuitenkin mahdollisesti tavallisimpia radiokanavia mitä Suomesta löytyy. Kaupallisen radion vallankumous ei vain rikastanut Suomen radiokulttuuria vaan suorastaan tuhosi sen ja rakensi päälle jotain ihan omaansa. (Ala-Fossi 2005) Millainen kanava RadioAktiivinen on nykyään ei olisi luultavasti onnistunut vielä 25 vuotta sitten. Tänään me emme ole kuitenkaan lähelläkään sitä, mikä natisuttaa radionormien rajoja vaan enemmänkin standardi josta lähdetään liikkeelle. Radiomaailman monipuolistuminen ja viihteellistyminen muokkasi asenteita niin, että se pakotti jopa Yleisradion muuttamaan toimintatapojaan. Kuulijakadon vuoksi ohjelmatarjontaa jouduttiin laajentamaan ja asenteita muuttamaan, jotta yleisö saataisiin takaisin valtionradion piiriin. Tämän vuoksi lanseerattiin muun muassa Radiomafian tapaiset nuorisokanavat. (Radiomedia 2010)
Vallankumouksen pyörteissä olemme edelleen eikä viihteellistymiselle näy loppua tulevaisuudessakaan. Revittelevä, rajoja rikkova radiojuontaminen ja tutkivaa journalismia sekä radioviihdettä yhdistelevä toimittamistyyli pilapuheluineen ja kirosanoineen ovat yhä suuressa suosiossa etenkin nuorten keskuudessa. (Ala-Fossi 2005). Ja miksi lopettaa jotakin, joka on suosittua? Sitä päin vastoin halutaan lisää. Esimerkiksi Radiomafian jalanjäljissä kulkeva YleX painottaa viihteeseen ensi vuonna taas hieman entistä enemmän lanseeratessaan listalleen lisää musiikkiohjelmia. (YLE 2010)
Nykyisen viihdesisällön laadusta ja viihteellistymisen tarpeellisuudesta voi lopulta olla montaa mieltä, mutta on turha väittää etteikö vuoden 2010 radiotarjonta olisi paljon mielenkiintoisempaa kuunneltavaa kuin millaiseksi se olisi voinut jäädä ilman kaupallisten radioiden aloittamaa muutosta.
Kai Kotajärvi, toimittaja
Lähteet:
Ala-Fossi, Marko. Saleable Compromises: Quality Cultures in Finnish and US Commercial Radio. 2005 Tampere.
Tamminen, H & Lahti, J & Kujala, T. Radiotyön Perusteet. 1998. Tampere.
Vivian, John. The Media of Mass Communication. 1995. Allyn and Bacon.
RadioMedia. Kaupallisen Radion Tarina. 2010.
http://www.radiomedia.fi/25vuotta/tarina/fi_FI/tarina/
Yleisradio Oy. YleX:n päivään lisää musiikkiohjelmia vuonna 2011.
http://ylex.yle.fi/musiikki/ylexn-paivaan-lisaa-musiikkiohjelmia-vuonna-2011
14.12.2010
13.12.2010
Merirosvoradion aalloilta nettiradion kuohuihin
60-luku oli perinteisten piraattiradioiden kulta-aikaa. Piraattiradiot syntyivät kansan vaatiessa lisää viihdeohjelmia, joita valtiolliset yleisradiomonopolit eivät sisältäneet tarpeeksi ohjelmistoonsa. Tilaisuuden käyttivät monet hyväksi pystyttämällä oman yksityisen aseman laivaan ja ankkuroimalla sen kansainvälisille vesille. Näin vältettiin radiolähetyksen kohdealueilla vallitsevien radiolakien toimilupavaatimuksia. Toimintaan liittyi yleisesti tekijänoikeusmaksujen laiminlyöntiä, joka saattoi johtua aseman kaupallisten tulojen puutteesta. Laittomia radioasemia voi pitää lähinnä aatteellisena kannanottona yleisradiotoiminnan tilaan. Yksi tunnetuimmista asemista oli Radio Caroline, joka perustettiin kansainvälisille vesille kaakkois Englannista rannikolle vuonna 1964. Perustaja Ronan O'Rahilly halusi puuttua levy-yhtiöiden tiukkaan määräysvaltaan populäärimusiikin lähetyksestä. Merirosvoradio -elokuva perustuu joissain määrin Radio Carolinen tarinaan. Elokuva antaa ehkä liian romanttisen kuvan laittomasta rock n' roll radiosta.
Suomessa Yleisradiolla oli vuoteen 1985 asti lähetysmonopoli, jolloin paikallisradiokanavat salliittiin. Monopoli saatiin purettua vasta vuonna 1995, jolloin muut maanlaajuiset radioasemat sallittiin. Monien mielestä Yleisradio ei lähettänyt tarpeeksi viihteellistä ohjelmaa, joka lienee koko piraattiradio aatteen kantava ajattelumalli. Lähetykset tulivat lähinnä syrjäisiltä paikoilta ja kiinnijäämistä vältettiin piiloutumalla metsiin. Ongelmana oli myös lyhyet lähetysajat ja lähetysten epäsäännöllisyys. En olisi uskonut että Suomen tasolla tällaista olisi jatkunut näin pitkälle. 1995 ei minun mittakaavassani ollut hirveän kauan aikaa sitten. Vaikea kuvitella, mitä sitä ennen radiosta kuuli. Ai niin, YLEä.
Piraattiradioista ei enää olla niin kiinnostuneita kuin ennen. Tämä johtuu radiotarjonnan monipuolistumisesta. Lähes kaikille kuuntelijakunnille löytyy sen verran markkinarakoa, että niille kannattaa ohjelmaa tuottaa. Kaikille löytyy mieluinen asema jota kuunnella. Piraattiradiot ovatkin nykyään lähinnä harrastelijoiden suosiossa. Jos on aikeissa perustaa oman piraattiradioaseman, on oltava valmis kärsimään sen mahdolliset seuraukset. Harrastelijoiden määrä on vähentynyt rangaistusten pelon myötä, joissa kiinnjääneille on annettu korvausvaatimuksia sekä kalliit lähetyslaitteet on menettänyt valtiolle.
” Katsos, se on koko hallituksena olemisen pointti. Jos ei pidä jostain, tehdään vain uusi laki joka tekee siitä laitonta.” -Ministeri Dormandy, Merirosvoradio (2009).
Internet on avannut uusia mahdollisuuksia radiotoiminnasta kiinnostuneille. Oman ”nettiradion” perustaminen on täysin laillista, mutta sisällön suhteen tilanne on monimutkaisempi. Tekijänoikeuksia rikotaan nettiradioissa yleisesti ja ne ovatkin siinä mielessä vanhanajan piraattiradioiden perillisiä. Ennen vuotta 1998 netissä saattoi omassa radiossaan soittaa mitä tahansa. Piratismi ei ollut vielä silloin kovin suuri puheenaihe, mutta nosti päätään Yhdysvalloissa kun kongressi hyväksyi Digital Millennium Copyright Act (DMCA) lain. Lain myötä internetradioiden tulisi maksaa normaaleihin radioihin verrattuna enemmän tekijänoikeuskorvauksia. Tässä kohtaa jotkut tekivät samoin kuin 60-luvulla ja siirsivät lähetyksensä Yhdysvaltojen ulkopuolelle, missä laki ei enää ole voimassa. Tämä tosin oli vain porsaanreikä sopimuksessa ja lähetys Yhdysvalloissa oli edelleen kiellettyä ilman asianomaisia tekijänoikeuskorvauksia. Muuhun maailmaan tämä laki vaikuttaa siten, että suurimmat, amerikkalaiset levy-yhtiöt ovat allekirjoittaneet lain. Käytännössä laki koskee nettiradioita kaikkialla.
Lienee vain ajan kysymys, milloin joku keksii uuden tavan kiertää lakia. Onko jossain jo olemassaolevista tavoissa jakaa mediaa kuluttajille käytämättömiä resursseja? Minne voimme laajentaa? Onneksi ihmismieli löytää aina keinot kehitykseen, mutta varjopuolena kaikilla on geeneissään ahneus. Tällä hetkellä internetradioiden jäljitys on vielä hidasta työtä, mutta saadaanko nekin kitkettyä lopullisesti vai jäävätkö ne kansan keskuuteen, kuten laittomasti kappaleiden lataaminen. Monet palvelut tarjoavat ilmaiseksi mahdollisuuden omaan internetradioon kenelle tahansa. Ainoa mitä tarvitsee on oma tietokone, musiikkisoitin, mikrofoni ja kuulokkeet (David Kushner, Music Online for Dummies, 2000). Musiikin saa CD-levyiltä tai laittomasti lataamalla. Onko laitonta jos joku maksaa pienen summan Spotifylle ja käyttää sitä omana musiikkikirjastonaan lähetyksissä? Teenkö rikoksen jos käytän mp3-soittimiin tarkoitettua FM-lähetintä isojen asemien taajuudella? Eipä sen kantavuus ole kuin muutamia kymmeniä metrejä, mutta senkin uskon olevan korjattavissa. Innovaatiosta rangaistaan, ellei se ole tiukasti säädeltyä.
Tommi Tuisku, toimittaja
Lähteet:
Digital Millennium Copyright Act
Richard Curtis, Boat That Rocked (Merirosvoradio), 2009.
Tapio Kujala, Jari Lahti, Heikki Tamminen, Radiotyön perusteet: johdatus suoran lähetyksen tekemiseen
David Kushner, Music Online For Dummies
Suomessa Yleisradiolla oli vuoteen 1985 asti lähetysmonopoli, jolloin paikallisradiokanavat salliittiin. Monopoli saatiin purettua vasta vuonna 1995, jolloin muut maanlaajuiset radioasemat sallittiin. Monien mielestä Yleisradio ei lähettänyt tarpeeksi viihteellistä ohjelmaa, joka lienee koko piraattiradio aatteen kantava ajattelumalli. Lähetykset tulivat lähinnä syrjäisiltä paikoilta ja kiinnijäämistä vältettiin piiloutumalla metsiin. Ongelmana oli myös lyhyet lähetysajat ja lähetysten epäsäännöllisyys. En olisi uskonut että Suomen tasolla tällaista olisi jatkunut näin pitkälle. 1995 ei minun mittakaavassani ollut hirveän kauan aikaa sitten. Vaikea kuvitella, mitä sitä ennen radiosta kuuli. Ai niin, YLEä.
Piraattiradioista ei enää olla niin kiinnostuneita kuin ennen. Tämä johtuu radiotarjonnan monipuolistumisesta. Lähes kaikille kuuntelijakunnille löytyy sen verran markkinarakoa, että niille kannattaa ohjelmaa tuottaa. Kaikille löytyy mieluinen asema jota kuunnella. Piraattiradiot ovatkin nykyään lähinnä harrastelijoiden suosiossa. Jos on aikeissa perustaa oman piraattiradioaseman, on oltava valmis kärsimään sen mahdolliset seuraukset. Harrastelijoiden määrä on vähentynyt rangaistusten pelon myötä, joissa kiinnjääneille on annettu korvausvaatimuksia sekä kalliit lähetyslaitteet on menettänyt valtiolle.
” Katsos, se on koko hallituksena olemisen pointti. Jos ei pidä jostain, tehdään vain uusi laki joka tekee siitä laitonta.” -Ministeri Dormandy, Merirosvoradio (2009).
Internet on avannut uusia mahdollisuuksia radiotoiminnasta kiinnostuneille. Oman ”nettiradion” perustaminen on täysin laillista, mutta sisällön suhteen tilanne on monimutkaisempi. Tekijänoikeuksia rikotaan nettiradioissa yleisesti ja ne ovatkin siinä mielessä vanhanajan piraattiradioiden perillisiä. Ennen vuotta 1998 netissä saattoi omassa radiossaan soittaa mitä tahansa. Piratismi ei ollut vielä silloin kovin suuri puheenaihe, mutta nosti päätään Yhdysvalloissa kun kongressi hyväksyi Digital Millennium Copyright Act (DMCA) lain. Lain myötä internetradioiden tulisi maksaa normaaleihin radioihin verrattuna enemmän tekijänoikeuskorvauksia. Tässä kohtaa jotkut tekivät samoin kuin 60-luvulla ja siirsivät lähetyksensä Yhdysvaltojen ulkopuolelle, missä laki ei enää ole voimassa. Tämä tosin oli vain porsaanreikä sopimuksessa ja lähetys Yhdysvalloissa oli edelleen kiellettyä ilman asianomaisia tekijänoikeuskorvauksia. Muuhun maailmaan tämä laki vaikuttaa siten, että suurimmat, amerikkalaiset levy-yhtiöt ovat allekirjoittaneet lain. Käytännössä laki koskee nettiradioita kaikkialla.
Lienee vain ajan kysymys, milloin joku keksii uuden tavan kiertää lakia. Onko jossain jo olemassaolevista tavoissa jakaa mediaa kuluttajille käytämättömiä resursseja? Minne voimme laajentaa? Onneksi ihmismieli löytää aina keinot kehitykseen, mutta varjopuolena kaikilla on geeneissään ahneus. Tällä hetkellä internetradioiden jäljitys on vielä hidasta työtä, mutta saadaanko nekin kitkettyä lopullisesti vai jäävätkö ne kansan keskuuteen, kuten laittomasti kappaleiden lataaminen. Monet palvelut tarjoavat ilmaiseksi mahdollisuuden omaan internetradioon kenelle tahansa. Ainoa mitä tarvitsee on oma tietokone, musiikkisoitin, mikrofoni ja kuulokkeet (David Kushner, Music Online for Dummies, 2000). Musiikin saa CD-levyiltä tai laittomasti lataamalla. Onko laitonta jos joku maksaa pienen summan Spotifylle ja käyttää sitä omana musiikkikirjastonaan lähetyksissä? Teenkö rikoksen jos käytän mp3-soittimiin tarkoitettua FM-lähetintä isojen asemien taajuudella? Eipä sen kantavuus ole kuin muutamia kymmeniä metrejä, mutta senkin uskon olevan korjattavissa. Innovaatiosta rangaistaan, ellei se ole tiukasti säädeltyä.
Tommi Tuisku, toimittaja
Lähteet:
Digital Millennium Copyright Act
Richard Curtis, Boat That Rocked (Merirosvoradio), 2009.
Tapio Kujala, Jari Lahti, Heikki Tamminen, Radiotyön perusteet: johdatus suoran lähetyksen tekemiseen
David Kushner, Music Online For Dummies
RadioAktiivinen kysyy…
Muistatko vielä ajan ennen internetiä? Se oli silloin, kun päivän tv-ohjelmatarjonta katsottiin sanomalehdestä tai teksti-tv:stä, kun kavereihin pidettiin yhteyttä (lanka)puhelimen välityksellä, ja kun radiota kuunneltiin ilman, että välttämättä edes tiedettiin, minkä näköinen hemmo siellä meille jutustelee.
Me syksyn 2010 RadioAktiivisen toimittajat olemme aktiivisesti pyrkineet edistämään mediakonvergenssin toteutumista sosiaalista mediaa apunamme käyttäen. Jokaisen lähetyksen alussa Facebook-sivustollamme on julkaistu päivän juontajien kuvat (RadioAktiivisen FB-kuva-albumi "Lukukausi 2010-2011"). Tämän lisäksi lähes jokainen juontajistamme on pyrkinyt innostamaan myös kuulijoita osallistumaan mukaan keskusteluun esittämällä jonkun päivän puheenaiheeseen liittyvän kysymyksen Facebook-sivustolla, ja kuuntelijoiden vastauksia on esitelty suorassa radiolähetyksessä. Melko suppean kuuntelijakunnan radiokanavaksi olemme mielestäni onnistuneet herättämään suhteellisen hyvin keskustelua juontajien ja kuuntelijoiden välillä.
Mediakonvergenssi tarkoittaa eri mediamuotojen lähenemistä, samankaltaistumista ja yhdentymistä (Kuutti 2006). Median konvergenssi kiihtyi 1990-luvulla, kun internetin suosio kasvoi. Internet liitti yhteen ääntä, kuvaa, tekstiä ja videota. Yksi tunnetuimmista mediakonvergenssin kuvauksista onkin, että se on poistanut perinteiset rajat välineiden väliltä. (Timonen 2004, 18–19.) Internet on yhdistänyt kaikki eri median välityskanavat saman katon alle. Tv:tä voi katsoa internetin kautta, ja myös useita radiokanavia voi kuunnella internetissä. Tämä on luonut mahdollisuuden kuunnella esimerkiksi paikallisradioita muuallakin kuin vain pienellä kuuluvuusalueella, jopa ulkomailla.
Viimeistään internetin myötä mediakonvergenssi ilmiönä on tullut osaksi arkielämää. Uusien viestintävälineiden ja sosiaalisen median nopea kehitys muuttaa mediamaisemaa jatkuvasti. On entistä helpompi tavoittaa suuria yleisöjä, mutta yhä vaikeampaa luoda aitoa vuorovaikutusta. (Roiha 2010.) Internet vaikuttaa siis toimittajan työhön tuomalla siihen uusia elementtejä, kuten esimerkiksi interaktiivisuuden, ja siten suoremman yhteyden yleisöön. Verkkojulkaiseminen tuo mukanaan uusia juttumuotoja ja uusia työnkuvia sekä vaatii toimittajilta uusien taitojen hallintaa. Toisaalta se tarjoaa mahdollisuuksia muun muassa tiedonhankintaan ja juttujen taustoittamiseen. (Harju 2000.)
Toimituksemme on myös lisäillyt Facebook-sivustollemme valokuvia sekä studiosta että esimerkiksi suorista haastattelutilanteista. RadioAktiivisen kuuntelija on muun muassa ensin kuullut haastattelun Tornion skeittihalli WestParkista, mutta vain hetkeä myöhemmin hän on pystynyt katsomaan RadioAktiivisen sivuilta, miltä itse haastattelutilanteessa on näyttänyt (RadioAktiivisen FB-kuva-albumi "Juttua pukkaa, keikalla on kivaa!"). Näin radion toimitustekniikkaa tuodaan myös kuuntelijakunnan tietoisuuteen. Samahan on nähtävissä vaikkapa Radio Voicen aamulähetysten televisioinnissa.
Radiolähetysten maailman entinen ”mysteerisyys” on siis kadonnut. Radion kuuntelija voi usein nähdä tarkalleen, mitä studiossa lähetyksen aikana tapahtuu valokuvien tai videolähetysten kautta. Monissa nettiradioissa myös parhaillaan soiva biisi näkyy verkossa reaaliaikaisesti, joten juontajien selostusten tarve vähenee pikkuhiljaa. Mahtaako tämä olla syynä siihen, miksi yhä useampien radiokanavien juontajat (mm. Radio Rock) pyrkivät enenevästi provosoimaan kuuntelijoitaan hulluilla ja epäsovinnaisilla puheenaiheilla?! Ilman niitä radiojuontajan työ olisi mahdollisesti nykyään yhtä tyhjän kanssa. Keskustelun herättäminen ja interaktiivisuuteen pyrkiminen näyttää tänä päivänä olevan radiotyössä itsestäänselvyys. Kuuntelijat vaikuttavat hakeutuvan sellaisille radiokanaville, joissa juontajien puhe ei ole pelkkää lähetysvirtaa vaan oikeasti ajatuksia ja mielipiteitä herättävää.
Jani Timosen pro gradu -tutkielman mukaan vuonna 2004 mediakonvergenssin arvioitiin voimistuvan ja eniten odotettiin sisältöjen yhdentymistä. Yhtenä perusteena tähän pidettiin sitä, että uudet toimitusjärjestelmät mahdollistavat teknisen yhteensopivuuden eri välineiden välillä. Timosen mukaan eräänä päivänä kysymykseen voisi tulla mediafuusio, jolloin eri välineitä ei eroteltaisi toisistaan, vaan ne nähtäisiin kaikki kokonaisuutena. (Timonen 2004, 82.)
Täydelliseen mediafuusioon taitaa olla vielä 2010-luvun alussakin pitkä matka, mutta fakta on kuitenkin, että radiolähetyksiä voi jo nykyään kuunnella esimerkiksi internetin, television ja matkapuhelimen välityksellä. Tämä jos mikä kertoo mediakonvergenssin voimasta. Kuinkahan moni mahtaa yhä kuunnella radiota radion kautta?!
Minttu Merivirta, toimittaja
Lähteet:
Harju, Auli 2000: Journalismi uusmediakirjallisuudessa. Uusmedia ja toimittajan työn muutos. Luettu 27.11.2010. http://www.uta.fi/jourtutkimus/umkirj/kolme.html.
Kuutti, Kari 2006: Uusmediaviestintä, luento 7. Luettu 27.11.2010. http://cc.oulu.fi/~kuutti/UMV_luennot_06/UMV-06,%20luento7.PDF.
Roiha, Maarit 2010: Shift Happens. Luettu 27.11.2010. http://blogit.yle.fi/kehitys-kehittyy/shift-happens-miten-kertoa-median-muutoksesta.
Timonen, Jani 2004: Mediakovergenssi maakuntalehdissä. Ajatuksia sanomalehden ja uuden median kohtaamisesta Aamulehdessä, Etelä-Suomen Sanomissa, Karjalaisessa, Keskisuomalaisessa, Pohjalaisessa, Satakunnan Kansassa, Savon Sanomissa ja Turun Sanomissa. Tiedotusopin pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto, Tampere.
Me syksyn 2010 RadioAktiivisen toimittajat olemme aktiivisesti pyrkineet edistämään mediakonvergenssin toteutumista sosiaalista mediaa apunamme käyttäen. Jokaisen lähetyksen alussa Facebook-sivustollamme on julkaistu päivän juontajien kuvat (RadioAktiivisen FB-kuva-albumi "Lukukausi 2010-2011"). Tämän lisäksi lähes jokainen juontajistamme on pyrkinyt innostamaan myös kuulijoita osallistumaan mukaan keskusteluun esittämällä jonkun päivän puheenaiheeseen liittyvän kysymyksen Facebook-sivustolla, ja kuuntelijoiden vastauksia on esitelty suorassa radiolähetyksessä. Melko suppean kuuntelijakunnan radiokanavaksi olemme mielestäni onnistuneet herättämään suhteellisen hyvin keskustelua juontajien ja kuuntelijoiden välillä.
Mediakonvergenssi tarkoittaa eri mediamuotojen lähenemistä, samankaltaistumista ja yhdentymistä (Kuutti 2006). Median konvergenssi kiihtyi 1990-luvulla, kun internetin suosio kasvoi. Internet liitti yhteen ääntä, kuvaa, tekstiä ja videota. Yksi tunnetuimmista mediakonvergenssin kuvauksista onkin, että se on poistanut perinteiset rajat välineiden väliltä. (Timonen 2004, 18–19.) Internet on yhdistänyt kaikki eri median välityskanavat saman katon alle. Tv:tä voi katsoa internetin kautta, ja myös useita radiokanavia voi kuunnella internetissä. Tämä on luonut mahdollisuuden kuunnella esimerkiksi paikallisradioita muuallakin kuin vain pienellä kuuluvuusalueella, jopa ulkomailla.
Viimeistään internetin myötä mediakonvergenssi ilmiönä on tullut osaksi arkielämää. Uusien viestintävälineiden ja sosiaalisen median nopea kehitys muuttaa mediamaisemaa jatkuvasti. On entistä helpompi tavoittaa suuria yleisöjä, mutta yhä vaikeampaa luoda aitoa vuorovaikutusta. (Roiha 2010.) Internet vaikuttaa siis toimittajan työhön tuomalla siihen uusia elementtejä, kuten esimerkiksi interaktiivisuuden, ja siten suoremman yhteyden yleisöön. Verkkojulkaiseminen tuo mukanaan uusia juttumuotoja ja uusia työnkuvia sekä vaatii toimittajilta uusien taitojen hallintaa. Toisaalta se tarjoaa mahdollisuuksia muun muassa tiedonhankintaan ja juttujen taustoittamiseen. (Harju 2000.)
Toimituksemme on myös lisäillyt Facebook-sivustollemme valokuvia sekä studiosta että esimerkiksi suorista haastattelutilanteista. RadioAktiivisen kuuntelija on muun muassa ensin kuullut haastattelun Tornion skeittihalli WestParkista, mutta vain hetkeä myöhemmin hän on pystynyt katsomaan RadioAktiivisen sivuilta, miltä itse haastattelutilanteessa on näyttänyt (RadioAktiivisen FB-kuva-albumi "Juttua pukkaa, keikalla on kivaa!"). Näin radion toimitustekniikkaa tuodaan myös kuuntelijakunnan tietoisuuteen. Samahan on nähtävissä vaikkapa Radio Voicen aamulähetysten televisioinnissa.
Radiolähetysten maailman entinen ”mysteerisyys” on siis kadonnut. Radion kuuntelija voi usein nähdä tarkalleen, mitä studiossa lähetyksen aikana tapahtuu valokuvien tai videolähetysten kautta. Monissa nettiradioissa myös parhaillaan soiva biisi näkyy verkossa reaaliaikaisesti, joten juontajien selostusten tarve vähenee pikkuhiljaa. Mahtaako tämä olla syynä siihen, miksi yhä useampien radiokanavien juontajat (mm. Radio Rock) pyrkivät enenevästi provosoimaan kuuntelijoitaan hulluilla ja epäsovinnaisilla puheenaiheilla?! Ilman niitä radiojuontajan työ olisi mahdollisesti nykyään yhtä tyhjän kanssa. Keskustelun herättäminen ja interaktiivisuuteen pyrkiminen näyttää tänä päivänä olevan radiotyössä itsestäänselvyys. Kuuntelijat vaikuttavat hakeutuvan sellaisille radiokanaville, joissa juontajien puhe ei ole pelkkää lähetysvirtaa vaan oikeasti ajatuksia ja mielipiteitä herättävää.
Jani Timosen pro gradu -tutkielman mukaan vuonna 2004 mediakonvergenssin arvioitiin voimistuvan ja eniten odotettiin sisältöjen yhdentymistä. Yhtenä perusteena tähän pidettiin sitä, että uudet toimitusjärjestelmät mahdollistavat teknisen yhteensopivuuden eri välineiden välillä. Timosen mukaan eräänä päivänä kysymykseen voisi tulla mediafuusio, jolloin eri välineitä ei eroteltaisi toisistaan, vaan ne nähtäisiin kaikki kokonaisuutena. (Timonen 2004, 82.)
Täydelliseen mediafuusioon taitaa olla vielä 2010-luvun alussakin pitkä matka, mutta fakta on kuitenkin, että radiolähetyksiä voi jo nykyään kuunnella esimerkiksi internetin, television ja matkapuhelimen välityksellä. Tämä jos mikä kertoo mediakonvergenssin voimasta. Kuinkahan moni mahtaa yhä kuunnella radiota radion kautta?!
Minttu Merivirta, toimittaja
Lähteet:
Harju, Auli 2000: Journalismi uusmediakirjallisuudessa. Uusmedia ja toimittajan työn muutos. Luettu 27.11.2010. http://www.uta.fi/jourtutkimus/umkirj/kolme.html.
Kuutti, Kari 2006: Uusmediaviestintä, luento 7. Luettu 27.11.2010. http://cc.oulu.fi/~kuutti/UMV_luennot_06/UMV-06,%20luento7.PDF.
Roiha, Maarit 2010: Shift Happens. Luettu 27.11.2010. http://blogit.yle.fi/kehitys-kehittyy/shift-happens-miten-kertoa-median-muutoksesta.
Timonen, Jani 2004: Mediakovergenssi maakuntalehdissä. Ajatuksia sanomalehden ja uuden median kohtaamisesta Aamulehdessä, Etelä-Suomen Sanomissa, Karjalaisessa, Keskisuomalaisessa, Pohjalaisessa, Satakunnan Kansassa, Savon Sanomissa ja Turun Sanomissa. Tiedotusopin pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto, Tampere.
Kaikki Maksaa
Joskus sitä tulee pohtineeksi ihmisten ahneutta ja sitä, mistä kaikesta nykyään halutaan repiä tuohta irti. Vielä jokunen vuosikymmen sitten sanonta "mikään maailmassa ei ole ilmaista" olisi saattanut huvittaa joitain yksilöitä, mutta nykyään tuo on jo ikävällä tavalla arkipäivää. Kaikki maksaa.
Kuluttajan kannalta niinkin huomaamaton asia, kuin (tausta)musiikki radiossa, kuppilassa, kauppakeskuksessa, linja-autossa tai missä vain julkisessa paikassa esitettynä on yllättävän kallista puuhaa. Ravintoloitsija voi helposti joutua maksamaan tuhansia euroja, jotta saa luvan esimerkiksi julkiselle radion soittamiselle.
Miksi musiikista tai sen esittämisestä pitäisi ylipäänsä vaatia maksua? Eikö musiikkia alun alkujaan olla esitetty ihmisten keskuudessa yhteisenä huvina. Musiikki yhdistää ihmisiä sillä luodaan tunnelmaa ja se piristää synkkinä hetkinä. Pääasia, että meininki on hyvä, luulisi sen riittävän sekä artisteille, että kuulijoille. Mutta ei. Nyt joku valopää on sitten keksinyt ruveta silläkin rahastamaan.
Jokuhan saattaisi huomauttaa tähän väliin, ettei se musiikin tekeminen ole artistillekaan ilmaista. Pitäähän sitä olla laitteistoa, jolla äänittää. Puhumattakaan instrumenteista, joilla soittaa. Ensinnäkin, hyvää musiikkiahan saa aikaiseksi vaatimattomistakin lähtökohdista. Kukaan ei pakota ostamaan studioaikaa isoilta levy-yhtiön sediltä tai käyttämään vähäiset varansa huippukalliiseen Gibsoniin tai Rolandiin heti kättelyssä. Liikkeelle voi lähteä jostain paljon vähäisemmästäkin. Punk-musiikista varmaan 90% on äänitetty oman kodin autotallissa yhdellä otolla neliraiturille isän akustisella kitaralla, eikä se välttämättä estä sitä kuulostamasta hyvältä (riippuu toki tapauksesta). Toiseksi, jos artisti on yhtään vannoutunut ja intoutunut musiikin soittamiselle, hän tulee hankkineeksi parempia soittimia vanhojen tilalle omalla kustannuksella joka tapauksessa. Rahan ei pitäisi olla motiivina musiikin soitolle, vaan vapaus luoda jotain omaa ja levittää viestiä musiikin kautta.
Mielestäni onkin hanurista, että on olemassa joitain tahoja, jotka yrittävät estää musiikin vapaan esittämisen maksuillaan. Teosto kertoo nettisivuillaan tehtäväkseen "ammattimaisen suomalaisen musiikintekijän menestymisen mahdollistamisen". Me eletään 2000-lukua ja meillä on internet. Artistit (niin pienet kuin suuret) voivat ilmaista siellä itseään ilmaiseksi mikserinetin (www.mikseri.net) kaltaisilla sivustoilla. Ja jos viitseliäisyyttä löytyy, niin oman musiikkinsa saa siellä nostettua melko helposti koko kansan kuuluville. Artisti kykenee itse menestyttämään itsensä ilman Teostoa näin halutessaan, joten se siitä "mahdollistamisesta". Ja jos mitään Teosto-maksuja ei olisi, niin uskoisin artistien pystyvän ilmaisemaan itseään julkisilla paikoilla vieläkin helpommin, mahdollistaen siis jonkinasteisen katusoittajan menestyksen itselleen. Pistääkin miettimään, millä tavoin Teosto oikeastaan pyrkiikään tuomaan menestystä jäsenilleen...
Oi, mutta Teoston jäsenenä voit artistina taata myös sen, että teoksesi pysyy omissa nimissäsi, eikä kukaan voi plagioida tai varastaa sinun sävellystäsi omiin nimiin. Tämän jos jonkin luulisi riittävän syyksi liittyä Teostoon. Muuten hyvä homma, mutta Teosto ei tältä suojaa artistia mitenkään. Olit sitten Teoston jäsen tai et, musiikkiteoksesi saa tekijänoikeussuojan teoksen valmistuttua. Siihen ei edellytetä minkäänlaista jäsenyyttä eri tahoihin. Toki asiaa valvotaan tarkemmin Teoston alaisuudessa, mutta jäsenyys ei kuitenkaan takaa sitä, etteikö joku voisi ainakin yrittää viedä biisistäsi kunniaa omiin nimiinsä.
Gramex ja Teosto tekevät myös siinä määrin huonoa työtä, kun laki tekijänoikeuksista on sekavampi kuin rubiikin kuutio. Kenelläkään ei tunnu olevan selkeää kuvaa siitä, miten laki toimii. Monimutkaiset ja epäselvät pelisäännöt aiheuttavat hämmennystä ja jossain määrin ehkäpä myös pelkoa, kun varmaa kuvaa ei ole kenelläkään siitä, mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Ei sillä, ettäkö sillä väliä olisi, sääntöjä on paikoin hyvinkin hankalaa valvoa. Ja vaikka valvontaa olisikin, rikkomuksia tapahtuu siitä huolimatta. Esimerkkeinä voidaan mainita muun muassa Metal Gear Solid -pelisarjan kuuluisa teemamusiikki, joka paljastui neljännen pelin kehityksen aikana puolivahingolliseksi plagiaatiksi venäläissäveltäjä Georgy Sviridovin vuonna 1977 tehdystä työstä "Snow Storm". Toisena esimerkkinä voidaan pitää tapausta, jossa Amerikan suurimpiin hip-hop-tuottajiin kuuluva Timbaland samplasi suomalaisen Janne Sunin kappaleesta "Acid Jazzed Evening" (tai pikemminkin eräästä kappaleen remiksausta) taustaääniä Nelly Furtadon kappaleeseen "Do It". Väärinkäyttöä musiikin esittämisessä tapahtuu nähtävästi myös paremmissa piireissä. Eikä varmaan kannata edes ryhtyä puhumaan siitä, kuinka paljon tekijänoikeuksia rikotaan laittomilla nettilatauksilla päivittäin.
Miten tämä kaikki sitten liittyy radiotoimintaan? Suurin osa kuppiloista ja muista julkisista paikoista käyttää taustamusiikkina nimenomaan jotain suomalaista radiokanavaa. Teoston teettämän tutkimuksen mukaan Radio Nova ja Radio Suomi ovat suosituimmat radiokanavat tunnelmanluonnissa. Ja koska molemmat radiokanavat soittavat paljon sellaisten artistien musiikkia, jotka kuuluvat Teostoon, tekijänoikeusmaksuja joudutaan maksamaan lupien vuoksi. Korvausten määrästä ei tunnu olevan tarkkaa summatietoa missään lähteessä. Summa ilmoitetaan prosentteina ja tarkemman rahasumman saa selville vain hakemalla lupaa Teostolta. Sopimuksista sovitaan käyttäjäkohtaisesti mukaan, millaisesta radiosta on kysymys. Lainatakseni mbnetin artikkelia nettiradon perustamisesta, Päivi Väisänen, Teoston järjestön edustaja kertoo, että "”tämänhetkisen hinnastomme mukaan nettiradiossa (webcasting) esitettävän musiikin käyttökorvaus on 12 % arvonlisäverottomasta kokonaistulosta, kuitenkin vähintään 100 (euroa?) kuukaudelta per kanava".
Tutkimuksien mukaan eri liikkeiden johtajat ja ylläpitäjät pitävät radiota tärkeimpänä keinona luoda viihtyisää ilmapiiriä ja tunnelmaa asiakkailleen. Ja nimenomaan musiikin soittamista pidetään radion tärkeimpänä puolena. Ehkä juuri tämän vuoksi Teosto tilittää ja maksuttaa tuntuvia summia luvista, sillä sen tiedetään olevan se syy, miksi radiota yleensä soitetaan julkisilla paikoilla. Sikäli Teosto-maksut eivät juuri mutkista radion toimintaa, sillä useimmissa radiopajoissa Teostolle ilmoittaminen siitä, mitä musiikkia on käytetty ja missä yhteydessä, toimii järjestelmällisesti. Ja maksut saadaan hoidettua pois mainostamalla. Mutta kun radion pyörittämisessä liikkuu puoli ja toisin suuret summat rahaa, radion perustamisvaiheessa talous voi käydä hankalaksi. Kun mitään varmuutta ei ole olemassa siitä, tuleeko kanava menestymään ja riittääkö tuotto kattamaan kuluja, se voi aiheuttaa huolia pienissä radiokanavissa. Siitäkin syystä olen yhä sillä kannalla, että Teosto-maksut tulisi jättää unholaan, koska se helpottaisi pienien radioiden elämää ja uusien kanavien perustamista. Huoli siitä, mitä musiikkia voi soittaa, vähenisi huomattavasti, kun kaikki materiaali olisi käytössä. Artisteille se olisi myös hyvää mainosta, eikä rahaa tarvitsisi liikutella kenellekään. Myös mainosten toistamista voisi vähentää huomattavasti, kun mainosrahoilla ei tarvitse kustantaa Teosto-maksuja. Ja soittoaikaa jäisi näin ollen enemmän musiikille tai juonnoille. Mutta ahneet artistit ovat tämänkin kehityksen jarruina. Tai pikemminkin ahneet artistit ovat olleet tuhoamassa vanhaa järjestelmää, jolloin musiikin soittaminen oli vapaampaa.
Pahin skenaario olisi, jos sanktiota tulisi ja maksua vaadittaisiin myös kappaleiden nuotin vierestä hoilottamisesta julkisilla paikoilla. Hyvän tuulen vallatessa ei voisi edes hyräillä omaa lempibiisiään, kun kohta olisi jo monen tonnin sakot niskassa. Toisaalta Live-musiikin esittämisessä on olemassa myös omat tekijänoikeussäädöksensä... Mutta tähän kauhukuvaan tuskin koskaan joudutaan, koska asiaa olisi mahdotonta valvoa nykyisellä teknologialla. Ja kellä edes riittäisi intoa kytätä päivästä toiseen ihmisten ikkunoiden takana, josko se perheen tyttölapsi pian intoutuisi laulamaan Antti Tuiskua juuri ostetun CD:n tahdittamana.
Lopetetaan tämä ahneus, ennen kuin se paisuu ylitse. Kohta kukaan ei enää uskalla olla luova, kun pahat sedät haluavat kaikki rahasi työsi hedelmistä itselleen.
Joonas Korhonen - Viesti09/L2 (RadioAktiivinen)
Lähteet:
Teosto
Mikä on Teosto: http://www.teosto.fi/fi/mika_teosto_on.html
Mikä on Teoston tehtävä: http://www.teosto.fi/fi/visio.html
UKK (teoksen omistus): http://www.teosto.fi/teosto/websivut.nsf/7d7cb8d7c8ceffa0c22565c9004cf780/ea8b50e3b998cc38c22572a0004323d5!OpenDocument
Teoston teettämä musiikinkäyttötutkimus:
http://www.teosto.fi/fi/musiikinkayttotutkimus.html
Radio mediana:
http://www.radiomedia.fi/radiomainonta/fi_FI/mediana/
Mikseri.net, artisteille tarkoitettu, ilmainen musiikinjakelusivusto:
http://www.mikseri.net/
MGS theme plagiarism:
http://www.destructoid.com/metal-gear-solid-theme-plagiarized-john-carpenter-nods-vigorously--51267.phtml
Acid-Jazzed Evening (Janne Suni vs. Timbaland) plagiarism:
http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2007/01/amerikkalaista_hiphop-tuottaja_timbalandia_syytetaan_suomalaisen_plagioinnista_225824.html
Kuluttajan kannalta niinkin huomaamaton asia, kuin (tausta)musiikki radiossa, kuppilassa, kauppakeskuksessa, linja-autossa tai missä vain julkisessa paikassa esitettynä on yllättävän kallista puuhaa. Ravintoloitsija voi helposti joutua maksamaan tuhansia euroja, jotta saa luvan esimerkiksi julkiselle radion soittamiselle.
Miksi musiikista tai sen esittämisestä pitäisi ylipäänsä vaatia maksua? Eikö musiikkia alun alkujaan olla esitetty ihmisten keskuudessa yhteisenä huvina. Musiikki yhdistää ihmisiä sillä luodaan tunnelmaa ja se piristää synkkinä hetkinä. Pääasia, että meininki on hyvä, luulisi sen riittävän sekä artisteille, että kuulijoille. Mutta ei. Nyt joku valopää on sitten keksinyt ruveta silläkin rahastamaan.
Jokuhan saattaisi huomauttaa tähän väliin, ettei se musiikin tekeminen ole artistillekaan ilmaista. Pitäähän sitä olla laitteistoa, jolla äänittää. Puhumattakaan instrumenteista, joilla soittaa. Ensinnäkin, hyvää musiikkiahan saa aikaiseksi vaatimattomistakin lähtökohdista. Kukaan ei pakota ostamaan studioaikaa isoilta levy-yhtiön sediltä tai käyttämään vähäiset varansa huippukalliiseen Gibsoniin tai Rolandiin heti kättelyssä. Liikkeelle voi lähteä jostain paljon vähäisemmästäkin. Punk-musiikista varmaan 90% on äänitetty oman kodin autotallissa yhdellä otolla neliraiturille isän akustisella kitaralla, eikä se välttämättä estä sitä kuulostamasta hyvältä (riippuu toki tapauksesta). Toiseksi, jos artisti on yhtään vannoutunut ja intoutunut musiikin soittamiselle, hän tulee hankkineeksi parempia soittimia vanhojen tilalle omalla kustannuksella joka tapauksessa. Rahan ei pitäisi olla motiivina musiikin soitolle, vaan vapaus luoda jotain omaa ja levittää viestiä musiikin kautta.
Mielestäni onkin hanurista, että on olemassa joitain tahoja, jotka yrittävät estää musiikin vapaan esittämisen maksuillaan. Teosto kertoo nettisivuillaan tehtäväkseen "ammattimaisen suomalaisen musiikintekijän menestymisen mahdollistamisen". Me eletään 2000-lukua ja meillä on internet. Artistit (niin pienet kuin suuret) voivat ilmaista siellä itseään ilmaiseksi mikserinetin (www.mikseri.net) kaltaisilla sivustoilla. Ja jos viitseliäisyyttä löytyy, niin oman musiikkinsa saa siellä nostettua melko helposti koko kansan kuuluville. Artisti kykenee itse menestyttämään itsensä ilman Teostoa näin halutessaan, joten se siitä "mahdollistamisesta". Ja jos mitään Teosto-maksuja ei olisi, niin uskoisin artistien pystyvän ilmaisemaan itseään julkisilla paikoilla vieläkin helpommin, mahdollistaen siis jonkinasteisen katusoittajan menestyksen itselleen. Pistääkin miettimään, millä tavoin Teosto oikeastaan pyrkiikään tuomaan menestystä jäsenilleen...
Oi, mutta Teoston jäsenenä voit artistina taata myös sen, että teoksesi pysyy omissa nimissäsi, eikä kukaan voi plagioida tai varastaa sinun sävellystäsi omiin nimiin. Tämän jos jonkin luulisi riittävän syyksi liittyä Teostoon. Muuten hyvä homma, mutta Teosto ei tältä suojaa artistia mitenkään. Olit sitten Teoston jäsen tai et, musiikkiteoksesi saa tekijänoikeussuojan teoksen valmistuttua. Siihen ei edellytetä minkäänlaista jäsenyyttä eri tahoihin. Toki asiaa valvotaan tarkemmin Teoston alaisuudessa, mutta jäsenyys ei kuitenkaan takaa sitä, etteikö joku voisi ainakin yrittää viedä biisistäsi kunniaa omiin nimiinsä.
Gramex ja Teosto tekevät myös siinä määrin huonoa työtä, kun laki tekijänoikeuksista on sekavampi kuin rubiikin kuutio. Kenelläkään ei tunnu olevan selkeää kuvaa siitä, miten laki toimii. Monimutkaiset ja epäselvät pelisäännöt aiheuttavat hämmennystä ja jossain määrin ehkäpä myös pelkoa, kun varmaa kuvaa ei ole kenelläkään siitä, mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Ei sillä, ettäkö sillä väliä olisi, sääntöjä on paikoin hyvinkin hankalaa valvoa. Ja vaikka valvontaa olisikin, rikkomuksia tapahtuu siitä huolimatta. Esimerkkeinä voidaan mainita muun muassa Metal Gear Solid -pelisarjan kuuluisa teemamusiikki, joka paljastui neljännen pelin kehityksen aikana puolivahingolliseksi plagiaatiksi venäläissäveltäjä Georgy Sviridovin vuonna 1977 tehdystä työstä "Snow Storm". Toisena esimerkkinä voidaan pitää tapausta, jossa Amerikan suurimpiin hip-hop-tuottajiin kuuluva Timbaland samplasi suomalaisen Janne Sunin kappaleesta "Acid Jazzed Evening" (tai pikemminkin eräästä kappaleen remiksausta) taustaääniä Nelly Furtadon kappaleeseen "Do It". Väärinkäyttöä musiikin esittämisessä tapahtuu nähtävästi myös paremmissa piireissä. Eikä varmaan kannata edes ryhtyä puhumaan siitä, kuinka paljon tekijänoikeuksia rikotaan laittomilla nettilatauksilla päivittäin.
Miten tämä kaikki sitten liittyy radiotoimintaan? Suurin osa kuppiloista ja muista julkisista paikoista käyttää taustamusiikkina nimenomaan jotain suomalaista radiokanavaa. Teoston teettämän tutkimuksen mukaan Radio Nova ja Radio Suomi ovat suosituimmat radiokanavat tunnelmanluonnissa. Ja koska molemmat radiokanavat soittavat paljon sellaisten artistien musiikkia, jotka kuuluvat Teostoon, tekijänoikeusmaksuja joudutaan maksamaan lupien vuoksi. Korvausten määrästä ei tunnu olevan tarkkaa summatietoa missään lähteessä. Summa ilmoitetaan prosentteina ja tarkemman rahasumman saa selville vain hakemalla lupaa Teostolta. Sopimuksista sovitaan käyttäjäkohtaisesti mukaan, millaisesta radiosta on kysymys. Lainatakseni mbnetin artikkelia nettiradon perustamisesta, Päivi Väisänen, Teoston järjestön edustaja kertoo, että "”tämänhetkisen hinnastomme mukaan nettiradiossa (webcasting) esitettävän musiikin käyttökorvaus on 12 % arvonlisäverottomasta kokonaistulosta, kuitenkin vähintään 100 (euroa?) kuukaudelta per kanava".
Tutkimuksien mukaan eri liikkeiden johtajat ja ylläpitäjät pitävät radiota tärkeimpänä keinona luoda viihtyisää ilmapiiriä ja tunnelmaa asiakkailleen. Ja nimenomaan musiikin soittamista pidetään radion tärkeimpänä puolena. Ehkä juuri tämän vuoksi Teosto tilittää ja maksuttaa tuntuvia summia luvista, sillä sen tiedetään olevan se syy, miksi radiota yleensä soitetaan julkisilla paikoilla. Sikäli Teosto-maksut eivät juuri mutkista radion toimintaa, sillä useimmissa radiopajoissa Teostolle ilmoittaminen siitä, mitä musiikkia on käytetty ja missä yhteydessä, toimii järjestelmällisesti. Ja maksut saadaan hoidettua pois mainostamalla. Mutta kun radion pyörittämisessä liikkuu puoli ja toisin suuret summat rahaa, radion perustamisvaiheessa talous voi käydä hankalaksi. Kun mitään varmuutta ei ole olemassa siitä, tuleeko kanava menestymään ja riittääkö tuotto kattamaan kuluja, se voi aiheuttaa huolia pienissä radiokanavissa. Siitäkin syystä olen yhä sillä kannalla, että Teosto-maksut tulisi jättää unholaan, koska se helpottaisi pienien radioiden elämää ja uusien kanavien perustamista. Huoli siitä, mitä musiikkia voi soittaa, vähenisi huomattavasti, kun kaikki materiaali olisi käytössä. Artisteille se olisi myös hyvää mainosta, eikä rahaa tarvitsisi liikutella kenellekään. Myös mainosten toistamista voisi vähentää huomattavasti, kun mainosrahoilla ei tarvitse kustantaa Teosto-maksuja. Ja soittoaikaa jäisi näin ollen enemmän musiikille tai juonnoille. Mutta ahneet artistit ovat tämänkin kehityksen jarruina. Tai pikemminkin ahneet artistit ovat olleet tuhoamassa vanhaa järjestelmää, jolloin musiikin soittaminen oli vapaampaa.
Pahin skenaario olisi, jos sanktiota tulisi ja maksua vaadittaisiin myös kappaleiden nuotin vierestä hoilottamisesta julkisilla paikoilla. Hyvän tuulen vallatessa ei voisi edes hyräillä omaa lempibiisiään, kun kohta olisi jo monen tonnin sakot niskassa. Toisaalta Live-musiikin esittämisessä on olemassa myös omat tekijänoikeussäädöksensä... Mutta tähän kauhukuvaan tuskin koskaan joudutaan, koska asiaa olisi mahdotonta valvoa nykyisellä teknologialla. Ja kellä edes riittäisi intoa kytätä päivästä toiseen ihmisten ikkunoiden takana, josko se perheen tyttölapsi pian intoutuisi laulamaan Antti Tuiskua juuri ostetun CD:n tahdittamana.
Lopetetaan tämä ahneus, ennen kuin se paisuu ylitse. Kohta kukaan ei enää uskalla olla luova, kun pahat sedät haluavat kaikki rahasi työsi hedelmistä itselleen.
Joonas Korhonen - Viesti09/L2 (RadioAktiivinen)
Lähteet:
Teosto
Mikä on Teosto: http://www.teosto.fi/fi/mika_teosto_on.html
Mikä on Teoston tehtävä: http://www.teosto.fi/fi/visio.html
UKK (teoksen omistus): http://www.teosto.fi/teosto/websivut.nsf/7d7cb8d7c8ceffa0c22565c9004cf780/ea8b50e3b998cc38c22572a0004323d5!OpenDocument
Teoston teettämä musiikinkäyttötutkimus:
http://www.teosto.fi/fi/musiikinkayttotutkimus.html
Radio mediana:
http://www.radiomedia.fi/radiomainonta/fi_FI/mediana/
Mikseri.net, artisteille tarkoitettu, ilmainen musiikinjakelusivusto:
http://www.mikseri.net/
MGS theme plagiarism:
http://www.destructoid.com/metal-gear-solid-theme-plagiarized-john-carpenter-nods-vigorously--51267.phtml
Acid-Jazzed Evening (Janne Suni vs. Timbaland) plagiarism:
http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2007/01/amerikkalaista_hiphop-tuottaja_timbalandia_syytetaan_suomalaisen_plagioinnista_225824.html
Miksei radio enää jaksa yllättää
Voiko radiolla vielä räjäyttää tajunnan ja vavisuttaa koko kansakuntaa? Onko vielä mahdollista keksiä uusia juttuja, joilla yllättää kuuntelijoita. Nykyihmiset ovat tottuneet jo lähes kaikkeen ja ovat monesti skeptisiä kaikkea kuulemaansa/näkemäänsä kohtaan.
"Uuden löytyminen – Rikotaan vanha. Mutta voi käydä niin, ettei mitään enää löydy. Rajojen rikkominen ei paljasta enää mitään. Uutta voi löytää vain vanhojen uudelleenkäytöllä tai väärinkäytöllä." (Harri Huhtamäki. 1993. 93.)
Minulle onkin monesti sanottu, kun esimerkiksi lyhytelokuvan ideaa olen miettinyt, että ”ei kannata miettiä liikaa sitä, että keksii uutta vaan parasta tapaa kierrättää vanhaa – kaikki on jo kertaalleen tehty.”
Vuonna 1938 lokakuussa Orson Welles ja Mercury theatre esittivät lähetyksessään kuunnelman Maailmojen Sota (perustui H. G. Wellsin tieteisromaaniin.). Kuunnelmassa tavallisen lähetyksen keskeytti tekaistu uutislähetys, jossa kerrottiin marsilaisten hyökänneen. Tuolloin ihmiset eivät olleet tottuneet tällaiseen ja monet ihmiset pitivät lähetystä totena – syntyi pakokauhu. Welles haettiin studiosta poliisivoimin. Myöhemmin hänelle tarjottiin sopimusta kolmen elokuvan ohjaamisesta.
Wellesin aiheuttaman hämmingin jälkeen on helppo ajatella, että hän oli liian aikaisessa juttunsa kanssa. Mielestäni pointti oli kuitenkin nimenomaan siinä, etteivät ihmiset olleet vielä valmiita tällaiseen, jonka takia he järkyttyivät. Nykyradiossa en usko, että tuollainen onnistuisi. Medioita on niin paljon, että jonkin tapaturman/sodan/muukalaishyökkäyksen todenmukaisuuden voi kuka tahansa varmistaa hetkessä vaihtamalla kanavaa tai avaamalla internetselaimen.
Tekniikka ja nopea tiedonhankinta on vienyt suurimman jännityksen radiosta. Enää ei yllätetä puun takaa, vaan tarjotaan jokaiselle omaa musiikkimakua vastaavaa musiikkia ja koetetaan haalia miellyttäviä radiopersoonia juontajiksi.
”Yleisölähtöisen radion ohjelmapolitiikassa on tärkeintä tietää, kenelle ohjelmaa lähetetään. Sen jälkeen kysytään mitä, missä, milloin? Lähettäjäkeskeinen radio voi kysyä mitä, missä, milloin, kenelle – esimerkiksi tässä järjestyksessä.” (Tapio Kujala, Jari Lahti ja Heikki Tamminen. 1998. 13.).
Ennenhän radiota tehtiin tekijälähtöisesti ja ”tiskijukka” oli suurimmassa vastuussa, jolloin yllätyksen mahdollisuus oli suuri. Nykyään kaikki on lyöty muottiin ja toimintatapa on tietynlaista varmaan jokaisella asemalla. Tämä syö mahdollisuuksia yllättää ja varmasti muotista poiekkeamisen ja torumisen pelko estää juontajia tekemästäkään niin. Nykyään varmaan ”yllätyksellisintä” on kun Radio Rockissa auotaan päätä vieraalle, johon siihenkin on jo saattanut turtua.
Orson Wellesin Maailmojen sota kuunnelma:
Osa 1:
www.youtube.com/watch?v=egudvdwtDIg
Osa 2:
www.youtube.com/watch?v=g9eHZ5gtj4k&feature=related
Osa 3:
www.youtube.com/watch?v=uVH_dZf1sio&feature=related
Osa 4:
www.youtube.com/watch?v=-M5poCfn-C8&feature=related
Osa 5:
www.youtube.com/watch?v=Z4Yu3PnHwas&feature=related
Osa 6:
www.youtube.com/watch?v=LCy-5sQU-Xs&feature=related
Radio Rockin puhelu Nina Mikkoselle:
www.youtube.com/watch?v=NXtMun7GUNc
Melkoinen ero kyllä vanhalla kuunnelmalla 70 vuoden takaa ja nykyaikaisella radiolähetyksellä. Radio Rockin tapahan on monesti heitellä alatyylisiä vitsejä ja naljailla ihmisille.
Radiossa on vaikea erottua edukseen. Kanavilla kyllä on ohjelmia jos jonkinlaisia, mutta musiikki on varmasti silti yksi suurimmista syistä, miksi ihmiset radiota kuuntelevat. Uskoisin toki muutaman juontajan olevan poikkeus, mutta itse ainakin tahtoisin kuunnella kanavaa josta ei koskaan tiedä, että mitä tapahtuu. En tahdo elokuvaakaan katsoessa olla varma siitä mitä seuraavaksi tapahtuu koska leffan muotti olisi minulle jo valmiiksi eteen pureskeltu.
En siis tarkoita, että nykyään pitäisi tehdä radio-ohjelmaa, jolla saataisiin aikaan pakokauhua. Ennemminkin tahdon herätellä keskustelua tai ajatuksia siitä, että miten radiota saataisiin vietyä yllätyksellisempään suuntaan siten, että tulisi edes vähän uutuudenviehätystä.
Radiota kuunnellessa en tahdo kuulla keljuilua ja alapäävitsejä, niitä kuulen sitten paikallisessa baarissa.
Vuonna 1995 yleisradiolla oli yhteensä 120 radiomastoa ja niiden yhteiskorkeus oli 15013 metriä. Nykyään tuo luku lienee suurempi. (Kari Ilmonen. 1996. 45)
Laitetaankin siis radiomastoihin ja studioihin upotetut materiaalit kunnolla käyttöön ja aletaan kehitellä uutta spektaakkealia!
Niko Mannonen, toimittaja
LÄHTEET:
Ilmonen, Kari 1996. Yleisradion historiaa 1926-1996: Tekniikka, kaiken perusta. WSOY
Kujala, Tapio & Lahti, Jari & Tamminen, Heikki 1998. Radiotyön perusteet. Tammerpaino Oy. Tampere
Huhtamäki, Harri 1993.Radion viisi tietä: Paradoksidramaturgisia murtolukuja. LIKE Helsinki
"Uuden löytyminen – Rikotaan vanha. Mutta voi käydä niin, ettei mitään enää löydy. Rajojen rikkominen ei paljasta enää mitään. Uutta voi löytää vain vanhojen uudelleenkäytöllä tai väärinkäytöllä." (Harri Huhtamäki. 1993. 93.)
Minulle onkin monesti sanottu, kun esimerkiksi lyhytelokuvan ideaa olen miettinyt, että ”ei kannata miettiä liikaa sitä, että keksii uutta vaan parasta tapaa kierrättää vanhaa – kaikki on jo kertaalleen tehty.”
Vuonna 1938 lokakuussa Orson Welles ja Mercury theatre esittivät lähetyksessään kuunnelman Maailmojen Sota (perustui H. G. Wellsin tieteisromaaniin.). Kuunnelmassa tavallisen lähetyksen keskeytti tekaistu uutislähetys, jossa kerrottiin marsilaisten hyökänneen. Tuolloin ihmiset eivät olleet tottuneet tällaiseen ja monet ihmiset pitivät lähetystä totena – syntyi pakokauhu. Welles haettiin studiosta poliisivoimin. Myöhemmin hänelle tarjottiin sopimusta kolmen elokuvan ohjaamisesta.
Wellesin aiheuttaman hämmingin jälkeen on helppo ajatella, että hän oli liian aikaisessa juttunsa kanssa. Mielestäni pointti oli kuitenkin nimenomaan siinä, etteivät ihmiset olleet vielä valmiita tällaiseen, jonka takia he järkyttyivät. Nykyradiossa en usko, että tuollainen onnistuisi. Medioita on niin paljon, että jonkin tapaturman/sodan/muukalaishyökkäyksen todenmukaisuuden voi kuka tahansa varmistaa hetkessä vaihtamalla kanavaa tai avaamalla internetselaimen.
Tekniikka ja nopea tiedonhankinta on vienyt suurimman jännityksen radiosta. Enää ei yllätetä puun takaa, vaan tarjotaan jokaiselle omaa musiikkimakua vastaavaa musiikkia ja koetetaan haalia miellyttäviä radiopersoonia juontajiksi.
”Yleisölähtöisen radion ohjelmapolitiikassa on tärkeintä tietää, kenelle ohjelmaa lähetetään. Sen jälkeen kysytään mitä, missä, milloin? Lähettäjäkeskeinen radio voi kysyä mitä, missä, milloin, kenelle – esimerkiksi tässä järjestyksessä.” (Tapio Kujala, Jari Lahti ja Heikki Tamminen. 1998. 13.).
Ennenhän radiota tehtiin tekijälähtöisesti ja ”tiskijukka” oli suurimmassa vastuussa, jolloin yllätyksen mahdollisuus oli suuri. Nykyään kaikki on lyöty muottiin ja toimintatapa on tietynlaista varmaan jokaisella asemalla. Tämä syö mahdollisuuksia yllättää ja varmasti muotista poiekkeamisen ja torumisen pelko estää juontajia tekemästäkään niin. Nykyään varmaan ”yllätyksellisintä” on kun Radio Rockissa auotaan päätä vieraalle, johon siihenkin on jo saattanut turtua.
Orson Wellesin Maailmojen sota kuunnelma:
Osa 1:
www.youtube.com/watch?v=egudvdwtDIg
Osa 2:
www.youtube.com/watch?v=g9eHZ5gtj4k&feature=related
Osa 3:
www.youtube.com/watch?v=uVH_dZf1sio&feature=related
Osa 4:
www.youtube.com/watch?v=-M5poCfn-C8&feature=related
Osa 5:
www.youtube.com/watch?v=Z4Yu3PnHwas&feature=related
Osa 6:
www.youtube.com/watch?v=LCy-5sQU-Xs&feature=related
Radio Rockin puhelu Nina Mikkoselle:
www.youtube.com/watch?v=NXtMun7GUNc
Melkoinen ero kyllä vanhalla kuunnelmalla 70 vuoden takaa ja nykyaikaisella radiolähetyksellä. Radio Rockin tapahan on monesti heitellä alatyylisiä vitsejä ja naljailla ihmisille.
Radiossa on vaikea erottua edukseen. Kanavilla kyllä on ohjelmia jos jonkinlaisia, mutta musiikki on varmasti silti yksi suurimmista syistä, miksi ihmiset radiota kuuntelevat. Uskoisin toki muutaman juontajan olevan poikkeus, mutta itse ainakin tahtoisin kuunnella kanavaa josta ei koskaan tiedä, että mitä tapahtuu. En tahdo elokuvaakaan katsoessa olla varma siitä mitä seuraavaksi tapahtuu koska leffan muotti olisi minulle jo valmiiksi eteen pureskeltu.
En siis tarkoita, että nykyään pitäisi tehdä radio-ohjelmaa, jolla saataisiin aikaan pakokauhua. Ennemminkin tahdon herätellä keskustelua tai ajatuksia siitä, että miten radiota saataisiin vietyä yllätyksellisempään suuntaan siten, että tulisi edes vähän uutuudenviehätystä.
Radiota kuunnellessa en tahdo kuulla keljuilua ja alapäävitsejä, niitä kuulen sitten paikallisessa baarissa.
Vuonna 1995 yleisradiolla oli yhteensä 120 radiomastoa ja niiden yhteiskorkeus oli 15013 metriä. Nykyään tuo luku lienee suurempi. (Kari Ilmonen. 1996. 45)
Laitetaankin siis radiomastoihin ja studioihin upotetut materiaalit kunnolla käyttöön ja aletaan kehitellä uutta spektaakkealia!
Niko Mannonen, toimittaja
LÄHTEET:
Ilmonen, Kari 1996. Yleisradion historiaa 1926-1996: Tekniikka, kaiken perusta. WSOY
Kujala, Tapio & Lahti, Jari & Tamminen, Heikki 1998. Radiotyön perusteet. Tammerpaino Oy. Tampere
Huhtamäki, Harri 1993.Radion viisi tietä: Paradoksidramaturgisia murtolukuja. LIKE Helsinki
10.12.2010
Aika vs. Laatu, FIGHT!
Radion muuttuessa teknisen kehityksen vanavedessä voisi uskoa, että asiat olisivat aina vain paremmin. Paremmuus on silti aina katsojan silmässä. Koska jutut on mahdollista saada valmiiksi nopeasti, niin pitää myös tapahtua.
Keskiverto radio-ohjelman mitta on nykyään ehkä noin viisi minuuttia. Tässä ajassa toimittaja tuskastelee ehkä jo oleellisen ja tärkeimmän tiedon mahduttamisen kanssa, eikä hänelle varmaankaan jää tilaa sisällyttää kattavia taustoja tai muuta syvempää ymmärrystä teokseensa. Mikäli kyse on tutkivasta journalismista, voi tapauksen pääasiat juuri ja juuri tuoda esille, mutta motivaatiot ja kokonaiskuva jäävät hämäriksi. Kolmetoista vuotta sitten radiodokumentin tulevaisuutta pohdittiin nykytiedon valossa melko huvittavallakin tavalla. Silloin uskottiin, että uusi aika voisi toimia radiodokumentin uudistajana ja vuorovaikutteisuus mullistaisi kaiken. Kaavailtiin interaktiivista dokumenttia, jossa kuuntelija voisi valita, kenen näkökulmasta tarinaa seuraa ja mihin haluaisi keskittyä. (Karisto, Leppänen: Todellisia tarinoita – radiodokumentin tekeminen. Edita, 1997) Ehkä tämä voisi luoda tarinan palasista jotain aivan omaansa! Tietenkään näin ei tapahtunut. Aivan kuten DVD:n interaktiivisuus, joka oli tuhoon tuomittu yritelmä. Kenelläkään ei riitä mielenkiintoa tai aikaa kertoa samaa tarinaa kymmenillä eri lopputuloksilla ja perspektiiveillä!
Lyhyt kesto ei myöskään aina palvele teostuotannollista radiota, mikäli sellaisen voi katsoa olevan yhä olemassa. Draaman kaari on käytävä lävitse viidessä minuutissa. Jaettuna se tarkoittaa yhtä minuuttia alulle, kolmea keskikohdalle ja yhtä minuuttia lopulle. Tällainen rakenne ajaa radion mahdollisimman keveään, helppoon ja pikaiseen formaattiin. Sisältöä on suhteessa vähemmän, täytettä enemmän.
Hyvin kristillissävytteisen, mutta ymmärrettävän vertauksen esitti toimittaja Taina West joskus yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä (Kujala, Lahti & Tamminen: Radiotyön perusteet – johdatus suoran lähetyksen tekemiseen, 31. Gaudeamus, 1999). Hänen mukaansa ohjelma-aika radiossa on aina sama, aiheesta riippumatta. Vaikka itse Jeesus tulisi takaisin maan päälle, olisi hänelle aikaa tasan kolme minuuttia. Kaikki aiheet ovat yhtä arvottomia.
Sanotaan, että moderni radion kuuntelija vaihtaa kanavaa viidentoista minuutin välein, ja sen vuoksi ohjelmien on myös oltava pikaisia. Uskoisin, että sama tapahtuisi myös televisiolle, mikäli rakenne olisi pätkittäinen ja pääosan tarjonnasta käsittäisivät musiikkivideot, joiden välissä juontajapari vertailee häpykarvojensa kiharuutta tai muuta yhtä laadukasta. Voidaankin siis kysyä, kumpi radion rakenteesta päättää, kuulija vai tuottaja.
Tietysti mainonnan osuus asiaan pitää muistaa. Mainosten on kuuluttava asemalla, koska raha on niistä kiinni. Mainostaja ei innostu, jos hänen mainoksensa tulee ilmoille puolet pidemmin väliajoin pitkien ohjelmien vuoksi. Toisaalta, onnistuuhan televisiomainontakin, mainokset vain tauottavat pidempiä ohjelmia.
Uutisoinnin kiristyneisiin aikavaatimuksiin on vaikea mennä enää kajoamaan. Uutisten on vain tultava ajallaan, tai muuten ne haetaan toisaalta. Enää ei riitä, että kerrotaan edellispäivän tärkeimmistä tapahtumista, vaan tapahtumia on kyettävä selostamaan reaaliaikaisesti. Onneksi tämä ei kuitenkaan ole ollut radiolle aivan yhtä iso toteuttautumiskysymys kuin esimerkiksi printtimedialle. Kirjassa Yleisradio median murroksessa (Leppänen, Heino & Mäntymäki. Vastapaino, 2010) tiedostetaan journalismin riskialtis tulevaisuus, mutta rauhoitellen luotetaan Yleisradion valtionrahoitteeseen rooliin laaduntakaajana. En silti voi olla pohtimatta, mitä kaikki tämä nopeus tekee vaikkapa uutisten luotettavuudelle ja perinpohjaisuudelle. Olisiko piirakka yhtä kypsä puolet lyhyemmällä paistoajalla?
Juho Tuovila, toimittaja
Lähteet:
Karisto, Leppänen: Todellisia tarinoita – radiodokumentin tekeminen. Edita, 1997
Kujala, Lahti & Tamminen: Radiotyön perusteet – johdatus suoran lähetyksen tekemiseen, 31. Gaudeamus, 1999
Leppänen, Heino & Mäntymäki: Yleisradio median murroksessa. Vastapaino, 2010
Keskiverto radio-ohjelman mitta on nykyään ehkä noin viisi minuuttia. Tässä ajassa toimittaja tuskastelee ehkä jo oleellisen ja tärkeimmän tiedon mahduttamisen kanssa, eikä hänelle varmaankaan jää tilaa sisällyttää kattavia taustoja tai muuta syvempää ymmärrystä teokseensa. Mikäli kyse on tutkivasta journalismista, voi tapauksen pääasiat juuri ja juuri tuoda esille, mutta motivaatiot ja kokonaiskuva jäävät hämäriksi. Kolmetoista vuotta sitten radiodokumentin tulevaisuutta pohdittiin nykytiedon valossa melko huvittavallakin tavalla. Silloin uskottiin, että uusi aika voisi toimia radiodokumentin uudistajana ja vuorovaikutteisuus mullistaisi kaiken. Kaavailtiin interaktiivista dokumenttia, jossa kuuntelija voisi valita, kenen näkökulmasta tarinaa seuraa ja mihin haluaisi keskittyä. (Karisto, Leppänen: Todellisia tarinoita – radiodokumentin tekeminen. Edita, 1997) Ehkä tämä voisi luoda tarinan palasista jotain aivan omaansa! Tietenkään näin ei tapahtunut. Aivan kuten DVD:n interaktiivisuus, joka oli tuhoon tuomittu yritelmä. Kenelläkään ei riitä mielenkiintoa tai aikaa kertoa samaa tarinaa kymmenillä eri lopputuloksilla ja perspektiiveillä!
Lyhyt kesto ei myöskään aina palvele teostuotannollista radiota, mikäli sellaisen voi katsoa olevan yhä olemassa. Draaman kaari on käytävä lävitse viidessä minuutissa. Jaettuna se tarkoittaa yhtä minuuttia alulle, kolmea keskikohdalle ja yhtä minuuttia lopulle. Tällainen rakenne ajaa radion mahdollisimman keveään, helppoon ja pikaiseen formaattiin. Sisältöä on suhteessa vähemmän, täytettä enemmän.
Hyvin kristillissävytteisen, mutta ymmärrettävän vertauksen esitti toimittaja Taina West joskus yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä (Kujala, Lahti & Tamminen: Radiotyön perusteet – johdatus suoran lähetyksen tekemiseen, 31. Gaudeamus, 1999). Hänen mukaansa ohjelma-aika radiossa on aina sama, aiheesta riippumatta. Vaikka itse Jeesus tulisi takaisin maan päälle, olisi hänelle aikaa tasan kolme minuuttia. Kaikki aiheet ovat yhtä arvottomia.
Sanotaan, että moderni radion kuuntelija vaihtaa kanavaa viidentoista minuutin välein, ja sen vuoksi ohjelmien on myös oltava pikaisia. Uskoisin, että sama tapahtuisi myös televisiolle, mikäli rakenne olisi pätkittäinen ja pääosan tarjonnasta käsittäisivät musiikkivideot, joiden välissä juontajapari vertailee häpykarvojensa kiharuutta tai muuta yhtä laadukasta. Voidaankin siis kysyä, kumpi radion rakenteesta päättää, kuulija vai tuottaja.
Tietysti mainonnan osuus asiaan pitää muistaa. Mainosten on kuuluttava asemalla, koska raha on niistä kiinni. Mainostaja ei innostu, jos hänen mainoksensa tulee ilmoille puolet pidemmin väliajoin pitkien ohjelmien vuoksi. Toisaalta, onnistuuhan televisiomainontakin, mainokset vain tauottavat pidempiä ohjelmia.
Uutisoinnin kiristyneisiin aikavaatimuksiin on vaikea mennä enää kajoamaan. Uutisten on vain tultava ajallaan, tai muuten ne haetaan toisaalta. Enää ei riitä, että kerrotaan edellispäivän tärkeimmistä tapahtumista, vaan tapahtumia on kyettävä selostamaan reaaliaikaisesti. Onneksi tämä ei kuitenkaan ole ollut radiolle aivan yhtä iso toteuttautumiskysymys kuin esimerkiksi printtimedialle. Kirjassa Yleisradio median murroksessa (Leppänen, Heino & Mäntymäki. Vastapaino, 2010) tiedostetaan journalismin riskialtis tulevaisuus, mutta rauhoitellen luotetaan Yleisradion valtionrahoitteeseen rooliin laaduntakaajana. En silti voi olla pohtimatta, mitä kaikki tämä nopeus tekee vaikkapa uutisten luotettavuudelle ja perinpohjaisuudelle. Olisiko piirakka yhtä kypsä puolet lyhyemmällä paistoajalla?
Juho Tuovila, toimittaja
Lähteet:
Karisto, Leppänen: Todellisia tarinoita – radiodokumentin tekeminen. Edita, 1997
Kujala, Lahti & Tamminen: Radiotyön perusteet – johdatus suoran lähetyksen tekemiseen, 31. Gaudeamus, 1999
Leppänen, Heino & Mäntymäki: Yleisradio median murroksessa. Vastapaino, 2010
7.12.2010
Millainen on hyvä radiojuontaja?
Radioilmaisun kaksi peruselementtiä ovat puhe ja musiikki. Radio ei voi vaieta vaan sieltä on koko ajan kuuluttava jotakin. Hyvä-ääninen ja suosittu juontaja ovat yhtä hyviä, ellei parempia takeita kuuntelijoiden kanavauskollisuudelle kuin radikaalin musiikin valitseminen. Radiojuontajat ovat radioasemien ”tuotemerkkejä”. (Kujala, Lahti & Tamminen 1998, 85–86)
Radionkuuntelijana voin yhtyä edellä mainittuihin seikkoihin, sillä itse koen, että radiolähetysten tärkein elementti on nimenomaan juontajat. Musiikki ei ole minulle tärkein peruste radiokanavan valitsemiselle sillä nykypäivänä musiikin saatavuus ja kuunteleminen kotikoneella on niin helppoa, että jokainen voi itse valita täsmälleen mitä musiikkia haluaa kuunnella. Tällöin tullaan pisteeseen jossa musiikki on itsestäänselvyys, eikä sen merkitys radiokanavan valinnalle ole niin suuri kuin radiojuontajilla.
Radiopersoonallisuus on tärkeä käsite radiojuontamisessa ja siinä millainen on hyvä juontaja. Radiopersoonallisuudella kuvataan toimittajan valmiutta ja kykyjä radiotyöskentelyyn. Persoonallinen juontaja on henkilö joka saa sinut kuuntelemaan radiota, vaikket pitäisikään kanavan muusta ilmeestä tai musiikista. Radiopersoonallisuuden voidaan koostuvan muun muassa karismasta, sanallisesta ja sanattomasta viestinnästä, haastattelutaidoista, rohkeus, vahvasta yleistietämyksestä sekä dramaturgian tajusta. (Kujala ym. 1998.)
Näistä osa-alueista lähes jokaista voi harjoitella, mutta harjoitellakseen niitä, ihmisellä on oltava synnynnäinen taipumus niihin. Jokainen meistä ei voi olla radiojuontaja. Karisma on näistä osa-alueista kaikkein vaikea selitteellisin. Se on merkittävä osatekijä jolla kuuntelija saadaan kiinnostumaan, koukutettua ja kuuntelemaan ja palaamaan kanavalle. Karisma kulkee käsi kädessä esiintymistaitojen kanssa joita radiojuontaja tarvitsee työssään. Voisi melkein sanoa, että ne ovat yksi ja sama asia. Karismaa joko löytyy tai sitten ei, eikä sitä voi myöskään harjoitella.
Hyvän radiojuontajan täytyy olla myös rohkea jotta pärjäisi työssään. Rohkeus syntyy siitä, että tietää mitä tekee tai ainakin luulee tietävänsä. Radiojuontajan itsevarmuus kuuluu lähetyksestä kuuntelijoiden korviin, koska tällöin juontaja kykenee luomaan monipuolisen lähetyksen. Rohkenen väittää, että rohkeuden alakategorioiksi voi lajitella lähes kaikki aikaisemmin mainitsemistani radiopersoonallisuuden tekijät. Jokainen näistä poluista johtaa lopulta rohkeuteen.
Kaikista ominaisuuksista kuitenkin selvimmin kuuntelijalle välittyy juontajan sanallinen viestintä. Juontajan tulee hallita radiomainen kieli ja tiedettävä, millaisia sanoja ja lauseita käyttää. Myös oikea äänenkäyttö on ratkaisevaa. Luonteva ja selvä ääni yhdistettynä oikeaan hengitystapaan ovat juontajan perustyökaluja. Puheen rytmi, sopivat painotukset, tempovaihtelut ja tauot lisäävät juontojen luontevuutta. (Mäki-Maukola 2005, 14-15) Lähetyksiä varten juontajan olisi suotavaa valmistella juontojansa etukäteen. Tällöin juonnot noudattavat tehokkaammin draaman kaarta kuin täysin improvisoidut ja näin ollen kuuntelijan on mielenkiintoisempaa ja helpompaa seurata lähetystä. Radiojuontajan pitää tietää, kenelle hän tekee ohjelmaa ja hänen täytyy pystyä asettumaan kuulijan asemaan.
Nykypäivän suomalaisessa valtavirtaradiossa on jokaisella kanavalla omat radiojuontajansa vetonauloina. Otan esille muutamia valtakunnan suosituimpia ja parhaimpina pidettyjä juontajia, Vappu Pimiä The Voicella, Jussi Heikelä Radio Rockilla ja Jaajo Linnonmaa Radio Suomipopilla. Vaikka radiokanavat toisistaan erottaa musiikki eivätkä juontajat, voidaan heidän tunnettavuutta yleisön keskuudessa kasvattaa toistuvilla päivittäisillä esiintymisajoilla sekä omalla nimellä markkinoiduilla ohjelmanimikkeillä. (Nukari & Ruohomaa 1997, 22) Jokaisella edellä mainituista kolmella juontajalla on oma säännöllinen esiintymisaika radiossa ja heistä Vapulla ja Jussi Heikelällä on omalla nimellä kulkevat ohjelmanumerot. Jaajo Linnonmaa juontaa Aamulypsy -ohjelmaa Petra Kalliomaan kanssa ja Jussi Heikelä Kim Sainion kanssa. Vappu Pimiää on kuitenkin vaikeaa verrata Heikelään ja Linnonmaahan sen takia, koska hän esiintyy säännöllisesti myös television puolella Suomen suosituimmissa ohjelmissa jotka nostavat hänen suosiotansa ja tunnettavuutta myös radion puolella. Heikelä nauttii suurta suosiota ajankohtaisia asioita huumoristitsesti ruotivalla Korporaatio-ohjelmallaan ja Linnonmaa on valittu kaksi kertaa Suomen parhaaksi radiojuontajaksi.
Mutta tekeekö suosio ja meriitit heistä hyviä juontajia? Nykyajan kaupallisessa radiossa kun on menty siihen, että musiikki on lyhentänyt juonto-osuuksia ja tehnyt niistä merkityksettömimpiä. (Mäki-Maukola 2005.) Siteeraten yhtä 1990-luvun suosituimmista radiojuontajista Pertti Salovaaraa ”Radiojuontajat suoltavat nykyään sontaa” voi jokainen itse päättää kuuluuko Pimiä, Heikelä tai Linnonmaa tähän turhanpäiväisten puhujien kategoriaan.
Loppuen lopuksi, hyvä juontaja on juuri sellainen kuin mistä itse pitää.
Matti Ollikainen, toimittaja
Lähteet:
Tapio Kujala, Jari Lahti, Heikki Tamminen, Radiotyön perusteet 1998
Matti Nukari, Erja Ruohomaa, Uusi vanha radio 1997
Anna Mäki-Maukola, Monta tietä radiojuontajaksi – opinnäytetyö 2005
http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1726412
Radionkuuntelijana voin yhtyä edellä mainittuihin seikkoihin, sillä itse koen, että radiolähetysten tärkein elementti on nimenomaan juontajat. Musiikki ei ole minulle tärkein peruste radiokanavan valitsemiselle sillä nykypäivänä musiikin saatavuus ja kuunteleminen kotikoneella on niin helppoa, että jokainen voi itse valita täsmälleen mitä musiikkia haluaa kuunnella. Tällöin tullaan pisteeseen jossa musiikki on itsestäänselvyys, eikä sen merkitys radiokanavan valinnalle ole niin suuri kuin radiojuontajilla.
Radiopersoonallisuus on tärkeä käsite radiojuontamisessa ja siinä millainen on hyvä juontaja. Radiopersoonallisuudella kuvataan toimittajan valmiutta ja kykyjä radiotyöskentelyyn. Persoonallinen juontaja on henkilö joka saa sinut kuuntelemaan radiota, vaikket pitäisikään kanavan muusta ilmeestä tai musiikista. Radiopersoonallisuuden voidaan koostuvan muun muassa karismasta, sanallisesta ja sanattomasta viestinnästä, haastattelutaidoista, rohkeus, vahvasta yleistietämyksestä sekä dramaturgian tajusta. (Kujala ym. 1998.)
Näistä osa-alueista lähes jokaista voi harjoitella, mutta harjoitellakseen niitä, ihmisellä on oltava synnynnäinen taipumus niihin. Jokainen meistä ei voi olla radiojuontaja. Karisma on näistä osa-alueista kaikkein vaikea selitteellisin. Se on merkittävä osatekijä jolla kuuntelija saadaan kiinnostumaan, koukutettua ja kuuntelemaan ja palaamaan kanavalle. Karisma kulkee käsi kädessä esiintymistaitojen kanssa joita radiojuontaja tarvitsee työssään. Voisi melkein sanoa, että ne ovat yksi ja sama asia. Karismaa joko löytyy tai sitten ei, eikä sitä voi myöskään harjoitella.
Hyvän radiojuontajan täytyy olla myös rohkea jotta pärjäisi työssään. Rohkeus syntyy siitä, että tietää mitä tekee tai ainakin luulee tietävänsä. Radiojuontajan itsevarmuus kuuluu lähetyksestä kuuntelijoiden korviin, koska tällöin juontaja kykenee luomaan monipuolisen lähetyksen. Rohkenen väittää, että rohkeuden alakategorioiksi voi lajitella lähes kaikki aikaisemmin mainitsemistani radiopersoonallisuuden tekijät. Jokainen näistä poluista johtaa lopulta rohkeuteen.
Kaikista ominaisuuksista kuitenkin selvimmin kuuntelijalle välittyy juontajan sanallinen viestintä. Juontajan tulee hallita radiomainen kieli ja tiedettävä, millaisia sanoja ja lauseita käyttää. Myös oikea äänenkäyttö on ratkaisevaa. Luonteva ja selvä ääni yhdistettynä oikeaan hengitystapaan ovat juontajan perustyökaluja. Puheen rytmi, sopivat painotukset, tempovaihtelut ja tauot lisäävät juontojen luontevuutta. (Mäki-Maukola 2005, 14-15) Lähetyksiä varten juontajan olisi suotavaa valmistella juontojansa etukäteen. Tällöin juonnot noudattavat tehokkaammin draaman kaarta kuin täysin improvisoidut ja näin ollen kuuntelijan on mielenkiintoisempaa ja helpompaa seurata lähetystä. Radiojuontajan pitää tietää, kenelle hän tekee ohjelmaa ja hänen täytyy pystyä asettumaan kuulijan asemaan.
Nykypäivän suomalaisessa valtavirtaradiossa on jokaisella kanavalla omat radiojuontajansa vetonauloina. Otan esille muutamia valtakunnan suosituimpia ja parhaimpina pidettyjä juontajia, Vappu Pimiä The Voicella, Jussi Heikelä Radio Rockilla ja Jaajo Linnonmaa Radio Suomipopilla. Vaikka radiokanavat toisistaan erottaa musiikki eivätkä juontajat, voidaan heidän tunnettavuutta yleisön keskuudessa kasvattaa toistuvilla päivittäisillä esiintymisajoilla sekä omalla nimellä markkinoiduilla ohjelmanimikkeillä. (Nukari & Ruohomaa 1997, 22) Jokaisella edellä mainituista kolmella juontajalla on oma säännöllinen esiintymisaika radiossa ja heistä Vapulla ja Jussi Heikelällä on omalla nimellä kulkevat ohjelmanumerot. Jaajo Linnonmaa juontaa Aamulypsy -ohjelmaa Petra Kalliomaan kanssa ja Jussi Heikelä Kim Sainion kanssa. Vappu Pimiää on kuitenkin vaikeaa verrata Heikelään ja Linnonmaahan sen takia, koska hän esiintyy säännöllisesti myös television puolella Suomen suosituimmissa ohjelmissa jotka nostavat hänen suosiotansa ja tunnettavuutta myös radion puolella. Heikelä nauttii suurta suosiota ajankohtaisia asioita huumoristitsesti ruotivalla Korporaatio-ohjelmallaan ja Linnonmaa on valittu kaksi kertaa Suomen parhaaksi radiojuontajaksi.
Mutta tekeekö suosio ja meriitit heistä hyviä juontajia? Nykyajan kaupallisessa radiossa kun on menty siihen, että musiikki on lyhentänyt juonto-osuuksia ja tehnyt niistä merkityksettömimpiä. (Mäki-Maukola 2005.) Siteeraten yhtä 1990-luvun suosituimmista radiojuontajista Pertti Salovaaraa ”Radiojuontajat suoltavat nykyään sontaa” voi jokainen itse päättää kuuluuko Pimiä, Heikelä tai Linnonmaa tähän turhanpäiväisten puhujien kategoriaan.
Loppuen lopuksi, hyvä juontaja on juuri sellainen kuin mistä itse pitää.
Matti Ollikainen, toimittaja
Lähteet:
Tapio Kujala, Jari Lahti, Heikki Tamminen, Radiotyön perusteet 1998
Matti Nukari, Erja Ruohomaa, Uusi vanha radio 1997
Anna Mäki-Maukola, Monta tietä radiojuontajaksi – opinnäytetyö 2005
http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1726412
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
