Duunarin paras ystävä

Radio on pitänyt asemansa yhtenä suosituimmista viestintävälineistä reilun satavuotisen historiansa ajan. Tämä johtunee suureksi osaksi siitä, että vaikka radion lähettämisen ja vastaanottamisen tekniikka uudistuu ja yksinkertaistuu suurin harppauksin, samaa viestiväylää voi soveltaa laitteiston iästä riippumatta. Tavallisesta suomalaisesta taloudesta löytyy useita vastaanottimia, joista suuri osa toimittaa samalla myös toista virkaa, radioitahan rakennetaan usein esimerkiksi herätyskellojen yhteyteen. Tämä johtaa siihen, että radion yleisöksi päätyy usein myös tietoisesti hakeutumatta, sillä kaiuttimet pauhaavat kaikkialla aina kaupoista linja-autoihin. (Kujala & Lahti & Tamminen, 1998)
Auditiivisen viestin vastaanottaminen onnistuu ilman sen suurempaa keskittymistä, eikä muita toimintoja tarvitse keskeyttää kuuntelemisen ajaksi. Radiota voi siis kuunnella melkein minkä tahansa työn lomassa, mutta oman kokemuksen pohjalta keskiraskas fyysinen työ toistuvine suorituksineen auttaa saamaan lähetyksistä eniten irti. Fyysisen aktiivisuuden lisäksi kognitiivisia toimintoja vilkastavat myös työn sisältämät ongelmanratkaisutilanteet, joten kuuntelija on radionkin suhteen parhaassa vastaanottamisen tilassa. Saman ilmiön huomaa myös reippaalla, hieman pulssia nostavalla kävelylenkillä. Varsinkin ammattitaidon kasvaessa ja työn vaatimien perustoimintojen automatisoituessa tekijän on helpompi siirtyä passiivisesta radion kuuntelijasta aktiivisemmalle ja tiedostavammalle tasolle. Tämä tietysti riippuu siitä, haluaako kuuntelija asettaa itsensä tiedostavaan asemaan ohjelman suhteen vai pitääkö radion mieluummin taustahälynä. (Kujala & Lahti & Tamminen, 1998)
Radio siis antaa kuuntelijalle mahdollisuuden sivistää itseään työn lomassa. Klassisen käsityksen mukaan yleissivistys oli ylemmän sosiaalisen luokan etuoikeus ja tietoa itseisarvona voitiin tavoitella vasta, kun elintaso salli pohtia asioita, joista ei ollut välitöntä käytännön hyötyä. Teoria ei tietenkään nykypäivän tietotulvan takia päde, ja osittain tästä voi kiittää radiota. Lähetysten kuunteleminen tuot siis tiedon myös duunarin käsille, ja varsinkin iltapäivälähetyksissä voitaisiin soveltaa informatiivisempia ohjelmaformaatteja, kuten kielioppia sisältäviä tietoiskuja ja päivän sivistyssana- tai päivän historiallinen tapahtuma –tyylisiä ohjelmia.( Hakkarainen, Kai 2005.)
Radion kuuntelemisen ja työnteon keskinäinen hyötysuhde toimii myös toiseen suuntaan: Esimerkiksi mieluisen kappaleen kuuleminen radiosta helpottaa varsinkin passiivista kuuntelijaa pääsemään helpommin nk. flow- eli virtaustilaan. Tieteellisesti flow –kokemuksella tarkoitetaan tavoitteelliseen toimintaan paneutumista ja tietoisuuden monimuotoistumisen tunnetta (luovuutta), mutta kansanomaisemmin ilmiö tunnetaan pikemminkin kun kaikki sujuu -kokemuksena. Vireystilan noustessa myös tunnetilallinen reagointi on herkempää; kun esimerkiksi siivotessa tai pajalla ahertaessa radiosta pärähtää menevä biisi, kehossa tapahtuvat positiiviset kemialliset muutokset paitsi tuntuvat, näkyvät varmasti myös ulospäin. Varsinkin asiakaspalvelua sisältävissä töissä toimivien kannattaa varmistaa, että taustalla soi oma mielitaajuus. (Järvilehto, 2009.)
Myös itse radiokanavat käyttävät ilmiötä hyväkseen. Varsinkin kaupallisilla kanavilla on tapana asettaa provokatiivisimmat juontajansa pitämään juuri aamu- ja iltapäivän blogeja. Tämä paitsi nostaa kuuntelijoiden määrää, myös lisää radion interaktiivisuutta kuuntelijoidensa kanssa muun muassa soittojen ja kyselyiden muodossa. Mitä tahansa kanavaa kuuntelemalla huomaa mainostajien ottavat kaiken irti tästä kultasuonesta.

Viljami Tala, toimittaja

Lähteet:

Hakkarainen, Kai 2005. Asiantuntijuus ja oppiminen työelämässä - psykologisia näkökulmia. Psykologian laitos, Helsingin yliopisto. Luettu ja tallennettu 25.5.2011

Järvilehto, Lauri 2009. 5 helppoa niksiä flow-tilan saavuttamiseksi. Ajattelun ammattilainen. Luettu ja tallennettu 25.5.2011

Kujala, Tapio & Lahti, Jari & Tamminen, Heikki 1998. Radiotyön perusteet. Johdatus suoran lähetyksen tekemiseen. Gaudeamus, Tampere, 7-12.

Soittolistojen myrkyttämät radioaallot

Eero Harju

Olen jättänyt viimeisen viiden vuoden aikana radion kuuntelun lähes kokonaan taakseni. Syy löytyy Soittolistoista. Useimmat sanovat kuuntelevansa radiota juontajien takia, mutta minun on jotenkin vaikea uskoa sitä. On ironisen surkuhupaista, että kun 2000-luvulla yksilöllisyyttä vietiin kokoajan pidemmälle ja meille opetettiin että olemme erikoisia tässä maailmassa. Lumihiutaleita jonkalaista ei missään muualla ole, mutta samaan lähes kaikki meistä kuuntelee samoja radiokanavia. Kansallisen Radiotutkimuksen joulukuun 2010 - helmikuun 2011 mittausten mukaan radiota kuunteli päivittäin yli 3,7 miljoonaa suomalaista eli 78 % 9 vuotta täyttäneistä suomalaisista. Viikon aikana radio tavoitti keskimäärin 96 % suomalaisista. Keskimääräinen radionkuunteluaika oli 3 tuntia 4 minuuttia päivässä. (Finnpanel Oy, 2011)

Vaikka radiokanavien itse musiikissa voikin olla suuria eroja, eivät ne vaihtele juurikaan kanavan sisällä. Kanavan monipuolisuuden määrittelee usein se, mitä formaattia kanava edustaa. Toisaalta mitä enemmän toistoa sitä tiukempi formaatti. Samat laulut soivat uudelleen ja uudelleen, ilman yllätyksiä. Näin ajateltuna noin kerran viikossa soivien laulujen lukumäärä kertoo paljon aseman omasta strategiasta, halusta tarjota monipuolisuutta. (Arto Vilkko, 2010)

Ihmiset kääntävät luonnollisesti sille kanavalle, minkä musiikki herättää heissä eniten tunnetiloja ja muistoja. Tämän formaattikanavat ovat tunnistaneet. Radio Nova ei todellakaan tavoittele ikivihreillä Suomi-iskelmillään teiniyleisöä, vaan Novan soittolista rakennetaan juuri siten, että se vie kuulian nuoruuden kesiin. Takaisin istumaan maitolaiturille ensirakkauden kanssa. Kukapa ei tahtoisi muistella niitä hetkiä mukavan iskelmän tahtiin. Musiikin voima on siinä, että se voi välittää sellaisia tunteenomaisia merkityksiä, joihin kieli ei pysty. Esimerkiksi se ilmaisee vahvoja tunteita kuten vihaa, ristiriitaa, antautumista, rauhaa ja lepoa. Musiikkimaku on kulttuurisidonnainen ja ympäristömme kontrolloima ilmiö. (Radiotyön perusteet, Tapio Kujala, Jari Lahti, Heikki Tamminen, 1999)

Mikseivät ihmiset enää halua nähdä vaivaa päättääkseen, mitä tahtovat kuunnella. Jopa juonnot mukailevat soittolistojen kaavaa. Emme kuule kovin usein vartin juontoja kaupallisilla kanavilla, vaan lyhyitä ja ytimekkäitä sananvaihtoja, jonka jälkeen tuleva kappale on lähes yhtä pitkä kuin sitä edeltänyt juonto. Keskimääräisen radiohitin pituus on noin 3minuuttia 30sekuntia. Tämä on vain musiikkiteollisuuden sanelema sääntö, jota on alettu vuosien saatossa pitämään itsestään selvyytenä. Kuuntelijat eivät saa kuin marginaalisen osan musiikista, koska iso raha määrää, mitä kuunnellaan ja kuinka kauan.

Radioissa ei pitäisi olla radioystävällisiä kappaleita. Formaattiradioiden soittolistat kertovat toista tarinaa, mutta tässä tapauksessa radioystävällisiä kappaleita voisi nimittää mainosystävällisiksi kappaleiksi, koska niiden tehtävä ei ole sivistää, tai auttaa meitä olevaan luovia. Niiden tehtävä on vain pitää meidät niin kauan aikaa kanavalla, jotta kuulemme seuraavat mainokset. Olemme antaneet vastuun siitä, mitä kuuntelemme, tahoille jotka eivät juuri välitä mitä kuuntelemme, kunhan vain emme vaihda kanavaa. Suomesta puuttuu todellinen collegeradio, kanava jolla jutut voivat vaihdella laidasta laitaan kuten myös musiikki. Jos soittolistojen sijaan tarkoituksena olisi suunnata kanava juuri niille, jotka nauttivat musiikista ja sen eri muodoista voisi suomalaisten radionkuuntelu kasvaa vielä muutamia prosenttiyksikköjä.

Lähteet:
Finnpanel Oy: Radionkuuntelu talvella 2010-2011
Radiotyön perusteet, Tapio Kujala, Jari Lahti, Heikki Tamminen, 1999
Soittolistan symbolinen valta ja vallankäytön mekanismit, Arto Vilkko, 2010

Radio kehittyy tekniikan mukana

Maailman ensimmäinen audiolähetys radiolla oli jouluaattona 1906, jolloin Reginald Fessenden lähetti viulunsoittoaan ja luki Raamatun säkeitä Brant Rockissa Massachusettsissa. Ei mennyt kauaakaan kun kaupallinen radiotoiminta alkoi vallatta radioaaltoja. 1900-luvun alusta tähän päivään asti radion kehitys on ollut sidoksissa tekniikan edistymiseen. Ajan saatossa ollaan keksitty tekniikkaa, jotka ovat mahdollistaneet niin AM, kuin FM lähetyksetkin. Nämä kaikki ovat tuoneet lisää kuuntelijoita radion äärelle.

Melkeinpä sata vuotta myöhemmin, 1994 koki radio taas suuren harppauksen eteenpäin, kun Rolling Stones solisti Mick Jagger sanoi seuraavat sanat keikallansa, ”I wanna say a special welcome to everyone that's, uh, climbed into the Internet tonight and has got into the M-bone. And I hope it doesn't all collapse.” Kyse oli siis maailman toiseksi ensimmäisestä suorasta Internet radiolähetyksestä, jota ei lähetetty lainkaan perinteisillä radioaalloilla.

1994 Internet oli kuitenkin vasta lapsen kengissään ja tänä päivänä Internet radiolähetykset ovat saatavilla jokaisessa kotitaloudessa, ainakin täällä Suomessa. Tekniikan kehitys ja siitä seurannut raidon kehitys on siis ollut huimaa viime vuosina. Voisikin sanoa, että saamme elää radion murrosvaihetta. 1996 julkistettiin Lontoossa euroopan ensimmäinen koko radiohjelmansa nettiin laittava radiokanava, Virgin Radio. Tuona kahtena vuotena,1994-1996, oli tietokoneohjelmistopuoli muuttunut ilmaiseksi, jolloin uusia Internetradioita perustettiin tiuhaan tahtiin.

Itse en kuuntele suomalaisia radiokanavia muutakuin autossa. Jos haluan virkistyksekseni kuunnella uutta musiikkia radion kautta, menen Internettiin ja laitan soimaan jonkun hyvän brittiläisen kanavan. Musiikkimakuni on siis enemmän brittläiseen pop/rokkiin suuntautuvaa, joten britannilaisissa radiokanavissa riittää valinnan varaa. Suomalaisista kanavista mikään ei täytä musiikillisesti hyvän radiokanavan kriteereitäni. Kännykkään lataamastani radio-ohjelmastakin löytyy muutama indierock kanava, mutta myös soundtrackeja soittava kanava löytyy. Ei ole suomalaisten kanavien vika, ettei täältä löydy vastaavanlaisia kanavia. Suomessa ei vain yksinkertaisesti ole tarpeeksi ihmisiä kuuntelemaan tuollaisia marginaaliväestölle tarkoitettuja kanavia. Tilanne on minun mielestäni hyvä, sillä nykyään jokaiselle löytyy omanlaisensa kanava. Uudet Internetradiokanavatkaan eivät varmaankaan vie pois kuulijoita muilta suomalaiskanavilta.
Olen ollut reissaamassa Uudessa-Seelannissa ja pitää myöntää, että välillä lievensin koti-ikävääni kuuntelemalla YleX:n Internetradiota. En kuitenkaan kuunnellut lähetyksiä kovinkaan aktiivisesti, mutta voin vain kuvitella kuinka suuri tilaus tälläiselle suomalaiselle Internetradiokanavalle on maailmalla. Ulkomailla asuvalle suomalaiselle on avautunut täysin uusia mahdollisuuksia kuunnella kotimaisia lähetyksiä, joka ei alle parinkymmenen vuoden aikana ollut lainkaan mahdollista.

Uskon, että Internetradiolla on ollut myös suuri merkitys suomalaisten radion kuunteluun myös muutakin kautta. Yksityinen paikallisradiotoiminta käynnistyi Suomessa vuonna 1985, jolloin Yle menetti pitkään jatkuneen monopoliasemansa. Tuolloin valtioneuvosto myönsi kokeiluluvan 33 hakijalle 21 paikkakunnalle kahden vuoden ajaksi. Näistä radioasemista 19 jatkoi lähetysten tekoa vuoden 1986 alussa. Mielestäni radiotoiminta vapautettiin varsin myöhään yksityisille asemille. Olisi mielenkiintoista jos sitä ei olisi vapautettu tähänkään päivään asti. Moniko suomalainen radiokuuntelija kuuntelisikaan ulkomaisia kanavia Internetin välityksellä? En tiedä oliko Internetradion kehittymisellä minkäänlaisia vaikutuksia radiotoiminnan vapautumiseen, mutta olen vahvasti sitä mieltä, että toiminta olisi viimeistään vapautettu Internetradion yleistymisen jälkeen.

3G-verkolla toimivan Internetin avulla radiota kuunnellaan ja tullaan kuuntelemaan yhä entistä enemmän. Lähes jokaisella on jo puhelin johon voi ladata Internetradiosovelluksen. Mielestäni perinteinen radiotoiminta ei ole kuitenkaan kuolemassa sukupuuttoon lähiaikoina. 3G-verkko ei toimi hyvin syrjäseuduilla ja näin ollen radion kuunteleminen ei onnistu mobiililaitteilla ja perinteinen radiovastaanotin on ainoa tapa kuunnella lähetyksiä. Myös vanhalla sukupolvella on varmasti vaikeuksia käyttää uusia moderneja laitteita, jolloin he varmistavat, että vanhat radiovastaanotintehtaat pysyvät auki seuraavatkin lähivuodet.
Loppusanoiksi täytynee myös mainita, että kirjoittaessani tätä blogia, soi indierockia soittava nettiradio jatkuvasti taustallani.


Olli Lindfors, toimittaja

Radion sisäisen markkinoinnin välttämättömyys – kuinka lähetystä markkinoidaan

Petra Kämäräinen

Radioasemia on monia, joten kuuntelijalla valinnan varaa valita mitä kanavaa haluaa milloinkin kuunnella. Hittimusiikkia soittavia radiokanavia on ainakin NRJ, Voice ja YleX, joten kilpailu saman musiikin kuuntelijoista on kovaa. Jotta oman kohderyhmän kuulijat saataisiin eksymään vaikka juuri NRJ:lle, täytyy NRJ:n olla tuttu radioasema kohderyhmän piirissä. Täytyyhän kohderyhmän tietää kanavan olemassaolosta, jotta se voi kuunnella sitä mahdollisimman paljon. Kanavan markkinointi on siis välttämätöntä. Kuitenkin ainakin itsellä lähetyksen sisäinen markkinointi jää melkein huomaamatta. Ehkä siksi, että se naamioidaan kuulumaan luonnolliseksi osaksi lähetystä.
Parhaimmillaan radiokanava itse on vahva tuotemerkki, joka itsessään on paras markkinointiväline. Markkinoinnilla edistetään tunnettavuutta kohdeyleisön piirissä, joille kanava tehdään systemaattisesti ja suunnitellusti mielenkiintoiseksi ja tutuksi. Radiotoiminta muodostuu useista eri tuotteista, joita markkinoidaan: radio, sen yksittäinen lähetys tai esimerkiksi sen tähtijuontajat. Lähetyksen täytyy vastata kohdeyleisön odotuksia ja jokainen lähetyselementti on markkinateko (Kujala&Lahti&Tamminen,1998.). Kohderyhmää, kuten YleX:n illan tavoittelemia hevimusiikin ystäviä, täytyy myös kosiskella pysymään kanavalla tai palaamaan kanavalle yhä uudelleen. Siinä missä YleX houkuttelee iltaisin marginaalimusiikin kuuntelijoita, NRJ soittaa toivemusiikkia (YleX ilta, NRJ ilta 12.5.2011). Houkutellakseen kuuntelijoita pysymään kanavalla ja ylläpitääkseen yleistä mielenkiintoa kanavaa kohtaan juontajat toimivat ”tulevaisuuden ennustajina” markkinoiden tulevia biisejä sekä illan ohjelmaosioiden aikoja.
Markkinointi on osa radiotoimittajan työtehtävää, eikä hän ole vastuussa vain oman lähetyksen markkinoinnista vaan myös kollegoiden ja sitä kautta koko radion markkinoinnista (Kujala&Lahti&Tamminen,1998). Mantramaisesti jokainen puheosuus NRJ:n illassa alkaa ”NRJ:n illassa Jussi Ridanpää” ja jotta iltalähetys kävisi kuuntelijoille tutuksi, ja jotta lähetykselle rakentuisi jonkinlainen imago, puheen ja biisien väliin on sijoiteltu suuri rykelmä lyhyitä kanavamainoksia ( NRJ iltalähetys 12.5.2011). Lyhyen ajan sisässä jatkuva kanavan nimen toisto alkoi ärsyttää, mutta ainakin selväksi tuli että kuuntelen NRJ:tä. Illassa puffataan myös aamun tähtijuontajia, NRJ:n aamupoikia, soittamalla parhaimpia koosteita heidän lähetyksestä ja ilmoittamalla perään, mihin aikaan heitä voi kuunnella: ”arkipäivisin aamu kuudesta kymmeneen” (NRJ iltalähetys 12.5.2011). Juontaja on siis juonnossaan markkinointihenkilö, kertoessaan kuka hän on, millä kanavalla, ja mitä ohjelmaa kanavalla kohta tulee. Juontajan täytyy myös olla tietoinen koko kanavan muista lähetyksistä ja osata markkinoida koko tuotevalikoimaa (Kujala&Lahti&Tamminen,1998).
Radiopuffi on käytännössä ohjelman/lähetyksen, lähetysosuuden tai juontajan ennakkomainos. Hyvässä puffissa on nerokas idea, joka yhdistyy luontevasti ohjelmaan sekä on selkeä ja ymmärrettävä markkinointiväittämä. Paras puffi on perusrakenteeltaan yksinkertainen ja kestää runsaasti toistoa. Koska puffit ovat aina lyhyitä, ne menevät ohi ohjelmistossa nopeasti.(Kujala&Lahti&Tamminen,1998). Puffaus voidaan sisällyttää juontoon esimerkiksi muistuttamalla että ”tunnin sisään NRJ:n Hitti vai Huti- äänestyksen tämän iltainen voittaja ratkeaa. Vielä voit ottaa osaa kisaan NRJ:n nettisivuilla ja äänestää omaa suosikkiasi” (NRJ iltalähetys 12.5.2011). Ohjelmaosion puffaus vaatii toistoa jo heti seuraavan biisin jälkeen. Puffaus kuuluu niin luonnollisesti totuttuun juonnon kaavaan, joten tässä syy miksi juonnon sisäistä markkinointia on niin vaikea havaita. Kyse on myös kuuntelijan tarpeesta tietää, mitä kanavalla tulee seuraavaksi.
ID:t ovat lyhyitä radiopuffeja, joita radiossa soitetaan biisien väliin tai introjen päälle (Kujala&Lahti&Tamminen,1998). ID:t kestävät vain muutaman sekunnin (Kujala&Lahti&Tamminen,1998), joten niiden jatkuva toisto ei ärsytä kuuntelijaa niin paljon kuin pitemmät radiospotit. ID:t voivat olla esimerkiksi kanavan nimiä (”YleX”), kanavan sloganeja (”NRJ- Hit music only”) tai lähetyksen nimiä (”Kaarle ja Jarno raskaana”) (YleX& NRJ 2011). Sloganin eli markkinointiviestin tavoin ID:n täytyy olla positiivisesti erottuva, ytimekäs, selkeä ja yksinkertainen.
Jinglet ovat myös tärkeä osa lähetyksen sisäistä markkinointia, jolla vahvistetaan radiokanavan asemaa kuuntelijan mielessä. Jingle on radioaseman toistuvasti lähettämä asema- tai kanavatunnus, joka koostuu musiikista ja/tai puheesta. Tyyliltään ja melodialtaan se on yleensä yksinkertainen, houkutteleva ja tarttuva, kuten NRJ:llä laulettu ”NRJ- Hit Music Only”, jonka jälkeen biisi pärähtää käyntiin. Jinglen muoto vaihtelee tarpeiden mukaan, sen keskivaiheille voidaan jättää tilaa suoran lähetyksen puhetta tai säätietoja (Kujala&Lahti&Tamminen,1998).
Markkinointikeinot ovat lähes turhia tänä päivänä, jos radioääni on liian kaukana. Juontajien täytyy luoda kontaktia kuuntelijoihinsa, jonka takia juontajat markkinoivat paljon yhteystietojaan radiossa. Kuuntelijalle täytyy nykyisin välittää tunne, että hän voi vaikuttaa lähetyksen sisältöön, esimerkiksi toivomalla biisiä NRJ:n illassa tai kommentoimalla juontajien nettiin uppaamaa biisiä YleX:n illassa. Kumpikin kanava on erittäin aktiivinen sosiaalisessa mediassa että nettisivuillaan, jota he mainostavat myös lähetyksessään. Radiomarkkinoinnin täytyy siis tapahtua myös lähetyksen ulkopuolella, jolloin kanavan täytyy olla esillä myös Internetin lisäksi televisiossa, lehdistössä ja tapahtumissa.

Lähteet:
Kujala&Lahti&Tamminen, Radiotyön perusteet, Tammer-Paino Oy, 1998
NRJ Finlandin iltalähetys, juontamassa Jussi Ridanpää, 12.5.2011 klo 20-22, www.nrj.fi
YleX:n ilta, juontamassa Kaarlo ja Jarno, 12.5.2011 klo 20-22, www.ylex.fi

Miten tehdä tuoretta sisältöä radioon?

Radiokanavien välillä käydään jatkuvasti kovaa kamppailua kuulijaluvuista. Jotta radiokanava voisi erottua massasta, sillä pitäisi olla uutta ja erilaista sisältöä. Mutta voiko radioon nykyään enään luoda mitään uutta? Suomessakin radiota on tehty ja vuosikymmenten ajan, ja kaupallisten radiokanavien määrä kasvoi räjähdysmäisesti heti vuonna 1985 ensimmäisten kanavien saatua toimiluvat. Nykyään suomessa on YLE:n radiokanavien lisäksi 49 kaupallista radiokanavaa (wikipedia, kaupallisen radiotoiminta suomessa). On siis sanomattakin selvää, että kaikenlaiset kuulijakilpailut, kuunnelmat ja ”soita studioon” -osiot on kulutettu loppuun jo aikapäiviä sitten. Silti kanavien tulisi keksiä aina jotain uutta ja ihmeellistä, jolla saada kuulijat puolelleen.

Miten tuoretta ja mielenkiintoista sisältöä sitten voi nykyään enään tehdä radioon? Itselleni ei ainakaan tule mieleen yhtäkään sellaista ohjelmaideaa, jota joku ei olisi jo käyttänyt. Entä onko erikoisten ohjelmasisältöjen tekeminen korvattu erikoisilla ohjelmilla?

Vertailin Radio Novan vuoden 1997 ohjelmakarttoja heidän nykyisiin ohjelmakarttoihinsa (Kujala – Lahti – Tamminen: Radiotyön perusteet ja Radionova). Täytyy kyllä sanoa, että uutisten lisäksi siellä ei ollut juuri yhtään samaa ohjelmaa kuin 14-vuotta sitten, lukuunottamatta studiovieraita ja liikennetiedotteita. Tosin nykyään liikennetiedotteita ei tule radio Novalla enää vain muun ohjelman välissä, vaan niille on varattu ihan oma viisituntinen ohjelmapaikka viikonloppuihin, nimeltään Radio Nova liikenteessä. Vertailua tehdessäni huomasin että erikoiset ohjelmasisällöt, kuten kilpailut, on korvattu suurimmaksi osaksi lyhyillä, minimissään vain tunnin mittaisilla ohjelmaosioilla, jotka keskittyvät yhteen tiettyyn aiheeseen. Ehkä uuden ja erikoisen sisällön kehitteleminen on korvattu tarkasti rajattuihin ohjelmiin. Kun yksi, muutaman tunnin kestoinen ohjelma keskittyy yhteen aiheeseen, kuten esimerkiksi muotiin tai urheiluun, kaikki aiheesta kiinnostuneet voivat kuunnella vain sen ohjelman, sammuttaa sitten radion tietäen, että huomenna tuo sama ohjelma tulee samaan aikaan, samalta kanavalta. Näin saadaa jokaisesta sosiaalisesta ryhmästä, kaiken ikäiset ihmiset kuuntelemaan ainakin jonkin aikaa radiota. Esimerkiksi, ensin äiti kuuntelee muotiohjelman, sen jälkeen tulee nuorille suunnattu viihdeohjelma jota perheen teini-ikäiset voivat kuunnella, ja illalla tulee muutaman tunnin urheilulähetys, joka taas on isän mieleen. Kaikille löytyy jotain kuultavaa, ilman sen suurempia taikatemppuja! Saama idea toistuu myös monien radiokanavien nettiradiossa; voit valita kuunteletko netistä suoraa lähetystä, vai kenties johonkin tiettyyn musiikkityyliin painottunutta soittolista -tyyppistä lähetystä. Tätä menetelmää käyttää mm. NRJ

Radio-ohjelmaosioiden määrä on kuitenkin moninkertaistunut 14-vuodessa, ainakin radio Novalla. Ennen siellä ei ollut kuin muutamia ohjelmaosioita esimerkiksi aamulähetyksessä, kun taas nykyään aamussa ja iltapäivässä on useita erilaisia osioita kilpailuista ulkomaan kirjeenvaihtajiin saakka. Tutkiessaan radio Novan, ja monen muunkin radiokanavan ohjelmakarttoja, huomaa kyllä mihin aikaan päivästä ihmiset enimmäkseen kuuntelevat radiota; aamussa ja iltapäivässä on moninkerroin enemmän ohjelmaa kuin esimerkiksi keskipäivässä ja illassa. Tämä osoittaa sen, että prime time kuunteluajat tiedetään, ja niitä osataan hyödyntää.

Julkisuuden henkilöiden käyttö radiojuontajina on kasvanut huomattavasti viimeaikoina. Tämäkin voi selittyä sillä, että kun uutta ja kiinnostavaa ohjelmasisältöä on liki mahdoton keksiä, kuulijoita voidaan houkutella kanavalle myös heille ennestää tutuilla julkimoilla. Tällaisessa tilanteessa radio tarjoaa kuulijoille mahdollisuuden tirkistellä julkkisten elämää, kun nämä kertovat arkirutiineistaan radiossa päivittäin. Itse kuitenkin koen että mielenkiintoni julkisuuden henkilöä kohtaan karisisi hyvin nopeasti, jos kuulisin hänet joka päivä radiosta. Toki jos hän olisi kuin syntynyt radiojuontajaksi, niin silloinhan asia olisi toisin.

Kaupalliset radiot kuuluvat pääsääntöisesti isompiin kustannusyhtiöihin, joihin kuuluu myös tv-kanavia. Tämä luo näille radiokanaville mahdollisuuden puhua kustannusyhtiön muista ohjelmista ja tv-kanavan tulevista ohjelmista. Samaa tehdään myös ylellä, esimerkiksi YleX:llä juontajat voivat tehdä katsauksen tulevan illan tv-ohjelmiin. Tämä on hyvä keino mainostaa oman palkanmaksajansa muita ohjelmia ja täyttää oman ohjelman aikaa.

Lähestulkoon jokaisella radiokanavalla on jonkinlainen soittolistaosio, jonka sisällön kuulijat voivat itse päättää. Tällaisia ovat yleensä erilaiset listat, joihin kuulijat äänestävät lempi kappaleitaan, jotka sitten laitetaan järjestykseen niin, että eniten ääniä saanut kappale on sen päivän/viikon ykkönen. Tällä periaatteella toimivat esimerkiksi NRJ:n Top 10 -lista ja YleX:n Himotuimmat. Tällaisten listojen tekeminen on erittäin hyvä tapa koukuttaa kuulijoita, sillä kukapa ei haluaisi olla vaikuttamassa asioihin, edes siihen, mitä musiikkia radiossa soi. Se, että kuulija kokee vaikuttavansa radio-ohjelmaan ja sen tekemiseen, saa hänet tuntemaan itsensä tärkeäksi ja luo kuulijalle hyvänolon tunnetta. Tämä tunne saa kuulijan palaamaan saman radiokanavan ääreen yhä uudestaan ja uudestaan.

Yksi viime vuosikymmenellä yleistynyt käytäntö on tapahtumien luominen radion ulkopuolelle! Useat radiokanavat järjestävät ilmaiskonsertteja, joihin he tuovat esiintymään Suomen, joskus jopa ulkomaisia sen hetkisiä huippuartisteja. Kun uutta sisältöä radio-ohjelmaan ei enää keksitä, niin radion voi aina viedä ulos! Tavallaan samantyyppinen asia on tapahtunut myös radiokilpailuissa; ennen kuulijakisasta saattoi voittaa t-paidan tai mukin, mutta nykyään suurimpien kilpailuiden pääpalkintona voi olla viiden hengen ulkomaanmatka hotellimajoituksineen ja ilmaisliput jonkun kansainvälisen huippuartistin keikalle. Sitä mukaan kun kilpailu kovenee niin panokset kasvaa, myös radiokanavien kuulijamääräkilpailussa.


Paula Jokilehto, toimittaja


Lähteet:
Kujala – Lahti – Tamminen: Radiotyön perusteet (1998)
http://drupaldev.nrj.fi/top10
http://www.voice.fi/index.php?option=com_sbscompetition&tmpl=competition&cid=458
http://www.radionova.fi/ohjelmat/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaupallinen_radiotoiminta_Suomessa

Radiodokumentti - Totta vai tarua

Dokumentti sanana tarkoittaa todistetta, todistusta, tositetta tai asiakirjaa. Radiodokumentin kohdalla sana dokumentti tarkoittaa sitä, että ohjelma tulkitsee ja kuvaa todellisuutta. Siinä tapahtuvat asiat ja henkilöt ovat todellisia, asiat ovat oikeasti tapahtuneet. Yksi radiodokumentin tehtävistä on luoda tunneyhteys kuuntelijaan ja antaa kuuntelijalle mahdollisuus omanlaiseen tulkintaan aiheesta. Tavoitteena ei ole ainoastaan informoida kuuntelijaa vaan luoda hänelle jonkinlainen elämyksellinen kokemus dokumentista. Tekijän näkemys aiheesta ei ole ainut ja oikea totuus vaan myös kuuntelijalle jää tilaa rakentaa omia mielikuvia tarinasta. Dokumentin pitää olla tulkinnanvarainen, mutta samalla myös uskottava. (Saarivuori 2008, 17.).

Miten radiodokumentti voi sitten olla uskottava? Sitä ei ehkä olekaan niin helppoa selittää. Pohdintaa siitä, mikä ylipäätään tekee asioista uskottavia, menisi ehkä liian filosofiseksi ja pitkäksi mahduttaa tähän blogiin. Yritetään avata aihetta radiodokumentin tekemisen kautta.

Kaikkihan lähtee tietysti liikkeelle aiheesta. Yleensä aiheet kumpuavat tekijöiltä itseltään. Ne saattavat kummuta esimerkiksi omasta sosiaalisesta piiristä tai jotain heitä askarruttavasta asiasta. Hannu Kariston mukaan ohjelmaideat löytyvät havainnoimalla. Niitä ei varsinaisesti keksitä vaan niihin törmätään tai ne löydetään. (Karisto, Leppänen 1997, 41.). Aihe on koko dokumentin perusta ja lähtökohta. Aiheen löydettyä tekijä alkaa muodostamaan omaa näkökulmaa todellisuudesta ja sen tulkitsemisesta.

Tekijä on periaatteessa toimittaja, joka tutkii ulkopuolista maailmaa. Hän työskentelee useimmiten itsenäisesti ja jos vertaan esimerkiksi dokumenttielokuvan työryhmän kokoon, voi tekijä päästä helpommin lähemmäksi haastateltaviaan ja samalla aihettaan. Toimittajan tai tekijän onkin luotava hyvät suhteet haastateltaviin, jotta heidän puheestaan saadaan mahdollisimman luonnollisen, rehellisen ja autenttisen oloista. Kun tekijä on vain yksin haastateltavan ja äänitallentimen kanssa ei ylimääräisiä häiriötekijöitä välttämättä ole, mikä voisi häiritä tämän luottamuksen perustaa. Kuvitellaan tilanne jossa työryhmässä on 4 henkilöä; ohjaaja, kuvaaja, äänittäjä ja vaikkapa tuottaja. Kamera pojottaa suoraan sinua kohti ja sinun pitäisi avautua sinulle herkästä asiasta. Se ei välttämättä käykkään niin helposti. Mutta jos paikalla onkin ainoastaan toimittaja yksin voi tilanne olla helpommin käsiteltävissä. Vaikka se helpompaa olisikin, on yksi radiodokumentin tekijän haasteista vielä saada haastateltava unohtamaan itse haastattelutilanne. Kun mikrofoni asetetaan haastateltavan eteen, ymmärtää hän, että kyseessä on haastattelu. Ehkä tekijän pitäisikin vain mennä rupattelemaan ”haastateltavan” kanssa ja unohtaa osittain myös itsekkin työvälineensä, heittäytyä mukaan tilanteeseen, aidosti. (Puro 2004, 9 – 10.).

Kun kaikki tarvittava materiaali on kasassa, alkaa tuotannossa palapelin rakennus. Radiodokumentissa aletaan tässä vaiheessa kasata käsikirjoitusta. Haastattelut litteroidaan ja aletaan miettiä lopullista dokumentin rakennetta. Tämä vaihe voi olla monille tekijöille se kaikista luovin työvaihe, jossa kaikista todellisuudesta saaduista palasista, äänistä aletaan rakentaan kokonaisuutta, oman näköistä tulkintaa todellisuudesta.

No, miten se uskottavuus sitten rakentuu eri tekovaiheissa? Voisin sanoa, että olemalla rehellinen. Rehellinen itselleen, aiheelle, haastateltaville ja kuuntelijalle. Tekijän ei pitäisi suhtautua kuuntelijaan passiivisena vastaanottajana vaan ajatella hänet jatkuvasti kriittisenä ja aktiivisena toimijana, joka kuuntelun aikana rakentaa mielikuvia ja tunnetiloja sekä pohtii kuunnellakko dokumentti loppuun vai ei. Tekijän täytyy luoda uskottavuuden taso, jolla kuuntelija saadaan mukaan. Tekijän täytyy myös muistaa, että radiodokumentti on kertomus todellisuudesta. (Kaukosalo, Niemeläinen 2002, 67.).


-Matti Ollila, toimittaja.


Lähteet:

Sanna Kaukosalo & Kati Niemeläinen 2002, opinnäytetyö:
https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/8511/katnieme.pdf?sequence=1

Satu Saarivuori 2008, opinnäytetyö: http://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/1302/Saarivuori_Satu.pdf?sequence=1

Hannu Karisto, Airi Leppänen 1997. Todellisia tarinoita. Radiodokumentin tekeminen.

Katri Puro 2004, opinnäytetyö. http://kirjastot.diak.fi/files/diak_lib/Turku2004/Puro2004.pdf

Aktiivisesti asiaa!

RadioAktiivinen kuuluu vetovoimaiseen Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun magneettiyhteisöön, helähdellen kuulijoiden korville internetissä, osoitteessa www.uutismagneetti.fi/3. Sieltä löytyvät myös lähetysten aikana tasatunnein kuuluvat uutiset tekstiversioina. RadioAktiivinen nousee taajuuksille radiossakin, paikalla 92 megahertziä.

RadioAktiivinen jatkaa ensi syksynä tutuilla aalloilla. Tänä vuonna uusi, kevyempi studio oli ensikertaa kurssien jatkuvassa käytössä. Sama tuotantomalli tulee pysymään osana Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun radiotoimintaa, kun Liikkeen Porinakoppi mahdollistaa liikkuvan studion käytön milloin missäkin: Lumilinnassa, Outokummulla ja etenkin ihmisten vilinässä, Rajalla På Gränsen -kauppakeskuksen toisessa kerroksessa.

Kauppakeskus mahdollistaa radiotoimittajien jalkautumisen ympäröivään maailmaan aivan uudella tavalla. Se helpottaa myös yhteistyötä toisinpäin: kuka tahansa pääsee seuraamaan lähetyksen tekoa ja vieraiden ei tarvitse seikkailla kampusalueella.

Opiskelu ei ole enää ainoastaan opiskelijaa itseään varten. Kun oppimisympäristö ei ole koulun seinien sisällä, vaan se näkyy ja kuuluu muillekin kuin kampuksen muille opiskelijoille, tulee halu tehdä entistä laadukkaampaa ja kuuntelijalähtöisempää lähetystä. RadioAktiivinen ei siis ole pelkkä sisäpiirin juttu – kaikille löytyy jotakin.

Me olemme ylpeitä työstämme, emmekä pelkää ottaa haasteita vastaan. Motivaatio tehdä ajankohtaista ja laadukasta radiota on poikinut kevään mittaan haastateltaviksi monia tunnettujakin suomalaisia. Puhelimen välityksellä haastattelussa on ollut muun muassa Jani Toivola, Antero Mertaranta ja Kaarle Viikate. Myös Klaus Häröä on kuultu RadioAktiivisen aalloilla.

Kuuluisista vieraistaan huolimatta RadioAktiivinen panostaa etenkin paikallisuuteen. Mediana se löytää Meri-Lapin alueelta niin hyvät kuin huonotkin puolet ja uutisoi niistä journalistisesti tasokkaasti sekä puolueettomasti. Viihteellisempää puolta edustavat erilaiset juttupaikat, joissa saatetaan testata parasta suklaamunaa tai muistella unohtumattominta musiikkikeikkaa. Ajankohtaisuuden ylläpitämiseksi toimitus tekee suoria reportaaseja alueemme menoista ja meiningeistä. Myöskään rajan läheisyyttä ei ole unohdettu.

Radion liikkuva studio ja television vikkelätuotanto ovat tätä hetkeä ja tulevaisuutta. Opiskelijat ovat radiolla päässeet sisälle nopeaan työskentelytapaan: juontaminen, ennakkojuttujen ja uutisten teko sekä esimerkiksi uutisankkurointi ovat tulleet jokaiselle opiskelijalle tutuksi. Radiotyöskentely on käyty kattavasti läpi, ja jopa peruskurssi antaa hyvät valmiudet tulevaisuuden työelämään.

RadioAktiivinen pysyy aallonharjalla jatkossakin. Tulevien vuosien radiopersoonat: taajuudet ovat teidän!

Jatta Heino

Voi miksi me annoimme televisiolle niin paljon valtaa?

Radio kertoo meille tarinoita. Äänimaailmat ja musiikki saavat kuuntelijan mielikuvituksen liikkeelle ja syntyy tarinoita, joista jokainen näyttää kuulijansa haluamalta. Kaiken nähnyt, ”action-moveilla” kyllästetty sukupolvi janoaa aina vain enemmän tehosteita ja räiskettä. Entä kun television kuvaruudun pikselit ovat täytetty viimeistä piirtoa myöten? Silloin on radiolla vielä tarinoita kerrottavanaan ja rajattomat mahdollisuudet räjäyttää kuulijoiden tajunta äänillä ja musiikilla.

Elokuvan tie valkokankaalle on pitkä ja moni prosessinen, samoin kuin radiotarinoiden, eli kuunnelmien matka kuulijoille. Kaikki lähtee liikkeelle käsikirjoituksesta, jonka jälkeen valitaan työryhmä. Sitten tulevat lukuharjoitukset, mikrofoniharjoitukset, äänitykset, leikkaus ja miksaus. Onnistunut kuunnelma tarvitsee myös onnistuneen äänimaailman, näyttelijöiden suorituksen ja hyvän käsikirjoituksenkin, muistuttaa Juha Siltanen, (Käsikirjoittaminen, 2003, toim. Elina Hirvonen).

Kuunnelma mahdollistaa uskomattoman paljon pienillä asioilla ilmaisua. Äänitilan luomiseen vaikuttaa mikrofonin asettelu, satunnaiset pisteäänet, rytmi musiikki, tehosteet ja stereokuvien käyttö. (Juha Siltanen) Kuunnelmassa on toisenlaista imua kuin elokuvissa. Elävät kuvat tarjoavat jo valmiiksi pureskeltuja välähdyksiä, katsoja on todellakin vain katsojan asemassa. Mutta kun ääni ja musiikki tunkeutuvat ihmisen korvan kautta tämän aivoihin, alkavat aivot luoda kuvia ja ympäristöä tapahtumille. Silloin sinä kuuntelijana pääset tarinaan mukaan kuvittamaan sitä.

Suomessa Yleisradio on lähettänyt radiotarinoita jo perustusvuodesta 1926 alkaen. Nauhoituslaitteiston puuttumisen vuoksi ensimmäiset, niin sanotut, radioteatterit, olivat suoria lähetyksiä. (Elävä arkisto, YLE) Ennen television tunkeutumista ihmisten olohuoneisiin radio näytti mahtiaan. Maanantai-iltaisin 40-luvulla ihmiset kokoontuivat ympäri suomen kuulemaan radiosta kuunnelmia. Kuunnelmia rakastetaan kuitenkin myös tänä päivänä. Alun perin brittiläinen sarja Knalli ja sateenvarjo on noussut kestosuosikin asemaan Suomessa. Näyttelijät ja käsikirjoitus ovat selvästi onnistuneet, koska 26 vuotta sitten ensiesityksen saanut brittivirkamiehien, Mr. Lammin ja Sir Hamilton Jonesin toilailuja jaksetaan yhä kuunnella. (Turun Sanomat, 26.9.2005)

Suomalaiset onneksi kuitenkin kuuntelevat vielä radiota, jopa eniten Euroopassa! Radio on kaikista medioista eniten ihmistä lähellä, jokapäiväisessä arjessa. Se kulkee helposti mukana, radiota voi kuunnella vaikka ajaessa autoa, tiskatessa, mökillä tai rannalla. (Radiotyön perusteet, Tapio Kujala, Jari Lahti, Heikki Tamminen, 1999) Nykyisin yhä yleisempää on virittää radion oheisinformaatiolähteeksi web-kamera. Kuuntelijat pääsevät kurkkimaan ja näkemään mitä tapahtuu studiossa ja miltä heidän suosikkijuontajansa näyttävät. Itse en pidä tätä niinkään hyvänä. Monesti voi tulla pettyneeksi kasvoihin äänen takana. Ääneen on jo muodostanut tietynlaisia piirteitä, miltä henkilö ehkä näyttää ja minkälainen ihminen tämä on. Kun sitten saakin todellista tietoa ja näkee ihmisen elävässä elämässä, omat kuvitelmat usein murskaantuvat.

Näin kävi minulle yhden suosikkini kanssa. Ylen radiokanavan, YleX:n, tuottama huumoripläjäys, Radio Millenium, on täynnä hervotonta huumoria. Ohjelmassa kuullaan erittäin persoonallisia radionäyttelijöitä ja tilanteita, jotka saavat kuuntelijan mielikuvituksen laukkaamaan. Mielestäni ohjelma toimi täydellisesti radiossa, en tiedä miksi Yle halusi pilata sen viemällä sen myös televisioon.
Ei ihmisiä tarvitse pitää tyhminä, ja olettaa etteivät he jaksaisi vain kuunnella. Uskon, että tässä kuvien ja valojen täyttämässä oravanpyörässä, radio tarjoaa rentouttavaa ja mielekästä viihdettä ihmisille. Radiotarinat kunniaan! Ihmisten korvat eivät ole vielä kyllästetyt tarinoilla ja mielenkiintoisilla äänillä. Televisio ja elokuvat, njääh, kaikki on niin nähty ja ennalta arvattavissa. Kuunnelkaa ihmiset huviksenne kuunnelmia, vaikka Yleltä, ja nauttikaa!


Lähteet:
Juha Siltanen, Käsikirjoittaminen, 2003, toim. Elina Hirvonen
Elävä arkisto, YLE
Turun Sanomat, 26.9.2005
Radiotyön perusteet, Tapio Kujala, Jari Lahti, Heikki Tamminen, 1999


Minna Hukka, Radioaktiivisen toimittaja

MAINOSRADIO EI LYÖ VIELÄKÄÄN RAHOIKSI

KAUPALLISEN RADIOTOIMMINNAN TILA VUONNA 2011
 
Vaikka vuonna 2010 kaupallinen radio vietti 25-vuotisjuhliaan, kuulostaisi kuitenkin siltä, ettei kaupallisella radiolla lyödä rahoiksi vielä tänäkään vuonna. Suomessa on puolen sataa kaupallista radiokanavaa, kun 25-vuotta aiemmin niitä oli vasta 18. Kaupallinen radio tavoittaa 3,6 miljoonaa ihmistä viikottain ja on ajankäytöllisesti suomalaisten suosituin media, kertoo radiomedia.fi. Mikä ihme kaupallisessa radiossa mättää kun korvapareja riittää, muttei rahaa tule?
 
On selvää että sananvapaus paranee, mitä enemmän puolueettomia kanavia on. Kuulijalla on mahdollisuus valita kanavansa, vertailla sisältöjä ja sävyjä. Vaikka YLE onkin puolueeton ja verorahoin ylläpidettävä laitos, ei se yksin riitä takaamaan sananvapautta Suomen radioaalloilla. Kaupallisen radion myötä eetteriin saatiin kilpailua. Mainostajat maksavat kanavalle mainosten soitosta ja toivovat että kuuntelijat tarttuisivat niihin. Vaikka rahoitus tulee kummassakin rahoitustyypissä loppujen lopuksi kuuntelijalta, ei kaupallisten radioiden tarvitse olla puolueettomia. ”Rosoisuudessaan se tulee lähelle kuuntelijaa ja saavuttaa yleisön suosion” (Radiotyön perusteet – Kujala, Lahti, Tamminen). Mielestäni kaupalliset radiot tuovat hyvää väriä kanavaviidakkoon, kun taas YLEltä välillä värittömältä ja tylsältä tuntuva ohjelmisto on erittäin uskottavaa.
 
Tyhmä puree ruokkivaa kättä, kuuluu vanha viisaus. Skeptinen kirjoittaja pohtiikin kaupallisten radioiden motiiveja. Pidetäänkö kuulija radiokoukussa helpolla ohjelmistolla ja mainostajat tyytyväisenä pulleilla kuulijaluvuilla? Kaupallinen radio ei välttämättä oikein pysty poikkeamaan siitä mainostajille esitellystä tyylistä ja sisällöstä, ettei kanava suututtaisi rahoittajia.
 
Tilastojen mukaan radio on vieläkin selvästi suomalaisten ykkösmedia. Ihmetyttääkin kovasti, miksei mainostajat ole pystyneet valjastamaan radioaalloista Suomessa rahasampoa. Luulen että osasyy radiomainonnan tehottomuuteen on tilastojen vääristyminen. En tiedä Finnpanelin tilastointimenetelmistä, mutta tiedän että varsinkin kaupallisia radiokanavia huudatetaan työpaikoilla ja autoissa taustameluna. Pitäisikin ehkä puhua ”altistujista” ”kuulijoiden” ja varsinkin ”kuuntelijoiden” sijaan. Myös sanoissa kuulla ja kuunnella, on selvä sävyero. Kuuleminen on fyysinen korvakarvojen heilahdus, kun taas kuunteleminen on kuullun ymmärtämistä ja analysointia. Miten Finnpanel voisi mitata kaupalliselle radiolle altistuneen kuulijan/kuuntelijan keskittymisen ja virkeyden tilaa? Mistä tiedetään miten radiota kuunteleva ihminen kuluttaa radiomainosten perässä?
 
Vuonna 2010 radiomainonta oli euroissa vain neljä prosenttia koko suomen kaikesta mediamyynnistä. Isojen mediatalojen kanavat jäävät nyt näinä vuosina ensimmäisiä kertoja voitolle, kun pienet kaupalliset kanavat tekevät luultavasti tappiota. Esimerkiksi 25-vuotias Radio Helsinki teki ensimmäistä kertaa voittoa vasta hiljattain Sanomakonsernin omistajuuden alkamisen jälkeen.
 
Kaupallinen radio voi vuonna 2011 kuitenkin tilastoja tarkasteltaessa aiempaa paremmin. Helmikuussa 2011 YLEä kuunneltiin keskimäärin 52 % ja kaupallisia kanavia 48 % ajasta, mutta kaupallinen tavoitti enemmän ihmisiä kuin Yleisradio. Helmikuussa kaupallinen radio tavoitti keskimäärin 3 620 000 kuuntelijaa viikossa, kun YLE jäi reilusti alle kolmen miljoonan. Kaupalliset radiokanavat tavoittivat siis 76 % suomalaisista helmikuussa 2011. Pelkästään Suomen kuunnelluin kaupallinen kanava, Radio Nova tavoitti 31 % kansasta. Radiota kuunnellaan keskimäärin 190 minuuttia päivässä ihmistä kohti; YLEä 97 minuuttia, kaupallisia kanavia 92 minuuttia. YLEn ja kaupallisten kanavien ”tasapeli” on mielestäni erittäin tavoiteltava tilanne. Sananvapaus ja tiedon laatu on taattu kun radioaalloilla soi sekä vero- että mainosrahoin tuotettua ääntä.
 
Nopean Finnpanelin numeroiden tulkinnan jälkeen, kaupallisia radioita kuunnellaan enemmän, useamman ihmisen voimin, mutta lyhyempiä aikoja kerrallaan kuin YLEn kanavia. Ensin päättelin että kaupallisien radioiden kuuntelijoilla ei riitä malttamattomuus, kunnes älysin että 49 kaupallista kanavaa YLEn kuutta vastaan aiheuttaa varmasti melkoista kanavasurffailua, varsinkin kaupallisten kanavien välillä. Tarjontaa on niin reilusti, että kaupallisilla radiokanavilla on keskenään erittäin kova kilpailu kuulijoista.
 
Kaupallisten radioiden mainostulot on ollut kasvussa. Helmikuussa 2011 radiomainonta oli lisääntynyt 27,1 % verrattuna vuoden takaiseen tulokseen. Hyvä vertailukohta on aikakausilehdet, joissa mainostus oli kasvanut vuoden takaisesta tuloksesta vain 2,3 %. Mainoksia soitetaan radiossa enemmän kuin koskaan ja samalla mainospaikat radiossa on kalliimpia kuin koskaan. Tämä johtuu siitä, että Finnpanelin keräämää tietoa voidaan käyttää apuna mainonnassa ja näin ollen tehostaa mainontaa huomattavasti.
 
Kaupallinen radio on lyömässä ehkä tulevaisuudessa rahoiksi, mutta ei se ole jättämässä Yleisradion radiotarjontaa tarpeettomaksi. Mitä enemmän radioaalloilla on rakkaudella tuotettua ohjelmaa, hyvää musiikkia ja siedettäviä mainoksia, jaksaa kuuntelijat painaa radion päälle. Autoissa ja työpaikoilla radiota tullaan kuuntelemaan varmasti tulevaisuudessakin. Toivottavasti myös alistumisen, kuulemisen ja kuuntelemisen suhdetta tutkitaan, jotta mainostajat saisivat rahoilleen vastinetta. Radiomainonnan tehostuessa kuluttaja kuulee itseään kiinnostavista tuotteista ja palveluista, eikä mainostajan rahat mene harakoille.

-Mikko Huupponen, RA:n toimittaja
 
Lähteet:kaupallinen radio on selvinnyt pintanaarmuin talouskriisista / YLE
radiomedia.fi,radionova.fi,finnpanel.fi,tns-gallup.fi,Radiotyön perusteet, Kujala, Lahti, Tamminen
 

Radioaallot pitäisi täyttää musiikilla!

Näin mediaa opiskelevana melkein hävettää kuinka vähän radiota oikeasti kuuntelen. Radion kuuntelu jää pääosin k-marketin kassalle samalla kun toisessa korvassa on nappikuuloke, josta kuuluu parempaa musiikkia ja vieläpä ilman sitä hölynpölypuhetta. Hölynpölyllä tarkoitan tietysti aivotonta kikattelua ilman minkäänlaista informaatiota, jota kuulee varsinkin nuorille tarkoitetuissa radio-ohjelmissa ja kanavilla. On tietysti ohjelmia joissa on itse asiaakin, mutta ne tuntuvat jäävän huonon sisällön suosion taakse piiloon. Se ainoa radio-ohjelma minkä olen viikottain addiktoitunut kuuntelemaan on 95% musiikkia, kyseessä on Radio Helsingissä kerran viikossa kuuluva Kompostiradio, joka soittaa kaksi tuntia pelkkää reggae ja dancehall musiikkia. Eli sekin on periaatteessa vain kahden tunnin soittolista shuffle päällä.

Miksi radio jää sitten minulla niin vähälle kuuntelulle? Pääosin se johtuu siitä, että Suomessa ei yksinkertaisesti ole radiokanavaa, josta tulisi kuunneltavaa sisältöä koko päivän, tai edes suurimman osan päivästä. Esimerkiksi Kaikki Ylen radiokanavat ovat joko ärsyttävää teinikälätystä tai mummojen valitusradiota, tai ainakin tällainen kuva minulle on pinttynyt päähän. En muista Ylen toiminnassa tapahtuneen minkäänlaista parantavaa muutosta koko elämäni aikana, radion tai television puolella. Ylen paha painajainen, Image 10/2005.

Radio Rock on ehkä ainoa suomalainen kanava jota tavallaan pystyisi kuuntelemaan hieman enemmänkin päivän aikana, mutta rock/heavy musiikki on aika puuduttavaa kuunneltavaa pidemmän päälle ja Radio Rockillakin tulee aika paljon biisitoistoa. Biisitoisto saattaa kyllä olla välttämätöntä, oli kanava millainen tahansa. Kanavalla jolla vaihtuisi vaikka parin tunnit välein musiikkigenre saattaisi onnistua biisitoiston poistamisessa, mutta sitten taas sisällön kuunneltavuus ei välttämättä olisi jatkuvaa koska ihmisillä on niin erilaiset musiikkimaut.

Ihmisten musiikkimauista päästäänkin siihen toiseen syyhyn, miksi minulla jää radion kuuntelu niin vähäiseksi. Pidän itseäni aika suvaitsevaisena musiikin suhteen, kuuntelen kaikenlaista mökää death metallista reggaeen, monta tuntia päivässä, itseasiassa tätäkin kirjoittaessa kuuntelen yli tunnin mittaista reggae mix-nauhaa. Vaikka kuuntelenkin paljon erilaista musiikkia, ei radio silti tarjoa sitä oikeaa tasapainoa musiikin, juontajien ja tuotetun sisällön välillä. Minulle radiossa tärkeintä on juuri se musiikki ja sen jälkeen tulevat vasta juontajat jne.

Radiokanavat voisivat tietysti lukita tietyn musiikkigenren ja soundin kanavalleen, mutta siinä taas menettää kuuntelijoita ja tietysti rahaa. Vilkko Arto, Soittolistan symbolinen valta ja vallankäytön mekanismit, 2010, 4.4.4 Genre.

Suomalaisessa radiossa hyvän musiikin tarjoaa vain parin tunnin erikoisohjelmat, esimerkiksi Kompostiradio, tai Radio Rockilla Klaus Flamingin ohjelmat, joiden ainakin olettaisin olevan erittäin asiallisia, informaatiota ja hyvää musiikkia pursuavia paketteja. Sen täydellisen tasapainon löytäminen musiikin, juontajien ja tuotetun sisällön välillä, on erittäin vaikeaa ja pitäisi vielä löytää kuuntelijat oikeasta kohdeyleisöstä.

"Musiikki on keskeinen radiosoundin tekijä, siksi ei ole samantekevää, millaista musiikkia radiossa milloinkin soitetaan. Musiikki profiloidaan testauksen ja tutkimuksen avulla kohdeyleisölle sopivaksi." Kujala, Lahti & Tamminen. Radiotyön perusteet.

Taisin kuulla joskus jostain, että ihmisillä ei kiinnosta radiossa enää musiikki. Hullujen puhetta. Kaikki joiden kanssa olen koskaan radiosta keskustellut ovat sanoneet, että he kuuntelevat radiota pääosin musiikin vuoksi. Väite ehkä pätee vanhempaan sukupolveen.

Tämän hetkisestä radiotarjonnasta on minulla henkilökohtaisesti vaikea tykätä, kuuntelen mieluummin kahden tunnin luennon itse radioaalloista joilla tutkitaan avaruutta, kuin sitä mitä varsinkin nuorille tarjotaan nykyään radiossa... aiemmin mainitsemaa viikottaista "addiktiota" lukuunottamatta.


-Heikki Illikainen


Lähteet:

Tamminen, H & Lahti, J & Kujala, T. Radiotyön Perusteet. 1998. Tampere.

Vilkko Arto, Soittolistan symbolinen valta ja vallankäytön mekanismit, väitöskirja, 2010 http://acta.uta.fi/teos.php?id=11395

Ylen paha painajainen, Image 10/2005.

Taustalätinää kuunneltavaksi?

Kuuntelen kymmenen sekuntia ja vaihdan kanavaa. Kuuntelen biisin, jonka rytmi sopii mainiosti päivääni, mutta tylsän puheenaiheen alkaessa vaihdan jälleen uusille aaltopituuksille. Olen oikea kanavasurffailija. Liikun eri kanavien välillä ja popsin parhaat biisit tai ohjelmat itselleni kunnes taas siirryn muille taajuuksille.

En olisi uskonut, että hyvän journalistin ystävänä ”sorrun” tällaiseen, mutta uskon, että siihen löytyy syy muualtakin kuin mielialan tiheästä vaihtelusta. Tämän päivän kanavat tarjoavat meille sellaisen kanavan kuuntelutyylin. Tiedän, että en jää mistään paitsi, vaikka käyn välillä naapurin taajuuksilla. Palaan kuitenkin nopeasti takaisin siinä uskossa, että puheenaihe olisi ehtinyt vaihtua. Mitään haudan vakavaa en edes pysty aina kuuntelemaan, sillä radiota kuunnellessani teen monia muitakin asioista yhtä aikaa. Harvemmin luen kirjaa ja tiskaan samalla, koska tiedän, ettei se onnistu, mutta radion nykyinen tarjonta ei vaadi tarkkaa korvaa koko ajan, joten sehän on lähes sallittua tehdä siinä samalla jotain muuta, vai onko?

Vielä 40-luvulla radiota keräännyttiin kuuntelemaan koko naapuruston voimin yhden vastaanottimen ympärille. Ohjelmaa tuli tiettyyn kellon aikaan ja silloin piti olla radion ääressä korvat höröllä. Tietoa kuunneltiin tarkasti ja intensiivisesti. Tänä päivänä meininki on aivan toinen. Ihmiset kuuntelevat radiota kuka missäkin ja kuka milloinkin.

Finnpanelin mukaan ihmiset kuuntelevat radiota vähän alle 200 minuuttia päivässä (Finnpanel, 2011). Helpon liikuteltavuutensa ansiosta sitä kuunnellaan lenkkeillessä, autolla ajaessa tai vaikkapa töissä (Lahti&Kujala&Tamminen. 1998, 7). Myös radioon suhtautuminen on muuttunut sen kuunneltavuuden myötä. Intensiivisen keskittymisen sijaan radion kuuntelu on muuttunut tapetiksi ja sen kuuntelemisesta on muotoutunut yksilölaji entisen joukkueurheilun tilalle. Peräti 95 % kuuntelusta on nykyään passiivista, keskittymätöntä kuuntelua, jota kuunnellaan itsenäisesti muiden askareiden ohessa (Kunelius, Risto. 2004, 109-110).

Radion kuuntelun muokkautumisen syitä ovat ainakin tarjonnan lisääntyminen sekä tv:n syömä yleisö. Radio-ohjelmien tarjonta lisääntyi hurjasti kaupallisten radioiden astuttua markkinoille 80-luvun lopussa. Yleisön tarpeita alettiin ottaa huomioon ja esimerkiksi arkielämän rutiineita hyödynnettiin radion teossa. Paikallisradiot alkoivat tarjota aamulla töihin lähteville kaupungin liikennetietoja sekä uutisia ja illalla tarjottimelle lätkäistiin musiikki painoitteisempaa ohjelmaa ihmisten rentoutuessa työpäivän jälkeen. Televisio syrjäytti radion keskittyneiden kuuntelijoiden osalta ja radio tarjosi lähinnä vain taustamelua arkirutiineille. (Kunelius, Risto. 2004, 109-110)

Syntyi lähetysvirta radio. Se mahdollisti sen, että ihmiset saattoivat hypätä kanavalle ja päästä juttuun mukaan milloin vain. Lyhyet ohjelmat ja juonnot takasivat sen, että yhdelle tunnille saatiin mahdollisimman paljon yleisölle mieluista asiaa eikä ihmisen tarvinnut keskittyä kuulemaansa ”liian kauan”. (Lahti&Kujala&Tamminen. 1998, 21-24)

Tässä kuitenkin vain 95 % kuuntelutavoista. Unohdimme tyystin sen 5 % yleisöstä, joka nykypäivänäkin keskittyy radion kuuntelemiseen. Mutta onneksi emme ole ainoita. Heidät näyttää unohtaneen myös radio-ohjelmien tekijät. Ohjelmavetoisen radion, siis radion, joka uskoo kuulijoidensa keskittyvän ohjelmiinsa, muodikkuus on pahasti alamäessä. Suomessa laadukasta radiojournalismia tarjotaan vain muutamilla kanavilla.

Eikö ihmisillä ole enää aikaa keskittyä kuuntelemaan? Ovatko radion kuuntelun muuttuneet tavat pakottaneet kanavat tekemään ohjelmistosta pelkkää taustalätinää vai voisiko kanavan tarjonta muuttaa tapaamme kuunnella radiota?

Nyt näyttää pahasti siltä, että kanavat vain seuraavat yleisöntarpeita ja keskittyvät pitämään kuulijansa tyytyväisinä. Laatujournalismi saa väistyä ja yleisön ohjelmat, joita he odottavat valtaavat eeterin. Se, miten ihmiset kuuntelevat radiota määrää myös sen sisällön. Jopa YLE on vähitellen siirtymässä suurilta osin yleisöntyydyttämis sisältöön, ja jos tämä linja jatkuu sen rooli sivistävänä ja valistavana laitoksena saattaa kadota kokonaan. (Jääsaari, Johanna. 2004, 18-23)

Tulevaisuuden varalta olisikin hyvä kysyä, pitääkö kanavan tanssia vain yleisön tapojen mukaan vai sen sijaan muuttaa tapoja toiseen suuntaa. Mitä jos ihmiset avaisivatkin radion tietoisena siitä, mitä kuuntelevat? Voisiko ohjelmia markkinoida niin, että kuuntelijat koukutettaisiin avaamaan radio tiettyyn kellon aikaan? Jos esimerkiksi lehdissä tehtäisiin arvosteluja radiodokumenteista tai nostettaisiin esille myös jokin radio-ohjelma, voisiko ihmisten kiinnostus herätä samallalailla kuin tv:ssäkin.

Taustamelukin on tärkeää, mutta laaturadion katoaminen olisi katastrofi. Tulevaisuudessa radion monipuolisuuden säilyttämisen pitäisi olla enemmän kuin tärkeää.

Suvi Lappalainen, toimittaja




Lähteet:

Jääsaari, Johanna, 2004. YLE yleisön ehdoilla? Hakapaino OY, Helsinki

Lahti&Kujala&Tamminen, 1998. Radiotyön perusteet. Johdatus suoran lähetyksen tekemiseen. Gaudeamus, Tampere

Kunelius, Risto, 2004. Viestinnän vallassa. Johdatus joukkuviestinnän kysymyksiin. WSOY, Helsinki

http://www.finnpanel.fi/tulokset/radio/krtkk/keskimmin.html , Luettu ja tuostettu 8.5.2011

Näköradio - Radio meni televisioon

Näköradio
Radio meni televisioon


Video killed the radio star. Näin väittää brittiläinen yhtye The Buggles vuonna 1979. Ironista kyllä, että juuri tämän kappaleen musiikkivideo oli MTV:n ensimmäinen musiikkivideo Yhdysvalloissa 1981. 23 vuotta myöhemmin Suomen televisioverkosta kuului tunnus ”Me rakastamme musiikkia”. The Voice -radiokanava aloitti televisiolähetykset marraskuussa 2004 ja elää ja voi hyvin edelleen. Pohdin tässä blogikirjoituksessa perinteisen ohjelmavirtakanavan formaattia ja ohjelmia televisiokäytössä ja sitä mitä se voisi olla. Esimerkkinä The Voice, joka on toistaiseksi Suomen ainut radiokanava televisiossa.(www.digitv.fi, www.scifacts.net, Wikipedia: Video killed the radio star, The Voice)

The Voice edustaa ohjelmavirtatyylistä radiokanavaa televisiossa. Lähetys siis rullaa kokoajan eteenpäin lyhyissä, muutaman minuutin jaksoissa. Hyviä puolia siinä on se, että ohjelma on monipuolista ja kohde yleisölle tehokasta palvelua. Kuuntelija voi hypätä kyytiin milloin haluaa, eikä tule kesken ohjelman milloinkaan. Samalla kuuntelija tietää, että ihan kohta tulee jotain uutta ja voi helposti jäädä kuuntelemaan. Huonoja puolia lähetysvirrassa on sen yllätyksettömyys ja se, ettei ole aikaa paneutua syvällisemmin mihinkään, vaan kokoajan on mentävä eteenpäin. Radio televisiossa on Suomessa kuitenkin niin uusi asia, että sen lähettämät ohjelmat ja musiikkivideot jaksavat yllättää, vaikka samat elementit olisi kuullut kymmeniä kertoja ilman kuvaa. The Voicella ei näin ollen ole suurta painetta olla täydellinen formaatti tarkkaan valitulle kohderyhmälle, koska palvelu on uutta ja kilpailua ei pahemmin ole. The Voicen kohderyhmänä ovat nuoret ja se soittaa laajasti poppia ja rockia. Osa musiikista on vanhaa ja kulunutta, koska uusimpien hittibiisien saaminen videoina voi olla hankalaa. Osa poliittisista videoista taas, ei välttämättä sovi jonkin mainostavan yhtiön, kanavan tai kohderyhmän aatteisiin. Esimerkkinä U2 -yhtyeen sodanvastaiset musiikkivideot jollain patrioottisella radiokanavalla Yhdysvalloissa. Radiotaajuuksilla vanhan ja kuluneen biisin soittaminen voisi maksaa usean kuuntelijan, jossei kyseessä ole joku erikoisohjelma, joka soittamisen sallisi. (Kujala, Radiotyön perusteet, s.21-27)

Mitä se kuva sitten mahdollistaa radion ohjelmissa? Ehkä suurimmista eroista normaaliin radioon, on se, että televisiossa voi näyttää. Eli juontajilla on enemmän mahdollisuuksia viihdyttää tai informoida kuulijaa ilmeillä, eleillä tai näyttämällä jotain juttuun kuuluvaa asiaa. Toisaalta se voi olla huonokin asia, jos radiojuontajan jalon taidon, kuvailemisen laatu huononee. The Voicen lähetykset tulevat usein kaikissa medioissa yhtaikaa, eikä voi ajatella pelkästään yhden median käyttäjiä.(Radiotyön perusteet, s.87) Kuvan käyttäminen radiossa tuo myös ulkonäkövaatimuksia. Kylmä tosiasia on, että rumat ihmiset harvemmin pääsevät juontamaan televisiossa. Mikään ei saa ärsyttää ja kaikki pitää olla mediaseksikästä. The Voice on hyödyntänyt kuvaa myös sää -osuuteen, jossa voi näyttää reaaliaikaista videokuvaa ulkoa. Tämä on erittäin hyvä lisä ihmisten informoimiseen säästä. Yleensä meteorologien kirjoittamat tiedotukset ovat aika suuntaa-antavia, eikä kerro onko tässä minun päällä pilvi vai ei. Videokuvaa voisi olla toki muualtakin kuin Helsingistä. Kuvaa on hyödynnetty myös vieraiden kohdalla. Esimerkiksi perjantaina 06.05. Elastinen ja Iso H pelasivat TuttuJuttu -peliä Voicen studiossa. Käännettävät nimikyltit ja räkäiset naurut eivät varmasti pitänyt perinteisen radion kuuntelijaa niin hyvin mukana kuin radion katselijaa. Perinteisen radion kuuntelijakilpailuissakin avautuu mahdollisuuksien maailma, kun lisätään kuva. Muutkin radiot käyttävät kyllä valokuvaa ja videokuvaa hyväkseen nettisivuilla ja sosiaalisessa mediassa, mutta sinnekin, niin kuin television ääreen pitää erikseen hakeutua. Vielä toistaiseksi radiota kuunnellaan jonkun muun tekemisen ohella. Kuvan lisääminen kokemukseen toisi vaikeuksia autolla ajamiseen tai töiden tekoon työpaikoilla. Ei kyllä haittaisi, vaikka autosoittimen näyttöön tulisi välillä valokuvia kelistä, juontajista tai vieraista. Tällä hetkellä nähtävällä radiolla on hyvä jalansija ihmisten olohuoneissa ja virastojen odotussaleissa. Hiljaisuuden tappaja ja sivusilmällä seurattava viihdyttäjä, sitä se minulle radion katselijana on. (www.voice.fi, www. Sbsradio.com)

-Tommi Hietaharju

Lähteet:

Kujala, Tapio & Lahti, Jari & Tamminen, Heikki 1998. Radiotyön perusteet. Johdatus suoran lähetyksen tekemiseen. Gaudeamus, Tampere.

Www.voice.fi

fi.wikipedia.org: Video killed the radio star, The Voice

http://www.scifacts.net/696/first_music_video_aired_on_mtv_was_quotvideo_killed_the_radio_starquot_by_the_buggles

http://www.sbsradio.com/fi/index.php?mod=main&area=1&top=9&parent=74&id=143

http://www.sbsradio.com/fi/index.php?mod=main&top=9&parent=9&id=137

http://www.digitv.fi/sivu.asp?path=1;699;3026;4990