Soittolistojen myrkyttämät radioaallot

Eero Harju

Olen jättänyt viimeisen viiden vuoden aikana radion kuuntelun lähes kokonaan taakseni. Syy löytyy Soittolistoista. Useimmat sanovat kuuntelevansa radiota juontajien takia, mutta minun on jotenkin vaikea uskoa sitä. On ironisen surkuhupaista, että kun 2000-luvulla yksilöllisyyttä vietiin kokoajan pidemmälle ja meille opetettiin että olemme erikoisia tässä maailmassa. Lumihiutaleita jonkalaista ei missään muualla ole, mutta samaan lähes kaikki meistä kuuntelee samoja radiokanavia. Kansallisen Radiotutkimuksen joulukuun 2010 - helmikuun 2011 mittausten mukaan radiota kuunteli päivittäin yli 3,7 miljoonaa suomalaista eli 78 % 9 vuotta täyttäneistä suomalaisista. Viikon aikana radio tavoitti keskimäärin 96 % suomalaisista. Keskimääräinen radionkuunteluaika oli 3 tuntia 4 minuuttia päivässä. (Finnpanel Oy, 2011)

Vaikka radiokanavien itse musiikissa voikin olla suuria eroja, eivät ne vaihtele juurikaan kanavan sisällä. Kanavan monipuolisuuden määrittelee usein se, mitä formaattia kanava edustaa. Toisaalta mitä enemmän toistoa sitä tiukempi formaatti. Samat laulut soivat uudelleen ja uudelleen, ilman yllätyksiä. Näin ajateltuna noin kerran viikossa soivien laulujen lukumäärä kertoo paljon aseman omasta strategiasta, halusta tarjota monipuolisuutta. (Arto Vilkko, 2010)

Ihmiset kääntävät luonnollisesti sille kanavalle, minkä musiikki herättää heissä eniten tunnetiloja ja muistoja. Tämän formaattikanavat ovat tunnistaneet. Radio Nova ei todellakaan tavoittele ikivihreillä Suomi-iskelmillään teiniyleisöä, vaan Novan soittolista rakennetaan juuri siten, että se vie kuulian nuoruuden kesiin. Takaisin istumaan maitolaiturille ensirakkauden kanssa. Kukapa ei tahtoisi muistella niitä hetkiä mukavan iskelmän tahtiin. Musiikin voima on siinä, että se voi välittää sellaisia tunteenomaisia merkityksiä, joihin kieli ei pysty. Esimerkiksi se ilmaisee vahvoja tunteita kuten vihaa, ristiriitaa, antautumista, rauhaa ja lepoa. Musiikkimaku on kulttuurisidonnainen ja ympäristömme kontrolloima ilmiö. (Radiotyön perusteet, Tapio Kujala, Jari Lahti, Heikki Tamminen, 1999)

Mikseivät ihmiset enää halua nähdä vaivaa päättääkseen, mitä tahtovat kuunnella. Jopa juonnot mukailevat soittolistojen kaavaa. Emme kuule kovin usein vartin juontoja kaupallisilla kanavilla, vaan lyhyitä ja ytimekkäitä sananvaihtoja, jonka jälkeen tuleva kappale on lähes yhtä pitkä kuin sitä edeltänyt juonto. Keskimääräisen radiohitin pituus on noin 3minuuttia 30sekuntia. Tämä on vain musiikkiteollisuuden sanelema sääntö, jota on alettu vuosien saatossa pitämään itsestään selvyytenä. Kuuntelijat eivät saa kuin marginaalisen osan musiikista, koska iso raha määrää, mitä kuunnellaan ja kuinka kauan.

Radioissa ei pitäisi olla radioystävällisiä kappaleita. Formaattiradioiden soittolistat kertovat toista tarinaa, mutta tässä tapauksessa radioystävällisiä kappaleita voisi nimittää mainosystävällisiksi kappaleiksi, koska niiden tehtävä ei ole sivistää, tai auttaa meitä olevaan luovia. Niiden tehtävä on vain pitää meidät niin kauan aikaa kanavalla, jotta kuulemme seuraavat mainokset. Olemme antaneet vastuun siitä, mitä kuuntelemme, tahoille jotka eivät juuri välitä mitä kuuntelemme, kunhan vain emme vaihda kanavaa. Suomesta puuttuu todellinen collegeradio, kanava jolla jutut voivat vaihdella laidasta laitaan kuten myös musiikki. Jos soittolistojen sijaan tarkoituksena olisi suunnata kanava juuri niille, jotka nauttivat musiikista ja sen eri muodoista voisi suomalaisten radionkuuntelu kasvaa vielä muutamia prosenttiyksikköjä.

Lähteet:
Finnpanel Oy: Radionkuuntelu talvella 2010-2011
Radiotyön perusteet, Tapio Kujala, Jari Lahti, Heikki Tamminen, 1999
Soittolistan symbolinen valta ja vallankäytön mekanismit, Arto Vilkko, 2010