Yleisradiotoiminta tarkoittaa äänien ja mahdollisesti kuvien välittämistä ennalta määrittelemättömälle yleisölle radioaaltoja käyttäen. Suomen yleisradio eli YLE, välittää radio- ja televisio-ohjelmia koko Suomeen. Informaation levittäminen näin laajalle alueelle vaatii paljon tekniikkaa. Maisemia komistavat ja rumistavat valtavat, satojakin metrejä korkeat radiomastot ja -tornit jotka lähettävät radioaaltoja ilmoille. Ohjelmia tuotetaan monissa studioissa jotka nekin sisältävät tekniikkaa moneen lähtöön.
Pienemmässä mittakaavassa radiotoimintaa harrastavat niinsanotut radioamatöörit. Koko radiotoiminta on lähtenyt liikkeelle kipinästä. 1800-luvun loppupuolella havaittiin, että kun korkeajännitteistä virtapiiriä kytkettiin päälle ja pois, saatiin aikaan kipinöintiä. Jotenkin ihmeellisesti nämä kipinät kuuluivat sopivassa vastaanottimessa napsauksina. Tietyllä rytmillä tehdyillä napsauksilla voitiin välittää viestejä seinienkin läpi ja ennen pitkää jopa valtamerten yli. Kiinnostuneet ihmiset alkoivat harrastaa laajamittaisesti radiotoimintaa Suomessakin. "Kipinänlennättimet" kehittyivät ja napsauksien sijaan opittiin lähettämään ääntä ja musiikkia. Ohjelmatarjontaa tuli lisää ja ohjelmista tuli ammattimaista ja säännöllistä. Siltä pohjalta syntyi Suomen yleisradiotoiminta.
Radioamatööritoiminta ei kuitenkaan lakannut, vaan se jatkuu yhä tänäkin päivänä. Suomessa radioamatöörejä on yli 5000. Toiminta vaatii viestintäviraston myöntämän pätevyystodistuksen. Radioamatööriharrastukseen kuuluu myös lähetin- ja vastaanotinlaitteiden sekä antennien rakentelua, jolloin tarvitaan elektroniikan tuntemusta. Amatöörit eivät soittele musiikkia, eivätkä tee juonnettuja ohjelmia, vaan pitävät lähinnä vain radioyhteyksiä toisten amatöörien kanssa. Radioamatöörit kutsuvat toisiaan ihmeellisillä koodinimillä, joista tavallinen kansalainen ei ymmärrä mitään. Tunnetuista suomalaisista radioamatööreistä mainittakoon 3NB ja OH2TK.
Nykyaikana ei oman radiokanavan perustamiseen välttämättä ole pakko hankkia valtavia antenneja ja mastoja. Tietokone nettiyhteydellä varustettuna riittää ja siihen liitetyt näppäimistö ja hiiri toimivat hallintalaitteina vallan hyvin. Netistä löytyy hommaan tarvittavat ohjelmistot. Ubroadcast on palvelu, jonka kautta kuka tahansa voi lähettää suorana ääntä, kuvaa ja musiikkia. Palvelun käytöllä on kuukausimaksu. Ilmaisen vaihtoehdon tarjoaa SHOUTcast, jota monet "perinteisetkin" radioasemat käyttävät suuremman kuulijakunnan saavuttamiseen. Shoutcast vaatii kuitenkin jonkin verran säätelyä ja räpläilyä ennen kuin saat oman lähetyksesi kuuluviin. Nämä pari videota opastavat alkuun pääsemisessä:
www.youtube.com/watch?v=jDleWXwYCoU&feature=fvw
www.listen2myradio.com/movie3.php
Minusta homma vaikutti monimutkaiselta, kun siihen vaaditaan kolme ohjelmaa ja asetusten säätelyä. Päätin kuitenkin testata asiaa käytännössä ja tuli todettua, että ei se nyt niin vaikeaa olekaan. Tärkeimmässä roolissa on Winamp -ohjelma. Se on hyvin suosittu mediasoitin, ja löytynee useimmilta jo asennettuna. Kaksi muuta ohjelmaa ovat vain pieniä lisäpalikoita. Toinen on Winamppiin asennettava SHOUTcast-laajennus, joka siirtää winampilla soitettavat audiot kolmannelle, eli SHOUTcast serveri-ohjelmalle. Tämä serveri on pieni lisäohjelma, joka tuuppaa lähetyksen internettiin. Ohjelmasta ei tarvitse huolehtia muuta, kuin antaa sen pyöriä vain taustalla.
Winamppi toimii siis pääroolissa, koska sen soittolistalle kasataan lähetys. Siihen ladotaan normaaliin tapaan lähetykseen kuuluvat elementit eli biisit, ID:t ja toimitetut ohjelmat. Homma ei paljon eroa siitä, mitä olemme täällä ulkotuotannoissa tottuneet tekemään. Tosin winamppia ei ole suunniteltu radiota silmällä pitäen. Vain yksi audio soi kerrallaan, eli pedejä ei voi oikein järkevästi käyttää. Listalle ei voi asettaa etukäteen, että milloin hypätään audiosta suoraan seuraavaan, ja milloin stopataan. Lista soi automaattisesti kappaleesta toiseen. Mutta soimassa olevan kappaleen voi kyllä asettaa pysähtymään. Kun mietit, että tämänpä kappaleen jälkeen spiikkaan jotain, taikatemppu tapahtuu painamalla näppäinyhdistelmää Ctrl + V, jolloin nykyinen kappale soi loppuun ja lista pysähtyy siihen. Kun olet sanottavasi sanonut, painat seuraavan kappaleen soimaan ja lista jatkaa kulkuaan taas eteenpäin.
Spiikkaamiseen löytyy nappula Winampin SHOUTcast-laajennuksen hallintapaneelista. "Push to Talk" -nappia painamalla on mikki päällä. Mikä tässä on mukavaa, niin voit säätää kuinka paljon kappale pienenee puheen taakse ja millaisella viiveellä. Spiikkiä aloittaessasi sinun ei tarvitse siis kuin painaa nappia, musiikki feidautuu automaattisesti pienemmälle ja voit alkaa puhua. Kätevää.
Mitä tulee huomioida omaa nettiradiokanavaa perustaessa? Lupia ei tarvita, mutta teostomaksut kuuluu tietysti maksaa. Kuulijamäärälle on myös tiettyjä teknisiä rajoitteita. Siihen vaikuttaa oman nettiyhteyden nopeus. Sen voi testata www.speedtest.net -sivulla. Paina "Begin test" -painiketta. Tärkeä on ainoastaan upload- eli lähetysnopeus. Testi antoi minulle tulokseksi 6,60 Mb/s = n. 6600kbps. Lisäksi vaikuttaa kuinka laadukasta lähetystä lähettää. Esimerkiksi 128 kbps on jo aika priimaa, mutta vie paljon kaistaa. 58kbps on keskivertoa ja varmaan riittää omiin lähetyksiin. Minun tapauksessani tarkoittaa pikaisella laskemisella 6600 / 58kbps = 113 kuulijaa. Jos linjoille tulee useampia kuulijoita, nettiyhteyteni ei jaksa pukata tarpeeksi nopeasti tavaraa ulos ja kuulijoiden lähetykset alkavat pätkimään. Eli mitä huonompi lähetyslaatu, sitä enemmän mahtuu kuulijoita. Suositeltavat nopeudet riittävällä laadulla ovat 24k - 64k monolähetyksille ja 80k - 128k stereolähetyksille.
Esimerkkinä harrastelijoiden pitämistä nettiradioista mainittakoon Pasiradio. Se on elämäntapataitelija Pasi Viherahon harrastuspohjalta ja lahjoitusten avulla pyörittämä nettiradio. Asema kuuluu yleensä perjantai-iltaisin tai sitten ei. Monien mielestä sisältö kuitenkin korvaa määrän. Pasi on valjastanut omien lähetystensä käyttöön studion, josta löytyy miksauspöytä ja muuta elektroniikkaa kuin ammattilaisella konsanaan. Puheluitakin hän pystyy lähetykseen sisällyttämään ja lähetys myös menee useiden nettikameroiden kuvaamana internettiin katsottavaksi. Teknisesti Pasi tekee siis laadukkaita lähetyksiä, mutta sisällöstä voidaan olla montaa mieltä. Suora lainaus Pasiradion sivuilta:
"Yhteiskunnallisesti paheksuttavaa ja ei toivottavaa ohjelmaa. Ohjelmassa juodaan viinaa julkisesti sekä käytetään alatyylisiä ilmauksia. Pasiradiota ei suositella kenellekkään kuunneltavaksi sillä ohjelmisto on täyttä paskaa. Ohjelma on EHDOTTOMASTI KIELLETTY ALAIKÄISILTÄ!"
Ei kait oman radiokanavan pitäminen yhtään huonompi harrastus ole. Jos tuntuu, että radiokurssi kävi liian lyhyeksi, niin siitä vain omaa kanavaa pystyyn. Mitä etuja sitten harrastelijavoimin vedetty nettiradioasema tuo virallisiin radiokanaviin? Kun ei olla minkään tahon sensuurin alla, voidaan käsitellä mitä aiheita tahansa. Pasiradion lähetykset sisältävätkin paljon yhteiskuntakritiikkiä. Jostain syystä Pasin ja monen muidenkin harrastajien on tapana tehdä lähetyksensä vähemmän raittiissa merkeissä. No, nyt kun on itselläkin vähän kokemusta radiotyöstä, niin en sitä ihmettele. Se ei kuitenkaan mitään haittaa, sillä omalla nettiradioasemalla Kimmo Wilskatkin sallitaan.
Tero Malinen, toimittaja
Lähteet:
Ilmonen, Kari 1996. Yleisradion historia 1926-1996: Tekniikka, kaiken perusta. WSOY
Janhunen, Reijo 1996. Alussa oli kipinä: Suomen radioamatooriliiton 75-vuotiselta taipaleelta. Gummerrus kirjapaino OY.
www.sral.fi
www.shoutcast.com
www.serverroom.us/shoutcastsetup
www.listen2myradio.com
www.ubroadcast.com
www.pasiradio.com
28.11.2010
17.11.2010
Aika muuttaa asenteita
Radiotyön maailmassa työskentelee hyvinkin erilaisia ja eri mielipiteitä jakavia ihmisiä, kuten missä tahansa muussakin työpaikassa tai alalla. Radiojuontajien persoonallisuus korostuu joillakin radiokanavilla voimakkaasti, kun taas jotkut kanavat pitävät tiukkaa yleismaailmallista ja neutraalia, lähes objektiivista linjaa juontajistaan.
1990-luvun radioalan kirjallisuudesta Radiotyön perusteet (Kujala & Lahti & Tamminen, 1998, 82, 83) löytyy kohta Radiopersoonallisuus. Siinä on käyty kohta kohdalta läpi mikä on radiopersoonallisuutta. Ensimmäisenä piirteenä on mainittu karisma. Mitä on karisma? Wikipedian mukaan se liittyy muun muassa viehkeyteen, vetovoimaan ja positiiviseen energiaan. Suhtaudumme tietysti varauksella wikipediaan lähteenä, mutta yllä mainittuja piirteitä radiojuontajalle olisi hyvä olla jos tavoite on erottua valtalinjasta.
Verbaaliset taidot, tilanteiden hallinta, vahva yleistieto ja vuorovaikutustaidot ovat kirjan mukaan tärkeitä elementtejä. Olen näistä täysin samaa mieltä, käsitteinä. Määritteet edellämainittuihin voivat toki olla moniselkoisia, mutta en lähde niitä tässä blogissa käsittelemään.
Sen sijaan rohkeus, on sana joka vetää minua puoleensa kirjan ominaisuuslistassa. Rohkeus sanan kohdassa on maininta; - Erityisen yltiöpäiset radiopersoonallisuudet ovat aika ajoin koetelleet viestinnän säännöksiä ja yleistä mielipidettä. Itse tilanteet ovat yleensä johtaneet näiden radiotyöläisten hyllyttämiseen tai työsuhteen purkuun. Ehkäpä asiat olivat vielä 1990-luvulla näin, mutta 2000-luvulla moniin asioihin suhtaudutaan monesti eritavalla, luultavasti hieman vapaamielisemmin.
Ensinäkään onko enään yleistä mielipidettä? Yhteiskunnassa moniin asioihin ja kysymyksiin tottakai on, mutta jos käsittelyyn otetaan radiotyö ja radiojuontajat. Nykyajan kohderyhmämarkkinointi on virtaviivaista ja suoraa. Ei ole edes tarkoitus, että kukkahattutäti ja naapurissa asuva doom metallia kuunteleva parikymppinen eksyisi samalle radiokanavalle. Isojen mediakonsernien sisällä olevia radiokanavia voi olla useita kymmeniä. Tiettyyn musiikki- ja sisältötyyliin on panostettu lähes kaikilla radiokanavilla paljon. Sitäkautta myös juontajien täytyy olla samassa linjassa. (Keinonen & Ala-Fossi & Herkman, 2008, 96)
Toisekseen ”yltiöpäiset radiopersoonallisuudet” ja erilaiset tempaukset kuuluvat nykypäivän radioon. 2000-luvulla radiossa on tehty tempauksia joita kukaan ei olisi voinut kuvitellakaan 1920-luvulla, kun radiolähetykset Suomessa aloitettiin. Suomen radiossa on kuultu muun muassa, kun radiojuontaja juo itsensä humalaan ja raportoi promilleistaan tietyin ajanjaksoin ja on suorassa lähetyksessä jopa harrastettu seksiäkin. Viime keväänä radiokuuntelijat heristivät korviaan, kun valtakunnalliseen radiokanavaan oli otettu vieraaksi eräs tunnettu Suomalainen muusikko. Hän luki eräästä kirjasta pornokohtauksen suorassa lähetyksessä, tämäntyyppinen toiminta ei ollut linjassa kanavan muuhun sisältöön nähden. Joten, eivät ylilyönnit ole pelkästään ”nuorisoradiokanavien” tavaramerkki, vaan tempauksista on saanut nauttia tai kärsiä, miten kukainenkin sen kokee, myös klassisemman linjan radioaalloilla. (yle.fi, 2010; mtv3.fi, 2000; Iltalehti.fi, 2010)
Radiojuontajien räväkkyys, värikäs puhetapa ja tietoinen provosointi yhteiskunnallisista puheenaiheista ovat radio-ohjelmien tätä päivää. Ehkäpä radio tarvitsee väriläiskiä tarjontaansa, ainakin kuluttajat olivat tätä mieltä vuonna 2006, kun rockmusiikki painoitteisen radiokanavan kaksi juontajaa valittiin Vuoden radiojuontajiksi. (Markkinointi&Mainonta, 2006)
Ääntä tähän maailmaan mahtuu, annetaan kaikille äänille mahdollisuus.
Nikolai Jokinen, toimittaja
Lähteet:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010041311461330_uu.shtml
http://www.marmai.fi/uutiset/article65509.ece
http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/mediait/2000/06/22898
http://avoinyle.fi/www/fi/historia/index.php
Keinonen, H & Ala-Fossi, M & Herkman, J 2008. Radio- ja televisiotutkimuksen metodologiaa. Tampereen Yliopistopaino Oy – Juvenes Print, Tampere.
Kujala, Tapio & Lahti, Jari & Tamminen, Heikki 1998. Radiotyön perusteet. Tammerpaino Oy, Tampere.
1990-luvun radioalan kirjallisuudesta Radiotyön perusteet (Kujala & Lahti & Tamminen, 1998, 82, 83) löytyy kohta Radiopersoonallisuus. Siinä on käyty kohta kohdalta läpi mikä on radiopersoonallisuutta. Ensimmäisenä piirteenä on mainittu karisma. Mitä on karisma? Wikipedian mukaan se liittyy muun muassa viehkeyteen, vetovoimaan ja positiiviseen energiaan. Suhtaudumme tietysti varauksella wikipediaan lähteenä, mutta yllä mainittuja piirteitä radiojuontajalle olisi hyvä olla jos tavoite on erottua valtalinjasta.
Verbaaliset taidot, tilanteiden hallinta, vahva yleistieto ja vuorovaikutustaidot ovat kirjan mukaan tärkeitä elementtejä. Olen näistä täysin samaa mieltä, käsitteinä. Määritteet edellämainittuihin voivat toki olla moniselkoisia, mutta en lähde niitä tässä blogissa käsittelemään.
Sen sijaan rohkeus, on sana joka vetää minua puoleensa kirjan ominaisuuslistassa. Rohkeus sanan kohdassa on maininta; - Erityisen yltiöpäiset radiopersoonallisuudet ovat aika ajoin koetelleet viestinnän säännöksiä ja yleistä mielipidettä. Itse tilanteet ovat yleensä johtaneet näiden radiotyöläisten hyllyttämiseen tai työsuhteen purkuun. Ehkäpä asiat olivat vielä 1990-luvulla näin, mutta 2000-luvulla moniin asioihin suhtaudutaan monesti eritavalla, luultavasti hieman vapaamielisemmin.
Ensinäkään onko enään yleistä mielipidettä? Yhteiskunnassa moniin asioihin ja kysymyksiin tottakai on, mutta jos käsittelyyn otetaan radiotyö ja radiojuontajat. Nykyajan kohderyhmämarkkinointi on virtaviivaista ja suoraa. Ei ole edes tarkoitus, että kukkahattutäti ja naapurissa asuva doom metallia kuunteleva parikymppinen eksyisi samalle radiokanavalle. Isojen mediakonsernien sisällä olevia radiokanavia voi olla useita kymmeniä. Tiettyyn musiikki- ja sisältötyyliin on panostettu lähes kaikilla radiokanavilla paljon. Sitäkautta myös juontajien täytyy olla samassa linjassa. (Keinonen & Ala-Fossi & Herkman, 2008, 96)
Toisekseen ”yltiöpäiset radiopersoonallisuudet” ja erilaiset tempaukset kuuluvat nykypäivän radioon. 2000-luvulla radiossa on tehty tempauksia joita kukaan ei olisi voinut kuvitellakaan 1920-luvulla, kun radiolähetykset Suomessa aloitettiin. Suomen radiossa on kuultu muun muassa, kun radiojuontaja juo itsensä humalaan ja raportoi promilleistaan tietyin ajanjaksoin ja on suorassa lähetyksessä jopa harrastettu seksiäkin. Viime keväänä radiokuuntelijat heristivät korviaan, kun valtakunnalliseen radiokanavaan oli otettu vieraaksi eräs tunnettu Suomalainen muusikko. Hän luki eräästä kirjasta pornokohtauksen suorassa lähetyksessä, tämäntyyppinen toiminta ei ollut linjassa kanavan muuhun sisältöön nähden. Joten, eivät ylilyönnit ole pelkästään ”nuorisoradiokanavien” tavaramerkki, vaan tempauksista on saanut nauttia tai kärsiä, miten kukainenkin sen kokee, myös klassisemman linjan radioaalloilla. (yle.fi, 2010; mtv3.fi, 2000; Iltalehti.fi, 2010)
Radiojuontajien räväkkyys, värikäs puhetapa ja tietoinen provosointi yhteiskunnallisista puheenaiheista ovat radio-ohjelmien tätä päivää. Ehkäpä radio tarvitsee väriläiskiä tarjontaansa, ainakin kuluttajat olivat tätä mieltä vuonna 2006, kun rockmusiikki painoitteisen radiokanavan kaksi juontajaa valittiin Vuoden radiojuontajiksi. (Markkinointi&Mainonta, 2006)
Ääntä tähän maailmaan mahtuu, annetaan kaikille äänille mahdollisuus.
Nikolai Jokinen, toimittaja
Lähteet:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010041311461330_uu.shtml
http://www.marmai.fi/uutiset/article65509.ece
http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/mediait/2000/06/22898
http://avoinyle.fi/www/fi/historia/index.php
Keinonen, H & Ala-Fossi, M & Herkman, J 2008. Radio- ja televisiotutkimuksen metodologiaa. Tampereen Yliopistopaino Oy – Juvenes Print, Tampere.
Kujala, Tapio & Lahti, Jari & Tamminen, Heikki 1998. Radiotyön perusteet. Tammerpaino Oy, Tampere.
5.11.2010
Haiseeko täällä H2? - Kun tekniikka pettää
”Ihminen ei niin etäs sylykäse, ettei se takasi lentäisi.”
Jo oletusarvoisesti on selvää, että ihmiset ovat erehtyväisiä. Epähuomiossa tai ajattelemattomuuttaan tehty virhe niin työssä kuin muussakin elämässä on humaanista ja on hyveellistä myös olettaa, että ihmiset oppivat virheistään. Radiotyöskentelyssä hyvin kirjoitetut ja vakuuttavasti esitetyt puheet ovat valttia, mutta työskentely sähköisten laitteiden kanssa tuo oman haasteensa. Toinen kulutettu matra kuuluukin, että tekniikka helpottaa elämää. Radio mediana on kosolti välinevetoista työskentelyä, eikä tekniikkaan tukeutuvissa töissä pidä tuudittautua autuaaseen tunteeseen ja luottaa sokeasti laitteiden toimivuuteen.
Tähän väliin pienet seisoma-aplodit sähkölle ja radioaalloille!
Vakinainen joukkoviestintä alkoi 1920-luvulla yleisradiotoiminan käynnistyessä. Sähköisen viestinnän tärkeys on kasvanut ja käy entistä monimuotoisemmaksi. On tottakai jokaisen oma asia, minkä mieltää tärkeäksi historialliseksi murrokseksi, mutta ainakin yhdellä tavalla 1990-luvulla otettiin uusi askel viestintäjärjestelmissä. Teoksessa Viestinnän vallassa Risto Kunelius (2004) listaa Digitalisoitumisen. Myöskin nykypäivänä radiotyöskentely on tuomittu käyttämään digitalisoitumista työvälineenään. Oikein tottuneesti tietokoneet rouskuttaa numerosarjoja, mutta mitä sitten, kun nämä bittijonot katoavatkin taivaan tuuliin? Vaikka tekniikasta on todella paljon hyötyä, on se kaikki valitettavan poikkeuksetta hyvin keskeneräistä, joten tarvittavat materiaalit voivat hyvinkin helposti haihtua olemattomiin. Valmiiksi tehdyt jutut, jotka pitäisi soittaa lähetyksessä, voivat hukkua monen työvaiheen yhteydessä.
Radio-ohjelmia tehdessä olen huomannut, kuinka tärkeä itse äänitysvaihe on. Jos jokin ylimääräinen ääni kuuluu taustalta äänitysvaiheessa, eikä mahdollisuutta sen korjaamiseen ole, peli on menetetty. Ihminen pystyy tietoisesti valitsemaan mitä kuulee. Korva pystyy hälyn keskeltä erottamaan sellaisen äänilähteen, jonka kuulija haluaa kuulla (Hannu Karisto ja Airi Leppänen, 1997). Kuulijat kuulevat helposti, jos ohjelmaan on joutunut jotain ylimääräisiä ja häiritseviä ääniä. Liian kovat äänet vievät kuuntelijalta pois miellyttävän kokemuksen.
Radiolla on aina oma tekninen standardinsa, joka lähetystekniikan ja lähetysten ulosajon käytännön on täytettävä (Tapio Kujala, Jari Lahti, Heikki Tamminen).
Varsinkin nyt korkeakoulussa huomaa, kuinka tekniikkapainotteiseksi kaikki on muuttunut. Ala-asteen piirtoheittimet on mennyt muisto jo! Esimerkiksi koulutehtävät tehdään nykyisin melkein aina sähköisesti. Tai vähintään tuodaan muistitikulla kouluun. Siksi muistitikun temppuilusta, tekstitiedoston häviämisestä tai tietokoneen tai netin jumittumisesta on tullut uusi ”koira söi mun läksyni” tapainen veruke. Olen muutaman kerran joutunut kokemaan oikeasti tämän nolon tilanteen, kun asiat eivät yksinkertaisesti toimi. Uskooko sitten sitä kukaan, se on eri asia..
Marianna Liuttu, toimittaja
Lähteet:
Risto Kunelius, Viestinnän vallassa
Hannu Karisto, Airi Leppänen, Todellisia tarinoita: radiodokumentin tekeminen
Tapio Kujala, Jari Lahti, Heikki Tamminen, Radiotyön perusteet: johdatus suoran lähetyksen tekemiseen
Jo oletusarvoisesti on selvää, että ihmiset ovat erehtyväisiä. Epähuomiossa tai ajattelemattomuuttaan tehty virhe niin työssä kuin muussakin elämässä on humaanista ja on hyveellistä myös olettaa, että ihmiset oppivat virheistään. Radiotyöskentelyssä hyvin kirjoitetut ja vakuuttavasti esitetyt puheet ovat valttia, mutta työskentely sähköisten laitteiden kanssa tuo oman haasteensa. Toinen kulutettu matra kuuluukin, että tekniikka helpottaa elämää. Radio mediana on kosolti välinevetoista työskentelyä, eikä tekniikkaan tukeutuvissa töissä pidä tuudittautua autuaaseen tunteeseen ja luottaa sokeasti laitteiden toimivuuteen.
Tähän väliin pienet seisoma-aplodit sähkölle ja radioaalloille!
Vakinainen joukkoviestintä alkoi 1920-luvulla yleisradiotoiminan käynnistyessä. Sähköisen viestinnän tärkeys on kasvanut ja käy entistä monimuotoisemmaksi. On tottakai jokaisen oma asia, minkä mieltää tärkeäksi historialliseksi murrokseksi, mutta ainakin yhdellä tavalla 1990-luvulla otettiin uusi askel viestintäjärjestelmissä. Teoksessa Viestinnän vallassa Risto Kunelius (2004) listaa Digitalisoitumisen. Myöskin nykypäivänä radiotyöskentely on tuomittu käyttämään digitalisoitumista työvälineenään. Oikein tottuneesti tietokoneet rouskuttaa numerosarjoja, mutta mitä sitten, kun nämä bittijonot katoavatkin taivaan tuuliin? Vaikka tekniikasta on todella paljon hyötyä, on se kaikki valitettavan poikkeuksetta hyvin keskeneräistä, joten tarvittavat materiaalit voivat hyvinkin helposti haihtua olemattomiin. Valmiiksi tehdyt jutut, jotka pitäisi soittaa lähetyksessä, voivat hukkua monen työvaiheen yhteydessä.
Radio-ohjelmia tehdessä olen huomannut, kuinka tärkeä itse äänitysvaihe on. Jos jokin ylimääräinen ääni kuuluu taustalta äänitysvaiheessa, eikä mahdollisuutta sen korjaamiseen ole, peli on menetetty. Ihminen pystyy tietoisesti valitsemaan mitä kuulee. Korva pystyy hälyn keskeltä erottamaan sellaisen äänilähteen, jonka kuulija haluaa kuulla (Hannu Karisto ja Airi Leppänen, 1997). Kuulijat kuulevat helposti, jos ohjelmaan on joutunut jotain ylimääräisiä ja häiritseviä ääniä. Liian kovat äänet vievät kuuntelijalta pois miellyttävän kokemuksen.
Radiolla on aina oma tekninen standardinsa, joka lähetystekniikan ja lähetysten ulosajon käytännön on täytettävä (Tapio Kujala, Jari Lahti, Heikki Tamminen).
Varsinkin nyt korkeakoulussa huomaa, kuinka tekniikkapainotteiseksi kaikki on muuttunut. Ala-asteen piirtoheittimet on mennyt muisto jo! Esimerkiksi koulutehtävät tehdään nykyisin melkein aina sähköisesti. Tai vähintään tuodaan muistitikulla kouluun. Siksi muistitikun temppuilusta, tekstitiedoston häviämisestä tai tietokoneen tai netin jumittumisesta on tullut uusi ”koira söi mun läksyni” tapainen veruke. Olen muutaman kerran joutunut kokemaan oikeasti tämän nolon tilanteen, kun asiat eivät yksinkertaisesti toimi. Uskooko sitten sitä kukaan, se on eri asia..
Marianna Liuttu, toimittaja
Lähteet:
Risto Kunelius, Viestinnän vallassa
Hannu Karisto, Airi Leppänen, Todellisia tarinoita: radiodokumentin tekeminen
Tapio Kujala, Jari Lahti, Heikki Tamminen, Radiotyön perusteet: johdatus suoran lähetyksen tekemiseen
4.11.2010
Jyrääkö Spotify radion?
Muistatteko ajan jolloin nauhoitettiin radiosta c-kasetille lempikappaleita? Se aika jolloin ei ollut mp3 -soitinta eikä Internetistä voinut ladata mitään. Musiikkia sai joko puhtaasti levyiltä tai radioasemia selaamalla. Jälkimmäinen oli murrosiän kynnyksellä yleisin vaihtoehto, sillä harvoinpa sitä viitsi laittaa 20 euroa levyyn, josta tiesi korkeintaan kaksi hyvää kappaletta. Kun saimme uuden tietokoneen, kulutimme aikaa kopioimalla paljon cd-levyjä koneelle ja niistä koottiin omia sekoituksia, jotka sitten poltettiin levylle. Pian latausohjelmat ja mp3-soittimet tulivat tutuksi eikä enää tarvinnut juosta kirjastoissa levyjen perässä. Muutamassa vuodessa musiikkikirjasto kasvoi yli tuhannen kappaleen kokoiseksi ja kone täyttyi äänitiedostoista. Radio oli enää vain taustaääntä autossa ja kahvin äärellä.
Pari vuotta sitten alkoi Spotify yleistyä Suomessa. Mikä se sitten onkaan? Kyseessä on ilmainen online -palvelu, joka tarjoaa rajattomasti musiikkia suoratoistona netistä. Spotify nimi tulee kahdesta englanninkielisestä sanasta spot (löytää) ja identify (tunnistaa), eli se auttaa löytämään musiikkia, josta et ole edes tiennyt pitäväsikään. (Background information, 2010) Tämä Spotify tarjoaa rajattomasti musiikkia mistä ikinä vain ilmaiseksi ja täysin laillisesti! Uuden musiikin löytäminen nopeutui huomattavasti ja oma soittolista koostui mitä erilaisimmista kappaleista, jota mikään radiokanava ei voisi korvata.
Radioasemat eivät ikinä ole pystyneet miellyttämään kaikkia musiikinrakastajia eikä koskaan voikaan. Mutta YLE:llä on omia tunnin mittaisia osuuksia joissa keskitytään sellaiseen musiikkiin, jota ei tavallisesti radion soittolistoilla soi esim. 60-luvun musiikkia, jazzia ja bluesia. Omalla kohdalla ne ovat radion parhainta antia musiikin kannalta ja sellaiset ohjelmat tutustuttavat eniten erilaiseen musiikkiin ja laajentavat musiikkimakua. Harmittaa vain, että ne tulevat sellaiseen vuorokauden aikaan, jolloin katsotaan Salkkareita ja elokuvia. Spotifyllakin on oma radionsa jossa tarjotaan pitkä jono musiikkia kuuntelijan genrevaatimuksien mukaan, mutta se ei ole kovin elävää verrattuna perinteiseen radioon. Ei tietenkään pidä unohtaa että useiden radioiden toiminta on sosiaalisten medioiden lisäksi laajentunut Spotifyn palvelimille. Eli radiomusan ystävät voivat radion suljettua kuunnella Spotifystä samat biisit mitä lähetyksessä oli.
Radio on mukana luomassa jokaisen musiikkimakua, jonka tiivistäminen yhdeksi täydelliseksi kirjastoksi tämä Spotify mahdollistaa. Radion lisäksi myös muu valtamedia, kuten musiikkikanavat, vaikuttavat siihen mitä muut hakevat Spotifystä. Onneksi radio ei ole vain musiikkia, vaan väylä josta musiikin lisäksi maailman tapahtumat ja ilmiöt tulevat lähes reaaliajassa. Eli radio on seurakumppani autossa ja aamukahvin ääressä. ”Vain kuuntelijoiden kanssa syntyvä ja syventyvä suhde mahdollistaa jatkuvuuden. Radiolla ei ole Spotifyn kaltaisten tuotteiden rinnalla paljon mahdollisuuksia puhua paremmasta musiikista. (Jalonen, Spotify tappoi radiotähden? 2009)” Jos musiikki ei enää takaa radiokanavan menestymistä, niin niiden olisi satsattava muuhun sisältöön ja olla lähempänä kuuntelijaa.
Musiikkimaussa on kaksi tasoa: yksilöllinen ja yhteisöllinen. Yksilöllinen maku on persoonakohtaisen henkilöhistorian tuote, kun taas sosiaalinen maku on enemmänkin yhteisön odotuksen mukainen(Salminen, Toosa soi, 1992). Tässä huomasin että radio edustaa enemmän yhteisöllistä musiikkimakua, eli omaa sukupolvea ja sen kulttuuria, kun taas Spotify palvelee henkilökohtaisia tarpeita johon voi liittyä suurempia tunteita. Nuorille suunnatut radiokanavat luovat yhtenäistä musiikkikulttuuria joka näkyy televisiossa ja Spotifyssa. Sukupolvella siis tarkoitetaan ihmisryhmää, joilla on ajallisesti yhtenäinen kulttuuritausta ja elämänkokemukset ovat samankaltaisia (Salminen, Toosa Soi 1992). Vaikka ns. individualismi eli yksilöllisyys on niin muotia nykyään, taustalla silti elää sukupolven yhteisöllinen musiikkimaku, jota perinteinen radio on luomassa.
Radio on edelleen läsnä aika vahvana, vaikka se on kohdannut monta vastustajaa; televisio (ja sitä myötä musiikkikanavat), Internet, mp3-soittimet ja vielä Spotify. Radiomusiikin ja Spotifyn kuitenkin yhdistää se, että musiikista voi kuka tahansa nauttia ilmaiseksi.
Laura Ylitalo, toimittaja
Lähteet:
Salminen Kimmo, Alm Ari, Toosa soi – Musiikki radion kilpailuvälineenä?
Backround information, viitattu 2010
http://www.spotify.com/fi/about/press/background-info/
Jalonen Jani, Spotify tappoi radiotähden? M&M,
http://www.marmai.fi/blogit/musapaallikko/article297851.ece
Pari vuotta sitten alkoi Spotify yleistyä Suomessa. Mikä se sitten onkaan? Kyseessä on ilmainen online -palvelu, joka tarjoaa rajattomasti musiikkia suoratoistona netistä. Spotify nimi tulee kahdesta englanninkielisestä sanasta spot (löytää) ja identify (tunnistaa), eli se auttaa löytämään musiikkia, josta et ole edes tiennyt pitäväsikään. (Background information, 2010) Tämä Spotify tarjoaa rajattomasti musiikkia mistä ikinä vain ilmaiseksi ja täysin laillisesti! Uuden musiikin löytäminen nopeutui huomattavasti ja oma soittolista koostui mitä erilaisimmista kappaleista, jota mikään radiokanava ei voisi korvata.
Radioasemat eivät ikinä ole pystyneet miellyttämään kaikkia musiikinrakastajia eikä koskaan voikaan. Mutta YLE:llä on omia tunnin mittaisia osuuksia joissa keskitytään sellaiseen musiikkiin, jota ei tavallisesti radion soittolistoilla soi esim. 60-luvun musiikkia, jazzia ja bluesia. Omalla kohdalla ne ovat radion parhainta antia musiikin kannalta ja sellaiset ohjelmat tutustuttavat eniten erilaiseen musiikkiin ja laajentavat musiikkimakua. Harmittaa vain, että ne tulevat sellaiseen vuorokauden aikaan, jolloin katsotaan Salkkareita ja elokuvia. Spotifyllakin on oma radionsa jossa tarjotaan pitkä jono musiikkia kuuntelijan genrevaatimuksien mukaan, mutta se ei ole kovin elävää verrattuna perinteiseen radioon. Ei tietenkään pidä unohtaa että useiden radioiden toiminta on sosiaalisten medioiden lisäksi laajentunut Spotifyn palvelimille. Eli radiomusan ystävät voivat radion suljettua kuunnella Spotifystä samat biisit mitä lähetyksessä oli.
Radio on mukana luomassa jokaisen musiikkimakua, jonka tiivistäminen yhdeksi täydelliseksi kirjastoksi tämä Spotify mahdollistaa. Radion lisäksi myös muu valtamedia, kuten musiikkikanavat, vaikuttavat siihen mitä muut hakevat Spotifystä. Onneksi radio ei ole vain musiikkia, vaan väylä josta musiikin lisäksi maailman tapahtumat ja ilmiöt tulevat lähes reaaliajassa. Eli radio on seurakumppani autossa ja aamukahvin ääressä. ”Vain kuuntelijoiden kanssa syntyvä ja syventyvä suhde mahdollistaa jatkuvuuden. Radiolla ei ole Spotifyn kaltaisten tuotteiden rinnalla paljon mahdollisuuksia puhua paremmasta musiikista. (Jalonen, Spotify tappoi radiotähden? 2009)” Jos musiikki ei enää takaa radiokanavan menestymistä, niin niiden olisi satsattava muuhun sisältöön ja olla lähempänä kuuntelijaa.
Musiikkimaussa on kaksi tasoa: yksilöllinen ja yhteisöllinen. Yksilöllinen maku on persoonakohtaisen henkilöhistorian tuote, kun taas sosiaalinen maku on enemmänkin yhteisön odotuksen mukainen(Salminen, Toosa soi, 1992). Tässä huomasin että radio edustaa enemmän yhteisöllistä musiikkimakua, eli omaa sukupolvea ja sen kulttuuria, kun taas Spotify palvelee henkilökohtaisia tarpeita johon voi liittyä suurempia tunteita. Nuorille suunnatut radiokanavat luovat yhtenäistä musiikkikulttuuria joka näkyy televisiossa ja Spotifyssa. Sukupolvella siis tarkoitetaan ihmisryhmää, joilla on ajallisesti yhtenäinen kulttuuritausta ja elämänkokemukset ovat samankaltaisia (Salminen, Toosa Soi 1992). Vaikka ns. individualismi eli yksilöllisyys on niin muotia nykyään, taustalla silti elää sukupolven yhteisöllinen musiikkimaku, jota perinteinen radio on luomassa.
Radio on edelleen läsnä aika vahvana, vaikka se on kohdannut monta vastustajaa; televisio (ja sitä myötä musiikkikanavat), Internet, mp3-soittimet ja vielä Spotify. Radiomusiikin ja Spotifyn kuitenkin yhdistää se, että musiikista voi kuka tahansa nauttia ilmaiseksi.
Laura Ylitalo, toimittaja
Lähteet:
Salminen Kimmo, Alm Ari, Toosa soi – Musiikki radion kilpailuvälineenä?
Backround information, viitattu 2010
http://www.spotify.com/fi/about/press/background-info/
Jalonen Jani, Spotify tappoi radiotähden? M&M,
http://www.marmai.fi/blogit/musapaallikko/article297851.ece
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
