RadioAktiivinen

Onko radiolla enää kansalaisia yhdistävää voimaa?
Tuomo Pohjanen
Viesti 09/L2



Ennen vuotta 1934 kaikki radiolähetykset olivat suoria, koska tallentamiseen tarvittavia välineitä ei ollut. Lähetysten tekeminen vaati melkoista järjestelyä, koska kaikki oli saatava paikalle yhtä aikaa, pelokkaita esiintyjiä oli rauhoteltava ja vartioitava, etteivät he karkaa. (Lyytinen & Vihavainen. 1996. 33)

Säännöllisiin viikko-ohjelmiin ryhdyttiin 1926. Päivittäinen lähetysaika oli viisi tuntia: päivälähetys klo 12.00–13.00 ja iltalähetys klo 18.00–22.00. Lisäksi lähetettiin iltapäiväkonsertti Sunnuntaisin klo 17.00–18.00. Ohjelma oli alusta alkaen monipuolista. Sisältäen modernia musiikkia, solistiesityksiä ja orkesterinumeroita. Myöskään lapsia ei ollut unohdettu, lastentunti oli omana ohjelmanaan. (Lyytinen & Vihavainen. 1996. 35)

Radiolla on ollut suuri vaikutus kansakunnan yhtenäisyyteen. Osittain se on johtunut radioteknisistä syistä ja lähetysaikojen suppeudesta. Radio on ollut uutta ja se on kiinnostanut ihmisiä, joten he mielellään kokoontuivat yhteen kuuntelemaan lähetyksiä. Erityisesti sota-aikana radiolla oli ratkaiseva rooli kansakunnan yhtenäisyyden lujittamisessa.

Radion kuuntelijat olivat alusta asti aktiivisia palautteen antajia ja reakoivat erityisesti yleisradion musiikki linjaan, joka alussa pakotti radionkuuntelijat perehtymään klassiseenmusiikkiin – kamari-, sinfonia-, ooppera- ja operettimusiikkin. Palautetta tuli heti alkuunsa runsaasti ja huomattiin Yleisradion musiikkilinjan olevan pahasti ristiriidassa kansan musiikkimaun kanssa. Yleisökirjoitukset sanomalehdissä ja Ylen itse järjestämät kiertokyselyt olivat ne välineet, joilla palaute meni perille ja musiikkilinja muuttui, tosin melko hitaasti. ( Lyytinen & Vihavainen. 1996. 57)

Vaikka radiota kehitettiin jo 1960-luvulla, ei radion perinteinen taideinstituutionomainen asema joutunut ristiriitaan informatiivisen ohjelmapolitiikan kanssa. Koska kumpikin näkökulma korostaa korkeaa lähettäjän määrittämää ohjelman laatua ja sen välittämistä kansalle. Vasta 80-luvun radiokehitys aikaansai perinteisen lähettäjän näkökulman kriisin. Tällöin kuuntelijoille tarjottiin uusia ohjelmasisältöjä, -muotoja ja – tyylejä valittavakseen tarjonnan kasvaessa. Erityisesti radion nuoremmat kuulijat suosivat uudenlaisia ohjelmia ja seurasivat ohjelmatuotannon uusia tuulia. Tällainen kehitys on johtanut radioa populaarimpaan suuntaan. ( Nukari & Ruohomaa. 1995. 83.)

80-luvun alkupuolella kuulijat alkoivat jakautua eri ohjelmien pariin. Nuorille ryhdyttiin tarjoamaan rock-radioa kolmesti viikossa. Kanavia ei vielä tuolloin ollut runsaasti, koska tarjonnasta vastasi Yle. Radio kuitenkin joutui kilpailemaan, muiden ihmisten vapaa-aikaa vievien harrastusten ja elintapa muutosten kanssa.

Yleisradio toimi monopoliasemassa vuoteen 1985, jolloin Harri Holkerin(kok.) johtama hallitus myönsi ensimmäiset kokeilutoimiluvat yksityisille paikallisradioille. Toimenpide vaati julkisen kampanjan yleisradiomonopolia vastaan ja sen järjesti Suomen paikallisradioliitto. Poliittinen paine pakotti Keskustan ja SDP:n paikallisradiotoiminnan kannelle ja vapauttamaan radion kilpailulle. Kokoomus ja muut pienet porvariryhmät olivat olleet kilpailun kannalla jo vuoden 1960 radiolakikeskustelusta lähtien. (Viljakainen. 2004. 161.)

Vuonna 2003 oli yksi valtakunnallinen yksityinen radioasema ja 70 yksityistä paikallisradiotoimilupaa noin 100 paikkakunnalla. Näiden kattavuus oli yli neljä miljoonaa suomalaista. Aluksi monet asemat noudattivat Ylen perinteistä ohjelmakaavioajattelua. Resurssi- ja radiomainonnan vaatimusten syistä, paikallisradiot olivat pakotettuja siirtymään lähetysvirtaradioon. ( Viljakainen. 2004. 183.)

Ryhdyttiin tavoittelemaan tiettyä kohdeyleisöä. Ohjelmaprofiilit rakennettin erittäin tarkasti omalle kohderyhmälle. Tärkeimmäksi elementiksi kohderyhmälle todettiin jälleen musiikki ja sitä alettiin esittäämään tietyllä rotaatiolla tietokoneen ohjaamana soittolistojen mukaan. (Viljakainen. 2004. 183–184.)
Kaupallistuneen ajattelun myötä radio-ohjelmista tuli tuote ja kuuntelijasta kuluttaja. Samalla radioyleisö hajaantui kymmenille eri kanaville. ( Viljakainen. 2004. 183.)

Nykyään radio on edelleen tarpeellinen ja kansalaisten käytössä, mutta kaikki kanavat ovat profiloituneet eri kohderyhmille ja lähetystä tulee jatkuvana virtana ympärivuorokauden. Kansakuntaa yhdistävää voimaa sillä ei enää ole, siinä mittakaavassa kuin ennen.


Tuomo Pohjanen
Viesti 09





LÄHDELUETTELO:
- Lyytinen, Eino & Vihavainen, Timo 1996. Yleisradion historia 1926–1996. WSOY.
- Nukari, Matti & Ruohomaa, Erja 1995. Radion ohjelmisto hallinta. Yle/TKMA painotuotepalvelu.
- Viljakainen, Jarmo 2004. Radiomonopolista kanatulvaan. Edita Prima Oy.