Miksei radio enää jaksa yllättää

Voiko radiolla vielä räjäyttää tajunnan ja vavisuttaa koko kansakuntaa? Onko vielä mahdollista keksiä uusia juttuja, joilla yllättää kuuntelijoita. Nykyihmiset ovat tottuneet jo lähes kaikkeen ja ovat monesti skeptisiä kaikkea kuulemaansa/näkemäänsä kohtaan.

"Uuden löytyminen – Rikotaan vanha. Mutta voi käydä niin, ettei mitään enää löydy. Rajojen rikkominen ei paljasta enää mitään. Uutta voi löytää vain vanhojen uudelleenkäytöllä tai väärinkäytöllä." (Harri Huhtamäki. 1993. 93.)
Minulle onkin monesti sanottu, kun esimerkiksi lyhytelokuvan ideaa olen miettinyt, että ”ei kannata miettiä liikaa sitä, että keksii uutta vaan parasta tapaa kierrättää vanhaa – kaikki on jo kertaalleen tehty.”

Vuonna 1938 lokakuussa Orson Welles ja Mercury theatre esittivät lähetyksessään kuunnelman Maailmojen Sota (perustui H. G. Wellsin tieteisromaaniin.). Kuunnelmassa tavallisen lähetyksen keskeytti tekaistu uutislähetys, jossa kerrottiin marsilaisten hyökänneen. Tuolloin ihmiset eivät olleet tottuneet tällaiseen ja monet ihmiset pitivät lähetystä totena – syntyi pakokauhu. Welles haettiin studiosta poliisivoimin. Myöhemmin hänelle tarjottiin sopimusta kolmen elokuvan ohjaamisesta.
Wellesin aiheuttaman hämmingin jälkeen on helppo ajatella, että hän oli liian aikaisessa juttunsa kanssa. Mielestäni pointti oli kuitenkin nimenomaan siinä, etteivät ihmiset olleet vielä valmiita tällaiseen, jonka takia he järkyttyivät. Nykyradiossa en usko, että tuollainen onnistuisi. Medioita on niin paljon, että jonkin tapaturman/sodan/muukalaishyökkäyksen todenmukaisuuden voi kuka tahansa varmistaa hetkessä vaihtamalla kanavaa tai avaamalla internetselaimen.

Tekniikka ja nopea tiedonhankinta on vienyt suurimman jännityksen radiosta. Enää ei yllätetä puun takaa, vaan tarjotaan jokaiselle omaa musiikkimakua vastaavaa musiikkia ja koetetaan haalia miellyttäviä radiopersoonia juontajiksi.
”Yleisölähtöisen radion ohjelmapolitiikassa on tärkeintä tietää, kenelle ohjelmaa lähetetään. Sen jälkeen kysytään mitä, missä, milloin? Lähettäjäkeskeinen radio voi kysyä mitä, missä, milloin, kenelle – esimerkiksi tässä järjestyksessä.” (Tapio Kujala, Jari Lahti ja Heikki Tamminen. 1998. 13.).
Ennenhän radiota tehtiin tekijälähtöisesti ja ”tiskijukka” oli suurimmassa vastuussa, jolloin yllätyksen mahdollisuus oli suuri. Nykyään kaikki on lyöty muottiin ja toimintatapa on tietynlaista varmaan jokaisella asemalla. Tämä syö mahdollisuuksia yllättää ja varmasti muotista poiekkeamisen ja torumisen pelko estää juontajia tekemästäkään niin. Nykyään varmaan ”yllätyksellisintä” on kun Radio Rockissa auotaan päätä vieraalle, johon siihenkin on jo saattanut turtua.

Orson Wellesin Maailmojen sota kuunnelma:
Osa 1:
www.youtube.com/watch?v=egudvdwtDIg
Osa 2:
www.youtube.com/watch?v=g9eHZ5gtj4k&feature=related
Osa 3:
www.youtube.com/watch?v=uVH_dZf1sio&feature=related
Osa 4:
www.youtube.com/watch?v=-M5poCfn-C8&feature=related
Osa 5:
www.youtube.com/watch?v=Z4Yu3PnHwas&feature=related
Osa 6:
www.youtube.com/watch?v=LCy-5sQU-Xs&feature=related

Radio Rockin puhelu Nina Mikkoselle:
www.youtube.com/watch?v=NXtMun7GUNc


Melkoinen ero kyllä vanhalla kuunnelmalla 70 vuoden takaa ja nykyaikaisella radiolähetyksellä. Radio Rockin tapahan on monesti heitellä alatyylisiä vitsejä ja naljailla ihmisille.

Radiossa on vaikea erottua edukseen. Kanavilla kyllä on ohjelmia jos jonkinlaisia, mutta musiikki on varmasti silti yksi suurimmista syistä, miksi ihmiset radiota kuuntelevat. Uskoisin toki muutaman juontajan olevan poikkeus, mutta itse ainakin tahtoisin kuunnella kanavaa josta ei koskaan tiedä, että mitä tapahtuu. En tahdo elokuvaakaan katsoessa olla varma siitä mitä seuraavaksi tapahtuu koska leffan muotti olisi minulle jo valmiiksi eteen pureskeltu.

En siis tarkoita, että nykyään pitäisi tehdä radio-ohjelmaa, jolla saataisiin aikaan pakokauhua. Ennemminkin tahdon herätellä keskustelua tai ajatuksia siitä, että miten radiota saataisiin vietyä yllätyksellisempään suuntaan siten, että tulisi edes vähän uutuudenviehätystä.

Radiota kuunnellessa en tahdo kuulla keljuilua ja alapäävitsejä, niitä kuulen sitten paikallisessa baarissa.

Vuonna 1995 yleisradiolla oli yhteensä 120 radiomastoa ja niiden yhteiskorkeus oli 15013 metriä. Nykyään tuo luku lienee suurempi. (Kari Ilmonen. 1996. 45)
Laitetaankin siis radiomastoihin ja studioihin upotetut materiaalit kunnolla käyttöön ja aletaan kehitellä uutta spektaakkealia!

Niko Mannonen, toimittaja

LÄHTEET:
Ilmonen, Kari 1996. Yleisradion historiaa 1926-1996: Tekniikka, kaiken perusta. WSOY
Kujala, Tapio & Lahti, Jari & Tamminen, Heikki 1998. Radiotyön perusteet. Tammerpaino Oy. Tampere
Huhtamäki, Harri 1993.Radion viisi tietä: Paradoksidramaturgisia murtolukuja. LIKE Helsinki