Onhan totta ja ihan itsestään selvää, että radiojuontajan tärkein työkalu on ääni ja tarkemmin vielä puhuminen. Äänen tulisi leijailla kuulijan korviin kuin kaunis musiikki ja puheen olla selkeää kuin tikku-ukot paperilla. Entä jos jostain syystä näin ei kuitenkaan ole?
On hätkähdyttävän outo tunne avata suunsa ensimmäisessä spiikissä ja kuulla luureista rohisevan äänen sanovan jotain suomea muistuttavaa. Siinä on hymyssä pidättelemistä, kun suu ei vaan millään taivu sanomaan renkaidenvaihto tai kesärajoitukset. Sitten kun sitä biisien aikana saa kerättyä itsensä tulee seuraavassa spiikissä eteen uusi ongelma. Artikulaatio toimii, mutta sanomassa ei ole mitään järkeä. Olisi kauhean hauska tietää, mitä mieleni silmät näkivät kun suuni sanoi "NIIN SANOTUT liikenneonnettomuudet" tai että "ei Ricky Martin ihan AINA hetero ole ollut".
Radiossa sen huomaa, ettei se suomen kieli kovin helppoa olekaan. Nämä pienet mongerrukset ovat kuitenkin niitä radiotyön helmiä, mitä voi sitten kahvihuoneessa naureskella kollegoiden kanssa. Enhän sentään tuolilta tippunut, kuten eräät toimittajat. Ilman mokaamisen huumoria mikä tahansa työ kävisi tylsäksi. Radiossa tai televisiossa siitä vain tulee koko kansan viihdettä. Onhan se kuitenkin hienoa jakaa nämä hetket jonkun kanssa, oli ne sitten kuulijoita tai katselijoita. Maailma on muutenkin ihan tarpeeksi synkkä paikka, joten miksei antaisi pienen pyllähtämisen tai sönkkäämisien ilahduttaa arkista päivää.
Toimittajien tulisi ehkä mokailla enemmänkin, jotta kansa saisi nauraa. Onneksi meillä on kuitenkin youtube, josta hauskoja pätkiä voi katsella aina uudelleen ja uudelleen. Ei muuta kuin muutkin vaan kaatuilemaan ja mongertamaan. Suosittelen lämpimästi rullilla olevia tuoleja ja esimerkiksi englanniksi sanaa lentokone, mitä en itse asiassa osaa vieläkään lausua.
Saija Nironen, juontaja/tuotaja
0 kommenttia:
Lähetä kommentti