Kuunnelman tekemisen vaikeus ja hienous!

Huumori ei ole helppo laji. Vaikka itselläni irtoaa useita kertoja päivässä loistavaa tilannekomiikkaa, samanlaisten sutkautusten väkisin keksiminen on ylitsepääsemättömän haastavaa. Se, mikä naurattaa yhtä, saattaa toisen mielestä olla mautonta, typerää tai tylsää.

Taistelin käsikirjoituksen kanssa päiväkausia, kuuntelin muiden mielipiteitä ja ideoita, ja muokkasin tekstiä yhä uudelleen ja uudelleen. Välillä mietin, että miksi ihmeessä päätin edes tehdä huumoripitoisen kuunnelman Radio Specialin YrittäjäSpeciaaliin. Tuntui, ettei minulle jää lainkaan aikaa äänittää koko juttua, ja että käsikirjoitan tätä vielä kuukaudenkin päästä! Lopulta käsikirjoitukseni oli kuitenkin valmis, ja oli aika alkaa hankkia näyttelijöitä.

Opettaja kehotti ottamaan yhteyttä paikallisiin harrastelijateattereihin, niissä kuulema olisi paljon innokkaita näyttelijöitä jotka lähtisivät varmasti mukaan. Selasin nettiä tuntikausia etsien eri harrastelijateatterien yhteystietoja, yritin soittaa kymmenille eri ihmisille, turhaan. Viimein puheluuni vastattiin. Lyhyen jutustelun jälkeen selvisi, ettei kyseinen nainen ole toiminut harrastelijateatterin sihteerinä enää viiteen vuoteen, vaikka teatterin nettisivut toista väittivätkin. Hienoa.

Epätoivosta huolimatta soitin vielä muutamaan numeroon. Annoin yhteystietoni parille harrastelijateatterille, ja lähettelin sähköposteja. Pariin päivään ei kuulunut mitään, puhelin ei soinut, eikä sähköposteihini tullut vastauksia, kunnes yhtäkkiä halukkaita näyttelijöitä oli jonoksi asti. Tosin kaikki heistä olivat naisia, ja kuunnelmassani on vain yksi naisrooli, joten jouduin valitettavasti tuottamaan pettymyksen parille innokkaalle soittajalle. Eräs soittaja osasi kuitenkin ehdottaa minulle miesrooleihin sopivia henkilöitä, mutta yllättäen en saanut heihin yhteyttä.

Äänitysten määräaika alkoi uhkaavasti lähestyä, ja minulla oli vasta yksi näyttelijä. Lopulta päädyin käyttämään miesten rooleissa opiskelukavereitani.

 

Äänityspäivänä satoi vettä, eikä ulkona äänittäminen tullut kyseeseen, vaikka se alunperin oli ollut suunnitelmissa. Minua jännitti kokeneen näyttelijän kanssa työskenteleminen, sillä en ole aiemmin ohjannut kuin muutamia projekteja, enkä ollut kovin varma ohjaajan taidoistani. Onneksi toimittajaa näytellyt Tarja Lassila kuitenkin kyseli paljon käsikirjoituksesta ja roolihahmostaan, sillä keskustelu kokeneen näyttelijän kanssa auttoi minua kehittymään ohjaajana.

Äänitimme ensin kaikki dialogit ja Matin viimeisen kohtauksen monologin studiossa vuoropuheluna. Olin pohtinut pitkään edellisenä iltana, että äänitänkö molemmat erikseen vai yhdessä. Onneksi päädyin lopulta siihen, että äänitetään molemmat yhdessä, aitona vuoropuheluna, sillä siinä reaktiot ja eläytyminen ovat paljon luonnollisempia ja uskottavampia kuin erikseen äänitettynä.

 

Saatuamme studiossa äänitykset hoidettua, äänitimme vielä toisen kohtauksen uudelleen liikkuvassa autossa. Kohtaus äänitettiin lähinnä varanvuoksi myös studiossa, että jos autossa äänitettynä se ei toimisi. Aivan turhaan, sillä autokohtauksesta tuli mielestäni, itseäni kehumatta, loistava! Ajelimme Haaparannan puolella, CD-soittimesta raikui Frederikiä ja Mattia esittänyt Mikko Shemeikka lauloi mukana. Aiemmin vallinnut jännitys ja pienoinen ujous olivat kadonneet ja kaikilla oli hauskaa!

 

Vaikka studiossa äänittäminen on aina turvallinen vaihtoehto, kannattaa mielestäni ehdottomasti kokeilla äänittämistä myös erikoisemmissa paikoissa; siitä voi seurata joko kauheaa kuraa, tai uskomatonta käyttistä! Tämä on tullut koettua niin tätä, kuin muitakin kuunnelmia äänitettäessä.

En ole erityisen hyvä tekniikan kanssa, ja siksi editointi ei ole minulle se mieluisin vaihe kuunnelman tekemisestä. Onneksi välillä sain pitää taukoa, sillä vielä piti äänittää taustaäänet kuunnelmaa varten. Vaanin koko maanantai-illan ikkunan ääressä ja odotin sateen loppumista. Kun se viimein lakkasi, nappasin zoomini ja kipitin parvekkeelle yöpuvussani äänittämään tuulta.

Seuraavana päivänä kävelin pitkin koulun käytäviä zoomin kanssa ja äänitin omia askeleitani, välillä kulkien zoomin ohi ja välillä pitäen sitä kädessäni. Naureskelin mielessäni kun kaksi ammattikoulun opiskelijatyttöä katsoi minua kuin hullua käppäillessäni edestakaisin hiljaista käytävää pitkin.

Pitkän ja raskaan, ajoittain myös erittäin hauskan työrupeaman jälkeen kuunnelmani on viimein valmis! Vaikka välillä meinasi iskeä epätoivo ja teki mieli heittää hanskat tiskiin, olen silti tyytyväinen lopputulokseen, ja ehkä myös hieman ylpeä siitä.

Paula, KTAMK