Duunarin paras ystävä

Radio on pitänyt asemansa yhtenä suosituimmista viestintävälineistä reilun satavuotisen historiansa ajan. Tämä johtunee suureksi osaksi siitä, että vaikka radion lähettämisen ja vastaanottamisen tekniikka uudistuu ja yksinkertaistuu suurin harppauksin, samaa viestiväylää voi soveltaa laitteiston iästä riippumatta. Tavallisesta suomalaisesta taloudesta löytyy useita vastaanottimia, joista suuri osa toimittaa samalla myös toista virkaa, radioitahan rakennetaan usein esimerkiksi herätyskellojen yhteyteen. Tämä johtaa siihen, että radion yleisöksi päätyy usein myös tietoisesti hakeutumatta, sillä kaiuttimet pauhaavat kaikkialla aina kaupoista linja-autoihin. (Kujala & Lahti & Tamminen, 1998)
Auditiivisen viestin vastaanottaminen onnistuu ilman sen suurempaa keskittymistä, eikä muita toimintoja tarvitse keskeyttää kuuntelemisen ajaksi. Radiota voi siis kuunnella melkein minkä tahansa työn lomassa, mutta oman kokemuksen pohjalta keskiraskas fyysinen työ toistuvine suorituksineen auttaa saamaan lähetyksistä eniten irti. Fyysisen aktiivisuuden lisäksi kognitiivisia toimintoja vilkastavat myös työn sisältämät ongelmanratkaisutilanteet, joten kuuntelija on radionkin suhteen parhaassa vastaanottamisen tilassa. Saman ilmiön huomaa myös reippaalla, hieman pulssia nostavalla kävelylenkillä. Varsinkin ammattitaidon kasvaessa ja työn vaatimien perustoimintojen automatisoituessa tekijän on helpompi siirtyä passiivisesta radion kuuntelijasta aktiivisemmalle ja tiedostavammalle tasolle. Tämä tietysti riippuu siitä, haluaako kuuntelija asettaa itsensä tiedostavaan asemaan ohjelman suhteen vai pitääkö radion mieluummin taustahälynä. (Kujala & Lahti & Tamminen, 1998)
Radio siis antaa kuuntelijalle mahdollisuuden sivistää itseään työn lomassa. Klassisen käsityksen mukaan yleissivistys oli ylemmän sosiaalisen luokan etuoikeus ja tietoa itseisarvona voitiin tavoitella vasta, kun elintaso salli pohtia asioita, joista ei ollut välitöntä käytännön hyötyä. Teoria ei tietenkään nykypäivän tietotulvan takia päde, ja osittain tästä voi kiittää radiota. Lähetysten kuunteleminen tuot siis tiedon myös duunarin käsille, ja varsinkin iltapäivälähetyksissä voitaisiin soveltaa informatiivisempia ohjelmaformaatteja, kuten kielioppia sisältäviä tietoiskuja ja päivän sivistyssana- tai päivän historiallinen tapahtuma –tyylisiä ohjelmia.( Hakkarainen, Kai 2005.)
Radion kuuntelemisen ja työnteon keskinäinen hyötysuhde toimii myös toiseen suuntaan: Esimerkiksi mieluisen kappaleen kuuleminen radiosta helpottaa varsinkin passiivista kuuntelijaa pääsemään helpommin nk. flow- eli virtaustilaan. Tieteellisesti flow –kokemuksella tarkoitetaan tavoitteelliseen toimintaan paneutumista ja tietoisuuden monimuotoistumisen tunnetta (luovuutta), mutta kansanomaisemmin ilmiö tunnetaan pikemminkin kun kaikki sujuu -kokemuksena. Vireystilan noustessa myös tunnetilallinen reagointi on herkempää; kun esimerkiksi siivotessa tai pajalla ahertaessa radiosta pärähtää menevä biisi, kehossa tapahtuvat positiiviset kemialliset muutokset paitsi tuntuvat, näkyvät varmasti myös ulospäin. Varsinkin asiakaspalvelua sisältävissä töissä toimivien kannattaa varmistaa, että taustalla soi oma mielitaajuus. (Järvilehto, 2009.)
Myös itse radiokanavat käyttävät ilmiötä hyväkseen. Varsinkin kaupallisilla kanavilla on tapana asettaa provokatiivisimmat juontajansa pitämään juuri aamu- ja iltapäivän blogeja. Tämä paitsi nostaa kuuntelijoiden määrää, myös lisää radion interaktiivisuutta kuuntelijoidensa kanssa muun muassa soittojen ja kyselyiden muodossa. Mitä tahansa kanavaa kuuntelemalla huomaa mainostajien ottavat kaiken irti tästä kultasuonesta.

Viljami Tala, toimittaja

Lähteet:

Hakkarainen, Kai 2005. Asiantuntijuus ja oppiminen työelämässä - psykologisia näkökulmia. Psykologian laitos, Helsingin yliopisto. Luettu ja tallennettu 25.5.2011

Järvilehto, Lauri 2009. 5 helppoa niksiä flow-tilan saavuttamiseksi. Ajattelun ammattilainen. Luettu ja tallennettu 25.5.2011

Kujala, Tapio & Lahti, Jari & Tamminen, Heikki 1998. Radiotyön perusteet. Johdatus suoran lähetyksen tekemiseen. Gaudeamus, Tampere, 7-12.

Soittolistojen myrkyttämät radioaallot

Eero Harju

Olen jättänyt viimeisen viiden vuoden aikana radion kuuntelun lähes kokonaan taakseni. Syy löytyy Soittolistoista. Useimmat sanovat kuuntelevansa radiota juontajien takia, mutta minun on jotenkin vaikea uskoa sitä. On ironisen surkuhupaista, että kun 2000-luvulla yksilöllisyyttä vietiin kokoajan pidemmälle ja meille opetettiin että olemme erikoisia tässä maailmassa. Lumihiutaleita jonkalaista ei missään muualla ole, mutta samaan lähes kaikki meistä kuuntelee samoja radiokanavia. Kansallisen Radiotutkimuksen joulukuun 2010 - helmikuun 2011 mittausten mukaan radiota kuunteli päivittäin yli 3,7 miljoonaa suomalaista eli 78 % 9 vuotta täyttäneistä suomalaisista. Viikon aikana radio tavoitti keskimäärin 96 % suomalaisista. Keskimääräinen radionkuunteluaika oli 3 tuntia 4 minuuttia päivässä. (Finnpanel Oy, 2011)

Vaikka radiokanavien itse musiikissa voikin olla suuria eroja, eivät ne vaihtele juurikaan kanavan sisällä. Kanavan monipuolisuuden määrittelee usein se, mitä formaattia kanava edustaa. Toisaalta mitä enemmän toistoa sitä tiukempi formaatti. Samat laulut soivat uudelleen ja uudelleen, ilman yllätyksiä. Näin ajateltuna noin kerran viikossa soivien laulujen lukumäärä kertoo paljon aseman omasta strategiasta, halusta tarjota monipuolisuutta. (Arto Vilkko, 2010)

Ihmiset kääntävät luonnollisesti sille kanavalle, minkä musiikki herättää heissä eniten tunnetiloja ja muistoja. Tämän formaattikanavat ovat tunnistaneet. Radio Nova ei todellakaan tavoittele ikivihreillä Suomi-iskelmillään teiniyleisöä, vaan Novan soittolista rakennetaan juuri siten, että se vie kuulian nuoruuden kesiin. Takaisin istumaan maitolaiturille ensirakkauden kanssa. Kukapa ei tahtoisi muistella niitä hetkiä mukavan iskelmän tahtiin. Musiikin voima on siinä, että se voi välittää sellaisia tunteenomaisia merkityksiä, joihin kieli ei pysty. Esimerkiksi se ilmaisee vahvoja tunteita kuten vihaa, ristiriitaa, antautumista, rauhaa ja lepoa. Musiikkimaku on kulttuurisidonnainen ja ympäristömme kontrolloima ilmiö. (Radiotyön perusteet, Tapio Kujala, Jari Lahti, Heikki Tamminen, 1999)

Mikseivät ihmiset enää halua nähdä vaivaa päättääkseen, mitä tahtovat kuunnella. Jopa juonnot mukailevat soittolistojen kaavaa. Emme kuule kovin usein vartin juontoja kaupallisilla kanavilla, vaan lyhyitä ja ytimekkäitä sananvaihtoja, jonka jälkeen tuleva kappale on lähes yhtä pitkä kuin sitä edeltänyt juonto. Keskimääräisen radiohitin pituus on noin 3minuuttia 30sekuntia. Tämä on vain musiikkiteollisuuden sanelema sääntö, jota on alettu vuosien saatossa pitämään itsestään selvyytenä. Kuuntelijat eivät saa kuin marginaalisen osan musiikista, koska iso raha määrää, mitä kuunnellaan ja kuinka kauan.

Radioissa ei pitäisi olla radioystävällisiä kappaleita. Formaattiradioiden soittolistat kertovat toista tarinaa, mutta tässä tapauksessa radioystävällisiä kappaleita voisi nimittää mainosystävällisiksi kappaleiksi, koska niiden tehtävä ei ole sivistää, tai auttaa meitä olevaan luovia. Niiden tehtävä on vain pitää meidät niin kauan aikaa kanavalla, jotta kuulemme seuraavat mainokset. Olemme antaneet vastuun siitä, mitä kuuntelemme, tahoille jotka eivät juuri välitä mitä kuuntelemme, kunhan vain emme vaihda kanavaa. Suomesta puuttuu todellinen collegeradio, kanava jolla jutut voivat vaihdella laidasta laitaan kuten myös musiikki. Jos soittolistojen sijaan tarkoituksena olisi suunnata kanava juuri niille, jotka nauttivat musiikista ja sen eri muodoista voisi suomalaisten radionkuuntelu kasvaa vielä muutamia prosenttiyksikköjä.

Lähteet:
Finnpanel Oy: Radionkuuntelu talvella 2010-2011
Radiotyön perusteet, Tapio Kujala, Jari Lahti, Heikki Tamminen, 1999
Soittolistan symbolinen valta ja vallankäytön mekanismit, Arto Vilkko, 2010

Radio kehittyy tekniikan mukana

Maailman ensimmäinen audiolähetys radiolla oli jouluaattona 1906, jolloin Reginald Fessenden lähetti viulunsoittoaan ja luki Raamatun säkeitä Brant Rockissa Massachusettsissa. Ei mennyt kauaakaan kun kaupallinen radiotoiminta alkoi vallatta radioaaltoja. 1900-luvun alusta tähän päivään asti radion kehitys on ollut sidoksissa tekniikan edistymiseen. Ajan saatossa ollaan keksitty tekniikkaa, jotka ovat mahdollistaneet niin AM, kuin FM lähetyksetkin. Nämä kaikki ovat tuoneet lisää kuuntelijoita radion äärelle.

Melkeinpä sata vuotta myöhemmin, 1994 koki radio taas suuren harppauksen eteenpäin, kun Rolling Stones solisti Mick Jagger sanoi seuraavat sanat keikallansa, ”I wanna say a special welcome to everyone that's, uh, climbed into the Internet tonight and has got into the M-bone. And I hope it doesn't all collapse.” Kyse oli siis maailman toiseksi ensimmäisestä suorasta Internet radiolähetyksestä, jota ei lähetetty lainkaan perinteisillä radioaalloilla.

1994 Internet oli kuitenkin vasta lapsen kengissään ja tänä päivänä Internet radiolähetykset ovat saatavilla jokaisessa kotitaloudessa, ainakin täällä Suomessa. Tekniikan kehitys ja siitä seurannut raidon kehitys on siis ollut huimaa viime vuosina. Voisikin sanoa, että saamme elää radion murrosvaihetta. 1996 julkistettiin Lontoossa euroopan ensimmäinen koko radiohjelmansa nettiin laittava radiokanava, Virgin Radio. Tuona kahtena vuotena,1994-1996, oli tietokoneohjelmistopuoli muuttunut ilmaiseksi, jolloin uusia Internetradioita perustettiin tiuhaan tahtiin.

Itse en kuuntele suomalaisia radiokanavia muutakuin autossa. Jos haluan virkistyksekseni kuunnella uutta musiikkia radion kautta, menen Internettiin ja laitan soimaan jonkun hyvän brittiläisen kanavan. Musiikkimakuni on siis enemmän brittläiseen pop/rokkiin suuntautuvaa, joten britannilaisissa radiokanavissa riittää valinnan varaa. Suomalaisista kanavista mikään ei täytä musiikillisesti hyvän radiokanavan kriteereitäni. Kännykkään lataamastani radio-ohjelmastakin löytyy muutama indierock kanava, mutta myös soundtrackeja soittava kanava löytyy. Ei ole suomalaisten kanavien vika, ettei täältä löydy vastaavanlaisia kanavia. Suomessa ei vain yksinkertaisesti ole tarpeeksi ihmisiä kuuntelemaan tuollaisia marginaaliväestölle tarkoitettuja kanavia. Tilanne on minun mielestäni hyvä, sillä nykyään jokaiselle löytyy omanlaisensa kanava. Uudet Internetradiokanavatkaan eivät varmaankaan vie pois kuulijoita muilta suomalaiskanavilta.
Olen ollut reissaamassa Uudessa-Seelannissa ja pitää myöntää, että välillä lievensin koti-ikävääni kuuntelemalla YleX:n Internetradiota. En kuitenkaan kuunnellut lähetyksiä kovinkaan aktiivisesti, mutta voin vain kuvitella kuinka suuri tilaus tälläiselle suomalaiselle Internetradiokanavalle on maailmalla. Ulkomailla asuvalle suomalaiselle on avautunut täysin uusia mahdollisuuksia kuunnella kotimaisia lähetyksiä, joka ei alle parinkymmenen vuoden aikana ollut lainkaan mahdollista.

Uskon, että Internetradiolla on ollut myös suuri merkitys suomalaisten radion kuunteluun myös muutakin kautta. Yksityinen paikallisradiotoiminta käynnistyi Suomessa vuonna 1985, jolloin Yle menetti pitkään jatkuneen monopoliasemansa. Tuolloin valtioneuvosto myönsi kokeiluluvan 33 hakijalle 21 paikkakunnalle kahden vuoden ajaksi. Näistä radioasemista 19 jatkoi lähetysten tekoa vuoden 1986 alussa. Mielestäni radiotoiminta vapautettiin varsin myöhään yksityisille asemille. Olisi mielenkiintoista jos sitä ei olisi vapautettu tähänkään päivään asti. Moniko suomalainen radiokuuntelija kuuntelisikaan ulkomaisia kanavia Internetin välityksellä? En tiedä oliko Internetradion kehittymisellä minkäänlaisia vaikutuksia radiotoiminnan vapautumiseen, mutta olen vahvasti sitä mieltä, että toiminta olisi viimeistään vapautettu Internetradion yleistymisen jälkeen.

3G-verkolla toimivan Internetin avulla radiota kuunnellaan ja tullaan kuuntelemaan yhä entistä enemmän. Lähes jokaisella on jo puhelin johon voi ladata Internetradiosovelluksen. Mielestäni perinteinen radiotoiminta ei ole kuitenkaan kuolemassa sukupuuttoon lähiaikoina. 3G-verkko ei toimi hyvin syrjäseuduilla ja näin ollen radion kuunteleminen ei onnistu mobiililaitteilla ja perinteinen radiovastaanotin on ainoa tapa kuunnella lähetyksiä. Myös vanhalla sukupolvella on varmasti vaikeuksia käyttää uusia moderneja laitteita, jolloin he varmistavat, että vanhat radiovastaanotintehtaat pysyvät auki seuraavatkin lähivuodet.
Loppusanoiksi täytynee myös mainita, että kirjoittaessani tätä blogia, soi indierockia soittava nettiradio jatkuvasti taustallani.


Olli Lindfors, toimittaja

Radion sisäisen markkinoinnin välttämättömyys – kuinka lähetystä markkinoidaan

Petra Kämäräinen

Radioasemia on monia, joten kuuntelijalla valinnan varaa valita mitä kanavaa haluaa milloinkin kuunnella. Hittimusiikkia soittavia radiokanavia on ainakin NRJ, Voice ja YleX, joten kilpailu saman musiikin kuuntelijoista on kovaa. Jotta oman kohderyhmän kuulijat saataisiin eksymään vaikka juuri NRJ:lle, täytyy NRJ:n olla tuttu radioasema kohderyhmän piirissä. Täytyyhän kohderyhmän tietää kanavan olemassaolosta, jotta se voi kuunnella sitä mahdollisimman paljon. Kanavan markkinointi on siis välttämätöntä. Kuitenkin ainakin itsellä lähetyksen sisäinen markkinointi jää melkein huomaamatta. Ehkä siksi, että se naamioidaan kuulumaan luonnolliseksi osaksi lähetystä.
Parhaimmillaan radiokanava itse on vahva tuotemerkki, joka itsessään on paras markkinointiväline. Markkinoinnilla edistetään tunnettavuutta kohdeyleisön piirissä, joille kanava tehdään systemaattisesti ja suunnitellusti mielenkiintoiseksi ja tutuksi. Radiotoiminta muodostuu useista eri tuotteista, joita markkinoidaan: radio, sen yksittäinen lähetys tai esimerkiksi sen tähtijuontajat. Lähetyksen täytyy vastata kohdeyleisön odotuksia ja jokainen lähetyselementti on markkinateko (Kujala&Lahti&Tamminen,1998.). Kohderyhmää, kuten YleX:n illan tavoittelemia hevimusiikin ystäviä, täytyy myös kosiskella pysymään kanavalla tai palaamaan kanavalle yhä uudelleen. Siinä missä YleX houkuttelee iltaisin marginaalimusiikin kuuntelijoita, NRJ soittaa toivemusiikkia (YleX ilta, NRJ ilta 12.5.2011). Houkutellakseen kuuntelijoita pysymään kanavalla ja ylläpitääkseen yleistä mielenkiintoa kanavaa kohtaan juontajat toimivat ”tulevaisuuden ennustajina” markkinoiden tulevia biisejä sekä illan ohjelmaosioiden aikoja.
Markkinointi on osa radiotoimittajan työtehtävää, eikä hän ole vastuussa vain oman lähetyksen markkinoinnista vaan myös kollegoiden ja sitä kautta koko radion markkinoinnista (Kujala&Lahti&Tamminen,1998). Mantramaisesti jokainen puheosuus NRJ:n illassa alkaa ”NRJ:n illassa Jussi Ridanpää” ja jotta iltalähetys kävisi kuuntelijoille tutuksi, ja jotta lähetykselle rakentuisi jonkinlainen imago, puheen ja biisien väliin on sijoiteltu suuri rykelmä lyhyitä kanavamainoksia ( NRJ iltalähetys 12.5.2011). Lyhyen ajan sisässä jatkuva kanavan nimen toisto alkoi ärsyttää, mutta ainakin selväksi tuli että kuuntelen NRJ:tä. Illassa puffataan myös aamun tähtijuontajia, NRJ:n aamupoikia, soittamalla parhaimpia koosteita heidän lähetyksestä ja ilmoittamalla perään, mihin aikaan heitä voi kuunnella: ”arkipäivisin aamu kuudesta kymmeneen” (NRJ iltalähetys 12.5.2011). Juontaja on siis juonnossaan markkinointihenkilö, kertoessaan kuka hän on, millä kanavalla, ja mitä ohjelmaa kanavalla kohta tulee. Juontajan täytyy myös olla tietoinen koko kanavan muista lähetyksistä ja osata markkinoida koko tuotevalikoimaa (Kujala&Lahti&Tamminen,1998).
Radiopuffi on käytännössä ohjelman/lähetyksen, lähetysosuuden tai juontajan ennakkomainos. Hyvässä puffissa on nerokas idea, joka yhdistyy luontevasti ohjelmaan sekä on selkeä ja ymmärrettävä markkinointiväittämä. Paras puffi on perusrakenteeltaan yksinkertainen ja kestää runsaasti toistoa. Koska puffit ovat aina lyhyitä, ne menevät ohi ohjelmistossa nopeasti.(Kujala&Lahti&Tamminen,1998). Puffaus voidaan sisällyttää juontoon esimerkiksi muistuttamalla että ”tunnin sisään NRJ:n Hitti vai Huti- äänestyksen tämän iltainen voittaja ratkeaa. Vielä voit ottaa osaa kisaan NRJ:n nettisivuilla ja äänestää omaa suosikkiasi” (NRJ iltalähetys 12.5.2011). Ohjelmaosion puffaus vaatii toistoa jo heti seuraavan biisin jälkeen. Puffaus kuuluu niin luonnollisesti totuttuun juonnon kaavaan, joten tässä syy miksi juonnon sisäistä markkinointia on niin vaikea havaita. Kyse on myös kuuntelijan tarpeesta tietää, mitä kanavalla tulee seuraavaksi.
ID:t ovat lyhyitä radiopuffeja, joita radiossa soitetaan biisien väliin tai introjen päälle (Kujala&Lahti&Tamminen,1998). ID:t kestävät vain muutaman sekunnin (Kujala&Lahti&Tamminen,1998), joten niiden jatkuva toisto ei ärsytä kuuntelijaa niin paljon kuin pitemmät radiospotit. ID:t voivat olla esimerkiksi kanavan nimiä (”YleX”), kanavan sloganeja (”NRJ- Hit music only”) tai lähetyksen nimiä (”Kaarle ja Jarno raskaana”) (YleX& NRJ 2011). Sloganin eli markkinointiviestin tavoin ID:n täytyy olla positiivisesti erottuva, ytimekäs, selkeä ja yksinkertainen.
Jinglet ovat myös tärkeä osa lähetyksen sisäistä markkinointia, jolla vahvistetaan radiokanavan asemaa kuuntelijan mielessä. Jingle on radioaseman toistuvasti lähettämä asema- tai kanavatunnus, joka koostuu musiikista ja/tai puheesta. Tyyliltään ja melodialtaan se on yleensä yksinkertainen, houkutteleva ja tarttuva, kuten NRJ:llä laulettu ”NRJ- Hit Music Only”, jonka jälkeen biisi pärähtää käyntiin. Jinglen muoto vaihtelee tarpeiden mukaan, sen keskivaiheille voidaan jättää tilaa suoran lähetyksen puhetta tai säätietoja (Kujala&Lahti&Tamminen,1998).
Markkinointikeinot ovat lähes turhia tänä päivänä, jos radioääni on liian kaukana. Juontajien täytyy luoda kontaktia kuuntelijoihinsa, jonka takia juontajat markkinoivat paljon yhteystietojaan radiossa. Kuuntelijalle täytyy nykyisin välittää tunne, että hän voi vaikuttaa lähetyksen sisältöön, esimerkiksi toivomalla biisiä NRJ:n illassa tai kommentoimalla juontajien nettiin uppaamaa biisiä YleX:n illassa. Kumpikin kanava on erittäin aktiivinen sosiaalisessa mediassa että nettisivuillaan, jota he mainostavat myös lähetyksessään. Radiomarkkinoinnin täytyy siis tapahtua myös lähetyksen ulkopuolella, jolloin kanavan täytyy olla esillä myös Internetin lisäksi televisiossa, lehdistössä ja tapahtumissa.

Lähteet:
Kujala&Lahti&Tamminen, Radiotyön perusteet, Tammer-Paino Oy, 1998
NRJ Finlandin iltalähetys, juontamassa Jussi Ridanpää, 12.5.2011 klo 20-22, www.nrj.fi
YleX:n ilta, juontamassa Kaarlo ja Jarno, 12.5.2011 klo 20-22, www.ylex.fi

Miten tehdä tuoretta sisältöä radioon?

Radiokanavien välillä käydään jatkuvasti kovaa kamppailua kuulijaluvuista. Jotta radiokanava voisi erottua massasta, sillä pitäisi olla uutta ja erilaista sisältöä. Mutta voiko radioon nykyään enään luoda mitään uutta? Suomessakin radiota on tehty ja vuosikymmenten ajan, ja kaupallisten radiokanavien määrä kasvoi räjähdysmäisesti heti vuonna 1985 ensimmäisten kanavien saatua toimiluvat. Nykyään suomessa on YLE:n radiokanavien lisäksi 49 kaupallista radiokanavaa (wikipedia, kaupallisen radiotoiminta suomessa). On siis sanomattakin selvää, että kaikenlaiset kuulijakilpailut, kuunnelmat ja ”soita studioon” -osiot on kulutettu loppuun jo aikapäiviä sitten. Silti kanavien tulisi keksiä aina jotain uutta ja ihmeellistä, jolla saada kuulijat puolelleen.

Miten tuoretta ja mielenkiintoista sisältöä sitten voi nykyään enään tehdä radioon? Itselleni ei ainakaan tule mieleen yhtäkään sellaista ohjelmaideaa, jota joku ei olisi jo käyttänyt. Entä onko erikoisten ohjelmasisältöjen tekeminen korvattu erikoisilla ohjelmilla?

Vertailin Radio Novan vuoden 1997 ohjelmakarttoja heidän nykyisiin ohjelmakarttoihinsa (Kujala – Lahti – Tamminen: Radiotyön perusteet ja Radionova). Täytyy kyllä sanoa, että uutisten lisäksi siellä ei ollut juuri yhtään samaa ohjelmaa kuin 14-vuotta sitten, lukuunottamatta studiovieraita ja liikennetiedotteita. Tosin nykyään liikennetiedotteita ei tule radio Novalla enää vain muun ohjelman välissä, vaan niille on varattu ihan oma viisituntinen ohjelmapaikka viikonloppuihin, nimeltään Radio Nova liikenteessä. Vertailua tehdessäni huomasin että erikoiset ohjelmasisällöt, kuten kilpailut, on korvattu suurimmaksi osaksi lyhyillä, minimissään vain tunnin mittaisilla ohjelmaosioilla, jotka keskittyvät yhteen tiettyyn aiheeseen. Ehkä uuden ja erikoisen sisällön kehitteleminen on korvattu tarkasti rajattuihin ohjelmiin. Kun yksi, muutaman tunnin kestoinen ohjelma keskittyy yhteen aiheeseen, kuten esimerkiksi muotiin tai urheiluun, kaikki aiheesta kiinnostuneet voivat kuunnella vain sen ohjelman, sammuttaa sitten radion tietäen, että huomenna tuo sama ohjelma tulee samaan aikaan, samalta kanavalta. Näin saadaa jokaisesta sosiaalisesta ryhmästä, kaiken ikäiset ihmiset kuuntelemaan ainakin jonkin aikaa radiota. Esimerkiksi, ensin äiti kuuntelee muotiohjelman, sen jälkeen tulee nuorille suunnattu viihdeohjelma jota perheen teini-ikäiset voivat kuunnella, ja illalla tulee muutaman tunnin urheilulähetys, joka taas on isän mieleen. Kaikille löytyy jotain kuultavaa, ilman sen suurempia taikatemppuja! Saama idea toistuu myös monien radiokanavien nettiradiossa; voit valita kuunteletko netistä suoraa lähetystä, vai kenties johonkin tiettyyn musiikkityyliin painottunutta soittolista -tyyppistä lähetystä. Tätä menetelmää käyttää mm. NRJ

Radio-ohjelmaosioiden määrä on kuitenkin moninkertaistunut 14-vuodessa, ainakin radio Novalla. Ennen siellä ei ollut kuin muutamia ohjelmaosioita esimerkiksi aamulähetyksessä, kun taas nykyään aamussa ja iltapäivässä on useita erilaisia osioita kilpailuista ulkomaan kirjeenvaihtajiin saakka. Tutkiessaan radio Novan, ja monen muunkin radiokanavan ohjelmakarttoja, huomaa kyllä mihin aikaan päivästä ihmiset enimmäkseen kuuntelevat radiota; aamussa ja iltapäivässä on moninkerroin enemmän ohjelmaa kuin esimerkiksi keskipäivässä ja illassa. Tämä osoittaa sen, että prime time kuunteluajat tiedetään, ja niitä osataan hyödyntää.

Julkisuuden henkilöiden käyttö radiojuontajina on kasvanut huomattavasti viimeaikoina. Tämäkin voi selittyä sillä, että kun uutta ja kiinnostavaa ohjelmasisältöä on liki mahdoton keksiä, kuulijoita voidaan houkutella kanavalle myös heille ennestää tutuilla julkimoilla. Tällaisessa tilanteessa radio tarjoaa kuulijoille mahdollisuuden tirkistellä julkkisten elämää, kun nämä kertovat arkirutiineistaan radiossa päivittäin. Itse kuitenkin koen että mielenkiintoni julkisuuden henkilöä kohtaan karisisi hyvin nopeasti, jos kuulisin hänet joka päivä radiosta. Toki jos hän olisi kuin syntynyt radiojuontajaksi, niin silloinhan asia olisi toisin.

Kaupalliset radiot kuuluvat pääsääntöisesti isompiin kustannusyhtiöihin, joihin kuuluu myös tv-kanavia. Tämä luo näille radiokanaville mahdollisuuden puhua kustannusyhtiön muista ohjelmista ja tv-kanavan tulevista ohjelmista. Samaa tehdään myös ylellä, esimerkiksi YleX:llä juontajat voivat tehdä katsauksen tulevan illan tv-ohjelmiin. Tämä on hyvä keino mainostaa oman palkanmaksajansa muita ohjelmia ja täyttää oman ohjelman aikaa.

Lähestulkoon jokaisella radiokanavalla on jonkinlainen soittolistaosio, jonka sisällön kuulijat voivat itse päättää. Tällaisia ovat yleensä erilaiset listat, joihin kuulijat äänestävät lempi kappaleitaan, jotka sitten laitetaan järjestykseen niin, että eniten ääniä saanut kappale on sen päivän/viikon ykkönen. Tällä periaatteella toimivat esimerkiksi NRJ:n Top 10 -lista ja YleX:n Himotuimmat. Tällaisten listojen tekeminen on erittäin hyvä tapa koukuttaa kuulijoita, sillä kukapa ei haluaisi olla vaikuttamassa asioihin, edes siihen, mitä musiikkia radiossa soi. Se, että kuulija kokee vaikuttavansa radio-ohjelmaan ja sen tekemiseen, saa hänet tuntemaan itsensä tärkeäksi ja luo kuulijalle hyvänolon tunnetta. Tämä tunne saa kuulijan palaamaan saman radiokanavan ääreen yhä uudestaan ja uudestaan.

Yksi viime vuosikymmenellä yleistynyt käytäntö on tapahtumien luominen radion ulkopuolelle! Useat radiokanavat järjestävät ilmaiskonsertteja, joihin he tuovat esiintymään Suomen, joskus jopa ulkomaisia sen hetkisiä huippuartisteja. Kun uutta sisältöä radio-ohjelmaan ei enää keksitä, niin radion voi aina viedä ulos! Tavallaan samantyyppinen asia on tapahtunut myös radiokilpailuissa; ennen kuulijakisasta saattoi voittaa t-paidan tai mukin, mutta nykyään suurimpien kilpailuiden pääpalkintona voi olla viiden hengen ulkomaanmatka hotellimajoituksineen ja ilmaisliput jonkun kansainvälisen huippuartistin keikalle. Sitä mukaan kun kilpailu kovenee niin panokset kasvaa, myös radiokanavien kuulijamääräkilpailussa.


Paula Jokilehto, toimittaja


Lähteet:
Kujala – Lahti – Tamminen: Radiotyön perusteet (1998)
http://drupaldev.nrj.fi/top10
http://www.voice.fi/index.php?option=com_sbscompetition&tmpl=competition&cid=458
http://www.radionova.fi/ohjelmat/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaupallinen_radiotoiminta_Suomessa

Radiodokumentti - Totta vai tarua

Dokumentti sanana tarkoittaa todistetta, todistusta, tositetta tai asiakirjaa. Radiodokumentin kohdalla sana dokumentti tarkoittaa sitä, että ohjelma tulkitsee ja kuvaa todellisuutta. Siinä tapahtuvat asiat ja henkilöt ovat todellisia, asiat ovat oikeasti tapahtuneet. Yksi radiodokumentin tehtävistä on luoda tunneyhteys kuuntelijaan ja antaa kuuntelijalle mahdollisuus omanlaiseen tulkintaan aiheesta. Tavoitteena ei ole ainoastaan informoida kuuntelijaa vaan luoda hänelle jonkinlainen elämyksellinen kokemus dokumentista. Tekijän näkemys aiheesta ei ole ainut ja oikea totuus vaan myös kuuntelijalle jää tilaa rakentaa omia mielikuvia tarinasta. Dokumentin pitää olla tulkinnanvarainen, mutta samalla myös uskottava. (Saarivuori 2008, 17.).

Miten radiodokumentti voi sitten olla uskottava? Sitä ei ehkä olekaan niin helppoa selittää. Pohdintaa siitä, mikä ylipäätään tekee asioista uskottavia, menisi ehkä liian filosofiseksi ja pitkäksi mahduttaa tähän blogiin. Yritetään avata aihetta radiodokumentin tekemisen kautta.

Kaikkihan lähtee tietysti liikkeelle aiheesta. Yleensä aiheet kumpuavat tekijöiltä itseltään. Ne saattavat kummuta esimerkiksi omasta sosiaalisesta piiristä tai jotain heitä askarruttavasta asiasta. Hannu Kariston mukaan ohjelmaideat löytyvät havainnoimalla. Niitä ei varsinaisesti keksitä vaan niihin törmätään tai ne löydetään. (Karisto, Leppänen 1997, 41.). Aihe on koko dokumentin perusta ja lähtökohta. Aiheen löydettyä tekijä alkaa muodostamaan omaa näkökulmaa todellisuudesta ja sen tulkitsemisesta.

Tekijä on periaatteessa toimittaja, joka tutkii ulkopuolista maailmaa. Hän työskentelee useimmiten itsenäisesti ja jos vertaan esimerkiksi dokumenttielokuvan työryhmän kokoon, voi tekijä päästä helpommin lähemmäksi haastateltaviaan ja samalla aihettaan. Toimittajan tai tekijän onkin luotava hyvät suhteet haastateltaviin, jotta heidän puheestaan saadaan mahdollisimman luonnollisen, rehellisen ja autenttisen oloista. Kun tekijä on vain yksin haastateltavan ja äänitallentimen kanssa ei ylimääräisiä häiriötekijöitä välttämättä ole, mikä voisi häiritä tämän luottamuksen perustaa. Kuvitellaan tilanne jossa työryhmässä on 4 henkilöä; ohjaaja, kuvaaja, äänittäjä ja vaikkapa tuottaja. Kamera pojottaa suoraan sinua kohti ja sinun pitäisi avautua sinulle herkästä asiasta. Se ei välttämättä käykkään niin helposti. Mutta jos paikalla onkin ainoastaan toimittaja yksin voi tilanne olla helpommin käsiteltävissä. Vaikka se helpompaa olisikin, on yksi radiodokumentin tekijän haasteista vielä saada haastateltava unohtamaan itse haastattelutilanne. Kun mikrofoni asetetaan haastateltavan eteen, ymmärtää hän, että kyseessä on haastattelu. Ehkä tekijän pitäisikin vain mennä rupattelemaan ”haastateltavan” kanssa ja unohtaa osittain myös itsekkin työvälineensä, heittäytyä mukaan tilanteeseen, aidosti. (Puro 2004, 9 – 10.).

Kun kaikki tarvittava materiaali on kasassa, alkaa tuotannossa palapelin rakennus. Radiodokumentissa aletaan tässä vaiheessa kasata käsikirjoitusta. Haastattelut litteroidaan ja aletaan miettiä lopullista dokumentin rakennetta. Tämä vaihe voi olla monille tekijöille se kaikista luovin työvaihe, jossa kaikista todellisuudesta saaduista palasista, äänistä aletaan rakentaan kokonaisuutta, oman näköistä tulkintaa todellisuudesta.

No, miten se uskottavuus sitten rakentuu eri tekovaiheissa? Voisin sanoa, että olemalla rehellinen. Rehellinen itselleen, aiheelle, haastateltaville ja kuuntelijalle. Tekijän ei pitäisi suhtautua kuuntelijaan passiivisena vastaanottajana vaan ajatella hänet jatkuvasti kriittisenä ja aktiivisena toimijana, joka kuuntelun aikana rakentaa mielikuvia ja tunnetiloja sekä pohtii kuunnellakko dokumentti loppuun vai ei. Tekijän täytyy luoda uskottavuuden taso, jolla kuuntelija saadaan mukaan. Tekijän täytyy myös muistaa, että radiodokumentti on kertomus todellisuudesta. (Kaukosalo, Niemeläinen 2002, 67.).


-Matti Ollila, toimittaja.


Lähteet:

Sanna Kaukosalo & Kati Niemeläinen 2002, opinnäytetyö:
https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/8511/katnieme.pdf?sequence=1

Satu Saarivuori 2008, opinnäytetyö: http://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/1302/Saarivuori_Satu.pdf?sequence=1

Hannu Karisto, Airi Leppänen 1997. Todellisia tarinoita. Radiodokumentin tekeminen.

Katri Puro 2004, opinnäytetyö. http://kirjastot.diak.fi/files/diak_lib/Turku2004/Puro2004.pdf

Aktiivisesti asiaa!

RadioAktiivinen kuuluu vetovoimaiseen Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun magneettiyhteisöön, helähdellen kuulijoiden korville internetissä, osoitteessa www.uutismagneetti.fi/3. Sieltä löytyvät myös lähetysten aikana tasatunnein kuuluvat uutiset tekstiversioina. RadioAktiivinen nousee taajuuksille radiossakin, paikalla 92 megahertziä.

RadioAktiivinen jatkaa ensi syksynä tutuilla aalloilla. Tänä vuonna uusi, kevyempi studio oli ensikertaa kurssien jatkuvassa käytössä. Sama tuotantomalli tulee pysymään osana Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun radiotoimintaa, kun Liikkeen Porinakoppi mahdollistaa liikkuvan studion käytön milloin missäkin: Lumilinnassa, Outokummulla ja etenkin ihmisten vilinässä, Rajalla På Gränsen -kauppakeskuksen toisessa kerroksessa.

Kauppakeskus mahdollistaa radiotoimittajien jalkautumisen ympäröivään maailmaan aivan uudella tavalla. Se helpottaa myös yhteistyötä toisinpäin: kuka tahansa pääsee seuraamaan lähetyksen tekoa ja vieraiden ei tarvitse seikkailla kampusalueella.

Opiskelu ei ole enää ainoastaan opiskelijaa itseään varten. Kun oppimisympäristö ei ole koulun seinien sisällä, vaan se näkyy ja kuuluu muillekin kuin kampuksen muille opiskelijoille, tulee halu tehdä entistä laadukkaampaa ja kuuntelijalähtöisempää lähetystä. RadioAktiivinen ei siis ole pelkkä sisäpiirin juttu – kaikille löytyy jotakin.

Me olemme ylpeitä työstämme, emmekä pelkää ottaa haasteita vastaan. Motivaatio tehdä ajankohtaista ja laadukasta radiota on poikinut kevään mittaan haastateltaviksi monia tunnettujakin suomalaisia. Puhelimen välityksellä haastattelussa on ollut muun muassa Jani Toivola, Antero Mertaranta ja Kaarle Viikate. Myös Klaus Häröä on kuultu RadioAktiivisen aalloilla.

Kuuluisista vieraistaan huolimatta RadioAktiivinen panostaa etenkin paikallisuuteen. Mediana se löytää Meri-Lapin alueelta niin hyvät kuin huonotkin puolet ja uutisoi niistä journalistisesti tasokkaasti sekä puolueettomasti. Viihteellisempää puolta edustavat erilaiset juttupaikat, joissa saatetaan testata parasta suklaamunaa tai muistella unohtumattominta musiikkikeikkaa. Ajankohtaisuuden ylläpitämiseksi toimitus tekee suoria reportaaseja alueemme menoista ja meiningeistä. Myöskään rajan läheisyyttä ei ole unohdettu.

Radion liikkuva studio ja television vikkelätuotanto ovat tätä hetkeä ja tulevaisuutta. Opiskelijat ovat radiolla päässeet sisälle nopeaan työskentelytapaan: juontaminen, ennakkojuttujen ja uutisten teko sekä esimerkiksi uutisankkurointi ovat tulleet jokaiselle opiskelijalle tutuksi. Radiotyöskentely on käyty kattavasti läpi, ja jopa peruskurssi antaa hyvät valmiudet tulevaisuuden työelämään.

RadioAktiivinen pysyy aallonharjalla jatkossakin. Tulevien vuosien radiopersoonat: taajuudet ovat teidän!

Jatta Heino