Miten tehdä tuoretta sisältöä radioon?

Radiokanavien välillä käydään jatkuvasti kovaa kamppailua kuulijaluvuista. Jotta radiokanava voisi erottua massasta, sillä pitäisi olla uutta ja erilaista sisältöä. Mutta voiko radioon nykyään enään luoda mitään uutta? Suomessakin radiota on tehty ja vuosikymmenten ajan, ja kaupallisten radiokanavien määrä kasvoi räjähdysmäisesti heti vuonna 1985 ensimmäisten kanavien saatua toimiluvat. Nykyään suomessa on YLE:n radiokanavien lisäksi 49 kaupallista radiokanavaa (wikipedia, kaupallisen radiotoiminta suomessa). On siis sanomattakin selvää, että kaikenlaiset kuulijakilpailut, kuunnelmat ja ”soita studioon” -osiot on kulutettu loppuun jo aikapäiviä sitten. Silti kanavien tulisi keksiä aina jotain uutta ja ihmeellistä, jolla saada kuulijat puolelleen.

Miten tuoretta ja mielenkiintoista sisältöä sitten voi nykyään enään tehdä radioon? Itselleni ei ainakaan tule mieleen yhtäkään sellaista ohjelmaideaa, jota joku ei olisi jo käyttänyt. Entä onko erikoisten ohjelmasisältöjen tekeminen korvattu erikoisilla ohjelmilla?

Vertailin Radio Novan vuoden 1997 ohjelmakarttoja heidän nykyisiin ohjelmakarttoihinsa (Kujala – Lahti – Tamminen: Radiotyön perusteet ja Radionova). Täytyy kyllä sanoa, että uutisten lisäksi siellä ei ollut juuri yhtään samaa ohjelmaa kuin 14-vuotta sitten, lukuunottamatta studiovieraita ja liikennetiedotteita. Tosin nykyään liikennetiedotteita ei tule radio Novalla enää vain muun ohjelman välissä, vaan niille on varattu ihan oma viisituntinen ohjelmapaikka viikonloppuihin, nimeltään Radio Nova liikenteessä. Vertailua tehdessäni huomasin että erikoiset ohjelmasisällöt, kuten kilpailut, on korvattu suurimmaksi osaksi lyhyillä, minimissään vain tunnin mittaisilla ohjelmaosioilla, jotka keskittyvät yhteen tiettyyn aiheeseen. Ehkä uuden ja erikoisen sisällön kehitteleminen on korvattu tarkasti rajattuihin ohjelmiin. Kun yksi, muutaman tunnin kestoinen ohjelma keskittyy yhteen aiheeseen, kuten esimerkiksi muotiin tai urheiluun, kaikki aiheesta kiinnostuneet voivat kuunnella vain sen ohjelman, sammuttaa sitten radion tietäen, että huomenna tuo sama ohjelma tulee samaan aikaan, samalta kanavalta. Näin saadaa jokaisesta sosiaalisesta ryhmästä, kaiken ikäiset ihmiset kuuntelemaan ainakin jonkin aikaa radiota. Esimerkiksi, ensin äiti kuuntelee muotiohjelman, sen jälkeen tulee nuorille suunnattu viihdeohjelma jota perheen teini-ikäiset voivat kuunnella, ja illalla tulee muutaman tunnin urheilulähetys, joka taas on isän mieleen. Kaikille löytyy jotain kuultavaa, ilman sen suurempia taikatemppuja! Saama idea toistuu myös monien radiokanavien nettiradiossa; voit valita kuunteletko netistä suoraa lähetystä, vai kenties johonkin tiettyyn musiikkityyliin painottunutta soittolista -tyyppistä lähetystä. Tätä menetelmää käyttää mm. NRJ

Radio-ohjelmaosioiden määrä on kuitenkin moninkertaistunut 14-vuodessa, ainakin radio Novalla. Ennen siellä ei ollut kuin muutamia ohjelmaosioita esimerkiksi aamulähetyksessä, kun taas nykyään aamussa ja iltapäivässä on useita erilaisia osioita kilpailuista ulkomaan kirjeenvaihtajiin saakka. Tutkiessaan radio Novan, ja monen muunkin radiokanavan ohjelmakarttoja, huomaa kyllä mihin aikaan päivästä ihmiset enimmäkseen kuuntelevat radiota; aamussa ja iltapäivässä on moninkerroin enemmän ohjelmaa kuin esimerkiksi keskipäivässä ja illassa. Tämä osoittaa sen, että prime time kuunteluajat tiedetään, ja niitä osataan hyödyntää.

Julkisuuden henkilöiden käyttö radiojuontajina on kasvanut huomattavasti viimeaikoina. Tämäkin voi selittyä sillä, että kun uutta ja kiinnostavaa ohjelmasisältöä on liki mahdoton keksiä, kuulijoita voidaan houkutella kanavalle myös heille ennestää tutuilla julkimoilla. Tällaisessa tilanteessa radio tarjoaa kuulijoille mahdollisuuden tirkistellä julkkisten elämää, kun nämä kertovat arkirutiineistaan radiossa päivittäin. Itse kuitenkin koen että mielenkiintoni julkisuuden henkilöä kohtaan karisisi hyvin nopeasti, jos kuulisin hänet joka päivä radiosta. Toki jos hän olisi kuin syntynyt radiojuontajaksi, niin silloinhan asia olisi toisin.

Kaupalliset radiot kuuluvat pääsääntöisesti isompiin kustannusyhtiöihin, joihin kuuluu myös tv-kanavia. Tämä luo näille radiokanaville mahdollisuuden puhua kustannusyhtiön muista ohjelmista ja tv-kanavan tulevista ohjelmista. Samaa tehdään myös ylellä, esimerkiksi YleX:llä juontajat voivat tehdä katsauksen tulevan illan tv-ohjelmiin. Tämä on hyvä keino mainostaa oman palkanmaksajansa muita ohjelmia ja täyttää oman ohjelman aikaa.

Lähestulkoon jokaisella radiokanavalla on jonkinlainen soittolistaosio, jonka sisällön kuulijat voivat itse päättää. Tällaisia ovat yleensä erilaiset listat, joihin kuulijat äänestävät lempi kappaleitaan, jotka sitten laitetaan järjestykseen niin, että eniten ääniä saanut kappale on sen päivän/viikon ykkönen. Tällä periaatteella toimivat esimerkiksi NRJ:n Top 10 -lista ja YleX:n Himotuimmat. Tällaisten listojen tekeminen on erittäin hyvä tapa koukuttaa kuulijoita, sillä kukapa ei haluaisi olla vaikuttamassa asioihin, edes siihen, mitä musiikkia radiossa soi. Se, että kuulija kokee vaikuttavansa radio-ohjelmaan ja sen tekemiseen, saa hänet tuntemaan itsensä tärkeäksi ja luo kuulijalle hyvänolon tunnetta. Tämä tunne saa kuulijan palaamaan saman radiokanavan ääreen yhä uudestaan ja uudestaan.

Yksi viime vuosikymmenellä yleistynyt käytäntö on tapahtumien luominen radion ulkopuolelle! Useat radiokanavat järjestävät ilmaiskonsertteja, joihin he tuovat esiintymään Suomen, joskus jopa ulkomaisia sen hetkisiä huippuartisteja. Kun uutta sisältöä radio-ohjelmaan ei enää keksitä, niin radion voi aina viedä ulos! Tavallaan samantyyppinen asia on tapahtunut myös radiokilpailuissa; ennen kuulijakisasta saattoi voittaa t-paidan tai mukin, mutta nykyään suurimpien kilpailuiden pääpalkintona voi olla viiden hengen ulkomaanmatka hotellimajoituksineen ja ilmaisliput jonkun kansainvälisen huippuartistin keikalle. Sitä mukaan kun kilpailu kovenee niin panokset kasvaa, myös radiokanavien kuulijamääräkilpailussa.


Paula Jokilehto, toimittaja


Lähteet:
Kujala – Lahti – Tamminen: Radiotyön perusteet (1998)
http://drupaldev.nrj.fi/top10
http://www.voice.fi/index.php?option=com_sbscompetition&tmpl=competition&cid=458
http://www.radionova.fi/ohjelmat/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaupallinen_radiotoiminta_Suomessa

Radio teki murron – ja jäi kiinni

Radio mahdollisti tullessaan aivan uudenlaisen tavan kuulla ja kokea maailmaa. Se pystyi lehteä nopeammin ja tehokkaammin levittämään tietoa; tutkimaan ja perehtymään asioihin. Sokerina pohjalla: kaikki informaatio oli mahdollista tallentaa. Yksikään tieto ei ollut vain huhupuheiden varassa.

Radion toimintatapa ei kuitenkaan ollut kaikille toimittajille suotuisa väylä toimia. Tutkiva journalismi ei koskaan erityisemmin kehittynyt radiojournalismin piirissä. Alun perin syynä saattoi olla halukkaiden tietolähteiden puute (kuka nyt haluaisi kertoa valtakuntaa kohahduttavia salaisuuksia omalla äänellään). Toisaalta taas, radio olisi kuitenkin mahdollistanut esimerkiksi salakuuntelun, jolloin toimittajan sana ei toimisi ainoana todistusaineistona. Onhan kaksi täysin eri asiaa kirjoittaa poliisien kiroilusta ja rasistisista kommenteista kuin äänittää se autenttiseksi, jolloin kaikki pystyvät tilanteen omin korvin kuulemaan ja kokemaan.

Osa journalisteista koettikin käyttää radion tiedotustapaa hyödykseen. Ja vuonna 1950 radio teki kansaa kohahduttavan murtonsa. Usko Santavuoren Radio tekee murron -ohjelmassa toimittaja teki valemurron, josta vain poliisipäällikkö oli tietoinen. Koska ryöstäjää pidättämään tulleet poliisit eivät tienneet tilanteen olevan lavastettu, he käyttäytyivät tavalla, josta kansa nosti suuren metelin. Poliisit kiroilivat ensikertaa valtakunnallisessa radiolähetyksessä samalla, kun löivät ja uhkasivat aseella itse selostajaa, joka koetti olla mahdollisimman yhteistyöhaluinen (Ylen elävä arkisto. Radio tekee murron, 1950. http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=30&t=282&a=1193).

Santavuoren sensaatiojutut olivat radion vastine printtimediassa näkyville sensaatiokirjoittajille, kuten Matti Jämsälle. Jämsä selosti jutuissaan esimerkiksi oman laskuvarjohyppynsä ja lavastetun murtovarkauden. Santavuori siirsi nämä reportaasit mikrofonille ja sai kuuntelijat lähtemään mukanaan mitä eriskummallisimpiin paikkoihin. (Ylen Elävä arkisto. Radio tekee murron.)

Radion murto jäi kuitenkin kiinni. Se suistui sensaatioista viihteellisyyteen ja yleisön miellyttämiseen. Tutkiva journalismi lukittiin vankilaan, eikä radiolla ole käynyt mielessäkään päästää sitä jälleen vapaaksi. Radion poissaolo tutkivan journalismin piiristä näkyy tänäkin päivänä Tutkivan journalismin yhdistyksen jakamissa Lumilapio-palkinnoissa. Radiosta ei ole palkintojen jaon historiassa löydetty yhtään palkittavaa (Arolainen 2008). Televisio puolestaan loistaa läsnäolollaan – ottaen huomioon, että televisio teki oman murtonsa vasta 1960-luvulla (Ylen Elävä arkisto. Televisio tekee murron).

Televisio ja printtimedia nousivat tutkivan journalismin kuninkuusluokkaan 1990-luvulla. Vuosikymmenen merkkipaaluja ovat muun muassa Tutkivan journalismin yhdistyksen perustaminen vuonna 1992, Yleisradion MOT-televisiohjelma syksyllä 1996 ja Helsingin Sanomien tutkivan ryhmän perustaminen vuoden 1997 lopulla. (Arolainen 2008.) Kysymys kuuluukin: mihin radio jäi?

Pääsyy radion kaikkoamiseen sensaatioista ja tutkivasta journalismista löytynee sen rakenteesta. Ohjelmatyypit voidaan karkeasti jakaa kuuteen eri kategoriaan: makasiini, musiikkilähetys, uutiset, haastattelu, keskustelu sekä puhelinkontaktiohjelma (Kujala & Lahti & Tamminen, 1998). Etenkin musiikki on nykyisin tärkeässä roolissa. Radiota kun kuunnellaan pääasiassa automatkoilla. Lisäksi juontajakeskeisyys on nostanut yhä vain enemmän päätään. Radiolla ei etenkään kaupallisilla kanavilla tarvitse olla mitään niin sanotusti tärkeää asiaa. Kunhan saa kuuntelijan nauramaan ja pysymään kanavalla.

Miksi radio toimii näin? Koska se on kaupallistunut. Markkinavoimat määrävät paljolti ohjelmien sisällön ja musiikin. Sivuaskeliin ei ole varaa. Mihin tutkiva journalismi mahtuu, jos ohjelmatyypit ovat näin tarkkaan määriteltyjä? Televisiolla ei ole samaa ongelmaa, sillä sen ei niin tarkasti tarvitse määritellä omaa linjaansa, vaan voi tehdä monia erilaisia ohjelmia omalle kanavalleen; lastenohjelmista 45-minuuttiin. Mainostajatkin voivat mukavasti valita oman ohjelmansa, jonka välissä lähettää mainoksiaan. Radion lyhyet ohjelmapaikat pakottavat niistä jokaisen seuraamaan orjallisesti koko kanavan linjaa.

~Jatta Heino, toimittaja

Lähteet:
Arolainen, Teuvo 2008. Tutkivan journalismin vuosikymmen. Tutkivan journalismin yhdistys ry. Luettu ja tulostettu 9.9.2010.


Kujala, Tapio & Lahti, Jari & Tamminen, Heikki 1998. Radiotyön perusteet. Johdatus suoran lähetyksen tekemiseen. Gaudeamus, Tampere, 42-66.

Ylen Elävä arkisto. Radio tekee murron. Luettu ja tallennettu 30.3.2011.


Ylen Elävä arkisto. Televisio tekee murron. Luettu ja tallennettu 31.3.2011.

Tervehdys radioaalloilta!

RadioAktiivisen blogi näkee nyt vihdoin päivänvalon. Toistaiseksi blogin parissa puuhastelee RA:n Jekun tekijät, jotka kertovat työstään radiolähetysten parissa, sekä puivat alati muuttuvaa median ja journalismin kenttää.

Tulevaisuudessa blogin tekstisisällön lisäksi pyrimme säännöllisen epäsäännöllisesti julkaisemaan kuvamateriaalia toimitustyöstämme, sekä Podcasteja.

Antoisia lukuhetkiä blogimme parissa!

terveisin: Jarno Paldanius, tuottaja